Onko kaikilla niin vaikeaa, kun kukaan ei puhu tunteistaan?
Pelkkää negatiivisuutta täynnä tämä maa.
Miksi ylipäätään on edes syntynyt tällaiseen maahan,
missä on aina muista poikkeava ja yksin juuri erilaisuutensa
vuoksi?
Pelkkää negatiivisuutta täynnä tämä maa.
Miksi ylipäätään on edes syntynyt tällaiseen maahan,
missä on aina muista poikkeava ja yksin juuri erilaisuutensa
vuoksi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä en ole paljoa elämäni aikana matkustellut, joten kokemukseni ulkomaalaisista rajoittuvat Suomessa käyneisiin ulkomaalaisiin. Vähän avoimemman ja iloisemman oloisia vaikuttaisivat pääpiirteittään olevan. Suomalaisten sanotaankin olevaan vähän negatiivista ja sisäänpäinkääntynyttä sakkia. Mistä lie johtuu? Pitkästä pimeästä talvesta? Itse kyllä tykkäisin keskittyä positiivisiin asioihin ja puhua tunteistanikin, mutta eipä ole ketään, kelle puhua. Vähäiset tuttavat vaan kattelevat kieroon jos otan liian "ulkomaalaisen" asenteen.
Suomalaisten pimeys näkyy myös heidän vaatetuksessaan. Sitä mustaa vaan päällä joka toisella. Tai sitten jotain muita tosi tylsän näköisiä kledjuja. Värejä yms pirteyttä olisi kiva nähdä vähän enemmänkin. Ei se ole mitään brassailua, vaan leikittelyä ja sanatonta fiiliksen nostatusta vaatetuksella. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, itse tykkään pukeutua hieman "hassusti", jotta muut pystyisivät ottamaan rennommin :)
Tervetulos Suomeen, täällä kusikin on paskaa.
Aloittajalle kysymys: kuinka monessa muussa maassa asumisesta sinulla on kokemusta?
Itse uskon, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Tapaan itse koko ajan puheliaita ja avoimia ihmisiä. Tänään juttelin taas kerran ihan tuntemattoman naisen kanssa kirjakaupassa (Suomalaisessa kirjakaupassa on 3 pokkaria/12 e tarjous). Emme toki tunteista puhuneet mutta kyllähän vuorovaikutustilanteessa aina tunteetkin siirtyvät, tässä tapauksessa ainakin ilo ja uteliaisuus.
Metsässä kävelyllä käydessäni muuan mies juoksi ohitseni ison koiran kanssa ja näin, kun hän ohitti myös vähän matkan päässä seisovan naisen, joka pelästyi kun koira yhtäkkiä hypähti häntä kohti. Kun olin itse naisen kohdalla niin totesin hymyillen että "taisit säikähtää" ja hän alkoi nauraa ja totesi että todellakin.
Ei se sen kummempaa ole kuin että itse kulkee tuolla ulkona niin, että ihmiset katsovat kohti ja osoittaa omalla nonverbaalilla viestinnällään olevansa positiivisella mielellä ja avoin ottamaan kontaktia. Jos kulkee maahan katsoen tai seisoskelee kengänkärkiään tuijotellen, niin ei varmasti kukaan pyri juttusille.
Mutta jos olettekin, eka ja toka kirjoittaja, itse nimenomaan sellaisia jotka ottavat kontaktia ja näyttävät tunteensa julkisesti, niin sitten kyllä ihmettelen miksi mielikuvanne muista suomalaisista on noin synkkä. Mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa tsekata se oma suhtautuminen muihin.
Mee v*ttuun täältä, kiimasuuneiti.
maassa sinä olet asunut? Tai edes käynyt?
Kun olin itse naisen kohdalla niin totesin hymyillen että "taisit säikähtää" ja hän alkoi nauraa ja totesi että todellakin.
Hah, hah :D Kylläpä nauratti!
Ei se sinun pahaa oloasi parantaisi :/
Juuri niin. Mutta monelle palstan kirjoittajalle on helpotus voida ulkoistaa oma pahaolonsa muihin. Vika on tietyssä kirjoittajassa tai "suomalaisissa". Kun keskittyy haukkumaan heitä niin ei tarvitse ottaa itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Väitän, että noilla minulle vihaviestejä kirjoittavilla on aika paha olla, ja että se paha olo jatkuu vielä kun he poistuvat tältä palstalta. Ja silti he tulevat tänne huomennakin ja lukevat kommenttini ja haukkuvat minua. Maalaisjärki sanoisi, että jos jokin tuottaa pahaa mieltä niin sitä haluaa välttää, mutta jokin masokismi pakottaa tietyt kirjoittajat kerta toisensa lukemaan tekstini ja ottamaan niistä pulttia. Oma oletukseni on, että vihan tunne on helpompi kantaa kuin häpeä, syyllisyys, katumus tai muut omaan yksinäisyyteen liittyvät tunteet.
Mutta toki minä täältä vielä poistunkin, talviloma on jo ihan lähellä enkä todellakaan vietä sitä netissä.
Olisiko pitänyt kulkea ohi teeskennellen etten ollut huomannut hänen säikähdystään ja sitä kuinka hän sen jälkeen itse alkoi hihittää pelästymiselleen? Eli ihmisten pitäisi olla negatiivisia ja sulkeutuneita ja teeskennellä etteivät huomaa mitä ympäröiville ihmisille tapahtuu? Mutta sitähän aloittaja juuri valitti!
Minä huomaan mitä ympärilläni tapahtuu, mutta se ei merkitse minulle mitään. Tuossa mainitsemassasi tilanteessa olisin vain tuumannut päässäni, että "Jaahas", ja jatkanut matkaani.
Kuinka monessa
maassa sinä olet asunut? Tai edes käynyt?
Keneltä kysyt?
Sulta!
Kokemusta on, että jos on oma itsensä tai oikeastaan jos on liian tuttavallinen vieraille ihmisille, monet voi tykästyä "vähän liikaa." Minä olen enemmän introvertti ja kotona tahdon olla rauhassa ja puuhailla omiani.
Ihmiset on niin sosiaalisia, että ne kaipaa seuraa 24/7 jos mahdollista. Tuntuu kurjalta keksiä tekosyitä, miksi ei pysty tapaamaan. Toki ihmiset on tavallaan kivoja ja mukava seura piristää kummasti mieltä. Monesti on tullut puukostakin selkään, joka on tehnyt varovaiseksi ihmisten suhteen. Välillä jopa vihamieliseksi niitä kohtaan, jotka ei ole ymmärtäneet jättää rauhaan silloin kun on rauhaa oikeasti tarvinnut!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oikeassa olet, nimittäin kehon kieli viestii asioita. Minä katselen monesti maahan jne. koska en juuri kaipaa kontakteja sillä hetkellä. Saa tietty puhua, kunhan ei jää roikkumaan. Kannattaa muistaa kuitenkin esim. kouluissa ujot ihmiset, joilla voi olla vaikeuksia luoda kontakteja vaikka haluaisi. Ei pidä aina tuomita ihmisiä tuntematta ensin!!!
Sitähän ei voi tietää, miten poikkeava aloittaja tosiasiassa on. Kovin paljon siellä kasvottomassa kaupungin massassa tai bussin matkustajissa on niitä, jotka kokevat olevansa niin kovin erilaisia ettei kukaan voi ymmärtää. Se on kai usein sitä oman erityisyyden kaipuun ilmenemistä. Ymmärtääkös sitten tämä erilainen niitä muita erilaisia, tietääkö edes niiden muiden sisäisestä erilaisuudesta jota he kokevat. Siltikin näyttävät muiden silmiin osalta kasvotonta massaa.
Monesti olen ihmetellyt, missä piireissä ihmiset pyörivät kun kaikki muut ympärillä ovat niin kovin pinnallisia. Onkohan itse kuitenkaan loppujen lopuksi tarjonnut aitoa mahdollisuutta muuhun? Onko tarjonnut itsestään vilpittömästi jotain ensin? Voihan siinä saada nenilleenkin joskus, olen senkin kokenut, mutta jos sen jälkeen jää odottamaan muiden antamaa merkkiä niin voi jäädä sitten vaan odottelemaan, niin kuin ne muutkin taitavat tehdä.
Olen työskennellyt erilaisissa työyhteisöissä, Suomessa ja Ruotsissa. Molemmissa olen huomannut, että yllättävän paljon löytyy ihmisiä, joiden sisäinen elämä on monimutkaista ja pohdiskelevaa. Ei ole mitenkään harvinaista että esiin tulevat terapiat ja mielialalääkkeet ja menneisyyden tai nykyisyyden masennuskaudet. En minä niitä asioita ole ihmisistä kaivanut tai omiani heti pöytään lyönyt itse asiana. Luontevasti kun on omista tuntemuksistaan tai ajatuksistaan höpötellyt, on vastapuolilta löytynyt samantyyppisiä kokemuksia. Enkä nyt väitä, että pitäisi olla ollut masentunut voidakseen olla epäpinnallinen. Tunnen eräänkin poikkeuksen.
En ole mitenkään silmiinpistävän erilainen, olenpahan oma uniikki yksilöni muiden joukossa. Siksi en ole ymmärtänyt, missä nämä sankat pinnallisten ihmisten joukot ovat, kun itse niitä harvemmin tapaan niitä erityisesti etsimättä.
Simasuuneidin tavoin nautin ohimenevistä vieraiden kesken vaihdetuista sanoista ja hymyistä. Hetken kestävistä, myönteisistä vuorovaikutuksen hetkistä.