Tuleeko minusta skitsofreenikko?

Psykoosipiirteinen persoonallisuus. Wikipedian mukaan noin kaksi kolmasosaa tapauksista kehittyy skitsofreniaksi. En usko annettuun diagnoosiini, sillä se lyötiin mulle tekojeni perusteella silloin, kun olin Seronil-kuurilla.

Olen täysin eri ihminen siihen Seronil-sekoiluaikaani verrattuna.
13252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuttuni työskentelee alalla ja hän totesi, että se diagnoosi on lyöty mulle pelkkien tekojen perusteella. En silloin ollut oma itseni, kun vedin sitä vìtun Seronilia ja viinaa samalla.

Se aiheutti todella epätodellisen olotilan.

Äänestä
  • Tuskin mulla on edes sitä Aspergerin Syndroomaakaan.

    Äänestä

Mielenterveystoimistot tulisi saattaa vastuuseen näistä järjettömistä, mielivaltaisista diagnooseistaan, sillä ihmiset yleensä uskovat niihin, sekä kohdehenkilö että kaikki hänen ympärillään.

Ihan vain sen takia, että olin kerran sekaisin.

Äänestä

skitsofrenia

Äänestä
  • Tuskin on. Pystyn toimimaan yhteiskunnassa täysin normaalisti. Esim. täyttämään toimeentulotukihakemuksen.

    Äänestä

  • Kaksi kolmesta saa oikean Skitsofrenian. Mulla on 33.333333333333333..% mahdollisuus, etten saa sitä.

    Uskon aivan hirveästi Oulun EMTT:n teini-lääkärin diagnooseihin.

    Äänestä

  • Kylmät kädet kirjoitti:

    Kaksi kolmesta saa oikean Skitsofrenian. Mulla on 33.333333333333333..% mahdollisuus, etten saa sitä.

    Uskon aivan hirveästi Oulun EMTT:n teini-lääkärin diagnooseihin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosipiirteinen_persoonallisuus

    "käyttäytyminen kylmästi ja asiattomasti"

    No sittenhän mun täytyy aivan varmasti olla skitso.

    Äänestä

Skitsofreenikko uskoo harhoihinsa eikä tajua olevansa sairas. Eli jos mietit että onkohan sinulla skitsofrenia, niin silloin sinulla ei sitä ole. Ja jos pelkäät että se iskee sinulle niin näet itsessä piirteitä jotka tukevat kuvitelmiasi.

Äänestä
  • No saan kyllä viestejä ylemmältä entiteetiltä. En siis kuule ääniä jotka käskevät tai jotain sinnepäin, vaan saan viestejä ilman mitään selvää käskyä.

    Uskotko, että ne muuttuvat käskyiksi tulevaisuudessa?

    Äänestä

Tuo aiemmin linkitetty Wikipedian sivu kertoo minusta eron hyvin selkeästi: oireiden kesto. Jos diagnoosin pohjana on ollut väliaikaisen lääkityksen (yhdistettynä alkoholiin) aiheuttamat oireet, oireiden luulisi poistuvan ennen kuuden kuukauden rajaa. Mikäli useammat noista oireista jatkuvat yli puoli vuotta, saatetaan diagnoosi muuttaa.

Äänestä
  • On aivan järjetöntä, että Oulun EMTT lyö elinikäisesti leimaavan diagnoosin sen takia, että sekoilin Seronilin ja alkoholin voimalla.

    Äänestä

KYLÄ TULEE

Äänestä
  • Minkäniminen kylä? Sinulla on selvästi hypomania, "JKKO".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmät kädet kirjoitti:

Psykoosipiirteinen persoonallisuus. Wikipedian mukaan noin kaksi kolmasosaa tapauksista kehittyy skitsofreniaksi. En usko annettuun diagnoosiini, sillä se lyötiin mulle tekojeni perusteella silloin, kun olin Seronil-kuurilla.

Olen täysin eri ihminen siihen Seronil-sekoiluaikaani verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu