Yöjalan mennessä kiinni ja Tallukan vähentäessä ratkaisevasti tanssitilaisuuksia on tanssimahdollisuudet olleet vähäisiä Lahdessa .Mutta Niemen satamassa melko uusi tanssipaikka Styyrmanni ollut jo jonkin aikaa avoinna. Paikan puitteet ovat kunnossa elävää tanssimusiikkia ainakin kaksi kertaa viikossa ke ja pe. Lattia on erittäin hyvä . Paikka on erittäin siisti ja viihtyisä. Parkkipaikkoja heti läheisyydessä. Bussikuljetus nro 30 kauppatorilta. Lahden keskustasta n. 3 km Mukkulan suuntaan. Pääsymaksu 5 € Kahvi 1,50 €.
Pitäisihän Lahden kokoisessa kaupungissa olla edes yksi Tanssipaikka.
Menkää ihmiset käymään ja tutustumaan.
Pitäisihän Lahden kokoisessa kaupungissa olla edes yksi Tanssipaikka.
Menkää ihmiset käymään ja tutustumaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Katuosoitteen mukaan sinne olisi helpompi navigoida.
Osoite on Kipparinkuja 2 , Lahti. Tanssinetissa tarkemmat ajo-ohjeet.
Tanssit huomenna keskiviikkona klo 18.00 eteenpäin
Olen pari kertaa poikennut siellä, mutta ei se tule menestymään sellaisella systeemillä, että pitää olla "omat eväät" mukana, koska ei siellä irtonumeroita ollut.
Eipä kyllä muutakaan sakkia. Ehkä 5-6 paria teki kaikenlaisia kiemuroitaan parketilla ja heitä vartenhan kannatta pitää jopa orkesteria paikalla!
Kyllä heidän täytyy muuttaa systeemiään, jotta sinne tulisi muitakin, kuin ne muutamat tanssinharrastajat.
Ehkäpä jotain yhdistämistä vaikkapa karaokeen saattaisi saada ihmiset liikkeelle.
Muuten paikka on viihtyisä ja lattia on hyvä tanssia.
Mutta: Muutosta tarvitaaan!!!
On ikävää että nykyisin tanssipaikalla pitää olla karaoke, vähintään keskiolutta, mieluiten A-oikeudet, jotta siellä kävisi porukkaa! Näin siis kaiketi suurin osa sellaisista tansseissa kävijöistä ajattelevat, joille itse tanssiminen ei ole illan ensisijainen tarkoitus.
Eikö tosiaan nykyään pärjää enää sellaiset kivat paikat kuten Pavi ja entisajan Oitin Seurantalo? Ei sitä ennenkään kaljaa tarvittu tansseissa viihtymiseen, eikä karaoke soinut kahvilan tunnelmaa pilaamassa. Silti tanssipaikat olivat täysiä ja tunnnelmallisia!
Ehkäpä "oi niitä aikoja" ei oikein sisäistä sitä, minkälaisesta paikasta on kyse.
Paikkahan on ravintola ja ei ne muutamat parit, jotka ostavat sen vitosen lipun eivät kata edes yhden miehen orkesterin kuluja.
Tanssilavat on asia erikseen, mutta niisä onkin hiukan erilainen tulonjakauma, koska lipputuloista kertyy suurin osa.
Kyllä porukkaa pitää hankkia keinoja kaihtamatta ja tällaiset karaokenvastaiset nirppanokat eivät varmaankaan pidä paikkaa pystyssä.
Ja ehdotukseni olisi, että osaksi musiikkivalikoimasta sisältäisi myöskin levymusaa. Ehkäpä fifty/fifty!
Kyllähän Pavilla hyvin menee. Iso tanssilava ja tanssijoita riittää.
Pikkukuppilat jotka tarjoavat pikkuiset puitteet tanssille ovat ihan eri asia.
Paikassa käyneiltä kommentteja kaivataan!
Onko menestymismahdollisuuksia nykyisellä ohjelmalla?
Kolmasti Styyrmannissa käyneenä voin todeta, että loivassa nousussa paikan suosio näkyy olevan.
Paikan omistaja on kertonut, ettei hän tansseja järjestä taloudellisen tuloksen tähden, vaan saadakseen muutoin tyhjillään oleville tiloille myös iltaisin järkevää käyttöä.
Tilat ovatkin vallan mainiot jotakuinkin kolmenkymmenen hengen tanssiin riittävinä.
Pöytätilaa toki on hiukan isommallekin joukolle, mutta sitten jo tulee lattialla ahdasta.
Ongelmana on myös näin talvisaikaan pienehköksi aurattu parkkialue, joka jo näillä väkimäärillä on täyttynyt, vaikka viimeksikin meitä tanssijoita siellä oli vain alle kaksikymmentä, ja baarin puolella jokunen tanssimaton. Matkaa keskustasta on kuitenkin sen verran, ettei ihan kävellen viitsi tulla.
Tanssiyleisö siellä on jokseenkin samaa kuin esimerkiksi Pesäkalliolla tapaa. Myös nuorta väkeä näkyy jonkin verran olevan joukossa.
Onko se tällä hetkellä Lahden ainoa tanssiravintola ?
Eli onko Lahdessa vain se Pesäkallio sitten toinen tanssipaikka ja siinä ne sitten on ?
Sikäläiset ei ymmärrä hyvän päälle mitään,lisäksi eivät tahdo maksaa mistään.
Poikkesin siellä päivällä, kun piti olla markkinatanssit klo 13.00 alkaen.
Tanssipuolella oli yksi (1) pari lattialla ja ovesuussa yksi nainen, joka aprikoi peremmälle menemistään. Miehiä oli varmaan toistakymmentä kahvilan puolella ja he keroivat olevansa vain kaffeella (kaljalla) eivätkä ole menossa peremmälle.
No soiti tuossa tunti sitten ja kyselin, josko olisi yksilahkeisiakin sinne tullut, niin kerrottiin olevan pikkupaussi menossa ja orkka alkaa taas klo 18.00 soittelemaan.
Täytyneepä mennä tarkistamaan olisikkohan siellä tanssitettavia neitosia paikalla.
Tulukeeha työ muutkin, elekeekä ottöö ukkoonne mukkaan!
Valitettavasti aikaisempien kokemusteni perusteella useimmilla oli omat eväät mukana ja eivät antaneet vieraan haukata palaakaan!!
Jos mesta on täynnä niitä laiturin käpyjä,niin ei kiitos.
NO VOIHAN NENÄ!!!! KUKAAN EIKÄ MISSÄÄN OLE KIRJOITTANUT MAINOSTA KYSEISESTÄ TANNSIPAIKASTA,SATTUMALTA PONGASIN NETISTÄ KYSEISEN PAIKAN JA AION MENNÄ TESTAAMAAN KÄYKÖ SIELLÄ TANSSIPORUKKAA,
PS.YÖJALKA OLISI MENESTYNYT JOS VÄHÄÄNKÄÄN OLISI SATSATTU MAINOSTAMAAN KYSEISTÄ PAIKKAA.
ps. pesäkallio ei kiinnosta sen takia kun on niin sisäpiiriin pinttynyt paikka.
Samat huppit siellä häslää kuin pesäsäkkin
So what?
OOtkos Äinis ottanu tyypit jo Styrkkiksestä ?
Kerro valistunu mielipide.
Tempoo.
Yhden tutun hessun kanssa pistäydyttiin Telakalla testaamassa.
Posket punaisina lähdimme pois,niin paljon meitä hävetti.
Kerta kaikkiaan.
Ei ole ikinä hävettänyt niin paljon.
Ilman jäätiin.
Se syö miestä.
Tänään rapsaa satamasta.Vain tänään.Tämä tilaisuus ei toistu.Älä missaa.
Konkurssiko iski nettisivut ja feisbuukitkin hävinnyt