Supersaver - kenen etu?

jarallan

Varasin matkan Supersaverin kautta 6 hengelle ja tein virheen matkan aloituspäivän kanssa. Mokani takia viikon matka olikin muuttunut 5 tunnin matkaksi perillä. Nettisivusto ei millään muotoa ihmetellyt perilläoloajankohdan lyhyyttä. Tiedän tehneeni oman virheen, mutta silti. Seuraavaksi olisi ollut mahdollista muuttaa ajankohtaa maksamalla ensin 110 euroa /henkilö ja sen lisäksi vielä uuden ja vanhan lennon hintaerojen summat. Minun olisi tarvinnut antaa luottokorttini kaikki tiedot puhelimella tarkistusnumeroja myöten jollekin virkailijalle puhelimessa. Kun mietin asiaa ja aikataulukin oli kiireinen, päätin niellä virheeni ja ostaa kaikille uuden menomatkan kohteeseen, kun paluuhan oli oikein. Ostin siis uuden matkan. Myöhemmin tuli mieleeni, että olin unohtanut mainita erilliset harrastusvälineet matkasta ja soitin Supersaverin asiakaspalveluun. Sen puhelun yhteydessä selvisi, että jos emme mene alunperin tilatulle lennolle, myös paluumatka peruutetaan automaattisesti!!! Lopputuloksena olen nyt tilannut uudet liput myös paluumatkalle. 6 hengen matka Helsingistä Malagaan maksaa 6000 Euroa alkuperäisen 3000 euron sijasta!!!!! Ja paluulennolle löytyy nyt lippuja yhteensä 12 kpl!!! Kun halusin antaa palautetta, että voisihan ohjelma edes varoittaa paluumatkan lyhyydestä, ei se kiinnostanut virkailijaa pätkääkään. Mainos: Supersaver ja halvimmat E-liput. Varaa itse netissä ja SÄÄSTÄ!
Että olkaahan varovaisia siellä päin liikkuessanne.

19

1237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Just joo

      Tämä oli varmaankin trollausta, mutta onhan se hyödyllinen muistutus, että saapastakin tyhmempien ihmisten ei kannata ostaa lippuja Supersaverilta eikä mistään muualtaan.

    • ääliö netissä

      Onpa toi aloittaja tyhmä, ensin itse mokaa ja sitten syyttää muita.
      Luuleeko se ääliö että siellä se tietokone miettii että olipa lyhyt matka,vain 5 tuntia perillä.
      Mistä noin tyhmiä ihmisiä oikein löytyy ja kaiken kukkuraksi syyttää muita omasta tyhmyydestään.
      Ei ole ollenkaan itsekritiikkiä ja kehtaa vielä julkisesti kertoa kuinka tyhmä on ollut kun mokasi.
      Itse pitäisin suuni supussa jos olisin mokannut yhtä pahasti.
      MUUUUUAAAAAAHHHHHHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

    • paljon matkoja

      Minun mielestäni taas on rohkeata kertoa omista virheistään, koska niistä voi joku toinen ottaa opiksi. Jos kaikki vain vaikenisivat häpeissään mokailuistaan, niin paljonko siitäkään olisi hyötyä. Tottakai tällaisella palstalla vahingonilo on kaikkein suurin ilo, mutta jos ei sitä pelkää, niin ihan hyvä on joskus kertoa myös tappioista, mokailuista, virheistä ja hamituksista. Varsinkin kateelliset ihmiset kyllä saavat vettä myllyynsä, mutta ne jotka oikeasti matkustelevat, voivat tuntea myös myötätuntoa - vaikka "itselleen ei ikinä voisi mitään vastaavaa sattua" !

      Alkuperäistä kirjoittajaa ei tietysti enää auta, mutta esim. jos varaus lisi sattunut olemaan Norwegianilla, niin heillä ei ole niin tiukkaa tuo, että "menolipun käyttämättä jättäminen peruuttaa paluulipun" vaan itse ainakin olen voinut paluun käyttää, vaikka myöhästyin menolennolta (toki ilmoitin sinne syyn). Yleensäin asioita on helpompi hoitaa erukoistilanteissa, jos varauksen on tehnyt suoraan lentoyhtiön kanssa eikä minkään kolmannen välikäden kuten esim. Supersaverin. Nämä nettifirmat suhtautuvat asoihin tosi jäykästi ja ymmärtäähän sen - eivät halua itselleen mitään lisätyötä.

    • $upa, $uper, $öp...

      Aika kalliisti olit maksanut lipuistasi jo ensimmäisellä kerralla. Majoituksen kera olisi voinut saada halvemmalla, vaikka majoitusta ei olisi tarvinnutkaan.

    • 2 yötä ja hinnat

      Varoittaako sitten jokin varaussysteemi tuosta mokasta? Epäilen, mutta lipunhinnat on yleensä yhden päivän reissuissa kovat, josta voisi jotain päätellä.

    • kone ei ihmettele

      Kokeile vaikkapa Finnairin sivulla varata lento Helsinki-New York-Helsinki, menet ja palaat samalla koneella...olet perillä lentoasemalla vain sen aikaa kun kone perillä seisoo,niin kyllä onnistuu.
      Sama muillakin yhtiöillä,ei se varaussysteemi ala sellaisia miettimään...se on kone joka sen varauksen tekee.

    • TURHA VALITTAA

      OMA VIKA......TARKISTA AINA VARAUKSESI

    • kisselainen

      Jep, tarkistakaa aina mitä olette varaamassa ennen kuin maksatte niitä!
      Syy ei todellakaan ole Supersaverin, menevät täysin lippusääntöjen mukaan. Jos ostat liput joissa ei ole muutos eikä vaihtomahdollisuutta niin se tarkoittaa myös sitä! Ja paluulippu peruuntuu jos et lennä ensimmäistä legiä. Tämä voidaan kuitenkin fiksata joidenkin lentoyhtiöiden lipputoimistoissa ja paluun voikin käyttää. Eli jos kämmäätte ottakaa heti yhteys lentoyhtiön lipputoimistoon!

      t. Ex-lipputiskiläinen

      • 4+14

        Finnair ainakin yllätti positiivisesti tuossa, aiemmin olivat aika tiukkoja. Itseltä jäi meno käyttämättä, mutta puhelulla sai kuitenkin pidettyä tuon paluun.


    • mustikka61

      Hei Jarallan,

      jos lohduttaa yhtään, niin et ole ainoa, joka on laittanut väärin päivämäärän netissä lippuja tilatessaan. Itse tein viikonloppuna väsyneenä näpytellessä virheen. Ja sen jälkeen olen huomannut, että meitä on muitakin...

      Itse näpyttelin paluumatkan kuukauden väärin. Onneksi onnistuu vaihtaa lippu. Kuluja tulee noin 200 e - lentoyhtiön ja Supersaverin. Toivottavasti löytyy samanhintainen paluulippu, niin ei tarvitse maksaa lipusta lisää. Itselleni on tuo 200 euroakin jo aika paljon.

      Muutamille muille: eikö teille koskaan satu mitään virheitä...??

    • Senator

      Ei satu virheitä kun käyttää tuttuja varaussivuja, useimmiten lentoyhtiön omia. Tarkistaa moneen kertaan, varsinkin vielä juuri ennen maksua että kaikki tiedot on oikein. Tsekkaan aina myös että viikonpäivä vastaa sitä oikeaa lentopäivää. Tällöin ei väärän kuukauden valinta ole mahdollista, kuin maaliskuussa. En myöskään tee lentovarauksia kiireessä, väsyneenä tai humalassa. Lentoja tulee varattua lähes joka kuukausi.

    • voi tyhmyys

      Melko lailla omaa tyhmyyttä.

      Onhan se kaikille enemmän lentolippuja tilaaville selvä juttu, että nää polkuhintapalvelut kerää rahansa just muutoshintoina, peruutusturvina jne tyhmiltä, jotka ei ole tarkkana. Lentoyhtiöt tekee sen sillä, että ne myy basic-lippuja ilman muutosoikeutta ja kalliimpia flex-lippuja muutosoikeudella. Jollainhan noiden firmojen aspat kustannetaan, kun lentolipuissa ei katetta enää ole.

      Ja jos muutenkin lukee ikinä sen lentolippujen mukana tulevan ehtolistan, ns. pienen präntin siellä selkeästi kerrotaan, että menomatka on käytettävä ennen paluumatkaa. Tämä noin yleensä koskee ihan kaikkia lentolippuja, paitsi bisnesta ja ykköstä, eli vaikka et enää valitsisikaan itse lippujasi, niin älä herrantähden jätä menoa käyttämättä, osta mielummin uusi paluu.

      Tuo tarina, olipa trolli tai ei, ei kerro Supersaverin huonoudesta yhtään mitään. Ainoastaan siitä, että joidenkin on vaan parasta ostaa valmismatkaa suoraan virkailijalta ;-)

    • piutpaut1

      Tuo 6-hengen matkan tilannut henkilö on ihana, suora ja rehellinen ihminen,
      jollaisia toivoisi löytävän enemmän tästä negatiivisen asenteen ja vahingonilon
      maasta!

    • ahneella p loppu

      Hehe, kyllä nyt tosiaan kannattaa pysyä kotona, maailma on vaarallinen paikka.

      Paluulennon peruutus on aika yleinen selviö, jos ei ole menolennolla,. Ja ihan hyvin joku työporukka voi käydä palaverissa nimenomaan porukalla nimenomaan lyhyen aikaa. Itsekin reissannut pari kertaa vielä vähän isommallakin koostumuksella muutamaksi tunniksi lentokenttähotellin kokoustiloihin. Olisihan se nyt halveeraavaa, jos joku alkaisi kyseenalaistaa matkasuunnitelmiani.

      Jos homma ei ole hanskassa, niin kannattaa suosia ammattilaisia eli matkatoimistoja. Minä en korjaa omaa autoa, merkkihuolto saa nikkaroida kaiken. Ihan järkevää tehdä sitä jota osaa.

    • Normaalia toimintaa

      Aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Kaikelta ei voi varjella mihin ihminen keksii ryhtyä. En näe mintään virhettä palvelun kannalta, kyllä sinulla oli mahdollisuus tarkistaa valintasi ennen kuin itse hyväksyit tilauksen.

    • nyt mietitään.......

      anteeksi nyt mutta kun en ymmärrä ?!?,jos lennät kohteeseen ,miten voidaan menomatka peruta??,vaikka olisit ostanut takaisin tulon eri päivälle??,vai oletko sanonut, ettet käytä edes menoa, ostaessasi uudet paluuliput??mikset lennä normaalisti mutta jätät tulematta 5h päästä koneeseen,eikö näin??

      • Öääh

        Olikohan tarkoitus kysyä, miksi ostaa uusi menopaluu, eikä vain uusi paluu, ja jättää käyttämättä sitten 'vanhan' lipun paluun, jos menopäivä on oikein? Sitä ihmettelin itsekin..


      • SuperSave
        Öääh kirjoitti:

        Olikohan tarkoitus kysyä, miksi ostaa uusi menopaluu, eikä vain uusi paluu, ja jättää käyttämättä sitten 'vanhan' lipun paluun, jos menopäivä on oikein? Sitä ihmettelin itsekin..

        Peruutusturva maksaa muutaman kympin. Se lienee kannattava investointi, enkä uskalla varata lippuja pitkälle tulevaisuuteen ottamatta sitä. Maksamalla luottokortilla, peruutus onnistunee myös...


    • 7 + 10

      Mihin sä tarvit sitä muutaman kympin peruutusturvaa jos sulla on voimassa oleva matkavakuutus? Eihän se peruutusturva korvaa jos matkalle ei haluakaan lähteä, vaan siihen tarvitaan joku todella painava syy, kuten lähiomaisen kuolema tai vakava sairastuminen, tai matkalle lähtijän omaisuudelle tapahtuva iso vahinko. Näissä tapauksissa matkavakuutus korvaa myös peruuntuneen matkan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe