Olen siis kiinnostunut muuttamaan Espanjaan ja opiskelemaan Madridiin. Vietin au pair vuoden Madridissa ja nyt tehnyt töitä suomessa noin vuoden verran,mutta kova kaipuu on takaisin. Olisiko täällä siis joitain ketkä ovat muuttaneet ihan opiskelun merkeissä? Ei siis amk tai yliopisto opiskeluvaihtojaa,vaan ihan itsenäisesti muuttanut ja hankkinut itselleen koulupaikan? Olen lukenut muutamia sivuja,että se on ihan mahdollista ja puhunut espanjalaiseten ystävien kanssa asiasta,mutta olisi mukava kuulla ihmisen mielipide tai kokemus joka on näin tehnyt. Olen hakenut myös Suomeen opiskelemaan,mutta eniten kutkuttaa opiskelut muualla. Osaan puhua Espanjaa ja opiskelen itsenäisesti lisää koko ajan. Kertokaa jos jollain on siis kokemuksia tai neuvoja, olisin super kiitollinen :)
Espanjaan opiskelemaan?
Jenskki
5349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moikka!
Itse suunnittelen myös muutavani muutamaksi kuukaudeksi nyt näin aluksi myös Madridiin? mun kielitaito on vielä heikompi opiskelen koko ajan ja melkein joka päivä ehk'ä kielitaito siinä taso 2-3 suunnilleen tällä hetkellä.
tiedä vaikka sitten jäisi pidempään jos kaikki menee hyvin.
neppari1,meinaatko ihan opiskelemaan vai töihin? :)
Töihin jos vaan löytyy töitä, sielläkin kun aika heikko tilanne tällä hetkellä...
Moi! Olen asunut Madridissa melkein viisi vuotta jo, joista olen opiskellut 4 ja nyt tällä hetkellä olen töissä. Opiskelin siis yliopistossa, Universidad Complutensessä , mutta viime syksynä jouduin lopettamaan toistaiseksi kun hinta nousi reilusti. Ensi syksynä olis tarkoitus työn ohella jatkaa opinnot loppuun. Jos haluat jutella, laita sähköpostiosoite johon suhun voi ottaa yhteyttä, en halua omaani täällä jaella :P olen muuten 25 v että en mikään ikäloppu hehehe
Hei! Kävin joitakin vuosia sitten Complutensessa 1 kk:n esp.fil.opintoja suorittamassa. Suomelle oli siinä kesänä 4 paikkaa. Todella ihana paikka oli, hyvä opetus ja asuminen asuntolassa ruoka oli erinomainen uima-altoineen.:) Espanjan valtion maksoi silloin kaikkien vaihtarien asumisen opiskelun opintorahan.