En tiedä mitä minun tulisi ajatella,
Olen vielä nuori 21, minulla on jo tytär 2,5 v.
Olin tekemässä jo ensimmäisen raskauden kohdalla abortin, mutta en kyennyt siihen. istuin kaksituntia aborttiklinikan aulassa ja mietin ja mietin, olin käynyt ultrassa raskaus oli ehtinyt edetä jo viikolle 12 4. nuoren ikäni sekä elämäntilaanteni vuoksi olisin saanut abortin ilman mitään sen kummempia syitä.
Mutta en pystynyt siihen.
Kaikki asiat olivat niin sekaisin en tinnyt mitä tehdä, olenko "pilannut" elämäni.
Koulut on kesken, 6-vuotta kestänyt suhde karilla, koira ja kissakin hoidettavana, tukiverkosto rakoili, minulla oli todettu keskivaikea masennus, olisin yhteiskunnan elätettävänä ymym. ajatukset myllersivät mielessäni.
Kaikki kuitenkin järjestyi, Jäin tyttäreni kanssa kahden, yhdessä kävimme pitkillä vaunukävelylenkeillä, lenkittämässä samalla koirani, selvisimme vauva ajasta kunnialla, toki olin melko alakuloinen kun ei ollut ketään aikuista ihmistä kenen kanssa jakaa ilot ja surut, kun kavereitakaan ei ollut enää. ulkoilu ja joka torstai kun oli perhekerho läheisessä leikkipuistossa pelastivat paljon. tuli hieman sisältöä elämään, tuolloin myös rakas veljeni astui kuvioihin ja hoiti tytärtäni sillointällöin että pääsisin hieman ulos tuulettumaan.
Pikkuneidin hieman kasvettua aloimme pyöräillä ja koirakin sai juosta itsestään kaiken irti josta sitten päädyimme aina leikkipuiisto ruokailuun, niin minun ei tarvinnut kokkailla kotosalla päivällä. Ja itselläkin olo parani entisestään.
Jossakin vaiheessa sitten tutustuin nykyiseen mieheeni, olemme olleet kohta vuoden päivät yhdessä, hänellakin on saman ikäinen poika toki hieman erikoistukea tarvitseva sellainen.
muutimme melko pian yhteen, sillä arki tuli vastaan jo melko äkkiä ja kaikki sujui hyvin joten miksi ei.
Kompastuskivet mitkä on tässä meidän yhteiselossa, tulee miehen puolelta.
Heillä on huoltajuuskiista meneillään exänsä kanssa, poika on heittosäkkinä viikko-viikko järjestelyllä enkä ole saanut luotua minkäänlaista suhdetta poikaan koska, minusta tuntuu että hän on niin sulkeutunut ahdistuneisuutensa kanssa että en saa hänen persoonastaan otetta. (en siis ole oppinut pitämään hänestä). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kohtelisin häntä mitenkään eriarvoisesti tyttäreeni verrattuna.
Sitten alkoivat syytökset,uhkailut,manipuloinnit,kritisoinnit ym. Sekä se että hän pitää nykyisen mieheni exään yhteyttä ja keskustelevat yhteistoimin siitä kuinka paska mies minulla on ja millainen henkilö mieheni on tämän exän silmissä ym. eli aika sairas kuvio.
Miehen hyvien tulojen vuoksi, minulta lähtivät kaikki tuet, jouduin erota vanhasta oppilaitoksesta, että pystyin hakemaan siirtoa tänne mutta koulu päättikin toisin ja ilmoittivat että eivä haluakkaan minua opiskelijaksi. suosivat kuulema vanhoja opiskelijoita sekä vasta ammatikouluun tulevia nuoria.
Tyttäreni sai kuitenkin aivan mahtavan perhepäivähoito paikan jossa tykkää valtavasti olla.
Kuitenkin alkanut näkymään valoa tunnelin päässä ja pääsen työpajalle, sitäkautta mahdollisesti muualle että pystyisin hieman työuraani päivittämään.
Eli olen ollut nyt 3-vuotta kotona. Tyttären sain hoitoon, minulla olisi mahdollisuus päästä siis järjestämään hieman omaa elämääni työn ja opiskelu asioiden saralla. sekä ehkäpä lisäämään uusia kontakteja elämääni.
Mutta nyt ilmeni yllätykseksi että ole taas raskaana.
Kuitenkin olen vielä 21-vuotias, koulut kesken, ei vakituista työtä, työurani on vanhentunutta, enkä liioin ole ennättänyt tekemään niitä nuorten aikuisten juttuja kun olen pikku-prinsessaani hoidellut ja tuota ennen aikani meni koiran kanssa koska en tuntenut tarvetta riehua ja rällästää enää kun kaiken tarmon purin silloin yläaste ikäisenä.
Mieheni elämän tilanne, hänen oman poikansa suhteen luo minuun valtavasti epävarmuutta kaikkien opiskelu ym. muiden juttujen kanssa. Ja koska käytännössä elän miehen siivellä. Ja se että riittääkö meillä/miehelläni resurssit tämän pojan erikoistarpeisiin Ja jakautuuko huomio perheessämme sitten tasapuolisesti jos 3 lapsi tulee, tai mitä ikinä nyt tuolle pojalle sitten käykään kun hänen tilanne tosiaan on niin sekava.
Onko järkevää sittenkään jatkaa raskautta, pitäisikö tehdä abortti, onko asiat liian "auki" ja epävarmoja joka suunnalta että syntymättömällä lapsella olisi hyvä olla jo syntyisi. Entä sitten mikä on vaikutus nykyisten mukuloiden olotilaan.
Mieheni on vallan innoissaan raskaudesta, mutta onko hän oikeasti valmis siihen.
kun ei ole hoitanut asioita loppuun vielä oman poikansa kanssa.
Eikö se vastuu melkolailla loppupeleissä jää aina äidin harteille.
Miehelläni on kuitenkin vakityö,ammatti josta pitää. ja hän on kuitenkin minua 7 vuotta vanhempi että eläämääkin on elänyt sen verran enemmän. Niin hänen on helpompi sulattaa ajatus uudesta lapsesta.
Mutta entäs minä, haluan tehdä järkevän päätöksen, tässä on kuitenkin monen muunkin elävän olennon tulevaisuus muutoksen alla.
Olisin iloinen mielipiteistänne oli ne sitten suuntaan tai toiseen.
Olen vielä nuori 21, minulla on jo tytär 2,5 v.
Olin tekemässä jo ensimmäisen raskauden kohdalla abortin, mutta en kyennyt siihen. istuin kaksituntia aborttiklinikan aulassa ja mietin ja mietin, olin käynyt ultrassa raskaus oli ehtinyt edetä jo viikolle 12 4. nuoren ikäni sekä elämäntilaanteni vuoksi olisin saanut abortin ilman mitään sen kummempia syitä.
Mutta en pystynyt siihen.
Kaikki asiat olivat niin sekaisin en tinnyt mitä tehdä, olenko "pilannut" elämäni.
Koulut on kesken, 6-vuotta kestänyt suhde karilla, koira ja kissakin hoidettavana, tukiverkosto rakoili, minulla oli todettu keskivaikea masennus, olisin yhteiskunnan elätettävänä ymym. ajatukset myllersivät mielessäni.
Kaikki kuitenkin järjestyi, Jäin tyttäreni kanssa kahden, yhdessä kävimme pitkillä vaunukävelylenkeillä, lenkittämässä samalla koirani, selvisimme vauva ajasta kunnialla, toki olin melko alakuloinen kun ei ollut ketään aikuista ihmistä kenen kanssa jakaa ilot ja surut, kun kavereitakaan ei ollut enää. ulkoilu ja joka torstai kun oli perhekerho läheisessä leikkipuistossa pelastivat paljon. tuli hieman sisältöä elämään, tuolloin myös rakas veljeni astui kuvioihin ja hoiti tytärtäni sillointällöin että pääsisin hieman ulos tuulettumaan.
Pikkuneidin hieman kasvettua aloimme pyöräillä ja koirakin sai juosta itsestään kaiken irti josta sitten päädyimme aina leikkipuiisto ruokailuun, niin minun ei tarvinnut kokkailla kotosalla päivällä. Ja itselläkin olo parani entisestään.
Jossakin vaiheessa sitten tutustuin nykyiseen mieheeni, olemme olleet kohta vuoden päivät yhdessä, hänellakin on saman ikäinen poika toki hieman erikoistukea tarvitseva sellainen.
muutimme melko pian yhteen, sillä arki tuli vastaan jo melko äkkiä ja kaikki sujui hyvin joten miksi ei.
Kompastuskivet mitkä on tässä meidän yhteiselossa, tulee miehen puolelta.
Heillä on huoltajuuskiista meneillään exänsä kanssa, poika on heittosäkkinä viikko-viikko järjestelyllä enkä ole saanut luotua minkäänlaista suhdetta poikaan koska, minusta tuntuu että hän on niin sulkeutunut ahdistuneisuutensa kanssa että en saa hänen persoonastaan otetta. (en siis ole oppinut pitämään hänestä). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kohtelisin häntä mitenkään eriarvoisesti tyttäreeni verrattuna.
Sitten alkoivat syytökset,uhkailut,manipuloinnit,kritisoinnit ym. Sekä se että hän pitää nykyisen mieheni exään yhteyttä ja keskustelevat yhteistoimin siitä kuinka paska mies minulla on ja millainen henkilö mieheni on tämän exän silmissä ym. eli aika sairas kuvio.
Miehen hyvien tulojen vuoksi, minulta lähtivät kaikki tuet, jouduin erota vanhasta oppilaitoksesta, että pystyin hakemaan siirtoa tänne mutta koulu päättikin toisin ja ilmoittivat että eivä haluakkaan minua opiskelijaksi. suosivat kuulema vanhoja opiskelijoita sekä vasta ammatikouluun tulevia nuoria.
Tyttäreni sai kuitenkin aivan mahtavan perhepäivähoito paikan jossa tykkää valtavasti olla.
Kuitenkin alkanut näkymään valoa tunnelin päässä ja pääsen työpajalle, sitäkautta mahdollisesti muualle että pystyisin hieman työuraani päivittämään.
Eli olen ollut nyt 3-vuotta kotona. Tyttären sain hoitoon, minulla olisi mahdollisuus päästä siis järjestämään hieman omaa elämääni työn ja opiskelu asioiden saralla. sekä ehkäpä lisäämään uusia kontakteja elämääni.
Mutta nyt ilmeni yllätykseksi että ole taas raskaana.
Kuitenkin olen vielä 21-vuotias, koulut kesken, ei vakituista työtä, työurani on vanhentunutta, enkä liioin ole ennättänyt tekemään niitä nuorten aikuisten juttuja kun olen pikku-prinsessaani hoidellut ja tuota ennen aikani meni koiran kanssa koska en tuntenut tarvetta riehua ja rällästää enää kun kaiken tarmon purin silloin yläaste ikäisenä.
Mieheni elämän tilanne, hänen oman poikansa suhteen luo minuun valtavasti epävarmuutta kaikkien opiskelu ym. muiden juttujen kanssa. Ja koska käytännössä elän miehen siivellä. Ja se että riittääkö meillä/miehelläni resurssit tämän pojan erikoistarpeisiin Ja jakautuuko huomio perheessämme sitten tasapuolisesti jos 3 lapsi tulee, tai mitä ikinä nyt tuolle pojalle sitten käykään kun hänen tilanne tosiaan on niin sekava.
Onko järkevää sittenkään jatkaa raskautta, pitäisikö tehdä abortti, onko asiat liian "auki" ja epävarmoja joka suunnalta että syntymättömällä lapsella olisi hyvä olla jo syntyisi. Entä sitten mikä on vaikutus nykyisten mukuloiden olotilaan.
Mieheni on vallan innoissaan raskaudesta, mutta onko hän oikeasti valmis siihen.
kun ei ole hoitanut asioita loppuun vielä oman poikansa kanssa.
Eikö se vastuu melkolailla loppupeleissä jää aina äidin harteille.
Miehelläni on kuitenkin vakityö,ammatti josta pitää. ja hän on kuitenkin minua 7 vuotta vanhempi että eläämääkin on elänyt sen verran enemmän. Niin hänen on helpompi sulattaa ajatus uudesta lapsesta.
Mutta entäs minä, haluan tehdä järkevän päätöksen, tässä on kuitenkin monen muunkin elävän olennon tulevaisuus muutoksen alla.
Olisin iloinen mielipiteistänne oli ne sitten suuntaan tai toiseen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Äidinvaistosi kertoi esikoisesikin kohdalla mikä on oikein ja esti sinua tekemästä kohtalokasta virhettä. Olisiko nyt sitten helpompaa surmata lapsesi pikkusisarus? Entä jos et koskaan saa tilaisuutta toiseen lapseen?
Asiat järjestyivät aiemminkin parhain päin, miksei nytkin? Töitä ja uraa ehdit tehdä koko loppuelämäsi. Et kai anna ulkopuolisten tilapäissotkujen vaikuttaa lapsesi koko elämään!?
Lapsesi ihmiselämän riistolla riistät myös monelta muulta jotain hyvin tärkeää. Mieheltäsi lapsen, tyttäreltäsi sisaruksen, isovanhemmilta lapsenlapsen, joltakin tulevan puolison.. niin, ja ehkä itseltäsi loppuelämän mielenrauhan ja -terveyden, puhtaasta omasta tunnosta puhumattakaan. Kumpi todennäköisemmin pilaisi elämäsi, abortti tunnoillasi vaiko lapsesi eläminen, kumpaa saattaisit katua todennäköisemmin?
Onko sitten järkeä surmata tuon pienen tyttären pikkuveli tai pikkusisar. Synnytä lapsi ja ala sen jälkeen miettiä vastuullisesti seksikäyttäytymistäsi. Kyllä aikuineen ihminen on itse vastuussa tuleeko raskaaki vai muta syntymätön ihmisenalku ei sitä päätä.
Koska kaikki arjen pyörittäminen on sinun vastuuullasi, ja olet vielä taloudellisesti riippuvainen miehestä, riippuu kaikki siitä jaksatko sinä taas uuden lapsen kanssa, tilanne ei ainakaan parane, vaan voimat vain vähenevät, se on realismia. Nimen omaan äiti jää aina vastaamaan lapsista, kun miehet häipyvät ja tekevät vain omaa itseä ja omaa hyvinvointia koskevia ratkaisuja. Tämä ei ole mikään moraaliasia, vaan yksinkertaisesti on kyse sinun selviytymisestäsi ja siitä kuinka paljon sinulla riittää energiaa että jaksat nykyisenin porukan kasvattaa. Ei lapsia voi tehdä niin, että on "innoissaan" uusista vauvoista, mutta jättää lapset oman onnensa nojaan kun uusia on tulossa. Noinhan miehesi käyttäytyy, ja on helppo olla innoissaan kun ei tarvi kantaa vastuuta mistään. Olet vielä niin nuorikin, että tämäkään ihmissuhde ei jää viimeiseksesi. Onko sitten mitään järkeä tehdä jokaisen tapaamansa miehen kanssa lapsia. Käytännössä naiset ovat aina yksinhuoltajia. Suuntaan tai toiseen, kukaan lukija ei joudu elämään sinun elämääsi eikä auta sinua käytännössä siellä sinun arjessasi joten asia koskee pelkästään sinua.
Synnytä vauva ja anna adoptioon. Silloin säilyy omatuntosi murhasta vapaana ja pinei saa elämän. Suomessa on paljon koteja joissa kaivataan lasta. Kun kerroit tuossa niin abortti jää varmasti koko elämän ajaksi vaivaamaan tuntoasi.
Vaikutat fiksulta ja ikään nähden kypsältä ihmiseltä. Varmasti osaat miettiä, mikä juuri sinun kohdallasi on hyvä ratkaisu. Luultavasti olisi rankkaa kahden lapsen kanssa, mutta toisaalta jos teet abortin vaikka et haluaisi, niin sekin on iso rasitus henkisesti. Älä ajattele, mikä on "järkevää", vaan sitä miten sinulla on itselläsi hyvä olla ja että olet tyytyväinen elämässä.
Minusta tilanteesi vaikuttaa nyt paremmalta kuin ensimmäisen lapsen syntyessä. Mutta tilanteet vaihtuvat niin nopeasti, että ei voi millään tietää millaista on vuoden tai kahden tai kymmenen päästä.
Luota elämään ja elämä kantaa sinua ja perhettäsi. Lapset ovat tärkeintä ja parasta mitä ihmisen kohdalle sattuu. Keskity lapsiisi ja perheeseesi. Jos surmaat lapsenne, menetät myös miehesi, sillä ei parisuhde kestä lapsen teilausta. Nuorelle naiselle on luonnollisin asia huolehtia lapsista. Jätä palkkatyöt toistaiseksi muille, kun se ei näytä olevan vahva alasi.
Suomi on rikas hyvinvointivaltio, joka huolehtii kansalaisistaan. Älä siis pelkää.
Lapsesi haluaa äitinsä ja isänsä. Lapsillesi sinä ja elämäsi on parasta mitä he toivovat.
Miten ihana yleistys. Ei se lapsi kuule todellakaan kaikille ole tärkeintä ja parasta :)
Lapsi on parasta mitä ihmiselle sattuu kohdalle. Mitä pidempään elää sitä paremmin tämän ymmärtää. Kun on riittävän vanha tajuaa, ettei juuri millään muulla asialla ole lopulta merkitystä.
Äläpä lässytä. Miten voit yleistää kaikkien puolesta :D
Suomi on rikas hyvinvointivaltio, missä hyvinvointi on syvästi jakautunut niin, että hyvin ansaitsevat työssäkäyvät pärjäävät, ja köyhimmät vain kurjistuvat, etunenässä yksinhuoltajat, työttömät. Yksinhuoltajuus on edessä aloittajallekin sillä mies tuntuu olevan menevää sorttia, raikulipoika jota ei perhehuolet paina.
Jos haluaa kurjistua entisestään, on sekin tietysti valinta, mutta ei pidä sitten valittaa, että ei tiennyt.
Yleensä sen miehen menettää sillä, että hänelle tekee vastentahtoiseseti lisää elätettäviä.
tollasta tuubaa suoltaa vaan ne joilla ei oo kikkareen vertaakaan kokemusta työttömyydestä tai yksinhuoltajuudesta.... ja ainahan toikin tai mikä vaan loppuelämän lapsensa murhanneena voittaa.
"Suomi on rikas hyvinvointivaltio,"
Tämä on totta, täällä tuetaan erityisen avokätisesti perheitä ja siksipä kellä tahansa onkin mahdollisuus pärjätä lapsenkin kanssa, missä tahansa tilanteessa.
elukatkin ihan kivoja, tosin eipä ne koskaan opi mm. puhumaan ja elämään itsenäisesti, eikä ne tuu koskaan sua kattoon vanhainkotiin, sitten joskus...
Ensinnäkin sanoisin, että jos tekee lapsia ajatelleen vain omaa vanhuuttaan, on se aika itsekästä.
Toisekseen tosiasiana totean, että pitkään olen seurannut vanhainkodeissa sitä elämää, että suurperheidenkin äidit ja mummot on vanhainkoteihin ja kroonikko-osastoille unohdettu, kun ne on saatu pois muitten niskoilta.
Eli ei kannata laskea mitään jälkeläisten lojaalisuuden varaan. Mutta tämä on kai sitä abortinvastustajien mielikuvitus-pinkkiä hattarapilveä sellainen idylli-utopia, missä lapset tuo leivän, vie mennessään kaikki ongelmat ja vanhana lapset huolehtii. Disney-elokuvat eivät ole totta, ihan tiedoksi vaan.
Ehkä tavallinen elämä on sulle "mielikuvitus-pinkkiä hattarapilveä" koska olet nähnyt omien (iso)vanhempiesi kohdalla tämän "äidit ja mummot on vanhainkoteihin ja kroonikko-osastoille unohdettu, kun ne on saatu pois muitten niskoilta." .. Tosi elämä on kuitenkin jotain ihan muuta kuin aborttia hehkuttavien normaali kansan perheidyllejä synkistelävää propagandaa.