Tässä Marjon blogikirjoitus Hymyssä:
Tiikeriäiti Super-Marjo itkee Krokotiilin kyyneleitä ( heh.. termi ei ole Marjolla hallussa ellei hän sitten ihan oikeasti tuherra tekoitkua ) ja tekee kärpäsestä härkäsen. Tavallisesta kuumekouristuksesta on tehty nyt mystinen sairaus.
Julkisuutta on saatava keinolla millä hyvänsä.
Marjon kannattaisi selvittää saako poika riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintoaineita. Suolaepätasapainokin saattaa joskus aiheuttaa kohtauksia puhumattakaan sokeritasapainosta...
Marjo on kehunut ohjelmissaan , että heidän lapsensa saavat herkutella kekseillä ja jäätelöllä ym. roskaruoalla niin paljon kuin haluavat. Kasvava lapsi tarvitsee kunnon ruokaa eikä mitään lisäaineilla höystettyä sokerimössöä.
Kun elämä meinasi pysähtyä!
Kaksi päivää sitten sunnuntaina koin tähän astisen elämäni kauheimmat ja tuskaisimmat minuutit. Kaiken piti olla onnellisessa perheessämme normaalisti ja hyvin. Pikku Kevinillämme oli vain luulojemme mukaan normaali pieni flunssa ja kuume.
Yht´äkkiä havahduin muutaman metrin päässä mieheni tuskaiseen huutoon ja näin Arin olevan lähes shokkitilassa ja aivan kalpeana. Ari ojensi minulle sekavana rakkaan Kevin-poikamme, joka oli saanut sairaskohtauksen. Nappasin salamannopeasti pienen kääröni syliin ja juoksin kuin käskystä ulko-ovelle haukkaamaan raitista ilmaa.
Arvioisin, että noin yksi-kaksi minuuttia pieni poikamme sätki koko vartalo jäykkänä ja samalla tuli vaahtoa suusta. Silmistä näkyi vain valkuaiset, kun silmät pyörivät ympyrää nopeaan tahtiin. Huusin perheelle, että tilaavat välittömästi ambulanssin meille. Sen jälkeen Kevin lysähti aivan veltoksi ja tajuttomaksi; luulin hänen kuolleen syliini. Hain samalla epätoivoisena pulssia, minkä onnekseni löysin.
Noin minuutin kuluttua kuulin sunnuntaipäivän ikimuistoisemman äänen: rakkaan poikani itkaisevan sylissäni. Tässä vaiheessa toivonkipinä heräsi heti ja uskoin jo vahvasti, että tästä vielä selvitään. Vähitellen itkua tuli lisää ja kyyneleet hiipivät salaa myös omaan silmäkulmaani.
Ambulanssilla sairaalaan
Noin 10 minuutin kuluttua saapui vihdoin ambulanssi meille. Voin kertoa, että tuo aika tuntui vuorokauden mittaiselta. Ehdin tuossa ajassa käydä mielessä läpi ajatuksia maan ja taivaan välillä, yrittäen säilyttää edes jonkunlaisen rauhallisuuden asteen muiden lastemme vuoksi. En voinut huutaa ja itkeä pahaa oloani ulos tuolla hetkellä, sillä käsillä oli kuitenkin kriittisiä minuutteja oman pieneni kanssa.
Sairaalassa olimme monta tuntia koko perheen voimin ja lääkäreiden arvion mukaan kyseessä olisi ollut vain normi kuumekouristus. Olin kuitenkin sisimmässäni aivan varma, että kyse on myös jostain muusta ja niinhän sitä sanotaan, että äidin vaistoon on luotettava.
Kotiinpäästyämme teinkin ratkaisun, etten aio nukkua hetkeäkään seuraavana yönä, sillä olin täysin varma, että kohtaus uusiutuu yöllä ja tiesin, että siihen ei kyllä kukaan herää meistä. Koko yön itkin yksinäni krokotiilin kyyneliä ja rukoilin yläkerralta apua ja voimia perheellemme. Tuska sisälläni oli todella repivää ja raastavaa.
Lisää sairauskohtauksia
Ja niinhän siinä kävi, että hieman klo 05 jälkeen juoksin ulos vauhdilla taas tajuton lapsi sylissäni. Tällä kertaa osasin toimia maltillisemmin, kun odotin pelonsekaisin tuntein tuota hetkeä koko yön. Ilmoitin vain vieressäni vapisevalla Arille, että aamulla lähdemme välittömästi takaisin sairaalaan.
Aamulla tuli yllättäen kolmas kohtaus: Kesken leikkien Kevin lysähti tajuttomana maahan ja kohtaus alkoi taas. Siltä seisomalta hyppäsimme autoon ja ajoimme melkoisella ylinopeudella sairaalaan. Päätimme, että aikaa ambulanssin odotteluun ei tällä kertaa ole. Enkä myöskään ehtinyt edes kassalle ilmoittautumaan, vaan menimme suorilta sairaanhoitajan luokse.
Epilepsiaepäily
Onneksi pääsimme vaatimusteni jälkeen välittömästi kunnon tutkimuksiin ja erittäin hyvien lääkäreiden vastaanotolle. Halusin saada varmuuden, onko kyseessä mahdollisesti epilepsia, kun oireet viittasivat siihen. Tuskaisten kokeiden ja tuntien jälkeen saimme lääkäriltä tiedon, että epilepsiaepäilyä ei olisi. Itkimme Arin kanssa vuorotellen koko päivän sairaalassa, olo oli niin turhautunut ja tunsimme itsemme niin pieneksi, kun emme pystyneet auttamaan omaa lastamme.
Vaadin, että pääsemme jatkamaan tutkimuksia ja odotan huomenna soittoa lasten neurologilta. Haluamme eliminoida pahimmat vaihtoehdot heti pois ja sen vuoksi haluamme, että koko pään alue myös kuvataan.
Olen tiikeriäiti
Oman lapsensa vuoksi on taisteltava ja oltava tiukkana, jos haluaa saada nopeasti tutkimuksia ja hyvää hoitoa. Tässä tuli taas esille, miksi minua sarjamme ykköskaudellamme kutsuttiin tiikeriäidiksi. Mikään maailmassa ei ole minulle ja Arille niin tärkeää, kuin omat lapsemme ja heidän hyvinvointinsa.
http://www.hymy.fi/blogit/supermarjon-superblogi/kun-elama-meinasi-pysahtya
Tiikeriäiti Super-Marjo itkee Krokotiilin kyyneleitä ( heh.. termi ei ole Marjolla hallussa ellei hän sitten ihan oikeasti tuherra tekoitkua ) ja tekee kärpäsestä härkäsen. Tavallisesta kuumekouristuksesta on tehty nyt mystinen sairaus.
Julkisuutta on saatava keinolla millä hyvänsä.
Marjon kannattaisi selvittää saako poika riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintoaineita. Suolaepätasapainokin saattaa joskus aiheuttaa kohtauksia puhumattakaan sokeritasapainosta...
Marjo on kehunut ohjelmissaan , että heidän lapsensa saavat herkutella kekseillä ja jäätelöllä ym. roskaruoalla niin paljon kuin haluavat. Kasvava lapsi tarvitsee kunnon ruokaa eikä mitään lisäaineilla höystettyä sokerimössöä.
Kun elämä meinasi pysähtyä!
Kaksi päivää sitten sunnuntaina koin tähän astisen elämäni kauheimmat ja tuskaisimmat minuutit. Kaiken piti olla onnellisessa perheessämme normaalisti ja hyvin. Pikku Kevinillämme oli vain luulojemme mukaan normaali pieni flunssa ja kuume.
Yht´äkkiä havahduin muutaman metrin päässä mieheni tuskaiseen huutoon ja näin Arin olevan lähes shokkitilassa ja aivan kalpeana. Ari ojensi minulle sekavana rakkaan Kevin-poikamme, joka oli saanut sairaskohtauksen. Nappasin salamannopeasti pienen kääröni syliin ja juoksin kuin käskystä ulko-ovelle haukkaamaan raitista ilmaa.
Arvioisin, että noin yksi-kaksi minuuttia pieni poikamme sätki koko vartalo jäykkänä ja samalla tuli vaahtoa suusta. Silmistä näkyi vain valkuaiset, kun silmät pyörivät ympyrää nopeaan tahtiin. Huusin perheelle, että tilaavat välittömästi ambulanssin meille. Sen jälkeen Kevin lysähti aivan veltoksi ja tajuttomaksi; luulin hänen kuolleen syliini. Hain samalla epätoivoisena pulssia, minkä onnekseni löysin.
Noin minuutin kuluttua kuulin sunnuntaipäivän ikimuistoisemman äänen: rakkaan poikani itkaisevan sylissäni. Tässä vaiheessa toivonkipinä heräsi heti ja uskoin jo vahvasti, että tästä vielä selvitään. Vähitellen itkua tuli lisää ja kyyneleet hiipivät salaa myös omaan silmäkulmaani.
Ambulanssilla sairaalaan
Noin 10 minuutin kuluttua saapui vihdoin ambulanssi meille. Voin kertoa, että tuo aika tuntui vuorokauden mittaiselta. Ehdin tuossa ajassa käydä mielessä läpi ajatuksia maan ja taivaan välillä, yrittäen säilyttää edes jonkunlaisen rauhallisuuden asteen muiden lastemme vuoksi. En voinut huutaa ja itkeä pahaa oloani ulos tuolla hetkellä, sillä käsillä oli kuitenkin kriittisiä minuutteja oman pieneni kanssa.
Sairaalassa olimme monta tuntia koko perheen voimin ja lääkäreiden arvion mukaan kyseessä olisi ollut vain normi kuumekouristus. Olin kuitenkin sisimmässäni aivan varma, että kyse on myös jostain muusta ja niinhän sitä sanotaan, että äidin vaistoon on luotettava.
Kotiinpäästyämme teinkin ratkaisun, etten aio nukkua hetkeäkään seuraavana yönä, sillä olin täysin varma, että kohtaus uusiutuu yöllä ja tiesin, että siihen ei kyllä kukaan herää meistä. Koko yön itkin yksinäni krokotiilin kyyneliä ja rukoilin yläkerralta apua ja voimia perheellemme. Tuska sisälläni oli todella repivää ja raastavaa.
Lisää sairauskohtauksia
Ja niinhän siinä kävi, että hieman klo 05 jälkeen juoksin ulos vauhdilla taas tajuton lapsi sylissäni. Tällä kertaa osasin toimia maltillisemmin, kun odotin pelonsekaisin tuntein tuota hetkeä koko yön. Ilmoitin vain vieressäni vapisevalla Arille, että aamulla lähdemme välittömästi takaisin sairaalaan.
Aamulla tuli yllättäen kolmas kohtaus: Kesken leikkien Kevin lysähti tajuttomana maahan ja kohtaus alkoi taas. Siltä seisomalta hyppäsimme autoon ja ajoimme melkoisella ylinopeudella sairaalaan. Päätimme, että aikaa ambulanssin odotteluun ei tällä kertaa ole. Enkä myöskään ehtinyt edes kassalle ilmoittautumaan, vaan menimme suorilta sairaanhoitajan luokse.
Epilepsiaepäily
Onneksi pääsimme vaatimusteni jälkeen välittömästi kunnon tutkimuksiin ja erittäin hyvien lääkäreiden vastaanotolle. Halusin saada varmuuden, onko kyseessä mahdollisesti epilepsia, kun oireet viittasivat siihen. Tuskaisten kokeiden ja tuntien jälkeen saimme lääkäriltä tiedon, että epilepsiaepäilyä ei olisi. Itkimme Arin kanssa vuorotellen koko päivän sairaalassa, olo oli niin turhautunut ja tunsimme itsemme niin pieneksi, kun emme pystyneet auttamaan omaa lastamme.
Vaadin, että pääsemme jatkamaan tutkimuksia ja odotan huomenna soittoa lasten neurologilta. Haluamme eliminoida pahimmat vaihtoehdot heti pois ja sen vuoksi haluamme, että koko pään alue myös kuvataan.
Olen tiikeriäiti
Oman lapsensa vuoksi on taisteltava ja oltava tiukkana, jos haluaa saada nopeasti tutkimuksia ja hyvää hoitoa. Tässä tuli taas esille, miksi minua sarjamme ykköskaudellamme kutsuttiin tiikeriäidiksi. Mikään maailmassa ei ole minulle ja Arille niin tärkeää, kuin omat lapsemme ja heidän hyvinvointinsa.
http://www.hymy.fi/blogit/supermarjon-superblogi/kun-elama-meinasi-pysahtya
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mitä tekee miehellä joka tiukan tilanteen tullen vapisee valkoisena vieressä...
Voi taivahanvallat!
Tässä tapauksessa ei ehkä kannata puhua miehestä. Ennemminkin sellainen nilkoissa pyörivä puudeli.
Mutta Ari huolehtii lapsista hyvin.Tuossa sarjassa Ari teki ruuat,huolehti lapsista,vauva oli hänen sylissään koko ajan.Marjo ei ehtinyt kuin olla puhelimessa tai tietokoneella,kun piti hoitaa pisneksiä.Luojan kiitos lapsilla hyvä isä,sama millanen mies se noin muuten on,kun äidillä ei minkäänlaisia lämpimiä tunteita,pisnekset menee kaiken muun edelle!
Iskä lämmitteli aina lapsilleen valmisruokia, äiti syötteli suklaata ja keksejä jälkikasvulleen jo heti aamusta, ainakin heistä tehdyssä tv-ohjelmassa. Luurangon laihoja ja kalpeita koko porukka, mutta on silti erittäin ikävää, että sairaskohtauksia esiintyy, ihan kenen hyvänsä perheessä.
Kalmankalpea porukka ei saa tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita, kun eivät syö terveellistä kotiruokaa. Ravintoteraupetille neuvoja saamaan nuo vanhemmat!
Voi pyhä jysäys,eiköhän kaikki äidit (siis normaalit) ole tiikeriäitejä,kun kyse omasta lapsesta! Ei sitä tarvitse heti päivittää naamakirjassa tai blogissaan! Tuo ns supermarjo on ärsyttävin ihminen maailmassa! Tuossakin tuli niin selvästi ilmi,kuka tässäkin perheessä oikeasti lapsista huolehtii! Kyllä se on Ari-isä! Marjo tais tuossakin tapauksessa olla just puhelimessa tai tietsikalla kun isä hädissään lapsen kanssa! Ei marjo sun kannata sitä häntääsi kovin nostella,kyllä Ari kerännyt kaikkien meidän katsojien sympatiat! Säälin,kun vaimo ei tajua miehensä arvoa!
Kuumekouristus on varmasti kamala tilanne, mitä olen ystäviltä kuullut. Itsellä kokemusta astmakohtauksista ja yöllisistä sairaalaan lähdöistä niiden tiimoilta. Mutta eipä ole tullut mulle tai mun ystäville näiden kokemusten perusteella nostaa itsensä tiikeriäidiks! Eiköhän jokaiselle vanhemmalle tule kiire soittamaan ambulanssia ja sairaalaan, jos oma lapsi saa jonkun kohtauksen...vai meinaako Super-Marjo, että muut vanhemmat jää ihmettelemään ja odottelemaan...
No, kun on lusikalla annettu...
Itseänikin huvitti tuo krokotiilin kyynel. :)
Siinähän kyse on kaksinaamaisesta toiminnasta: krokotiililta tirahtaa silmäkulmasta"kyynel", kun se avaa suunsa rouhaistakseen saalista (tai jotenkin noin).
Eli krokotiili: Kävipä sinulle ikävästi - nyyh - mutta minulle kävi hyvin - heh heh.
Olempa hiukan häijy ja sovellan tämän periaatteen Super-Marjon sanomaan.
Marjo vuodatti kokotiilin kyyneliä, koska näki lapsensa tilan, ja haistoi siitä saatavan julkisuushyödyn. Ikävä lapselle, mutta hyvää brändille.
Olen aina ymmärtänyt sanonnan "krokotiilin kyynel" tekoitkuksi, näin se on tulkittu meidän porukoiden piirissä aina.
"Krokotiilin kyyneleet"
Krokotiilin kyyneleet on sanonta, jolla tarkoitetaan teeskenneltyä itkua. Krokotiilien esiintymisalueilla kerrotaan tarinoita, joissa krokotiili ensin itkee nähdessään ihmisen, ja sitten syö tämän. Krokotiilit eivät tiettävästi itke, mutta niillä on kyynelrauhaset, joista erittyvä neste kostuttaa silmiä. Toisinaan kyynelnestettä valuu myös silmien ympäristöön, mikä voi näyttää siltä että krokotiili itkisi.[1]
[muokkaa]Lähteet
↑ Krokotiilitkin kyynelehtivät Tieteen Kuvalehti 15/2002, s. 9. Viitattu 3.10.2010.
Mielestäni Marjo osuu niin oikeaan,paljastaa laskelmointinsa blogissaan.Kuka äiti itkee KROKOTIILIN kyyneleitä,kun lapsi sairaana??? Minä kyllä itken sydämestäni enkä teeskentele.Mutta Marjo itsekin myöntää näin tunteettomuudensa.Ja miksi vain Ari isä vapisee,kun lapsi sairaana?? Miksi sitä asiaa pitää korostaa,ihmettelenpä vain..
kyyneleet hiipivät salaa myös omaan silmäkulmaani...
Eipä ole ihme jos lapsi sairastuu tuolla ruokavaliolla, pieni tartteisi muutakin kuin suklaata ja muuta roskaruokaa. Aivot tarttee terveellisiä monipuolisia rasvoja, asiasta löytyy kyllä kuukkelista hakemalla lisätietoa. Surullista sinällänsä sairastuminen mutta tässä näkee että sitten vasta havahdutaan kun jotain tapahtuu ja valitetaan ettei apua heti saada. Epilepsia näkyy aivosähkökäyrässä mikäli se otetaan.
Superin pitää siis erikseen mainita, että lapset ovat tärkeintä? Ja nämä vaatimukset hoidosta.. kuule, ei ole vaikutusta keuhkoamisella vaan tapaukset arvioidaan, ihan kiihkottomasti, ja sen mukaan toimitaan. Vtun ääliö. Keksisi paremman syyn kuin lapsen "sairauden" kun pitää taas pari "projektia" olla saattamatta loppuun.
Voisentään, tuota ei toivois kellekkään vanhemmalle vaikka kuinka julkkistyrkkyjä oliskin. Lapsen sairastuminen on mitä kauheinta ja se pelko että hän kuolee. Toivottavasti tuo menee kuitenkin ohi ja ei löydy mitään vakevempaa. Toivottavasti ei ole aivaokasvain? http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00509
Ei tietenkään ole mikään hyvä asia, jos lapsi sairastaa, mutta kovin on itsekästä vaatia, että juuri minun lapseni menee nyt kaiken muun ohi ja tutkitaan perusteellisesti. Entä niiden muiden tiikeriäitien lapset? Ne, jotka itkevät oikeasti, eivätkä krokotiilin kyyneliä.
Jos Marjo luet tätä palstaa, tässä sinulle tietoa krokotiilin kyynelistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Krokotiilin_kyyneleet
Oi vai oikein tiikeriäiti. Minä myös vien lapseni aina ja heti yksityiselle lääkäriasemalle jos jotain sairautta vähänkään epäilen, toki yöllä veisin samantien päivystykseen jos yksityinen asema ei auki.
Mutta en minä huutele ympäriinsä, olen tiikeriäiti.....
Kyllä kai lääkäriin pitää luottaa, vaikka joskus sattuu, ettei oikeata diagnoosia osatakaan tehdä ainakaan ihan hetti. Marjo menköön vaatimaan lisätutkimuksia yksityiselle. Kovin hysteeriseltä tuo touhu tuntuu, vaikka ottaa huomioon ensi säikähdyksenkin. Ei rauhoitu ollenkaan.
Katsoin muutaman jakson heidän ohjelmastaan ja suoraan sanoen järkytyin lasten syömisistä. Kuinka niin superäitinä itseään pitävä voi syöttää lapsiaan niin huonosti. Pitääkö paikkansa, vai onko tuotantoyhtiön ohjelman katsojalukujen kalastelua. Ruokailu jos on tuollaista, niin siinä on jo heittelle jätön kriteerit olemassa. Ravinto aivan alaarvoista.Niillä syömisilläkö heidän pitäisi käydä treeninsä ja koulunsa. Tämä nuorinmainenkin on aivan aneemisen näköinen niinkuin tytötkin. kyllä niin sääli tulee lapsia. nim. 2 lapsen äiti ja 3 lapsenlapsen mummu.
Siellä ei syödä kuin makeisia, kakkua (kaupan valmiskakkua, pakastimesta suoraan), keksejä ja suklaata. Mitään perheen yhteistä ruokahetkeä ei ole koskaan. Kerran Ari lämmitti Saarioisten makaronilaatikkoa lapsille mikrossa.
Järkkyä.
Itse tulen perheestä, jossa äiti oli kotona, teki kyllä aina joka päivä lapsille ruoan, kun tulimme koulusta, oli terveellistä kotiruokaa joka päivä.
Itse myös, vaikka täyttä päivää teen töissä ja on paljon kiireitä, teen lapselleni aina kotiruokaa, yleensä kahdeksi päiväksi kerralla, erittäin helppo pyöräyttää esim. joku keitto, kastike ja pasta/perunaa, joku laatikko uunissa ym.
Aivan sairasta koko tuon perheen syöminen. Ja kaikki näyttävät aliravituilta, kalpeilta... Marjo näyttää itse kävelevältä luurangolta ja lisäksi aivan hirveä ryhti, menee kasassa kuin Notre Damen kellosoittaja.
Naurettavinta on, kun Marjo vielä kehtaa puhua itsestään superäitinä!
Voi..
Arihan se muutenkin ainakin sen pienimmän mukulan hoitaa ihan kokonaan.
Marjo ei lisäksi ikinä siivoa, ei tee ruokaa eikä edes käy kaupassa!
On tainnut pikku Kevin olla äidin raskausaikana aikamoisella dieetillä kuten äitinsäkin.
Ei tuon elämäntavan omaksuneet pitäisi saada jälkikasvua, koska suurimpana
kärsijänä se lapsi on jo ennen syntymäänsä.
Krokotiilin kyyneleitä pinnistelevä tiikeriäiti on varovaisestikin sanoen kelvoton
kasvattamaan mitään muuta, kuin omaa egoaan.
Juuri tämän tyypin vatipäät aiheuttavat turhaa kuormitusta erikoissairaanhoidolle - kun eivät usko puhetta ja "vaativat parempia lääkäreitä" ja lisätutkimuksia " koska oireet viittaavat" siihen tai tuohon. Eikä päin hel.vettiä tehtyjen kotidiagnoosien takana suinkaan ole mitkään äidinvaistot vaan Google. Ihmettelen myös kovasti tarvetta huutaa itsestäänselvyyksiä kuten "lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa". Mutta kaipa tästäkin jutusta muutama satanen irtosi.