Joskus ikävä voi kai olla ihanaakin, kun tietää ettei ikävöi turhaan.
Tämä mun ikävä on helvetillistä. Paha olla, paha mieli, tuskainen olo, pelkkää pimeää.
Ei ole mitään toiveita, että ikävän jälkeen mitään parempaa seuraisi.
Vain valju ajatus siitä, voisiko joku toinen joskus nousta yhtä tärkeäksi.
Mutta kun vuosikymmeniin on mahtunut vain tämä yksi näin tärkeä, niin eipä toivoa :(
Siis haluaisin ihastua johonkin muuhun, mutta ajatuskin tuntuu kamalalta,
kun ei ole veroistaan.
Tämä mun ikävä on helvetillistä. Paha olla, paha mieli, tuskainen olo, pelkkää pimeää.
Ei ole mitään toiveita, että ikävän jälkeen mitään parempaa seuraisi.
Vain valju ajatus siitä, voisiko joku toinen joskus nousta yhtä tärkeäksi.
Mutta kun vuosikymmeniin on mahtunut vain tämä yksi näin tärkeä, niin eipä toivoa :(
Siis haluaisin ihastua johonkin muuhun, mutta ajatuskin tuntuu kamalalta,
kun ei ole veroistaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet liian kaavoihin kangistunut ihminen. Et siis itse ole valmis ottamaan uutta vastaan avoimin mielin. Roikut menneisyydessä ja heität elämäsi hukkaan.
Helppohan se on noin neuvoa :-)
Mutta voi se joskus omalle kohdalleskin osua, että joku vaan kolahtaa
niin täysillä ja eri tavalla kuin kukaan muu koskaan aiemmin.
Sellaista ei niin vaan unohda, eikä pysty edes katseleen ympärilleen "sillä silmällä". Se tietty erityinen vaan jää mieleen niin vahvasti, muut ei säväytä.
Ymmärrän aloittajaa, tsemiä hänelle.
ei kestä muutamaa kuukautta kauemmin, ellei kyseessä ole pakkomielle tai joku muu tunne-elämän sairaus.
Tiedätkös, että tunne-elämältään epävakaat unohtaa ajassa 2 vkoa - 2 kk
eli ns. menevät eteenpäin ja etsivät samantien uuden.
Tunne-elämältään terveempi eli ns. normaali ihminen suree eroa ja menetystään jopa 1-2 vuotta.
Voit etsiä lisätietoa netistä ja alan kirjallisuudesta.