umpisolmu

Sepi

Tilanne, vaimo ja vanhempani eivät kerta kaikkiaan tule toimeen. Tilanne on tulehtunut niin pahaksi että vaimo on kieltänyt vanhempiani käymästä ja jopa minua olemasta missään yhteydessä vanhempiini.

Historia, vaimoni ei ole ikinä pitänyt vanhemmistani, erityisesti äitini on aina ollut kuin punainen vaate. Vaimoni mukaan tämä ei osaa pitää näppejään erossa asioistamme, on tahditon, kaikin puolin ikävä ihminen. Vaimoni on jo vuosia (olemme olleet kimpassa nyt 6 vuotta) moittinut vanhempiani kaikille jotka vain haluavat kuunnella. Olemme jo pitkän aikaa olleet todella selvästi enemmän tekemisissä vaimomme kuin minun sukuni kanssa. Vaimoni suku tosin asuu samalla paikkakunnalla ja minun vanhempani (minulla ei ole sisaruksia) noin 50 kilometrin päässä mutta tähänkin nähden ero on valtava.

Räjähdys, alkukeväällä viettäessämme 30-vuotispäiviäni. Paikalla olivat kummankin vanhemmat ja vaimoni isosisko miehineen. Kerroimme menevämme naimisiin. Samalla kerroimme että vaimoni on raskaana ja että minä ja tulevat lapsemme otamme vaimoni sukunimen. Tämä nimi on hiukan omaani erikoisempi ja vaimolleni tärkeä, minulle kun asialla ei ole suurempaa merkitystä niin suostuin tähän vaimoni ehdotukseen. Äitini erehtyi ihmettelemään asiaa vaimoni mielestä ikävällä tavalla (rehellisesti sanottuna hiukan liian negatiiviseen sävyyn minunkin mielestäni). Vaimoni siis sitten räjähti sanan varsinaisessa merkityksessä ja antoi tulla kaikki vuosien saatossa kertyneet asiat. Riita (äitini antoi epäviisaasti välillä takaisin) loppui siihen, että vaimoni läpsäytti äitiäni molemmille poskille ja käski vanhempiani poistumaan. Samalla hän ilmoitti etteivät nämä ole enää tervetulleita ja ilmoitti ettemme halua olla enää missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Vanhempani poistuivat, äitini kyyneleissä ja me jäimme kukin omissa ajatuksissamme istumaan. Kun yritin kysellä oliko tämä tarpeen ilmoitti vaimoni ettei halua minunkaan olevan enää missään tekemisissä vanhempieni kanssa koska nämä olivat loukanneet häntä jo vuosien ajan. Sanoi että joko olen lojaali hänelle ja soitan äidilleni ilmoittaakseni tukevani täysin vaimoani tai voin lähteä äitini perään ja jäädä sille tielle. Vaimoni käski ilmoittamaan etten myöskään minä halua äitini käytöstapojen puutteen ja todella törkeän käytöksen vuoksi enää koskaan tavata tai mitenkään muuten olla yhteydessä näiden kanssa. Vaimoni äiti yritti selvästi pehmentää tilannetta mutta oli kuitenkin pohjimmiltaan samalla kannalla tyttärensä kanssa, hänkin ihmetteli äitini käytöstä, oli ihmetellyt jo vuosien ajan. Vaimoni isosisko oli se joka lopulta haki puhelimeni keittiön hyllyltä, totesi tuntevansa siskonsa ja on sanoi minun varmasti viisainta soittaa. Vaimoni isä ja hänen siskonsa mies eivät tapahtumaan juuri puuttuneet. Soitin sillä arvelin sillä hetkellä se saa parhaiten tunnelman rauhoittumaan. Ajattelin että aika parantanee tämänkin haavan.

Toinen räjähdys, olin tämän jälkeen vaimoni ”selän takana” yhteydessä vanhempiimme. Hääpäivämme lähestyessä ehdotin vaimolleni, että ehkä voisimme kuitenkin kutsua vanhempamme ja yrittää korjata välejä. Tällöin vaimoni räjähti uudelleen. Vaimoni sai samalla selville yhteydenpitomme ja oli lähellä etten saanut kerätä tavaroitani saman tien. Kaunein nimitys jota vaimoni käytti minusta oli mammanpoika. Pääsimme lopulta sopuun mutta ennen sitä jouduin lupaamaan etten enää ole missään tekemisissä vanhempieni kanssa, seuraavasta kerrasta on tiedossa ero, niin tärkeä tämä asia on vaimolleni. Hänen mukaan tätä voi verrata vieraissa käyntiin ja tukeni puute ja se miten hänen oma miehensä on vetänyt mattoa hänen jalkojensa alta on todella järkyttävää. Minua todella raastaa tämä tilanne, toisaalta vaimoni on ehdoton ja hänen sukulaisensa vielä tukevat häntä tässä asiassa, toisaalta minua surettaa että en voi pitää yhteyttä vanhempiini eivätkä nämä varmasti tule koskaan edes näkemään lapsenlapsiaan. Sanottakoon vielä että itse pidän todella paljon sekä vaimoni vanhemmista että siskosta, joiden kummankin kanssa olemme jos ei päivittäin niin kuitenkin viikoittain tekemisissä. Ovat luvanneet korvata toisen mummolan puuttumisen hoitamalla tarvittaessa lastamme ”kahden mummolan edestä”.

Avunpyyntö, onko mitään tehtävissä, en haluaisi menettää vanhempiani enkä toisaalta vaimoani ? Vaimoni ei suostu edes keskustelemaan asiasta vaan tulkitsee kaikki viittauksetkin ”petokseksi itseään kohtaan”. Olen siis kahden tulen välissä ja liikahdus toiseen suuntaan on liikahdus poispäin toisesta.

32

4433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • idiootti

      Ilmeisesti mitään ei ole tehtävissä, jos kerran olet tuollainen "veltto kyrpä".

      Sinulla tulee olemaan mukava elämä ilman omaa sukuasi. Tekstistäsi päätellen olet vaimon suvussa kuitenkin se ulkopuolinen joka ensimmäisenä kammetaan laivasta turhana painolastina, jos elon merillä käy vastatuuli. Vastatuultahan ei olisi ilman sinua sillä vaimosihan on täydellinen, jonka suku on erinomainen.

      Totta kai vainon suku on vaimosi puolella, mutta kuka on sinun sukusi puolella tai myöhemmin sinun puolellasi - ei kukaan.

      Vaimosi käytös osoittaa sen, että aikaisempi elämäsi on aovan turhaa ja sen voi vetää vessasta alas. Sukusi on aivan turhaa kädetöntä porukkaa (myös sinä olet osa sukuasi).

      Onnea vaan loppu elämääsi, jos sitä elämäksi voi sanoa...

    • Ellamiina42v

      sinulla. Mistähän moinen juttu on mahtanut saada alkuunsa? Pohjautuuko vaimosi "viha" anoppiaan kohtaan jo seurustelu ajoilta?
      Ainoana lapsena saatat olla äitisi suurin, ainoa ja komein lapsi tässä mailmassa!Älä nyt suutu, mutta ehkäpä oletkin se mammanpoika?
      Mietippä asiaa siltä kantilta. Toisaalta osoitat suurta miehisyyttä olemalla vaimosi tukena.

      Ehkäpä äitisi ei ole osannut sinusta luopua kokonaisuudessaan ja ymmärrä asiaa miniän kantilta? Myös äitisi käyttäytymisessä on parantamisen varaa! Äitisi on huomioitava, että sinulla on nyt VAIMO ja oma perhe.
      Jospa äitisi on kuitenkin loukannut vaimoasi hyvin rajusti ja ei ole osannut/halunnut pyytää anteeksi?

      Olisiko syytä keskustella ensin vaimosi kanssa juurta jaksaen ja sen jälkeen mahdollisesti äitisi kanssa??
      Mihin päädytkin vaimosi ja lapsesi on nyt sinun perheesi!

      Onnea sinulle!

    • noiduttu

      Jos asiat on noin pahasti jo nyt, niin voin luvata että menevät vielä pahemmiksi. Sitten kun vaimo jää kotiin äitiysvapaalle niin homma muuttuu entistä sekopäisemmäksi. Joka päivä saa pelolla odottaa mikä on omaa syytä kun oven avaa töistä tullessa. Jos sinussa on yksikin vika- näppy perseessä, hilsettä, ryypiskelynhalua kerran kuukaudessa tms.- niin vika on vanhemmissasi ja siinä on yksi syy enemmän miksi heitä ei enää nähdä. Aina kun yrität ottaa asian esiin niin vastaus on että voit poistua, ovi on tuossa! Kaikki vituttaa ja kun aikaa kuluu niin tekisi mieli vetää sitä huutavaa noitaa lättyyn niin että soi, mutta en viitsisi lapseni äitiä murjoa.

      Olet sikäli pahassa jamassa, että olet kuitenkin vanhemmillesi ikuisesti olemassa. Ilman heitä et olisi edes olemassa ja jos joskus joudut pahaan kiipeliin he todennäköisesti pysyvät tukenasi loppuun saakka. He myös tuntevat sinut parhaiten, vaikka aikaa olisikin kulunut edellisestä tapaamisesta. Vaimosi kuulostaa sen verran skitsolta että voisi jopa potkia sinut pois jos olisit "hyödytön". Siinä tapauksessa olisit täysin yksin.

      Itse en tiedä mitä tehdä. Häät ovat olleet ja tenava tullut. Minua ei ole kielletty nähdä vanhempiani (lähteminen heidän luokseen tehdään kyllä vaikeaksi) ja lapsenlapsen näkeminen on heiltä lähes kielletty. En osaa sanoa mitä sinun kannattaisi tehdä mutta SEN VOIN LUVATA ETTÄ JOS MENET SEN NOIDAN KANSSA NAIMISIIN NIIN JOUDUT KATUMAAN SITÄ JOKA PÄIVÄ. Päivääkään ei ole mennyt lapsen syntymän jälkeen ettenkö olisi asiaa katunut.

    • Tiny-Des

      Et sinä mikään mammanpoika ole, vaan vaimosi tossun alla täysin. Ymmärrän että vaimosi voi olla täysin erossa vanhemmistasi ja ehkä he sen ansaitsevatkin, mutta vaimosi ei voi estää sinua olemasta tekemisissä heidän kanssaan. Se olisi todella lapsellista. Olet vanhempiesi ainut lapsi ja varmasti maailman tärkein asia heille. Kyllähän minullakin on oman anoppini kanssa välillä tullut pieniä kahnauksia, mutta koskaan ei ole tullut mieleenikään kieltää mieheltä käyntejä heidän luonaan.

      • Elena

        Kertomuksesi oli muuten perusteellisen, vahinko vain, ettet kertonut, mistä vaimosi oikein kantaa kaunaa äidillesi.

        Siksi on vaikea tietää, mistä on kyse, paitsi että tässä käydään kamppailua siitä, "kumman suku voittaa". Valitettavasti se on lapsille vahingollista, heidän pitäisi tuntea molempien vanhempiensa suku.

        Mutta olipa tapahtunut mitä tahansa, vaimosi olisi pitänyt selvittää asia äitisi kanssa eikä suikaan moittia heitä "kaikille jotka vain haluavat kuunnella".

        Vaaralliselta kuulostaa, että vaimosi "läpsäisi" äitiäsi eli suomeksi harjoitti fyysistä väkivaltaa.

        Missään tapauksessa vaimollasi ei ole mitään oikeutta kieltää sinua ja lapsiasi tapaamasta vanhempiasi, vaikkei itse haluaisikaan heitä tavata.

        Ehkä sinun olisi syytä soittaa johonkin erityisesti miehiä auttavaan puhelimeen. Valitettavasti usein käy niin, että nämä tilanteet vuosien mittaan pahenevat.

        Voimia Sinulle!


      • nainen

        Meillä on myös asia ratkaistu niin, että mieheni käy yksin anoppilassa ja anoppi ei meille tule. Tosin harmittaa se minua suuresti, koska siellä haukutaan luonnollisesti minua, mutta saa mies kyllä vanhempansa pitää. Sitä en voi häneltä kieltää.


    • tuure

      Pahalta kuulostaa, ja olen monien muiden vastanneiden kanssa sitä mieltä, että oletpa ikävästi ajautunut vaimosi tossun alle ja ei tuo tilanne tuosta ainakaan parane ajan myötä. Yritä ottaa asia keskusteluun ja jos morsiamesi kieltäytyy asiasta edes keskustelemasta, niin sano, että sitten laitetaan häät myös jäihin. Iso ratkaisu, mutta mielestäni ainoa.

      Minun tapauksessani mieheni ei ole missään juuri missään tekemisissä isovanhempiensa kanssa, jotka kuitenkin asuvat ns. samassa kompleksissa vanhempien kanssa. Tilanne on äitynyt aika pahaksi. Ja voin sanoa, että en minäkään juuri mieheni sukulaisista välitä, mutta ei mieleeni tulisi kieltää miestäni menemästä sinne. Joskus harvoin tulen mukaan, ja koetan kestää. Ymmärrän toki, että joku ei voi sietää toista, mutta tosiasia on että kyseessä ovat sinun vanhempasi. Kysy vaimokkeeltasi olisiko hän valmis luopumaan omasta suvustaan tosta noin vaan, jos sinulle tulisi mitta täyteen. Epäilen.

      Nyt ennenkaikkea jämäkkyyttä, häät jäihin ja joko vaimo terapeutin luo tai pariterapiaan, mutta toi umpisolmu on saatava auki tai sulla tulee hiton vaikea elämä (mitä se tosin on jo, mutta ehkä tämä on lopulta se mitä haluat).

    • Mies

      Kumpi on skitsompi, vaimosi vai vanhempasi? Meillä tilanne se, että vaimo ei ole sanonut pahaa sanaa äidistäni minulle eikä hänelle, mutta kun äitini on skitso, olen pannut vierailut jäihin ja tuen vaimoani. Mutta jos vaimosi on riidanhaastaja, niin ole mies ja tapaile yksin vanhempiasi ja anna heille mahdollisuus tapailla lastenlastaan. Tämä kaikki koska;

      - vaimosi ei eroa vaikka uhkailee.Tyypillistä lapsellista käytöstä aikuiselta joka on lapsena saanut rähjäämällä tahtonsa läpi.
      - Eräs eroava nainen sanoi, että jos mies olisi laittanut "rajat" hänelle ja ollut jämäkkä, ei eroa olisi tullut.
      - Oma vaimoni kokeili 2 vuoden ajan "rajojaan" minuun ja en antanut periksi huudoille, itkuille yms. kiristyskeinoille- nykyään riitelemme vähemmän ja kunnioitamme toisiamme. Vaimoni on sanonut usein nykyään, että on tyytyväinen kun kannan vastuuta perheestä ja yhteisistä asioista.
      -Oma epävarma käytöksesi saa vaimosi epävarmaksi ja huonoitsetuntoinen kiukuttelija voimistaa vaatimuksiaan korjatakseen elämän aihauttaman turvattomuuden

      Tzemppiä! Ota ohjat käsiisi, tapaa vanhempiasi, sano vaimolle, että on sairasta vaatia olla tapaamatta, rakasta ja kunnioita vaimoasi ja osoita se ja neuvottele ja kysy hänen toiveitaan, MUTTA OSOITA OLEVASI MIES JA SE JOKA TEKEE LOPULLISET PÄÄTÖKSET.

    • elviira

      En tiedä mistä moinen viha vaimosi ja äitisi välille on syntynyt.
      Minulla on huonot välit anopiini. Mieheni ei ymmärrä miksi. Avioliittomme alkuaikoina anoppi ja hänen tyttärensä olisi pitänyt saada määrätä meillä kaikki asiat. Mieheni sisko vei mieheni kerran kauppaan ja näytti että nyt ostat näitä vaippoja ( koska hän ei tykännyt niistä vaipoista joita minä käytin tyttärelläni). Onneksi mieheni ei ostanut. Anoppi on soitellut minulle ja haukkunut milloin mitäkin. Samoin hän on käynyt meillä kun mieheni ei ole kotona ja puhunut asioita joita mieheni ei ole kuullut. Samoin on mieheni sisko. Joskus he kävivät yhdessä meillä ja arvostelivat milloin mitäkin. Kun mieheni on paikalla niin kaikki on hyvin ja he ovat mukavia.
      Minua on mollattu ja haukuttu samoin lapsiamme ja jopa miestäni, muta aina silloin kun mieheni ei ole paikalla. Kun puhuin näistä asioista miehelleni hän ei uskonut.
      Enää en ole heidän kanssaan oikeastaan missään tekemisissä, koska minut kasvatettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja yleensä muita ihmisiä, mutta näitä en voi kunnioittaa.
      Kuuntele vaimoasi, pyydä häntä selittämään asioita ja ennen kaikkea näytä vaimollesi että hän on sinu´lle tärkein.
      Minusta on ärsyttävää kun anopin tai sisaren ei tarvitse kuin näpsäyttää sormiaan niin mieheni painaa autolla sinne tekemään milloin mitäkin hommia. Välillä tuntuu että meidän perhe jää toiseksi.

    • Sepi

      Ellamiina (ja muutama muukin) kysyy:

      Mistähän moinen juttu on mahtanut saada alkuunsa? Pohjautuuko vaimosi "viha" anoppiaan kohtaan jo seurustelu ajoilta?

      En osaa oikein sanoa mistä koko tilanne on lähtenyt. Pientä kitkaa on ollut alusta alkaen mutta tilanne on pahentunut jatkuvasti. Ei ole tietääkseni mitään yhtä selkeää syytä. Sanallista nokittelua oli puolin ja toisin jatkuvasti ja mielestäni se paheni jatkuvasti. Vaimoni mielestä äitini on myös yrittänyt puuttua asioihimme epäsopivalla tavalla. Äitini ei ole ikinä hyväksynyt täysin vaimoani ja tämä tietää senkin jne...
      ---------
      Ellamiina kirjoittaa:

      Ehkäpä äitisi ei ole osannut sinusta luopua kokonaisuudessaan ja ymmärrä asiaa miniän kantilta? Myös äitisi käyttäytymisessä on parantamisen varaa! Äitisi on huomioitava, että sinulla on nyt VAIMO ja oma perhe.

      Tämä on kyllä varmasti aivan totta mutta rehellisesti sanottuna vaimoni käytös on kyllä mielestäni kuitenkin hiukan liian rajua tähänkään tilanteeseen.

      -------
      Ellamiina kirjoittaa:

      Älä nyt suutu, mutta ehkäpä oletkin se mammanpoika?
      Mietippä asiaa siltä kantilta. Toisaalta osoitat suurta miehisyyttä olemalla vaimosi tukena.

      Mihin päädytkin vaimosi ja lapsesi on nyt sinun perheesi!

      Elviira kirjoittaa:

      Kuuntele vaimoasi, pyydä häntä selittämään asioita ja ennen kaikkea näytä vaimollesi että hän on sinulle tärkein.

      Kiitos teille tuestanne ! Kaikki muut tuntuvat olevan sitä mieltä että minun pitäisi jättää vaimoni vaikka olemme olleet vasta kuukauden naimisissa !! Näin en tietenkään aio tehdä vaan luonnollisesti vaimoni ja tuleva lapseni ovat lopulta minulle se tärkein. Mutta te kaikki vastaajat taidatte olla oikeassa siinä että minun täytyy "ryhdistäytyä", ottaa härkää sarvista ja yrittää ainakin kerran vakavasti keskustella vaimoni kanssa. Tätä hän tuskin voi vielä nähdä epälojaalisuutena.
      -------
      Elena kirjoitti:

      Valitettavasti se on lapsille vahingollista, heidän pitäisi tuntea molempien vanhempiensa suku.

      Tästä olen kyllä samaa mieltä ja yritänkin jotenkin saada aikaan ratkaisun jossa minä (ja lapseni) voimme välillä tavata vanhempini ilman että vaimoni tarvitsee edes nähdä heitä. Saa nähdä miten käy, vaimoni on kyllä todella tiukka tärkeiksi kokemissaan asioissa nyt toivon että saan hänet ymmärtämään ja edes hiukan joustamaan.

      Olisikohan hyvä ajatus puhua ensin hänen äitinsä kanssa ja yrittää saada hänet mukaan taivuttelemaan vaimoani ? En ole varma onko häntä mahdollista saada mukaan tällaiseen mutta ehkä sitä kannattaa yrittää. Luulisi että hän äitinä ja ainakin osin ulkopuolisena ymmärtäisi helpommin minunkin kantani.

      • vastanainut rva minäkin...

        Ota nyt järki käteesi ja jätä heti suunnitelmasi vielä anoppisikin kytkemiseksi osaksi ainoastaan teidän, sinun ja vaimosi, ongelmaa! Menetät loputkin luottamuksesi vaimosi silmissä, jos hän kuulee sinun selkänsä takana "hoitelevan" yhteisiä asioitanne omin päin sukulaistenne kanssa!? Ja vielä valitset sukulaisetkin tähän tehtävään puolesta puhujaksi!?!? Pöyristyttävää tekstiä, anteeksi vain! Vaimosi asioista et keskustele muiden kanssa, etkä teidän kahden välisiä asioita pui kuin kotonasi kahdestaan neljän seinän sisällä!!! Asetat kummankin sukulaiset kestämättömään tilanteeseen: oletko varma, että anoppisi edes haluaa tulle teille erotuomariksi ja puolestapuhujaksesi? Kyllä se on niin, että jokainen pesee likapyykkinsä kotonaan ja yksinomaan vain siellä! Ammattiauttajat ovat näitä tilanteita varten, ei lähisukulaiset. Sinun olisi nyt uskallettava kohdata vaimosi kasvoista kasvoihin ja keskusteltava perusteellisesti parisuhteestanne ainoastaan vaimosi kanssa, ettei kävisi kuten meille:

        Minulla oli samanlainen tilanne ex-mieheni kanssa, ex-mieheni kävi levittelemässä meidän "likapyykkin" minun ja omiensa sukulaisten silmille vuosia, mutta ei suostunut samaan aikaan välillä ollenkaan keskustelemaan suoraan asioista oman vaimonsa kanssa! Kuinka monta kertaa sainkaan hävetä silmät päästäni ja selitellä puolestani mieheni edesottamuksia kummankin sukulaisille! Meillä oli tulehtunut ilmapiiri kotona melkein jatkuvasti keskenään selvittämättömistä asioista ja se jatkuva raastava käräjöinti melkein kaikesta vei lopullisenkin pohjan parisuhteeltamme ja luottamuksemme toisiamme kohtaan. En kieltänyt koskaan ex-miestäni menemästä anoppilaan, mutta siellä käydessäni sain jatkuvasti kuulla miten huono ja sopimaton vaimo olinkaan miehelleni, mieheni myötäsäestyksellä! Anopin kuoltua miehen veli jatkoi tätä samaa laulua aina siellä käydessäni. Kunnes mittani viimein täyttyi ja otin avioeron muutama vuosi sitten...! Tämä avioliitto kesti melkein päivälleen 30 vuotta ja riitely siinä liitossa oli melkein jokapäiväistä!Lopullisen eron myötä vasta kumpikin alkoi nähdä tilanteen ulkopuolisin silmin ja silloin kaikki oli jo myöhäistä. Ainoa asia mistä päästiin yhteisymmärrykseen ex-mieheni kanssa oli, ettemme kumpikaan sopineet toisillemme alunperinkään ja kumpikaan ei oltu rakastuneita toisiimme edes hääpäivänä! Teki kipeää huomata näiltä osin elämän valuneen kummaltakin hukkaan suurimmalta osin tiimalasissa.

        Nyt onneksi on kaikki toisin, menin keväällä naimisiin rakkaudesta. Sitä ennen tein valtavasti työtä uuden parisuhteemme eteen ja saman huomasin tulevasta sulhostanikin! Puhallamme yhteen hiileen ja keskustelemme vapaasti kaikesta mieltämme painavasta mielihyvin kotona. Meillä on hyvä olla toistemme läheisyydessä. Kumpikaan ei puhu halaistua sanaa toisesta selän takana kenellekään, eikä tarvitsekaan kun luottamus ja keskusteluyhteys pelaa molemmin puolin. Välimme sukulaisiimme ovat lämpimät ja erityisesti appivanhempamme saavat arvoisansa kunnioittavan kohtelun jo ikänsäkin vuoksi. Minua arvostetaan työteliäänä ja osaavana naisena, miniänä ja sukulaisemme pitävät muutenkin minua, kuin kukkaa kämmenellä! Mieheni siskostakin sain kuin oikean sisaren ja nautin heidän seurassaan olostani kaikin puolin. Kotimme on ihanan rauhallinen ja hiljainen, entinen räyhääminen ja tappeleminen on kuin pahinta painajaisunta ja ei todellakaan onnistuisi kodissamme.

        Mieti tarkkaan mitä suhteeltasi haluat ja ole valmis kantamaan seuraukset tekemistäsi valinnoista. Ilman keskinäistä luottamusta suhteenne ei tule ikinä onnistumaan ja kummallakin pitää olla yhtenäinen oikeus saada sanoa sanottavansa puolisolleen, ilman mitään syyttelyä. Uskoisin naisena vaimosi suostuvan yhteisiin kompromisseihin parisuhteessanne ennen pitkää, mutta paljon rakkautta, hellyyttä ja luottamusta ja ennen kaikkea avointa keskusteluyhteyttä toisiinne se vaatii.


      • Elena

        Jos lähdet siitä, että sinun pitää saada vaimosi "lupa" tavataksesi vanhempiasi, niin veikkaan, että et sitä saa.

        Samalla kun kohtelet vaimoasi rakastaen, sinun on syytä osoittaa osoittaa, että teet niin kuin oikeaksi tunnet vanhempiesi suhteen.


      • Mies

        Sepi! Älä neuvottele siinä mielessä että" kulta, sopisiko että kuitenkin tapaan äitiäni ja piip, piip ,piip" vaan kerro selkeästi vaimollesi, että rakastat häntä ja tulevaa lastasi yli kaiken ja he ovat sinulle tärkeimmät ihmiset maailmassa, mutta on normaalia, että edes sinä tapaat vanhempiasi.

        Vaimosi reaktio on tietenkin raju, mutta....hän leppyy kyllä kun huomaa, että olet jämäkkä. Jämäkkyys ei tarkoita sovimismiä eikä tyrannimaisuutta vaan perheen johtamista vaimon tarpeita huomioiden.

        Mitä olette aviovaimot mieltä tästä? Olenko tyranni? :)


      • zeko

        Älä sotke ketään mukaan. Miniät kaipaavat hyväksyntää anopiltaan, se on selvä. Monille se on hyvin tärkeää. Mieluinen miniä on taas anopille tärkeä, ja anopin omat arvot ovat tässä tärkeämpiä kuin oman pojan. Eli kuten olet huomannut vian tähän on synnyttänyt äitisi.

        Joten äitisi ei luota sinun arviointikykyysi tässä. Kysymys on sinun kohdallasi paljolti lojaaliudesta. Olet osoittanut sitä vaimollesi, mutta olet todennäköisesti välittäjän asemassa mennyt liikaa vanhempiesi puolelle.

        Älä puolusta enää vanhempiasi. Vanhempien tehtävä on hyväksyä aikuiset lapsensa ja olla heille tukena, eikä yrittää ohjata maailmanloppuun asti. Miehet kyllä tietävät, ettei se äiti siellä ole pitämässä sänkyä lämpimässä.

        Eli nyt tarvitaan rauhoittumisaikaa.

        Näin sanot tuohtuneena vaimollesi. "Nyt perkele tajuan. On se mutsi perkele kyllä vaan ollut tarpeettoman hankala. Nyt tehdään näin. Ei sinun tarvitse edes käydä heillä enää koskaan, jos et kerta halua. Minä en varmasti pidä välejä mutsiin ennen joulua ja jos se sävy ei saatana muutu niin ei sitten. Ja jos vielä vaikeiksi käyvät, niin sitten saavat jäädä minunkin puolesta."

        Anna ajan kulua, älä hätiköi. Vaimosi on aika tuohtunut ja varmasti käy läpi ristiriitaisia tuntoja. Ole hänelle ensin tukena. Sitten alat kaikessa rauhassa järjestämään parempaa tulevaisuutta, johon kuuluu sinunkin sukusi.

        Kotvan jälkeen soitat vanhemmillesi, ja selität.

        Äidillesi sanot, että ikävä kyllä nyt on pakko alkaa ääni kellossa muuttumaan. Olet naimisissa oleva aikuinen mies, ja niin paljon kuin vanhempiasi rakastat oma perheesi on etusijalla. Muutoksen on tapahduttava hänessä, ei vaimossasi.

        Seuraavan kerran kun vaimosi ja äitisi sitten vihdoin mahdollisesti kohtaavat, on äitisi tultava koko matka vastaan. Lahjoja, halauksia, anteeksipyyntöjä, vanhan naisen itkua jne. niin eiköhän se siitä ala sujumaan.

        Tähän voit kuluttaa huoletta vuoden tai pari.

        "Hell hath no fury like a woman scorned"
        C.E. Montaque


      • auts

        Ehdotan, että yrität keskustella vaimosi kanssa asiasta. Sinä ja vaimosi olette nyt perhe, perheen sisäiset asiat eivät kuulu ulkopuolisille (appivanhemmat, omat vanhemmat). Raskaana olevalla on tunteet pinnassa, pienimmätkin asiat saattavat ärsyttää, hienovaraisuus on paras aseesi. Älä aloita "olen keskustellut äitini kanssa...", vaan "mielestäni meidän täytyy keskustella keskenämme".

        Ja sinulla on oikeus tavata vanhempiasi ja keskustella heidän kanssaan, vaikka vaimosi ei sitä haluaisi. Mutta älä silloin lavertele vaimosi asioita vanhemmillesi jos hän ei anna lupaa (raskauteen liittyvät asiat ovat myös yksityisiä!).

        Omassa miehessäni eniten minua ärsyttää se, että tiukan paikan tullen hän muuttuu mammanpojaksi ja lavertelee kaikki meidän perheen ja minun henkilökohtaiset asiat vanhemmilleen (niin kuin olisi jotenkin tilivelvollinen heille). Se osoittaa sitä, ettei mieheni ole päässyt irti äitinsä talutusnuorasta. Tämän jälkeen asian tietää päivän päästä koko miehen suku.


      • Mirha
        auts kirjoitti:

        Ehdotan, että yrität keskustella vaimosi kanssa asiasta. Sinä ja vaimosi olette nyt perhe, perheen sisäiset asiat eivät kuulu ulkopuolisille (appivanhemmat, omat vanhemmat). Raskaana olevalla on tunteet pinnassa, pienimmätkin asiat saattavat ärsyttää, hienovaraisuus on paras aseesi. Älä aloita "olen keskustellut äitini kanssa...", vaan "mielestäni meidän täytyy keskustella keskenämme".

        Ja sinulla on oikeus tavata vanhempiasi ja keskustella heidän kanssaan, vaikka vaimosi ei sitä haluaisi. Mutta älä silloin lavertele vaimosi asioita vanhemmillesi jos hän ei anna lupaa (raskauteen liittyvät asiat ovat myös yksityisiä!).

        Omassa miehessäni eniten minua ärsyttää se, että tiukan paikan tullen hän muuttuu mammanpojaksi ja lavertelee kaikki meidän perheen ja minun henkilökohtaiset asiat vanhemmilleen (niin kuin olisi jotenkin tilivelvollinen heille). Se osoittaa sitä, ettei mieheni ole päässyt irti äitinsä talutusnuorasta. Tämän jälkeen asian tietää päivän päästä koko miehen suku.

        Hyvin moni tuntuu olevan sitä mieltä, että perheen asiat eivät kuulu kellekään muulle. Joku jopa sanoi, että mieluummin ammattiauttajat kuin sukulaiset! Kuulostaa pelottavasti laitostuneelta yhteiskunnalta.

        Luin viime keväänä muistaakseni Raisa Cacciatoren (joka tapauksessa lastenpsykiatrin) kommentin, jossa sanottiin että juuri suvun puuttuminen on iso osa lasten ongelmia. Enää ei samaan tapaan kasvateta isommalla porukalla lapsia. Kun ei saa puuttua kenenkään asioihin, monet asiat voivat mennä mönkään. Ydinperheestä on tullut pyhä yksinäisyys.

        En voisi kuvitella tilannetta, jossa en puhuisi asioista äitini, siskoni, isäni tai poikaystäväni kanssa. En myöskään voisi kuvitella tilannetta, jossa en edes yrittäisi puhua asioista anoppini kanssa, oli hän mitä mieltä hyvänsä minusta.

        Suku on ihmiselle tärkeä. Molemmille puolisoille se on tärkeä, koska se on tausta josta ihminen ponnistaa. Ainakin välit ja oma suhtautuminen siihen taustaan tulisi selvittää.
        Suku on juuret. Minulle suku on myös rakastava tuki, josta irtipäästäminen olisi erittäin vaikeaa. Jo tilanne, jossa välit olisivat todella tulehtuneet, vaivaisi minua. Se ei tarkoita, ettenkö olisi sitoutunut omaan suhteeseeni. Ymmärrän vain, että sukuni on osa minua. Aivan kuten poikaystäväni suku on osa häntä.

        Se, että puhuu asioista sukulaisten kesken, ei ole mielestäni likapyykin pesua, kunhan asioista puhutaan myös perheen kesken.
        Minua ainakin tuskastuttaa, jos poikaystäväni ei puhu asioita omalle äidilleen. Minä joudun hankalaan välikäteen, kun tuleva anoppini kysyy minulta suoraan kuinka tilanne on. En halua(isi) valehdella asioista kenellekään. Jos kyse on jostakin hyvin henkilökohtaisesta, sanon etten tiedä tai etten voi kertoa.

        Ihmisille, jotka yrittävät puuttua asioihin liian paljon, voi sanoa suoraan että elämä on oma. On kuitenkin eri asia, miten asian sanoo. Kohteliaisuus ja toisen kuuleminen on valttia ja malttia. Aina kannattaa miettiä, onko puuttumisessa taustalla huoli jostakin. Ja silloin ei auta riitely, pitää selvittää huoli riitelyn ja päsmäröinnin takana.

        Minun viestini perustuu melko ideaaliin todellisuuteen. Vaikka olen käynyt läpi omat kahnaukseni vanhempieni kanssa, eivätkä he oletettavasti ole vieläkään täysin sinut poikaystäväni kanssa, on tilanteeni hyvä.

        Uskon siis aikuisiin ihmisiin, jotka voivat asioita miettimällä ja keskustelemalla selvittää asiat. En tiedä kuinka paljon tällaisia aikuisia on olemassa, näyttää siltä että hälyttävän vähän. Muutenhan tällaisia tilanteita ei tarvitsisi pohtia foorumeilla.

        Kannattaisin tiettyä harkintaa siinä, minkälaisia täältä saatuja neuvoja seuraa. Kyseessä on oma elämä. Toki täältä saa paljon hyviä ajatuksia ja näkökohtia, mutta aivan niiden varaan ei kannata ajautua.

        Miniät ja anopit tuntuvat olevan tulenarka aihe. Aihe herättää tunteita puolin ja toisin. Kannattaa aina yrittää ymmärtää toisenkin osapuolen mielipidettä, edes yrittää. Siinä ei häviä mitään, mutta saattaa saada monta asiaa selvitetyksi.


      • Mies
        Mirha kirjoitti:

        Hyvin moni tuntuu olevan sitä mieltä, että perheen asiat eivät kuulu kellekään muulle. Joku jopa sanoi, että mieluummin ammattiauttajat kuin sukulaiset! Kuulostaa pelottavasti laitostuneelta yhteiskunnalta.

        Luin viime keväänä muistaakseni Raisa Cacciatoren (joka tapauksessa lastenpsykiatrin) kommentin, jossa sanottiin että juuri suvun puuttuminen on iso osa lasten ongelmia. Enää ei samaan tapaan kasvateta isommalla porukalla lapsia. Kun ei saa puuttua kenenkään asioihin, monet asiat voivat mennä mönkään. Ydinperheestä on tullut pyhä yksinäisyys.

        En voisi kuvitella tilannetta, jossa en puhuisi asioista äitini, siskoni, isäni tai poikaystäväni kanssa. En myöskään voisi kuvitella tilannetta, jossa en edes yrittäisi puhua asioista anoppini kanssa, oli hän mitä mieltä hyvänsä minusta.

        Suku on ihmiselle tärkeä. Molemmille puolisoille se on tärkeä, koska se on tausta josta ihminen ponnistaa. Ainakin välit ja oma suhtautuminen siihen taustaan tulisi selvittää.
        Suku on juuret. Minulle suku on myös rakastava tuki, josta irtipäästäminen olisi erittäin vaikeaa. Jo tilanne, jossa välit olisivat todella tulehtuneet, vaivaisi minua. Se ei tarkoita, ettenkö olisi sitoutunut omaan suhteeseeni. Ymmärrän vain, että sukuni on osa minua. Aivan kuten poikaystäväni suku on osa häntä.

        Se, että puhuu asioista sukulaisten kesken, ei ole mielestäni likapyykin pesua, kunhan asioista puhutaan myös perheen kesken.
        Minua ainakin tuskastuttaa, jos poikaystäväni ei puhu asioita omalle äidilleen. Minä joudun hankalaan välikäteen, kun tuleva anoppini kysyy minulta suoraan kuinka tilanne on. En halua(isi) valehdella asioista kenellekään. Jos kyse on jostakin hyvin henkilökohtaisesta, sanon etten tiedä tai etten voi kertoa.

        Ihmisille, jotka yrittävät puuttua asioihin liian paljon, voi sanoa suoraan että elämä on oma. On kuitenkin eri asia, miten asian sanoo. Kohteliaisuus ja toisen kuuleminen on valttia ja malttia. Aina kannattaa miettiä, onko puuttumisessa taustalla huoli jostakin. Ja silloin ei auta riitely, pitää selvittää huoli riitelyn ja päsmäröinnin takana.

        Minun viestini perustuu melko ideaaliin todellisuuteen. Vaikka olen käynyt läpi omat kahnaukseni vanhempieni kanssa, eivätkä he oletettavasti ole vieläkään täysin sinut poikaystäväni kanssa, on tilanteeni hyvä.

        Uskon siis aikuisiin ihmisiin, jotka voivat asioita miettimällä ja keskustelemalla selvittää asiat. En tiedä kuinka paljon tällaisia aikuisia on olemassa, näyttää siltä että hälyttävän vähän. Muutenhan tällaisia tilanteita ei tarvitsisi pohtia foorumeilla.

        Kannattaisin tiettyä harkintaa siinä, minkälaisia täältä saatuja neuvoja seuraa. Kyseessä on oma elämä. Toki täältä saa paljon hyviä ajatuksia ja näkökohtia, mutta aivan niiden varaan ei kannata ajautua.

        Miniät ja anopit tuntuvat olevan tulenarka aihe. Aihe herättää tunteita puolin ja toisin. Kannattaa aina yrittää ymmärtää toisenkin osapuolen mielipidettä, edes yrittää. Siinä ei häviä mitään, mutta saattaa saada monta asiaa selvitetyksi.

        Mitäs sitten mirha, jos lähisukulaiset ovat psyykkisesti sairaita? Ei taida sinun suku keskeinen italialaisspsykologin opit auttaa?

        Paljon on murheellisia tarinoita sairaista anopeista (usein karjalaisia tai savolaisia) jotka varsinkin saman katon alla asuttaessa piinaavat miniät hengiltä! Mitä siinä suku auttaa, jos miniä on kiusattu puolikuoliaaksi?


      • Elena
        Mirha kirjoitti:

        Hyvin moni tuntuu olevan sitä mieltä, että perheen asiat eivät kuulu kellekään muulle. Joku jopa sanoi, että mieluummin ammattiauttajat kuin sukulaiset! Kuulostaa pelottavasti laitostuneelta yhteiskunnalta.

        Luin viime keväänä muistaakseni Raisa Cacciatoren (joka tapauksessa lastenpsykiatrin) kommentin, jossa sanottiin että juuri suvun puuttuminen on iso osa lasten ongelmia. Enää ei samaan tapaan kasvateta isommalla porukalla lapsia. Kun ei saa puuttua kenenkään asioihin, monet asiat voivat mennä mönkään. Ydinperheestä on tullut pyhä yksinäisyys.

        En voisi kuvitella tilannetta, jossa en puhuisi asioista äitini, siskoni, isäni tai poikaystäväni kanssa. En myöskään voisi kuvitella tilannetta, jossa en edes yrittäisi puhua asioista anoppini kanssa, oli hän mitä mieltä hyvänsä minusta.

        Suku on ihmiselle tärkeä. Molemmille puolisoille se on tärkeä, koska se on tausta josta ihminen ponnistaa. Ainakin välit ja oma suhtautuminen siihen taustaan tulisi selvittää.
        Suku on juuret. Minulle suku on myös rakastava tuki, josta irtipäästäminen olisi erittäin vaikeaa. Jo tilanne, jossa välit olisivat todella tulehtuneet, vaivaisi minua. Se ei tarkoita, ettenkö olisi sitoutunut omaan suhteeseeni. Ymmärrän vain, että sukuni on osa minua. Aivan kuten poikaystäväni suku on osa häntä.

        Se, että puhuu asioista sukulaisten kesken, ei ole mielestäni likapyykin pesua, kunhan asioista puhutaan myös perheen kesken.
        Minua ainakin tuskastuttaa, jos poikaystäväni ei puhu asioita omalle äidilleen. Minä joudun hankalaan välikäteen, kun tuleva anoppini kysyy minulta suoraan kuinka tilanne on. En halua(isi) valehdella asioista kenellekään. Jos kyse on jostakin hyvin henkilökohtaisesta, sanon etten tiedä tai etten voi kertoa.

        Ihmisille, jotka yrittävät puuttua asioihin liian paljon, voi sanoa suoraan että elämä on oma. On kuitenkin eri asia, miten asian sanoo. Kohteliaisuus ja toisen kuuleminen on valttia ja malttia. Aina kannattaa miettiä, onko puuttumisessa taustalla huoli jostakin. Ja silloin ei auta riitely, pitää selvittää huoli riitelyn ja päsmäröinnin takana.

        Minun viestini perustuu melko ideaaliin todellisuuteen. Vaikka olen käynyt läpi omat kahnaukseni vanhempieni kanssa, eivätkä he oletettavasti ole vieläkään täysin sinut poikaystäväni kanssa, on tilanteeni hyvä.

        Uskon siis aikuisiin ihmisiin, jotka voivat asioita miettimällä ja keskustelemalla selvittää asiat. En tiedä kuinka paljon tällaisia aikuisia on olemassa, näyttää siltä että hälyttävän vähän. Muutenhan tällaisia tilanteita ei tarvitsisi pohtia foorumeilla.

        Kannattaisin tiettyä harkintaa siinä, minkälaisia täältä saatuja neuvoja seuraa. Kyseessä on oma elämä. Toki täältä saa paljon hyviä ajatuksia ja näkökohtia, mutta aivan niiden varaan ei kannata ajautua.

        Miniät ja anopit tuntuvat olevan tulenarka aihe. Aihe herättää tunteita puolin ja toisin. Kannattaa aina yrittää ymmärtää toisenkin osapuolen mielipidettä, edes yrittää. Siinä ei häviä mitään, mutta saattaa saada monta asiaa selvitetyksi.

        Viestisi oli kiintoisa ja valotti asian toista puolta. Se toinen puoli on se, että jos asioista ei puhuta sen kanssa ketä ne koskevat vaan jonkun kolmannen, asiat eivät selviä vaan pahenevat koska syntyy ns. kolmiosuhde.

        Mies usein delegoi äitiongelmansa vaimolleen, ja seuraa sivusta miten miniä ja anoppi riitelevät. En tiedä, onko nyt sellaisesta kyse.

        Usein pääsee alkuun, kun a) luopuu jostakin menettelytavasta, joka on jo 10-100 kertaa epäonnistunut ja kokeilee uutta b) miettii, voisiko toisen viesti kertoakin enemmän hänestä itsestään kuin minusta

        Esim. jos anoppi höösää miniän mielestä jostakin liikaa tai loukkaavasti, voi kysyä vaikka: "Oliko sinulle itsellesi oli tärkeä puhdas koti/itseleivottu leipä/kotiäitiys?" Ehkä anoppi kokee, että jos miniä ei toimi samoin kuin hän, HÄNEN töillään ei ole arvoa.

        Jos näin on, voi kertoo, että arvostaa anopin aikaansaannoksia, vaikka itse tekeekin toisin.


      • pohdiskelija
        Mies kirjoitti:

        Mitäs sitten mirha, jos lähisukulaiset ovat psyykkisesti sairaita? Ei taida sinun suku keskeinen italialaisspsykologin opit auttaa?

        Paljon on murheellisia tarinoita sairaista anopeista (usein karjalaisia tai savolaisia) jotka varsinkin saman katon alla asuttaessa piinaavat miniät hengiltä! Mitä siinä suku auttaa, jos miniä on kiusattu puolikuoliaaksi?

        ... ao. psykologi on suomalainen joka italialaisen miehn kanssa naimissa, asuvat Suomessa.

        Sinun lähisukulaiset varmasti psyykkisesti sairaita, näkyy olevan perinnöllistä.


      • ville
        zeko kirjoitti:

        Älä sotke ketään mukaan. Miniät kaipaavat hyväksyntää anopiltaan, se on selvä. Monille se on hyvin tärkeää. Mieluinen miniä on taas anopille tärkeä, ja anopin omat arvot ovat tässä tärkeämpiä kuin oman pojan. Eli kuten olet huomannut vian tähän on synnyttänyt äitisi.

        Joten äitisi ei luota sinun arviointikykyysi tässä. Kysymys on sinun kohdallasi paljolti lojaaliudesta. Olet osoittanut sitä vaimollesi, mutta olet todennäköisesti välittäjän asemassa mennyt liikaa vanhempiesi puolelle.

        Älä puolusta enää vanhempiasi. Vanhempien tehtävä on hyväksyä aikuiset lapsensa ja olla heille tukena, eikä yrittää ohjata maailmanloppuun asti. Miehet kyllä tietävät, ettei se äiti siellä ole pitämässä sänkyä lämpimässä.

        Eli nyt tarvitaan rauhoittumisaikaa.

        Näin sanot tuohtuneena vaimollesi. "Nyt perkele tajuan. On se mutsi perkele kyllä vaan ollut tarpeettoman hankala. Nyt tehdään näin. Ei sinun tarvitse edes käydä heillä enää koskaan, jos et kerta halua. Minä en varmasti pidä välejä mutsiin ennen joulua ja jos se sävy ei saatana muutu niin ei sitten. Ja jos vielä vaikeiksi käyvät, niin sitten saavat jäädä minunkin puolesta."

        Anna ajan kulua, älä hätiköi. Vaimosi on aika tuohtunut ja varmasti käy läpi ristiriitaisia tuntoja. Ole hänelle ensin tukena. Sitten alat kaikessa rauhassa järjestämään parempaa tulevaisuutta, johon kuuluu sinunkin sukusi.

        Kotvan jälkeen soitat vanhemmillesi, ja selität.

        Äidillesi sanot, että ikävä kyllä nyt on pakko alkaa ääni kellossa muuttumaan. Olet naimisissa oleva aikuinen mies, ja niin paljon kuin vanhempiasi rakastat oma perheesi on etusijalla. Muutoksen on tapahduttava hänessä, ei vaimossasi.

        Seuraavan kerran kun vaimosi ja äitisi sitten vihdoin mahdollisesti kohtaavat, on äitisi tultava koko matka vastaan. Lahjoja, halauksia, anteeksipyyntöjä, vanhan naisen itkua jne. niin eiköhän se siitä ala sujumaan.

        Tähän voit kuluttaa huoletta vuoden tai pari.

        "Hell hath no fury like a woman scorned"
        C.E. Montaque

        ja aika lapsellista "päättelyä". juuri näin ei tule toimia, vaan selittää vaimolle, että sinulla sepi on ihan lähtökohtaisesti oikeus tavata vanhempiasi juuri niin paljon kuin huvittaa. jos äitisi on todella loukannut vaimoasi, heidän on selvitettävä asia keskenään. vaikuttaa vähän siltä että tuo sepin vaimo ei koe saavansa mieheltään päättäväistä, jämäkkää tukea ja ahdistuu vain yhä lisää - nythän sepin tekemät "ratkaisutkaan" eivät olleet sepin vaan VAIMON sanelemia. missä on OMA ajattelusi, sepi? vaimosikin haluaisi varmasti tietää sen.


    • Sepi

      Ajattelin kertoa miten tilanteemme on edennyt.

      En edes harkinnut eroa vaikka monet sitäkin ehdottivat. Arvelin että viisain etenemistapa on keskustella ensin vaimoni äidin kanssa ja hakea tältä tukea. Tämä kuten useimmat täälläkin epäilivät ymmärsi vaimoni ratkaisun mutta ymmärsi myös sen että tilanne on kannaltani ikävä. Hän tosin totesi että äitini on omalla käytöksellään itse aiheuttanut koko tilanteen mutta arveli että myös vaimoni on saattanut kiukuspäissään sortua lievään ylilyöntiin. Teimme yhdessä suunnitelman, minä soitan äidilleni ja yritän saada hänet soittamaan vaimolleni. Äitini tulisi pyytää tältä vilpittömästi anteeksi tahditonta käytöstään ja luvata ettei enää ikinä puutu meidän asioihimme. Tämän äitini vastentahtoisesti suostui tekemään kun selitin että se on ainoa vaihtoehto. Tämän jälkeen vaimoni äiti lupasi tulla henkilökohtaisesti keskustelemaan asiasta vaimoni kanssa. Tätä ennen hän vaati minua lupaamaan että tyydyn tämän neuvottelun tulokseen oli se sitten mikä tahansa.

      Äitini soitti mikä sai vaimoni kipakasti kommentoimaan äitini röyhkeyttä soittaa kaiken tekemänsä jälkeen. Toisaalta huomasin vaimoni ilmeistä ja eleistä hänen olevan kuitenkin tyytyväinen äitini anteeksipyyntöön. Seuraavana päiväni vaimoni äidin tullessa käymään hän otti asian varovasti puheeksi. Vaimoni äiti ohjasi keskustelun tilanteeseemme ja ilmaisi todella hienovaraisesti ettei uskonut olevan viisasta etten minäkään tapaa vanhempiani. Hän mm. muistutti vaimolleni että minä olen ainoa lapsi ja vanhempani melko iäkkäitä ja erityisesti äitini myös sairaalloinen (äitini on 69 ja kärsii korkeasti verenpaineesta, isäni 74 kun äitini vanhemmat ovat molemmat vasta alle kuusikymmentä). Vaimoni ja hänen äitinsä keskustelivat asiasta pitkään. Itse en juurikaan keskusteluun osallistunut, vaimoni äiti oli antanut minulle ohjeen pysyä taustalla.

      Lopputulos oli se että vaimoni taipui siihen että minä voin tavata vanhempani muutaman kerran vuodessa. Vaimoni ei heitä aio tavata eikä myöskään aio antaa lapsemme tavata vanhempiani. Täytyy sanoa että kaiken kaikkiaan vaimoni äiti osasi hoitaa tilanteen todella hienosti. Lopputulos ei ole täysin toivomani mutta kuitenkin alkuperäistä tilannetta parempi kompromissi. Loppujen lopuksi asia on myös niin kuin vaimoni äiti lopuksi muistutti, äitini saa lähinnä syyttää tästä ikävästä tilanteessa itseään.

      • pohdiskelija

        ...mikä myönnytys pirttihirmultasi, kun vanhempasi kuolevat näkemättään lapsenlastaan (jonka isä olet, tai niin ainakin luulet) niin voin vakuuttaa että sinä olet loppupelissä se joka katkeroituu, ellei polla kuoppajaisissa hajoo heti. Säälittävä olet edelleen, pelle.


      • miniä
        pohdiskelija kirjoitti:

        ...mikä myönnytys pirttihirmultasi, kun vanhempasi kuolevat näkemättään lapsenlastaan (jonka isä olet, tai niin ainakin luulet) niin voin vakuuttaa että sinä olet loppupelissä se joka katkeroituu, ellei polla kuoppajaisissa hajoo heti. Säälittävä olet edelleen, pelle.

        olen kanssasi täysin samaa mieltä, arvoisa pohdiskelija! Kehtaavat tehdä näin vanhoille ihmisille, hävetköön ikuisia aikoja!!! Miehen vaimo seisoo nyt tuomion enkelinä, mutta kyllä hänellekin koittaa vielä katumuksen hetket. Ikävää hänelle, jos miehen vanhemmat menee ennen sitä rajan taakse, silloin ei auta pirttihirmua enää itku eikä katumus! Onko otsaa miniällä tulla sitten edes hautajaisiin, muusta puhumattakaan!

        Sepiä pyytäisin jo vanhempiensa eläessä pyytämään anteeksi heiltä omaa ja vaimonsa käytöstä ja tekemään tiliä ja tämäkin asia selviksi ennen lopullista eroa vanhemmistaan. Vanhempien pois mentyä on tuskanne muuten sanoin kuvaamaton ja lastenne syyttävät katseet kysyvät vielä joskus teiltä: mikä oikeus teillä kahdella oli kieltää meiltä isovanhemmat!?!? Meillä ei ole enää sukua, vain kaksi idioottia isänä ja äitinä! Lapsilla on oikeus isovanhempiin ja kirottu on sellainen miniä, joka tämän kieltää! Itse isovanhempana en neuvottelisi mistään tuollaisen pariskunnan kanssa ja kieltäisin miniääni kuulumasta koko sukuun!!! Sepin isä voisikin vielä tämän tehdä, jos luoja suo vielä hänelle siihen ymmärrystä.

        Oksettaa koko pariskunta. Omaa hyvää vain etsitään. Tuollaiseen kotiin en jalallani haluaisi astua! Mies maksaa vielä kalliin hinnan sukunsa menettämisestä: onhan hänkin kieltämässä lapsiltaan isovanhemmat, ei siis pirttihirmuaan parempi! Lapset kuuluvat sukupolvien yhteiseen ketjuun ja kirottu on se joka tämän ketjun katkaisee! Eikö teille ole opetettu mitään, vai ettekö ole oppineet!?!

        Toivon todella teille Sepi todella lyhyttä avioliittoa, sillä teidän liittonne on irvikuva oikeasta! Kerrohan vielä kantaako vaimosi miehen vai omaa sukunimeään? Itse en tämän jälkeen enää olisi oikeutettu kantamaan mieheni sukunimeä. En haluaisi ikinä häpäistä näin mieheni sukua ja vielä sen kahta arvokkainta ja rakkainta jäsentä panetella julkisesti. Onneksi elämä vielä opettaa teitä ja lapsenne saavat mallin kotoansa tehdä saman omille vanhemmilleen, eli teille! Onnittelen valinnoistanne!


      • onneton anoppi
        miniä kirjoitti:

        olen kanssasi täysin samaa mieltä, arvoisa pohdiskelija! Kehtaavat tehdä näin vanhoille ihmisille, hävetköön ikuisia aikoja!!! Miehen vaimo seisoo nyt tuomion enkelinä, mutta kyllä hänellekin koittaa vielä katumuksen hetket. Ikävää hänelle, jos miehen vanhemmat menee ennen sitä rajan taakse, silloin ei auta pirttihirmua enää itku eikä katumus! Onko otsaa miniällä tulla sitten edes hautajaisiin, muusta puhumattakaan!

        Sepiä pyytäisin jo vanhempiensa eläessä pyytämään anteeksi heiltä omaa ja vaimonsa käytöstä ja tekemään tiliä ja tämäkin asia selviksi ennen lopullista eroa vanhemmistaan. Vanhempien pois mentyä on tuskanne muuten sanoin kuvaamaton ja lastenne syyttävät katseet kysyvät vielä joskus teiltä: mikä oikeus teillä kahdella oli kieltää meiltä isovanhemmat!?!? Meillä ei ole enää sukua, vain kaksi idioottia isänä ja äitinä! Lapsilla on oikeus isovanhempiin ja kirottu on sellainen miniä, joka tämän kieltää! Itse isovanhempana en neuvottelisi mistään tuollaisen pariskunnan kanssa ja kieltäisin miniääni kuulumasta koko sukuun!!! Sepin isä voisikin vielä tämän tehdä, jos luoja suo vielä hänelle siihen ymmärrystä.

        Oksettaa koko pariskunta. Omaa hyvää vain etsitään. Tuollaiseen kotiin en jalallani haluaisi astua! Mies maksaa vielä kalliin hinnan sukunsa menettämisestä: onhan hänkin kieltämässä lapsiltaan isovanhemmat, ei siis pirttihirmuaan parempi! Lapset kuuluvat sukupolvien yhteiseen ketjuun ja kirottu on se joka tämän ketjun katkaisee! Eikö teille ole opetettu mitään, vai ettekö ole oppineet!?!

        Toivon todella teille Sepi todella lyhyttä avioliittoa, sillä teidän liittonne on irvikuva oikeasta! Kerrohan vielä kantaako vaimosi miehen vai omaa sukunimeään? Itse en tämän jälkeen enää olisi oikeutettu kantamaan mieheni sukunimeä. En haluaisi ikinä häpäistä näin mieheni sukua ja vielä sen kahta arvokkainta ja rakkainta jäsentä panetella julkisesti. Onneksi elämä vielä opettaa teitä ja lapsenne saavat mallin kotoansa tehdä saman omille vanhemmilleen, eli teille! Onnittelen valinnoistanne!

        Sympatiani ovat kyllä kokonaan Sepin vanhempien puolella, vaikka syytä epäsopuun en tiedäkkään.
        Lapsenlapsilla on oikeus molempiin isovanhempiin, eikä yhteyttä ole lupa kenelläkään tahallisesti katkaista.

        Omat pahat kokemukseni johtuvat vävystä, joka on kieltäytynyt tapaamasta vaimonsa äitiä ja vaatii myös vaimonsa ja kolmen lapsensa olevan tapaamatta häntä. Tyttäreni tukee voimakkaasti miestään ja on viestien välittäjänä. Itse en ole koskaan riidellyt vävyni kanssa enkä juuri ollut muutenkaan henkilökohtaisesti tekemisissä. Tyttäreni suulla vävyni väittää,että olen kohdellut häntä huonosti, vähätellyt ja arvostellut hänen mielipiteitään??!!!

        Tietenkin olen loukkaantunut vävylleni ja tyttärelleni saamastani arvostelusta, ja koen olevani syytön tähän tilanteeseen...

        Tyttäreni ja vävyni uhkailee tekevänsä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Taustalla on tapaus vuoden takaa, jolloin jouduin todistajaksi tyttäreni ja vävyni keskinäiseen riitaan ja tavaroiden heittelyyn lasten läsnäollessa. Säikähdin tuolloin todella, koska aiemminkin olimme huolissamme lapsista, jotka saivat kasvaa vanhempien "selän takana". Vanhemmat keskittyvät vain toisiinsa ja lapset saavat kasvaa oman onnensa nojassa, ilman vanhempien tukea. Soitin tuolloin paikalliseen lastensuojeluun ja kyselin neuvoja. Sieltä oltiinkin yhteydessä perheeseen ja viranomaiset olivat antaneet nimeni perheelle, joten he saivat sieltä tietää että olin soittanut.

        Vaikka kyseessä oli lasten paras, tyttäreni ja vävyni kokivat sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, eivätkä kykene ajattelemaan tilannetta lasten kannalta. Mutta ei savua ilman tulta ja Se koira älähtää johon kalikka ...

        Toivon mielipiteitänne...


      • joopa

        Sait armon tavata vanhempiasi pari kertaa vuodessa. Mikä ihmeen Guantanamon vanki oikein olet? Tiesitkö että suomalaisissa vankiloissakin saa vangeilla olla vierailijota varmaan kerran viikossa tai enemmän. En tiedä tarkkaan kun en tunne ketään vankilassa asustelevaa. Onneksi olkoon että olet kehittänyt itsellesi vapaaehtoisen "vankilan".


    • miku

      sentään! Pistä se muijas ruotuun. Ei millään pahalla mutta muijas vetää sua ihan 6-0! Ryhtiä mies! Ei ole vaikea arvata kuka teidän perheessä vie ja kuka vikisee.

    • Jaakko -68

      ja äkkiä sittenkin! Olemme olleet naimisissa kymmenisen vuotta, ja muutama vuosi sitten oli niin vaikea tilanne, että epätoivoissani ajattelin eroa. Vaan onneksi ymmärsin varata parisuhdeterapiaan (on ilmaista) ajan. KAIKKI oli toisin sen jälkeen! Menkää ihmeessä! Vaimollesi on taatusti kova paikka kohdata siellä se todellinen syy minkä vuoksi hän kokee noin voimakasta uhkaa ja kilpailua vanhempiesi (äitisi) taholta, ja tämän vuoksi terapia voi alussa tuntua raskaalta. Mutta ei hätää, vetäjät ovat paitsi psykologeja myös mm. tällaisiin juttuihin lisäkoulutuksen saaneita ammattilaisia. KAIKKI KYLLÄ KÄÄNTYY VIELÄ PARHAIN PÄIN, JOS VAIN TOIMIT SUHTEESI ETEEN!
      Jos yritätte yksin sinnitellä noiden ongelmien kanssa, joudutte tosi pahaan liemeen. Näette vain oman näkökulmanne, eivätkä todelliset motiivit pääse käsittelyyn. Voimia asioiden kohtaamiseen!

    • Surullista....

      Miksi olet tuollaisen naisen kanssa, vieläpä naimisissa?

    • Kuulehan Sepi

      On aika surullista kun aikuinen mies kerjää lupaa elää omaa elämäänsä ja pitää yhteyttä omiin, ainokaisiin vanhempiinsa. Miten ihmeessä sinusta on tullutkin tuommoinen luuseri? Nyt alat ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja vähän äkkiä sittenkin!

      • Tosimiehen vaimo

        Kun luin Sepin juttua aloin miettiä: en ikinä kunnioittaisi Sepin kaltaista jos olisin Sepin vaimo. Oma mieheni rakastaa minua hellästi mutta on erittäin vastuuntuntoinen ihminen, eikä taatusti anelisi minulta lupaa omien vanhempiensa tapaamiseen. Ja kunnioitan häntä juuri sen tähden, että hänellä on voimakas käsitys sekä omasta että toisten ihmisten arvosta. Sinä sen sijaan vain halvennat itsesi vaimosi silmissä - luuletko, että nainen nauttii tuollaisesta tilanteesta? Vaimosi on takuulla pettynyt kun oletkin tuollainen hernepussi.


    • Miekkonen

      Itse seurustelin aluksi mukavalta tuntuvan muijan kanssa mutta jossain vaiheessa hän alkoi "manipuloimaan". Ihan pikkuasioita ensiksi mutta loppujen lopuksi tilanne tuli niin pahaksi että olin hänen pelkkä pelinappulansa.

      Saman sortin akka sulla.

      • Miekkonen

        Kun noita kommentteja lueskelin ni tuli mieleen vielä kertoa:
        Kun meikäläinen otti härkää sarvista niin akka lähti suljetulle ja tuli pahempana takaisin ja se suhde oli sen jälkeen SOU NOT!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe