Mun elämä

Hän oli täydellinen, erittäin kiinnostunut minusta ja elämästäni, korjasi autoni, vei minut ulkomaille, ulos syömään, käyttäytyi kohteliaasti ja oli erittäin huomaavainen, oli puhdas ja pukeutui siististi, kertoi rakastavansa lenkkeilyä kuten minäkin.

KUNNES tulin raskaaksi, mitä hän itse paljon oli toivonut. Siitä alkaen kaikki alkoi muuttua. Hän ei ollut enää kiinnostunut minusta, hän alkoi tulla kotiin ilta yhdeksän - kymmenen maissa, hänen menoistaan ei saanut kysellä. Lenkkeilyä hän ei ollut koskaan rakastanut koska se loppui kuin seinään eikä ole sen koomin koskaan jatkunut, autoani hän ei enää korjaa, mikään minuun liittyvä ei kiinnosta, ei ole väliä itkenkö vai nauranko häntä ei kiinnosta, hän ei tervehdi tullessaan kotiin, katoaa sanomatta minne menee, kuulen vain oven kolauksen, hän ei pukeudu enää siististi, hänen lempihuumoriaan on tulla eteeni pieremään. Humalassa hän on luotaantyöntävä ja väkivaltainen, hän ei yleensä lyö mutta esimerkiksi kuristaa, heittää minut seinälle tai sängylle ym. Hänen kanssaan ei voi puhua mistään tunnepuolen asioista, jos häneen kohdistaa kritiikkiä alkaa tavarat lentää tai hän räkii seinille. Myös mykkäkoulu ja häipyminen paikalta kuuluvat hänen tyyliinsä riidellä. Seksi oli hänelle vaikeaa alun alkaen, erektio ei pelannut mutta alkuajan hän väkisin yritti ja useamman kerran päivässä, kunnes sekin loppui kuin seinään, seksi oli mekaanista kuin tikka olisi naputtanut, läheisyys puuttui täysin. Minun liikkumistani hän ei ole yrittänyt estellä, mutta minulla on oltava aina lapsi mukanani. Lapsen hoito on ollut hänelle vastenmielistä alun alkaen ja siitä on ollut monet riidat.

Niin nyt meillä on yhteinen lapsi ja yhteinen talo, minulla on luojankiitos oma työ, omat säästöt, oma auto ja oma elämä ja oma tili. Se mitä olen ymmärtänyt, itsenäisyyttä ei saa missään tapauksessa menettää, eikä antaa hänen nujertaa kaverisuhteita. Harrastukset hän on minulta vienyt täysin, en pääse niihin koska olen aina vauvan kanssa eikä sellaisia sukulaisia juuri ole jotka voisivat hoitaa. Olen sairastellut paljon, on ollut tyrää ja kystaa ja infektioita ja ties mitä, olen jatkuvasti väsynyt ja mietin miten jaksan tätä henkistä kuraa, merkkaako tämä koti niin paljon että kestän jatkuvaa rajojen vetämistä ja puolustuskannalla oloa.

Sen tiedän että kaukana normaalista mieheni on, onko hän sitten narsisti.

"Angie"
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko sillä väliä, mitä hän on?

Kyllähän kertomassasi on paljon sellaista, mikä puhuisi sen puolesta...
Vaikka yleensä sitä ei mielletäkkään, niin se ettei hän ole mustasukkainen on yksi oikean narsistin tunnusmerkki. Sinä ole hänelle esine ja miksi esine pettäisi häntä (täydellisyyttä). Narsitit on ääripään kulkijoita. Joko seksi on niille ihan mielettömän tärkeätä tai sitten se ei kiinnosta ollenkaan.

Yleensä ne narsistit, joita seksi ei kiinnosta eivät myöskään ole mustasukkaisia, eivätkä epäile puolisonsa pettävän.

Narsisti myös alussa muuttaa käytöstään vastaamaan ihannekuvaa ja voi ihan hyvin esittää lenkkeilystä kiinnostunutta, mutta kun arkipäiväistyt (tunnut varmalta lähteeltä) hän ei tee enää mitään vuoksesi, ellei saa siitä jotain hyötyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Angie2 kirjoitti:

Hän oli täydellinen, erittäin kiinnostunut minusta ja elämästäni, korjasi autoni, vei minut ulkomaille, ulos syömään, käyttäytyi kohteliaasti ja oli erittäin huomaavainen, oli puhdas ja pukeutui siististi, kertoi rakastavansa lenkkeilyä kuten minäkin.

KUNNES tulin raskaaksi, mitä hän itse paljon oli toivonut. Siitä alkaen kaikki alkoi muuttua. Hän ei ollut enää kiinnostunut minusta, hän alkoi tulla kotiin ilta yhdeksän - kymmenen maissa, hänen menoistaan ei saanut kysellä. Lenkkeilyä hän ei ollut koskaan rakastanut koska se loppui kuin seinään eikä ole sen koomin koskaan jatkunut, autoani hän ei enää korjaa, mikään minuun liittyvä ei kiinnosta, ei ole väliä itkenkö vai nauranko häntä ei kiinnosta, hän ei tervehdi tullessaan kotiin, katoaa sanomatta minne menee, kuulen vain oven kolauksen, hän ei pukeudu enää siististi, hänen lempihuumoriaan on tulla eteeni pieremään. Humalassa hän on luotaantyöntävä ja väkivaltainen, hän ei yleensä lyö mutta esimerkiksi kuristaa, heittää minut seinälle tai sängylle ym. Hänen kanssaan ei voi puhua mistään tunnepuolen asioista, jos häneen kohdistaa kritiikkiä alkaa tavarat lentää tai hän räkii seinille. Myös mykkäkoulu ja häipyminen paikalta kuuluvat hänen tyyliinsä riidellä. Seksi oli hänelle vaikeaa alun alkaen, erektio ei pelannut mutta alkuajan hän väkisin yritti ja useamman kerran päivässä, kunnes sekin loppui kuin seinään, seksi oli mekaanista kuin tikka olisi naputtanut, läheisyys puuttui täysin. Minun liikkumistani hän ei ole yrittänyt estellä, mutta minulla on oltava aina lapsi mukanani. Lapsen hoito on ollut hänelle vastenmielistä alun alkaen ja siitä on ollut monet riidat.

Niin nyt meillä on yhteinen lapsi ja yhteinen talo, minulla on luojankiitos oma työ, omat säästöt, oma auto ja oma elämä ja oma tili. Se mitä olen ymmärtänyt, itsenäisyyttä ei saa missään tapauksessa menettää, eikä antaa hänen nujertaa kaverisuhteita. Harrastukset hän on minulta vienyt täysin, en pääse niihin koska olen aina vauvan kanssa eikä sellaisia sukulaisia juuri ole jotka voisivat hoitaa. Olen sairastellut paljon, on ollut tyrää ja kystaa ja infektioita ja ties mitä, olen jatkuvasti väsynyt ja mietin miten jaksan tätä henkistä kuraa, merkkaako tämä koti niin paljon että kestän jatkuvaa rajojen vetämistä ja puolustuskannalla oloa.

Sen tiedän että kaukana normaalista mieheni on, onko hän sitten narsisti.

"Angie"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu