kysymys!

Olen 23 vuotias nuori ja koen maailman todella pahana paikkana nykyisin,on viina huumeita ,bileitä,ravintoloita.ym muuta rienaavaa.
Tahtoisin löytää jumalan sanan ja luullakseni jumala haluaa minun etsivän tietoa asiasta ja hamottavan kuvaa päähäni,

Olisiko lestadiolaisuus sopiva ihmiselle joka haluaa saada jo nuoresta iästään huolimatta vaimon ja perheen ja monta lasta ja avioliitto on ikuinen,mies ja vaimo ovat tasa-arvoiset vaikka miehen ja naisen töitä on erikseen,
Televio minulla on tällä hetkellä mutta voisin luopua siitä mutta internet pitäisi saada olla,
Halusin laulaa virsiä,viettää iltaa ilman alkoholia ja tupakkaa ja tuntea oloni turvalliseksi,harrastaa liikuntaa ja puhua tavallisia asioita.
Nykyinen evlut seurakunnan linja on aivan liian salliva joten tiukempaa kasvatusta ja tiukemmat aattee minulla olisi..
tässä näin pällisin puolin,uskon taivaaseen ja helvettiin

miten pääsen tutustumaan toimintaan ja onko ajatukseni linjassa muuten ?
14127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hei
Mene Rauhan sanan tai vanhoillislestadiolaisten seuroihin. Pyydä apua Jumalalta rukouksessa ja ole kuuliainen omantunnon äänelle. Kulje valoa kohti!

Äänestä
  • Ai sää oot näitä miähiä :-O

    Äänestä

  • "14x15 "5 .2 ,.-13. 01:00. " Miksi me menisimme sinne , kun meillä ainakin kaksi
    kertaa parempaa Jumalan sanaa meidän seuroissa , varsinkin nyt taas kun
    olemme saaneet hyvin paljon takaisin SITÄ minkä meinasi sielunvihollien viedä ,
    kuin sinun ehdotuksissa on jo käynyt ehkä RS. ei niin paljon , kuin Vl:ssä .

    Täytyy surulla tunnustaa , että ei sitä teillä huomata missä menette, olisi kyllä
    kiva tietää yksi asia , kuinka teillä voi olla maanpäällinen Taivaan valtakunta
    Jota Raamattu ei hyväksy , kuin pieninä paloina siihen asti kunnes kaikki saa
    Jumalan /Jeesuksen kutsun "TULE!", silloin on tehty Viimeinen tuomio .Jonka
    aikana ISÄ on luonut uudet taivaat ja maan .

    Niin ne pienet palat on Omantunnon ja sydämmenkokoisina paloina oikeesti ne
    Jumalan /Jeesuksen sanomat ja tekemät palat. Sitten on Rukoushuone , eikä
    Taivaanvaltakunta. Olkoonvaikka kuinka iso silti se on Rukoushuone ..
    Koska Jeesus sanoi ,Minun Isäni huone on Rukoushuone. .
    Juutalaisilla on Synägooga . Sieltä löytyy muutamia , ja uskon että kun se
    suuri herätys tylee , se tulee Israeliin Jumalan tuuli alkaa puhaltaa , Ja Herran
    kansa tekee parannusta , Jumala sanoi Nooan aikana ,ja Aabrahamille ja
    Moosekselle , Minä en koskaan enää hävitä kaikkea elämää maan päältä
    Minä olen aina jättänyt kansasta siemenen , ja se toimii tässäkin ..

    Äänestä

  • Etsi seurakuntayhteyttä rukoillen. Rukoile että Jeesus saisi tulla sydämeesi asumaan. Etsi ennenkaikkea henkilökohtaista uskoa Jeesukseen. Mikään *laisuus ei pelasta ketään. Esikoislestadiolaisuus on yksi vaihtoehto ei kylläkään se tupakaton. Voit käydä netissä kuuntelemassa eri seurakuntien opetuksia. Niitä löytyy mm. sley:n sivuilta, kansanlähetyksen avaimia.net sivustolta jossa pieniä opetusjaksoja yli 500 kpl. Esikoislestadiolaisten puheita et taida löytää netistä. Ne on kuunneltava livenä, paikat löydät edellisen viestin linkistä. Mikään seurakunta ei ole yhtä massaa. Älä tee johtopäätöksiä ensimmäisen kuuntelemasi puheen tai tapaamasi ihmisen perusteella. Seurakunnissa on aina ihmisiä, joilla on henkilökohtainen usko Jeesukseen ja sitten niitä jotka ovat yhteisössä mukana itsekin etsijän paikalla. Jumalan siunausta etsinnöillesi.

    Äänestä

  • juhailpo kirjoitti:

    Etsi seurakuntayhteyttä rukoillen. Rukoile että Jeesus saisi tulla sydämeesi asumaan. Etsi ennenkaikkea henkilökohtaista uskoa Jeesukseen. Mikään *laisuus ei pelasta ketään. Esikoislestadiolaisuus on yksi vaihtoehto ei kylläkään se tupakaton. Voit käydä netissä kuuntelemassa eri seurakuntien opetuksia. Niitä löytyy mm. sley:n sivuilta, kansanlähetyksen avaimia.net sivustolta jossa pieniä opetusjaksoja yli 500 kpl. Esikoislestadiolaisten puheita et taida löytää netistä. Ne on kuunneltava livenä, paikat löydät edellisen viestin linkistä. Mikään seurakunta ei ole yhtä massaa. Älä tee johtopäätöksiä ensimmäisen kuuntelemasi puheen tai tapaamasi ihmisen perusteella. Seurakunnissa on aina ihmisiä, joilla on henkilökohtainen usko Jeesukseen ja sitten niitä jotka ovat yhteisössä mukana itsekin etsijän paikalla. Jumalan siunausta etsinnöillesi.

    juhailpo, jos saan neuvoa niin älä sotke tupskattomuutta tähän. Valtaosa esikoislestadiolaisista on tupakattomia.

    Äänestä

  • Kiitos kirjoitti:

    juhailpo, jos saan neuvoa niin älä sotke tupskattomuutta tähän. Valtaosa esikoislestadiolaisista on tupakattomia.

    Kysyjähän siitä tupakattomuudesta mainitsi. Toisekseen 23 vuotiasta lestadiolaismiehistä melko suuri osa tupakoi tai ainakin on tupakoinut. Onhan se tietysti arka asia lestadiolaisuudelle.

    Äänestä

  • juhailpo kirjoitti:

    Kysyjähän siitä tupakattomuudesta mainitsi. Toisekseen 23 vuotiasta lestadiolaismiehistä melko suuri osa tupakoi tai ainakin on tupakoinut. Onhan se tietysti arka asia lestadiolaisuudelle.

    Huomaan ettei juhailpo oikein tunne esikoislestadiolaisia, puheista päätellen. Hyvin harva esikoislestadiolainen tupakoi.

    Tupakalla ei ole mitään tekemistä autuuden asioiden kanssa, siksi sitä on tässä yhteydessä tarpeetonta ottaa esiin.

    Äänestä

  • Pysytään aiheessa kirjoitti:

    Huomaan ettei juhailpo oikein tunne esikoislestadiolaisia, puheista päätellen. Hyvin harva esikoislestadiolainen tupakoi.

    Tupakalla ei ole mitään tekemistä autuuden asioiden kanssa, siksi sitä on tässä yhteydessä tarpeetonta ottaa esiin.

    "Hyvin harva esikoislestadiolainen tupakoi."

    hihi!

    Äänestä

  • hihhih kirjoitti:

    "Hyvin harva esikoislestadiolainen tupakoi."

    hihi!

    jos tupakoimisella ole mitään tekemistä autuuden kanssa. Niin ei kuorolauluilla, urheilulla, seinätauluilla, ikkunanverhoilla, joulupukilla, joulukuusella, tukan väjäyksellä punaisella mekolla ja punaisella paidalla ei ole myöskään mitään tekemistä autuuden kanssa. Ei ne ainakaan mustaa ja.likaa luojan luomia keuhkoja ja tee keuhkosyöpää..... ai nii, mut ku tuo Lestadiuksen Lars kin poltti ja tuhosi keuhkojaa nii kai se autuutta antaa...heh .muuta ei voi teistä ressukoista, sanoa kun, että on maailman kirjat sekaisin ja raamatun lukijat sen mukaan.

    Äänestä

"sssvbghh"4.2.-13"klo 22:50 "

en pahalla mutta sinulla on örvelön tyyppinen nimimerkki , toivon että ei olisi.
sillä silloin sanasi heittää kuperkeikkaa , monesta kohtaa aavistan ,että olet
toinen persoona ,,mutta silti olen varovainen. ja sanon että kauniisti kerroit
asian, josta monet voivat johtaa hyvään .

Paitsi tuo Nykyinen evlut seurakunnan linja , jos se on jossakin liian salliva .Ei
se johdu kirkosta sinänsä sillä kirkko on tiiliä ja muita rakennusaineta sentähden
se johtuu Serakunnasta kuinka salliva se on . Meillä täällä on suhteellisen jämkä
papit ,vaikkei Es /Lessut paljon käy kirkossa , sitä ihmettelen .
On sattunut sellainenkin tapaus , tässä 2 vuotta sitten , oli seurakunta kokous ,
Seurakunta talolla , että jotkin saerakuntalaisista oli vaatimassa musuukkia
kirkoon , otin puheen vuoron ja kysyin mitä musiikkia , kun täällä on jo URUT.
Selvisi että sellaista jota esitettäisiin alttarin pässä , Olisivat haluneet patoja
sun muitä rumpuja , ja kieliä ..

Tähän sanoin , ettei vaan kävisi kuin kauan sitten , että kirkossa haluttiin sellaista
puhetta jotka olisi sopinut korvaan , ja kuinka silloin kävikään , oli uusittava papistoo
ja muita herran palvelijoita jotka oli mukautuneet Korva kuuloon .
Mitä tulee tiukemmista aatteista,ei aina ole kaikki kohdallaan Nimittäin Omavanhur-
skas voi olla myös vain tiukka ja hänen sanaansa mukaan voi asettaa toisen niin
helposti kattilaan , ja laittaa kannen päällä , ja istua siihen päälle.

Äänestä

Juhailpon ajatuksiin on helppo yhtyä. Rukoilu on varmasti paras vaihtoehto.Mielestäni SLEY ja Luther-säätiö ovat selkeästi lähempänä raamatun linjaa, kuin monet "vanhat" herätysliikkeet. Jokaiseen lestadiolaisherätykseen on eksynyt jonkin verran "isien oppeja", joita ei raamatulla pysty perustelemaan. Kaikki puheet tulee aina koitella, mutta näissä voimakkaasti eriytyneissä liikkeissä omia oppeja on aina eniten. Ei ole yhtä oikeaa herätysliikettä, Jumalan seurakunta koostuu uudestisyntyneistä Herran palvelioista. Monessakaan liikkeessä ei esimerkiksi Jumalan armolahjat pääse toimimaan, tai "toimivat" jopa teeskennellysti. Raamatullinen herätysliike ottaa tulijan aina rakkaudella vastaan, ei tuomitse, sinne on aina helppo mennä. Sinua siunaten ja rukouksella muistaen.

Äänestä
  • Aamen juhailpon ja gb:n todistuksiin. Rakkaus on hyvä tuntomerkki.

    Äänestä

Vapaakirkko ja helluntaikirkko ovat myös hyviä vaihtoehtoja, mutta kannattaa rukoilla ja pyytää Jumalaa johdattamaan sinut sellaiseen seurakuntaan joka on Jumalan sinulle valitsema.

Kannattaa käydä tutustumassa kaikissa eri seurakunnissa mitä tunnet, ja siellä missä on oikea paikkasi, tunnet sen sydämessäsi. Siellä sinun on hyvä olla ja tunnet tulevasi kotiisi. Jumala antaa varmuuden jos rukouksella etsit, ja silloin jos tunnet sen ettei tunnu hyvältä tai et ole varma, niin jatka etsimistäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sssvbghh kirjoitti:

Olen 23 vuotias nuori ja koen maailman todella pahana paikkana nykyisin,on viina huumeita ,bileitä,ravintoloita.ym muuta rienaavaa.
Tahtoisin löytää jumalan sanan ja luullakseni jumala haluaa minun etsivän tietoa asiasta ja hamottavan kuvaa päähäni,

Olisiko lestadiolaisuus sopiva ihmiselle joka haluaa saada jo nuoresta iästään huolimatta vaimon ja perheen ja monta lasta ja avioliitto on ikuinen,mies ja vaimo ovat tasa-arvoiset vaikka miehen ja naisen töitä on erikseen,
Televio minulla on tällä hetkellä mutta voisin luopua siitä mutta internet pitäisi saada olla,
Halusin laulaa virsiä,viettää iltaa ilman alkoholia ja tupakkaa ja tuntea oloni turvalliseksi,harrastaa liikuntaa ja puhua tavallisia asioita.
Nykyinen evlut seurakunnan linja on aivan liian salliva joten tiukempaa kasvatusta ja tiukemmat aattee minulla olisi..
tässä näin pällisin puolin,uskon taivaaseen ja helvettiin

miten pääsen tutustumaan toimintaan ja onko ajatukseni linjassa muuten ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu