Selitys tulee tässä.

Mä käytin kaksi vuotta elämästäni mieheen jolla ei ollut mulle aikaa, kun sitä tarvitsin. Hän ei halunnut olla rinnallani, kun hänet siihen tarvitsin. Mä en käytä aikaani enää ihmisiin, jotka eivät halua olla kanssani. En pidä paikkaa. En varaa itseäni kenellekään, joka ei osoita olevansa sen arvoinen. Mulla on tavoitteet. Siis jatka matkaasi rauhassa. Oli mukava tutustua sinuun. Todella mukava. Mutta en odota enää. Ketään. Jos tiemme joskus kohtaavat katsotaan. Jos ei, niin ei ollut tarkoitettu. Näkemiin, ei hyvästi.
9166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pierettääkö sua haisee tänne asti

Äänestä
  • J:lle menee. Turhaan vaivauduit vastaamaan.

    Äänestä

  • Mee nyt mäkeen siitä haisemasta! Tuskin koskee sinua ainakaan.

    Äänestä

Tarkenna vähän ettei tartte huolestua. Ja voi sitten myös vastailla paremmin.

Äänestä

milloin on se viimeinen kerta kun näkee,? ainakaan tässä elämässä. ehkäpä tästä syystä, on hyväksyttävää sanoa myös hyvästi. jos se kirpaisee, niin kannattaisiko sittenkin tehdä asialle jotakin? jätät ne roikkumaan märkinä patterin päälle ja odotat kuinka elämä kuivattaa ne (sun tunteet).

Äänestä
  • Mä vain selitin yhden viestin tosielämässä lähetetyn. Mä pidin kaksi vuotta paikkaa yhdelle ihmiselle. En aio enää tehdä niin. En sitoudu keneenkään, joka ei osoita olevansa sen arvoinen. Mulla on liikaa rakkautta tuhlattavaksi sellaisille, jotka eivät sitä arvosta. Tuskin näemme ihan heti. Enkä ole suunnitellut seuraavaa elämää. Sen ajan mikä mulle täällä vielä annetaan, en aio käyttää aikaa odotteluun. Tunteet? Niitä mulla on. Mutta olen tarkka siitä, kenelle ne annan. Tämä oli vain pieni selitys, jota tosielämässä en tule koskaan antamaan. Vaikenen.

    Äänestä

kävittekö avoimen keskustelun? suosittelen. ihan molemminpuolisesti. jos kyseessä toivoton tapaus / varattu, niin ymmärrän. muutoin suosittelen puhumaan asiat halki. onnea valitsemallesi tielle!

Äänestä
  • Tottakai. :). Ei kukaan niin vähällä pääse. Vain harvat ja valitut...

    Äänestä

Teiden kohtaamiseenhan vaikuttavat molemmat. Ei ne kohtaa jos molemmat pyrkii pysymään pois toisen tieltä. Harmi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


From S with ...... kirjoitti:

Mä käytin kaksi vuotta elämästäni mieheen jolla ei ollut mulle aikaa, kun sitä tarvitsin. Hän ei halunnut olla rinnallani, kun hänet siihen tarvitsin. Mä en käytä aikaani enää ihmisiin, jotka eivät halua olla kanssani. En pidä paikkaa. En varaa itseäni kenellekään, joka ei osoita olevansa sen arvoinen. Mulla on tavoitteet. Siis jatka matkaasi rauhassa. Oli mukava tutustua sinuun. Todella mukava. Mutta en odota enää. Ketään. Jos tiemme joskus kohtaavat katsotaan. Jos ei, niin ei ollut tarkoitettu. Näkemiin, ei hyvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu