Onko järkeä vai ei lähteä rukkaamaan lukion jaksojärjestelmää entisestä viidestä jaksosta neljään? Varsinkin kun opiskelijoille ei edes kerrota, mitä tämä opiskelun kannalta tarkoittaa! Pöyristyttävää, että lukiolaisilta ei kysytä mielipidettä asiasta, vaikka muutos koskettaa juuri heitä! Amislaisten ehdoillako Varkauden lukiossa koulua käydään?
Nykyajan lukio vie kyllä mehut nuoresta ihmisestä jo nykyiselläänkin, saati sitten, kun tahtia vielä kiristetään. Huolestuttavan monet nuoret ihmiset syövät mielialalääkkeitä ja ovat masentuneita/loppuunpalaneita jo lukioaikana ja tämä uudistus tuskin asiaa parantaa.
Mutta hei, Joroisten ja Leppävirran lukiot ottavat varmaan mielihyvin vastaan uusia opiskelijoita ja matkakaan ei kestä kuin kaksikymmentä minuuttia. Opetus on ihan yhtä laadukasta, jollei jopa laadukkaampaa, kuin Varkauden lukiossa. Vastahan saimme tilastoja lukea ja taisi molemmat pikkulukiot pärjätä paremmin kuin tämä oma opinahjomme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.