Kun kritisoitte viestejäni (ok!), niin kertokaa toki myös miksi ne ovat roskaa tai väärässä.
Olen kaiketi oikeassa kun totean että te ette tunne laatumusiikkia eli klassista. Te olette puhtaita poppareita, jotka rakastavat nuoruutensa iskelmiä ennen muuta. Muu tulee jälkeen. Muu jää jälkeen - teidän mielessänne.
Ja olen kaiketi oikeassa, että teillä ei ole musiikkikoulutusta eikä leirinuotiokitaristin taitoja merkittävämpää omaa osaamista. Ette edes väitä että olisi (youtube-linkti saatte unohtaa;).
Ja sen junttiuden laita taitaa olla kanssa aika selvä: olette rokkijuntteja, jotka arvostatte suunnattomasti tätä oman aikamme kansanmusiikki joka on niin simppeliä että sitä tajuaa lapsikin täysin sujuvasti, musaa johon ei tarvitse keskittyä.
Mutta hei, jos näin ei ole, niin korjatkaa opea.
Olen kaiketi oikeassa kun totean että te ette tunne laatumusiikkia eli klassista. Te olette puhtaita poppareita, jotka rakastavat nuoruutensa iskelmiä ennen muuta. Muu tulee jälkeen. Muu jää jälkeen - teidän mielessänne.
Ja olen kaiketi oikeassa, että teillä ei ole musiikkikoulutusta eikä leirinuotiokitaristin taitoja merkittävämpää omaa osaamista. Ette edes väitä että olisi (youtube-linkti saatte unohtaa;).
Ja sen junttiuden laita taitaa olla kanssa aika selvä: olette rokkijuntteja, jotka arvostatte suunnattomasti tätä oman aikamme kansanmusiikki joka on niin simppeliä että sitä tajuaa lapsikin täysin sujuvasti, musaa johon ei tarvitse keskittyä.
Mutta hei, jos näin ei ole, niin korjatkaa opea.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiitos tästä! Mieltä ylentävää sivistyksen ja taiteen riemua. Tästä on kyse. Oi ope valaise meitä synkällä tiellämme
Lässytät pakkomielteistä klasarip-skaa väärällä palstalla. Väännä torttusi klasupalstalle. Siellä voit jatkaa keskustelua alter egojesi kanssa.
Toi on feikki dhombi. Missä on oikea dhrombi?
Kuuleppas Donkey Hotti klasari vai mikä luulet olevasi.Huiskit turhaan tuulimyllyjä vastaan tälläkin osastolla.Tosin tämä on ainoa musiikkikeskustelu 24 jolla riittää keskusteltavaa.Mikään muu osasto,ja niitä todella riittää ,ei kiinnosta ketään, niinkuin tämä Beatles-keskustelu,ja sehän on aivan ällistyttävää,eikö totta..Ajatteles kun klassinenmusiikki-osastokin kattaa kaiken klassiseksi määritellyn plus edelliset vuosisadat ja 1900-luvun,ja kaikki sadat säveltäjät ! Että kaikki on siellä tungettu yhteen tunkkaiseen keskusteluun,josta saa lukea eritteistä ,kuolinsyistä ja alusasuista. Ilmaisunvapaus kuuluu täällä Beatlespuolellakin kaikille ,niinkuin muillakin osastoilla.Ei klassisellakaan puolella tarvitse tietää musiikin teoriasta mitään.Musiikkia voi vain kuunnella ja tykätä tai ei tykätä.Ristiretki Fryderykin tai Ludvigin puolesta on turhaa,sillä tämä väki on jo puolensa valinnut.Väki kuuntelle myös klassista,käy konserteissa ja oopperassakin ajoittain,käytkö itse ?Tuskin,istut koneella päivin öin ,kuten tänään näköjään jo pikkutunneilla.Lopuksi vielä:Jos haluat palata menneeseen,olisi sinun tiedemiesten mukaan sukellettava mustaan aukkoon että pääsisit toiseen aikaan.Toisaalta alan olla varma että juuri mustasta aukosta olet tänne sukeltanutkin.
-ymmärrän kyllä teiscoa; joskus vaan tekee mieli hieman sanoa kaikista typerimmällekin jotain,vaikka tietääkin sen turhaksi...me ollaan silleen inhimillisiä, tjn...
-mut ei tolle tollolle kannata silti alkaa enempiä textaileen,onhan se nähty jo ettei mikään mee perille; olit vastaan tai et, ei väliä,sillä hemmo on jonkinlainen maaninen psykopaatti tms.....sääli et jonkun elämä on noin sekaisin...elää illuusiossaan...
Henkilö voi olla ikävä mutta fakta pysyy: Klassinen on reilusti parempaa kuin kevyt.
Juu, tuulimyllyistä sun muusta jauhetaan ja aina ollaan muka väärällä palstalla kun kyseenalaistetaan hyvinkin kyseenalaistettavia asioita.
Asian ohi jauhamisen Beatlesjuntit osaavat paremmin kuin hyvin, vaikka toisaalta ei kai siihen mitään tarvitakaan. Musiikista ei koskaan puhuta, eikä itseään haluta haastaa miltään osin. Tämähän on kovin valitettavaa, sillä poppiinkin (sinne kai sitten kuuluvat kaikki fuusio- ja progejututkin) sisältyy niin paljon Beatlesia parempaa sisältöä. Klassinen taas on sikäli eri juttu, että siellä sävellysmateriaali nousee muiden alueiden yläpuolelle ainakin hyvin usein...tämä on kiistaton tosiasia, pidit sitten musiikin ilmiasusta tai et.
Ette pääse keskustelussa eteenpäin jolleivat Beatlesjuntit yhtään aio ryhdistäytyä.
dhommin propagandan perusteita on käänteispsykologia: 'beatlesjuntit puhuvat asian vierestä'.
D ei pysy aihealueen otsikossa eikä avauksen otsikossa. Ainoa viesti on klassisen ylivoimaisuus ja beatlesia koskien ehkä todeta yhtyeen surkeus sekä palstalla beatlesista keskustelevien surkeus. Henkiläkohtaisuudet ohitan: onhansevää ettei ihmisiä nimitellä. Palstalle ei kuulu 'mitä sibeliuksen teoksia tiedät'.
Olet onneton dhommi (ja alteregosi)
Minä en ole "Pomminvarma".
Olen iloinen että Ukkomies on rekisteröinyt merkin! Minä erotun nyt takuulla hienosta sivistäjä-kollegastani.
Kuunnelkaa klassista - niin maailmanne avartuu.
Et sinä erotu yhdestäkään alter egostasi. Kirjoitat kaiken aikaa samanlailla, joten erehtymisen vaaraa ei meillä ole.
Eikä yhtä rajoittuneita ole Suomessakaan kovin monta
En osaa olla samaa mieltä rajoittuneisuudesta.
Tunnenhan Beatlesin ja runsaasti poppia muutenkin. Te ette tunne klassista, jota nyt on tehty 1000 vuotta. Olette keltanokkia kaikkien aikojen musiikin parissa, mutta kuuntelette aikamme tusinapoppia.
Minä tunnen myös tusinapoppia, Beatlesia etc. Yhtä paljon tai enemmän kuin te.
Te olette rajoittuneita ja hyvin junttimaisia olioita vailla älyä.
Tämä dhommi on aivan täys tollo ja kolho.
Ja tätä väitettä ei tarvitse edes perustella, sillä kyseinen paukapää ja pönttö tekee sen joka viestissään itse........... :)