Rottweiler ja kissa

Apua ?

Kuinka totuttaa penturottweiler kissaan? Aluksi tulivat toimeen ihan ok, sitten rottweiler alkoi jahtaamaan ja puremaan kissaani. Kuinka saan koiran suhtautumaan myönteisemmin kissaan?
Alkaa hieman huolettamaan että tekeekö tuo koira joskus jotain kissalleni. Itse siis olen vain viikonloput täällä vanhemmillani missä kumpikin eläin on, sillä opiskelen eri paikkakunnalla arkisin. Voiko näitä enää totuttaa toisiinsa? Koiranpentu on ollut vanhemmillani jo muutaman viikon ja kummatkin eläimet ovat naaraita.

5

1802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teeeeeeeeeeee

      Koiralle luodaan rajat. Joka asiassa. Luo raja.

    • rusettirinta

      Siis onko tämä pentu vasta noin 10vk:n ikäinen? Jos on, niin tottuvat kyllä toisiinsa, mutta pitää olla valvotusti tutustumassa. Pieni pentu puree, se on pennun leikki. Kissa ei sitä ymmärrä ja voi raapasta vaikka silmään.

      Nyt kun näkevät toisiaan harvemmin, saattaa olla, että pentu kasvaessaan ei hyväksy kissaa reviirilleen. Siksi nämä alku kuukaudet pitäisi tosiaan panostaa paljon kissan ja pennun leikkien rajaamiseen (kieltää). Kumpikaan ei saa vaania, jahdata toista. Molemmat pitäisi antaa esim. nukkua vierekkäin, haistella, tutustua. Ja molempia pitäisi vuorotellen pitää sylissä siten, etttä toinen näkee.

      Harvoin rottis tekee mitään kissalle, muuta kuin ajaa puuhun. Kissa nopeutensa takia aina voittaa. Siitä syystä juuri jahtaaminen pitäisi kieltää alusta asti.

    • Apua ?

      Joo alkuperäinen postaaja taas täällä. Ei kyllä ole hyvään alkuun lähtenyt tämä lemmikkien "ystävystyminen". Vanhempieni mukaan koira yrittää saada kissan suuhunsa aina kun silmä välttää.. Tämän takia kissaa on pidetty eri huoneessa kuin koiraa. Koiralla aina suu täynnä kissan karvoja kun näkevät ja tästähän ei koiraa syytetä.. Kaikki pistettiin kissani niskoille. Minulla on nyt päälle viikko lomaa jolloin olen kotona ja yritän ja HALUAN tehdä tämän ongelman eteen jotain. Joten auttakaa! =(

    • rusettirinta

      Siis tämä kissa ja penturottweiler asuvat samassa taloudessa. Kissa ei tulekaan kanssasi kyläilemään, niinkuin alussa luulin.
      Vaikeaa silti antaa vastausta, kun et kerro minkä ikäinen pentukoira on. Jos on 10vk, niin ihan normaalia, että kissan karvoja on suussa. Ei se tarkoita, että pentu on syömässä kissaa, vaan leikkimässä.
      Vaikuttaa vähän siltä, että olette kokemattomia ymmärtämään pentukoiran käytöstä. Leikistä ei saa syyttää kumpaakaan. Leikkiä valvotaan, ettei muutu liian rajuksi (saalistus). Sisällä ei siis riehuta. Eri huoneissa pitäminen ei myöskään ole mikään ratkaisu. Totuttaminen pitäisi onnistua noin viikon harjoittelulla. Kissa oppii hyväksymään uuden tulokkaan. Hankaluutena tuossa on se, että pentukoira ei ymmärrä, miksi leikkiä ei saa.

    • sanna20

      Mun kissa oli n 4v kun rotikka pentu tuli.Alkuun se oli sitä mitä oli, vahtaamista ja takaa ajoo. Kunnes kissani keksi alkaa ulkoileen itekseen. Asumme rivitalossa ja kissa alkoi hyppii ulos aina kun koiran pentu alkoi vahtaamaan, eli kaikki pennun hereillä olo ajan. Pikku hiljaa kissa ei enää tullutkaan kotiin joten ei ollut mahdollisuutta opettaa.Ulkokissana tuo välillä käy ovella ja onneksi tää on suht koht maaseutuu niin hevostalleilla kuuluu asustavan.Eli minä kissarakas ihminen menetin kissani.Ja huom, mulla sentään ollut aiemmin 3 koiraa ja 5kissaa eli kaikki muun rotuiset koirt hyväksyi kissan, tuli se sit ennen koiraa tai koiran jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe