olo tulee siitä, kun on pitkään ollut ihastuneena ja tietysti toivoo, että se olis molemminpuolista sekä kenties on jotain katseita ja sellasia kuvittelevinaan merkeiksi siitä ja sen verran arkuutta kuitenkin ettei uskalla mennä asiasta suoraan juttelemaan kasvotusten jonka takia kaikki onkin pitkään niin sekavaa, vaikka on jotenkin koittanut asiaa selvittää. Sitten kun viimein saa selvitettyä/vastauksen häneltä ja se onkin jotain paljon tylympää, kuin on odottanut, niin...aika omituinen olotila. Noh. Eihän näistä voi kuin yrittää oppia. Eli seuraavan mahdollisen kohdalla vaan itseä niskasta kiinni ja juttusille, vaikka jännittäiskin. Onneks kohta on sentään kevät tulossa, jos se vaikka piristäis ja toisi mukana jotain mukavaa.
Jotenkin
epätodellinen
8257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Valoisuuden lisääntyminen voimaannuttaa, auringonpaiste saa suorastaan (hetkellisesti) ikävän mielestä ja hieman toiveikkaaksi siitä, ettei se elämä tässä ollutkaan. Parempia aikoja kohti, pikkuhiljaa.
Niin, ajatelkaa miten paljon helpompaa elämä olisi, jos olisi sen verran hyväitsetuntoinen ja rohkea, että kävisi heti kysymässä toiselta mitä mieltä hän on. Tuli sitten lunta niskaan, niin ainakin voisi jatkaa helpommin eteenpäin, kun ei vielä olisi niin ihastunut ja saisi heti tietää, että toinen ei jaa omia tunteita. Itse en ainakaan elättelisi sen jälkeen mitään turhia, jos kävisi ilmi ettei toista kiinnosta ja olisi vapaa jatkamaan eteenpäin ilman tekosyitä.
olen ihan pihalla, huonosti meni tän viikon tapaamiset kun yritin olla
töissä kipeenä ja sain tavata sun. varmaan päästelin zammakoita
Ai huonosti meni kun sait tavata hänet?
todellisuus lyö ja kovaa, se kipu mikä siitä seuraa en halua tuntea sitä enää ikinä..kaikkea hyvää toivon sille miehelle.
Niin, toivon minä myös kaikesta huolimatta sille naiselle, vaikkei se häntä kiinnostaisikaan yhtään.
kuin katua ja parempi pysyä etäällä kuin tulla enää tahallisesti satutetuksi.
Noin kai. Ihan tarpeeksi on jo sattunut.