Kuntalaki 25 §:
Kunnanjohtajan irtisanominen tai siirtäminen muihin tehtäviin
Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.
Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen.
Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta.
Sinikka Malin, entinen hevospitäjä Ypäjän kunnanjohtaja pelaa Heinolassa pykälä-peliä. Malin ilmoitti "mahdollisuuksien mukaan" toimittavansa asiakirjoja kaupunginjohtaja Rinnevaaralle.
Malin toimii Heinolassa sekä va. kansliapäällikkönä että vs. kaupunginjhtajana. Kun kaupunginjohtaja Rinnevaara on tehnyt oikaisupyyntöjä, Malin ilmoittaa, että pykälän 91 mukaan oikaisupyyntöjä ei käsitellä.
11.2. on kaupunginhallituksen kokous, jossa "pykälämestari" Malin vetoaa pykäliin erottaakseen kunnanjohtajan, jonka virkaa Malin itse hoitaa viran sijaisena
nyt jäävääjiä kaupunginhallituksesta löytyykin:
jäävääjät:
- Terhi Kankaanpää
- Timo Virtanen
- Juhani Ahonen
"Pykälämestari" Malinin ja "takinkääntäjä" Ahosen yhteistyö on tähän mennessä ollut kitkatonta, jotta Rinnevaara saadaan erotettua ja jotta Malinista tulisi Heinolan vs kunnanjohtaja eläkkeelle pääsyyn asti. Malinin eläke tulee olemaan erittäin paljon suurempi" takinkääntäjä" Ahosen ansiosta kun Malinin palkkaa korotettiin 3.000 eurolla kuukaudessa.
Malinia ei valittu Lahden henkilöstöjohtajaksi.
Heinolaan valittiin, mutta Malin haluaa kaupunginjohtajaksi - ei siis Heinolan virkamiesmafian johtajaksi. Heinolassa virkamiesmafiaa johtaa käytännössä "minulle ette mitään mahda Hilden" ja "odottakaahan, kun äiti tulee johtamaan Jäppinen".
Ei sillä väliä kuka ja miten pätevä kaupunginjohtaja Heinolaan olisi valittu, samanlainen ajojahti olisi käynnistetty "pykälämestari" Malinin toimesta ja virkamiesmafian keräämän aineiston avulla. Malin palkitsi virkamiesmafiaa siten, että palkkakatto on poistettu. Ahonen on palkinnut Malinia ja kumppaneita siten, että vastaisuudessa sijaisuuspalkat päätetään kansliassa, niitä ei tuoda kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Nyt on korkein aika tehdä Heinolan virkamiesmafian dikatuurista loppu. "Pykälämestari" Malin ei ole sopiva Heinolan kaupunginjohtajaksi virkamiesmafian tukijana ja hyväksikäyttäjänä kaupunginjohtajan erottamisessa, jotta voisi itse toimia kaupunginjohtajana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kunnallislakia voidaan käyttää sekä kuntalaisten demokraattisten oikeuksien puolesta mutta myös demokraattisen päätöksenteon vastaisesti.
Kuntalain 25. § on todettu "epäluottamuspykälänä" väärin käytetyksi, demokatian vastaisesti, kun päteviä kunnanjohtajia on erotetty tai saatu eroamaan.
Pian tulemme näkemään, että
- toimiiko Heinolassa demokratia ja saako kaupunginhallituksen ja valtuuston valitsema kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara jatkaa Heinolassa työtään kaupungin ja veronmaksajien parhaaksi
vai
- voittaako virkamiesmafia (51 adressivirkamiestä) aloittamansa ajojahdin kaupunginjohtajan erottamiseksi kuntalain 25 §:n epäluottamuspykän ja sen todistamiseksi keräämänsä aineiston (51 adressivirkamiestä) perusteella.
Jos virkamiesmafia voittaa käynnistämänsä "huolenilmaisu-pelin" voimme sanoa HYVÄSTI DEMOKRATIA HEINOLASSA! Virkamiesmafian aikana Heinolasta on tullut pysyvä kriisikunta, jossa on suurtyöttömyys ja korkea veroaste sote-palveluiden heikentyessä.
Kain on tarkoituskin pelotella pois kaikki päteviä hakijoita.
Kai työtehtäviä ei ole paljon, jos yksi hoitaa kahta virkaa.
Kai virkamiesmafia tarvitsee nimenomaan ”malineja” ja ”kankaanpäitä”.