Masennutko? Et ole yksin. Vaikka olisit vakavastikin masentunut et ole yksin.
Neljäksennellä ihmisisistä on masennuskausi jossain vaiheessa elämäänsä. Joskus oireet naamioituvat kuitenkin niin sairaudenomaisiksi, ettei vaivan todellista syytä, masennusta, edes tunnisteta. Potilas saattaa käydä lääkärissä valittamassa päänsärkyään, selkäkipujaan tai tai yleistä saamattomuuttaan.
Vaikea masennus, depressio, on muutakin kuin pitkittynyttä surumielisyyttä tai kyvyttömyyttä nauttia elämän iloista. Vaikean masennuksen klassisia oireita ovat merkkittävät ruokahalun ja unen häiriöt, toisin sanoen unettomuus ja painonlasku. Joillakin oireet voivat olla päinvastaiset: ruokahalu lisääntyessä paino nousee. Myös liika nukkuminen on merkki masennuksesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Osaatko soittaa terveysasemalle?
Suomalaistutkimus arvostelee lääketeollisuutta:
"Masennuslääkkeitä käytetään väärin"
Keskiviikko 6.2.2013 klo 09.52
Masennuslääkkeet eivät paranna ilman terapiaa, kuntoutusta tai muuta harjoittelua.
Määrätäänkö masennuslääkkeitä liian kevein perustein?
Lääkkeitä saatetaan käyttää laajasti väärin, selviää Helsingin yliopiston Neurotieteen tutkimuskeskuksen tekemästä tutkimuksesta. "Masennuslääkkeitä käytetään väärin" - väittämä on melko raju arvostetun neurobiologin Eero Castrenin suusta.
Tuoreet tutkimukset kertovat, että miljardien lääkebisnes toimii väärin. Mielialalääkkeet mahdollistavat virheellisten hermosoluyhteyksien korjaamisen. Ne voidaan ohjata oikeiksi vain harjoittelun ja terapian avulla.
Professorin tutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa eläinmalleilla tehdyt tutkimukset näyttäväti, että terapia auttaa pelkotiloihin jonkin aikaa, mutta pelkkä masennuslääke ei lainkaan.
- Tuloksia ei siis synny pelkällä lääkkeiden ottamisella. Aivoille tulee lisäksi näyttää, millaisia toivottujen yhteyksien pitäisi olla, Neurotieteen tutkimuskeskuksessa työskentelevä Castrén sanoo.
Mutta depislääkkeiden aiheuttamiin pitkään jatkuviin vieroitus-oireisiin jotka ovat todella kaameita,ei Castren mainitse sanallakaan,onko vielä vaikea myöntää totuus asioista jotka ovat todellisuutta lääkekoukussa oleville ihmisille
älä vaan väitä ettei ne aiheuta riippuvuutta.