Teloitustuomiot

Mistä se kertoo että kun Jeesus teloitettiin, teloitusstapa oli roomalaisten käytössä ollut ristiin naulitseminen?

Juutalaisten teloitustapa oli kivittäminen. Sen on itse Jumala määränyyt raamatussa kuolemanrangaistuksen toteutustavaksi. Jos juutalaiset olisi teloittaneet Jeesuksen, he olisivat kivittäneet hänet.

Nykyisinkin kivittämistuomio on voimassa monissa islammin lain maissa. islam perustuu paljolti Raamattuun.
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko juutalaisuudessa yhä kivitystuomiot käytössä?

Äänestä

Ortodoksit on toinen Suomen valtion virallisista kirkoista. Ortodokseja on muutama tuhat. Suomessa elää noin 60 000 muslimia. Tuleeko islamista jonain päivän maamme kolmas valtiokirkko?

Äänestä

Jos juutalaiset olisivat omin päin alkaneet kivittää Jeesusta, olisivat roomalaiset tulleet, vanginneet lietsojat ja tuominneet lakiensa mukaisesti. Siksi Jeesuksen tuomio piti hakea roomalaiselta käskynhaltijalta, mutta Pilatushan teki niin kuin juutalaiset itse tahtoivat. Tai ainakin niin kuin ylipapit manipuloivat juutalaiset huutamaan.

Mark. 15:9 Pilatus vastasi heille sanoen: "Tahdotteko, että päästän teille juutalaisten kuninkaan?"
10 Sillä hän tiesi, että ylipapit kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä.
11 Mutta ylipapit kiihoittivat kansaa anomaan, että hän ennemmin päästäisi heille Barabbaan.
12 Ja Pilatus puhui taas heille ja sanoi: "Mitä minun sitten on tehtävä hänelle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?"
13 Niin he taas huusivat: "Ristiinnaulitse hänet!"
14 Mutta Pilatus sanoi heille: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin: "Ristiinnaulitse hänet!"
15 Ja kun Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi, päästi hän heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ankaruus kirjoitti:

Mistä se kertoo että kun Jeesus teloitettiin, teloitusstapa oli roomalaisten käytössä ollut ristiin naulitseminen?

Juutalaisten teloitustapa oli kivittäminen. Sen on itse Jumala määränyyt raamatussa kuolemanrangaistuksen toteutustavaksi. Jos juutalaiset olisi teloittaneet Jeesuksen, he olisivat kivittäneet hänet.

Nykyisinkin kivittämistuomio on voimassa monissa islammin lain maissa. islam perustuu paljolti Raamattuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu