Tuntuu raskaalta todeta, että nykyisin parisuhteen muodostaminen on mahdoton tehtävä (erosta 4 vuotta). Monesti ne romanssit saattavat alkaa ihanasti, mutta loppuvat yhtä nopeasti kuin alkavat. Tuntuu, että seksi taitaa olla ainoita asioita mitä haetaan ja olen siis mies.
Olen tutustunut yksinhuoltaja- ja etääiteihin, mutta surullista on joutua pian huomaamaan, että olen joko hoivaaja tai laastari johonkin asiaan toiselle. Sitten taas kun tutustuu ihmiseen, jolla ei ole lapsia ja asiat ovat elämässä ok, mutta silloin ongelmaksi tulevat muksut, joten tälläiset suhteet eivät ole edes kokeilemisen arvoisia, joten joutuu huomaamaan, että on täysin umpikujassa.
On kai tässä itsessäkin vikaa, kun yleensä olen kiinnostunut ihmisistä joilla on jokin ongelma elämässä, jota yritän sitten auttaa. Tosin enää en ole pitkään aikaan siihen langennut, mutta tuntuu olevan lopputulos sama ns. tasaisempienkin ihmisten kanssa.
Kuitenkaan en ole mitenkään ruma. Komeaksikin kehuttu, pidän itseni kunnossa, liikun säännöllisesti ja käyn töissä. Pidän lapsista ja olen myös isä omille lapsilleni vaikka olen etäisä. Osaan puhua tunteistani ja puhua yleensäkkin asioista. Muutenkin pidetään positiivisena kaverina, joka on sana valmis. :)
Tosin yksi asia, joka mättää ja pahasti on se, etten osaa olla "renttu". Eli onko syynä sitten renttuuden puute? Voisiko sitä jotenkin ruveta treenaamaan? Pahinta on se, että osaan olla romanttinen ja herkkäkin, niin vetää haikeaksi. Kuitenkaan en ole liian kilttikään tai "nuolee näppejään" tyyppi, joten se ei ole syy.
En tiedä nyt miksi näin avaudun, mutta kun näitä palstoja luki, niin halusin sanoa omankin sanasen miehen mielipiteen tästä, että mielläkään ei helppoa ole. Monestikkin tulee ajatus päähän ajatus, että "rupen munkiksi ja muutan vuorille".
Hyvää kevään jatkoa kaikille vanhemmille :)
Olen tutustunut yksinhuoltaja- ja etääiteihin, mutta surullista on joutua pian huomaamaan, että olen joko hoivaaja tai laastari johonkin asiaan toiselle. Sitten taas kun tutustuu ihmiseen, jolla ei ole lapsia ja asiat ovat elämässä ok, mutta silloin ongelmaksi tulevat muksut, joten tälläiset suhteet eivät ole edes kokeilemisen arvoisia, joten joutuu huomaamaan, että on täysin umpikujassa.
On kai tässä itsessäkin vikaa, kun yleensä olen kiinnostunut ihmisistä joilla on jokin ongelma elämässä, jota yritän sitten auttaa. Tosin enää en ole pitkään aikaan siihen langennut, mutta tuntuu olevan lopputulos sama ns. tasaisempienkin ihmisten kanssa.
Kuitenkaan en ole mitenkään ruma. Komeaksikin kehuttu, pidän itseni kunnossa, liikun säännöllisesti ja käyn töissä. Pidän lapsista ja olen myös isä omille lapsilleni vaikka olen etäisä. Osaan puhua tunteistani ja puhua yleensäkkin asioista. Muutenkin pidetään positiivisena kaverina, joka on sana valmis. :)
Tosin yksi asia, joka mättää ja pahasti on se, etten osaa olla "renttu". Eli onko syynä sitten renttuuden puute? Voisiko sitä jotenkin ruveta treenaamaan? Pahinta on se, että osaan olla romanttinen ja herkkäkin, niin vetää haikeaksi. Kuitenkaan en ole liian kilttikään tai "nuolee näppejään" tyyppi, joten se ei ole syy.
En tiedä nyt miksi näin avaudun, mutta kun näitä palstoja luki, niin halusin sanoa omankin sanasen miehen mielipiteen tästä, että mielläkään ei helppoa ole. Monestikkin tulee ajatus päähän ajatus, että "rupen munkiksi ja muutan vuorille".
Hyvää kevään jatkoa kaikille vanhemmille :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, mutta eiköhän tuosta selvän saa. :)
Voi ei, älä koskaan rupea rentuksi. Kyllä sinä vielä arvoisesi saat. Ja tässä puhuu nyt rentun avovaimo, jo toiseen sellaiseen langennut. Kyllä se on niin että sinä vedät niitä ongelmaisia puoleesi, niinku minäkin. Ja sitten ku siihen huonoon kohteluun tottuu niin ei osaa toisenlaista etsiäkään. Jos vielä joskus löydän uuden onnen , pidän huolen siitä etten lähde koskaan enää minkäänsortin rentun matkaan. Ei tiikeri mihinkään raidoista pääse. Älä muuta itseäsi, olet vielä jollekin arvokas!
Olet siis 25 vuotias, eronnut 4 vuotta sitten ja sinulla on vieläpä monikossa LAPSIA. Olit erotessa 21 vuotias...Minkähän ikäisenä mahdoit saada ensimmäisen lapsesi? Aikamoista jäädä eroiskäksi parikymppisenä...
Minulla on kaksi lasta ja olen tullut kyllä hyvin nuorena isäksi. Nuorempana oli suuret suunnitelmat perheestä ja sen toimivuudesta, mutta elämässä kaikki ei mene aina suunnitellusti ja joskus voi tulla myös se ero.
Teen työtä nuorien erovanhempien kanssa ja muutenkin elämän kolhimien ihmisten parissa on. Työskentelen siis sosiaalialalla. On upea auttaa muita ja saada työn kautta sitä hyväksyntää ja kiitosta, jota ei oikein muualla elämästä niin saa enää tai sitä ei uskalla vastaan ottaa. Ehkä nahka parkkiintuu?
Työtä ei saa sotkea henkilökohtaiseen elämään, mutta joskus tuntuu surulliselta huomata ja kuulla ihmisiltä, että mitä ennemmän pidät ääntä, rellestät, olet välittämättä liikaa läheisen tunteista ja osaat käskeä, niin sitä enemmän ihmisellä on portteja auki. Näin käy myös parisuhteessa. Rentuus on seksikästä ja vetovoimaista. Vaikka kuinka oppisi, niin silti se kiehtoo.
Olen itse syyllistynyt siihen, että ihastuin rentuihin naisiin, joita on myös olemassa :). Mutta miksi ei voisi itse soveltaa tuota rentun asennetta ainakin jossain määrin? Koska se kuitenkin tuntuu tekevän kauppansa.
Monet sanovat, että "ole onnellinen kun et ole renttu, koska itse rakastuin renttuihin". Nimen omaan mikä sai toisen rakastumaan? Renttuus.
Joskus vaan tuntuu, että tämä "äiti teresamainen" käytös tai miksi sitä nyt sanoisi on omassa elämässä hukkaan heitettyä. Voi olla että löydän sen rakkauden, välityksen työhöni. Mutta jään kyllä miettimään tuota renttuus hommaa, jos se muuntaisi punnuksia.
Onneksi kuitenkin yksi rakkaus on varma. Ehdoton rakkaus omiin lapsiin :)
Ymmärrän, että aika tuntuu pitkältä, eikä lohduta ajatus, että muutaman vuoden päästä asia varmasti on ihan toisin. Voi toki olla ihan piankin. Mutta omasta kokemuksesta tekee mieli sanoa, että nuorempana olin itsekin se ns. ongelmamagneetti. Vielä sinun ikäisenä minäkin olin sillä tavalla pehmeä, kiltti ja nuoresta iästä huolimatta ehkä äidillinenkin hahmo, että "siipieni suojiin" ilmestyi aina mies- ja naispuolisia ihmisiä, jotka käyttivät minua tukena tai toiset sylkykuppinaan. Aviomies oli kaikista ongelmaisin tapaus. Mekin avioiduimme hyvin nuorina. Minä yritin pitää kasassa perhettä, toisen juopotellessa ja tehdessä kaiken mahdollisen pahan.
Ikä ja aikuistuminen on tehnyt minusta terveellä tavalla itsekkäämmän. Energiani ei enää mene niin paljon muihin ihmisiin ja mahdottomiin asioihin. Elämä on nyt kevyempää ja lapset saavat entistä täydemmin huomioni. Minulla myös on nykyään mies, jonka asiat ovat reilassa ja luonne mukava. Tuen kyllä häntä, mutta se on vastavuoroista.
Aikuisia naisia nähdäkseni enää harvemmin rentut kiinnostavat. Se on joku nuoruuden vaihe - ollut ainakin itselläni ja monilla ystävilläni.
Tunnistan kyllä osittain itseäni, mitä keskustelun aloittaja kirjoittaa. Olenkin itse miettinyt, että pitäisikö vaikka kansalaisopistoon perustaa kursseja, kuten "Rentuuden alkeet" ja kehittyneemmille sydämen hurmaajille jatkokurssia. Tosin tällaista kurssia voisi saada kenties linnassa ilmaiseksi.
No ettehän te nyt ihan väärässä ole. Oli mustakin monta "normaali" miestä kiinnostunut aikoinaan ja silti otin aina ne rentut, uskoin voivani muuttaa ja "auttaa " heitä, olenkin onneksi (tai ehkä se sittenkin on se perhe/aikuistuminen/vastuu) onnistunut koulimaan miestäni jo paljon. Eli kyllä siinä joku ihmeen vaaran tuntu tai "haasteellisuus" varmaan vetää puoleensa vaikka saakin aina itkeä tihrustaa säännöllisin väliajoin.. :/ Ehkä voit treenata renttuutta pitämällä naisen mielenkiintoa yllä ( älä mielistele, kehu turhasta, pidä omat mielipiteesi ja sano ne vaikka ne ei miellyttäisi, huomioi mutta älä tarraannu, kunnioita mutta älä palvo. Ole röyhkeä ja rakasta itseäs, flirttaile ihmisille. mutta yksi mitä älä tee! Älä KOSKAAN PETÄ! Se vie kaikki seksikkyyden rippeetkin suhteeltasi vaikka toinen antaisi sen anteeksi. Nainen haluaa tuntea itsensä ainutlaatuiseksi ja saattaa siksi haluta vaikeasti tavoiteltavimpia / vaikeasti käsiteltävimpiä miehiä.
Sitten täytyy vielä sanoa se, että 25- vuotiaaksi kuulostat henkisesti kypsemmältä kuin ikäisesi miehet tai edes naiset. Oletko varma että haet seuraa oikean ikäisistä naisista? Sullahan vois natsata paremmin vähän vanhemman naisen kanssa, jolla on jo kaltaistasi kokemusta ja näkemystä maailmasta. Ei me kolmikymppisetkään kuitenkaan mitään ikäloppuja olla ;)
Ainakin yhäriruikut on TYRKKYJÄ! HYI SAA**NA!!!!!
Tuolla eräällä keskustelupalstalla oli mielenkiintoinen aloitus tästä aiheesta:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1626872/miksi_naiset_rakastuvat_renttuihin_tassa_vastaus
Kirjoittaja viittaa tätä valinta järjestelmää kivikaudella kehittyneeksi. Kuulosti mielestäni järkevältä.
Aika harvoja kunnollisia naisia kiinnostaa mies, joka on perustanut 1. perheensä teini-ikäisenä ja on sitten 21-vuotiaana eronnut.
Se on tätä nykymaailman menoa, että halutaan kaikki heti mahdollisimman nuorena, eikä muisteta, että hyvää kannattaa odottaa. :)
Alkuperäinen, onko sulla kiinnostusta kirjoitella provinssi?
Siis privaatisti? Typo, sori.
Juu kyllähän se käy. Mielelläni tämän asian tiimoilta keskustelen. :) Osoitteeni on [email protected]
Nyt minullekin tuli kirjoitusvirhe siis tarkoitus oli laittaa nimimerkkiin etäisä25v ei 15.