Pohdintoja

Olen ihastunut tällä hetkellä varattuun ja tuntuu aivan kamalan syylliseltä. En ole kertonut tunteistani kellekkään, pyrin piillottamaan ne ja tähän mennessä onnistuksellisesti. Ei olla edes kavereita, se ihastus ja minä. Etäisiä tuttavia vain.

Mutta tämä on vaan pieni murto-osa isommasta ongelmastani. Ihastun aina saavuttamattomiin, kaukana asuviin, ihmisiin jotka tuskin tuntevat minua, varattuihin niinkuin tässäkin tapauksessa tai liian vanhoihin. Sitten jos huomaan, että ihastukseni kohde onkin ihastunut minuun niin tunteeni laantuvat ja saatan alkaa jopa inhota kyseistä. Ajattelen, että tämä ihminen eräällä tavalla "alentuu" ihastumaan minuun.

Tiedän, että näin nuorella iällä (16 vuotta) on vielä paljon kehittymistä tällaisten suhde asioiden suhteen, mutta silti tämä alkaa ottamaan pikkuhiljaa päähän, kun tunteeni ovat aina vaan näitä ääripäitä ihastuksiin liittyen.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tyttö. kirjoitti:

Olen ihastunut tällä hetkellä varattuun ja tuntuu aivan kamalan syylliseltä. En ole kertonut tunteistani kellekkään, pyrin piillottamaan ne ja tähän mennessä onnistuksellisesti. Ei olla edes kavereita, se ihastus ja minä. Etäisiä tuttavia vain.

Mutta tämä on vaan pieni murto-osa isommasta ongelmastani. Ihastun aina saavuttamattomiin, kaukana asuviin, ihmisiin jotka tuskin tuntevat minua, varattuihin niinkuin tässäkin tapauksessa tai liian vanhoihin. Sitten jos huomaan, että ihastukseni kohde onkin ihastunut minuun niin tunteeni laantuvat ja saatan alkaa jopa inhota kyseistä. Ajattelen, että tämä ihminen eräällä tavalla "alentuu" ihastumaan minuun.

Tiedän, että näin nuorella iällä (16 vuotta) on vielä paljon kehittymistä tällaisten suhde asioiden suhteen, mutta silti tämä alkaa ottamaan pikkuhiljaa päähän, kun tunteeni ovat aina vaan näitä ääripäitä ihastuksiin liittyen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu