Voimat vähissä

Olen nuori nainen joka opiskelee tällä hetkellä. Aamulla nouseminen on todella vaikeaa puhumattakaan peiliin katsomisesta tai ulos menemisestä. Raahaudun kuitenkin yleensä arkipäivinä opiskelupaikkaani. En kuitenkaan saa paljon opiskelusta irti ja olenkin vähän pihalla. Minulla ei vain ole jaksamista, lisäksi masennan opiskelukavereitani jatkuvasti. He ovat minusta huolissaan, vaikka yritän peittää huonon oloni ja jaksamattomuuteni sekä ajatella muitakin kuin vain itseäni.

Leikittelen mielessäni koko ajan sillä miten joku ampuisi minut yms. Mietin näitä asioita todella tarkasti mielessäni. Lisäksi saatan ruveta itkemään, jostain ihan todella oudoista asioista.

Häpeän kaikkea mitä teen ja se murentaa minua ja elämääni. Elämäni on samanlaista kuin ennenkin, mutta omat asenteeni ovat vain niin negatiivisia ja synkkiä. Olen yrittänyt nauraa ja ajatella positiivisesti, mutta se ei ole auttanut asiaani. Minun pitäisi etsiä myös töitä nyt, mutta en voi mennä töihin tälläisena. Ihmiset todella huomaavat etten voi hyvin, vaikka yritän peittää sitä, koska en halua sellaista huomiota, koska se masentaa muita. Töissä tämä ei ole todellakaan minulle hyödyksi.

Kaikki tuntuu olevan huonosti, vaikka tiedän, että paljon huonommonkin voisi olla. Toistan tätä kokoajan itselleni, mutta en saa sitä vain sisäistettyä. En kestä tätä. Tänään tulin suoraan kotiin itkien ja vihaten kaikkea itsessäni ja eämässäni. Tiedän, kuulostaa dramaattiselta, mutta en tiedä mitä tehdä.

Olen hakenut apua ja käynkin puhumassa säännöllisesti, mutta arvelen saaneeni jo muiden opiskelijoiden silmissä hullun paperit. Puhumisesta on apua, tavallaan. Sellaista pientä helpotusta, mutta todella vain väliaikaista.

Olen nyt miettinyt mitä tekisin ja tuntuu kuin elämäni ei jatkuisi enää pidemmälle. En halua tuhota muiten opiskeluja, joten en voi jäädä tuonne ellen sitten parane nopeasti. En ole perillä opiskeluistani sekä kaikki opiskelut tuntuvat kaatuvan päälleni, koska saan kaikkia projekteja vain hyvin hitaasti valmiiksi ja minusta tuntuu,, että opettajatkin alkavat hermostua minuun.

Haluaisin parantua, mutta miten? Olen saanut paljon erilaista apua eri tahoilta, mutta siitä ei ole valitettavasti minulle ollut apua.

Vihaan ja häpeän itseäni henkeen ja vereen. Toivon, että kaikki virheeni ja tekoni ja kaikki voisi vain pyyhkiytyä pois tästä elämän historiasta. Minulla ei ole merkitystä olen vain yksi ihminen, yksi pisara meressä. Satutan jatkuvasti toisia, enkä voi elää tämän häpeän tekojani ja itseäni kohtaan, kanssa.

Vahinkoja sattuu, eikö? Minä taisin olla yksi.