Olen elänyt tunteitteni mukaan, joskus.
Nyt jälkeenpäin voisin sanoa, että ehkä aluksi suhteemme oli ihan jees... vilpitöntä, kunnes se muuttui rumaksi taisteluksi - perusasioista, yhdessäolosta, vaatimuksesta muuhunkin yhteisen ajankäytön suhteen kuin vain "siihen yhteen".
Luulin siis, että tunteiden seuraaminen ja sen mukaan eläminen olisi se elämää suurempi juttu. Olin väärässä - ja sen seurauksena laiminlöin itseäni ja antauduin sinun vietäväksesi, sinun ehdoillasi - jotka loppujen lopuksi olivat liian kovia, kylmiä, häikäilemättömiä minua kohtaan.
Laiminlöin itseni. Miksi? Koska kuuntelin sinua - ihmistä, jolle todellinen hyvinvointini oli toisarvoinen asia. - ihmistä, joka valehteli minulle. - ihmistä, jolle oma mukavuus oli kaikkein tärkeintä, myös toisen kustannuksella.
Olisit ollut minulle rehellinen, jotta olisin ajoissa voinut vetäytyä suhteestamme.
Mutta kun et.
Sinun piti, suhteemme loppumisenkin jälkeen pyrkiä nöyryyttämään minua.
Ja tähän en olisi joutunut, jos olisin kuunnellut järkeni ääntä. Se on tärkeämpää kuin antautua jonninjoutavan romanttisen haaveilun valtaan.
Haaveilun joka tosiaankin on vain haaveilua , jollei ollut mitään pohjaa todellisuudessa, jolle rakentaa.
Eromme jälkeen ikävöin sinua, ja niitä hyviä puolia, joita sinussa oli.
Mutta nyt - kaikki se on ohitse - enkä näe sinussa muuta kuin sen raadollisuuden, joka sinussa todella on.
Ei ihme, jos kärsit yksinäisyydestä - koska kaikki ihmiset tuntuvat olevan sinulle vain potentiaalisia hyväksikäytön kohteita, joilla pönkität itsetuntoasi,
ja kuljet ihmisen ohi joka oikeasti välitti sinusta.
Mutta joka ei välitä sinusta enää, ja juuri sinun tekojesi vuoksi, sanomisiesi vuoksi. .
Joten on paljon tärkeämpää seurata järkeänsä ihmissuhdeasioissa - eikä antaa tunteelle liian suurta valtaa silloin, kun se selvästikin ei ole itselle edullisinta - ja joka mahdollistaa jonkinasteisen hyväksikäytön itseään kohtaan.
Ei siis pidä luulla, että vaikka itse olisikin kuinka vilpitön tahansa ja omat tunteet aitoja kuinka tahansa, että se toinen osapuoli olisi samanlainen - päinvastoin - haistaa kuin peto raadon, jonka äärelle istuu herkuttelemaan, kunnes saa kylliksensä.
"Homo homini lupus est"
Nyt jälkeenpäin voisin sanoa, että ehkä aluksi suhteemme oli ihan jees... vilpitöntä, kunnes se muuttui rumaksi taisteluksi - perusasioista, yhdessäolosta, vaatimuksesta muuhunkin yhteisen ajankäytön suhteen kuin vain "siihen yhteen".
Luulin siis, että tunteiden seuraaminen ja sen mukaan eläminen olisi se elämää suurempi juttu. Olin väärässä - ja sen seurauksena laiminlöin itseäni ja antauduin sinun vietäväksesi, sinun ehdoillasi - jotka loppujen lopuksi olivat liian kovia, kylmiä, häikäilemättömiä minua kohtaan.
Laiminlöin itseni. Miksi? Koska kuuntelin sinua - ihmistä, jolle todellinen hyvinvointini oli toisarvoinen asia. - ihmistä, joka valehteli minulle. - ihmistä, jolle oma mukavuus oli kaikkein tärkeintä, myös toisen kustannuksella.
Olisit ollut minulle rehellinen, jotta olisin ajoissa voinut vetäytyä suhteestamme.
Mutta kun et.
Sinun piti, suhteemme loppumisenkin jälkeen pyrkiä nöyryyttämään minua.
Ja tähän en olisi joutunut, jos olisin kuunnellut järkeni ääntä. Se on tärkeämpää kuin antautua jonninjoutavan romanttisen haaveilun valtaan.
Haaveilun joka tosiaankin on vain haaveilua , jollei ollut mitään pohjaa todellisuudessa, jolle rakentaa.
Eromme jälkeen ikävöin sinua, ja niitä hyviä puolia, joita sinussa oli.
Mutta nyt - kaikki se on ohitse - enkä näe sinussa muuta kuin sen raadollisuuden, joka sinussa todella on.
Ei ihme, jos kärsit yksinäisyydestä - koska kaikki ihmiset tuntuvat olevan sinulle vain potentiaalisia hyväksikäytön kohteita, joilla pönkität itsetuntoasi,
ja kuljet ihmisen ohi joka oikeasti välitti sinusta.
Mutta joka ei välitä sinusta enää, ja juuri sinun tekojesi vuoksi, sanomisiesi vuoksi. .
Joten on paljon tärkeämpää seurata järkeänsä ihmissuhdeasioissa - eikä antaa tunteelle liian suurta valtaa silloin, kun se selvästikin ei ole itselle edullisinta - ja joka mahdollistaa jonkinasteisen hyväksikäytön itseään kohtaan.
Ei siis pidä luulla, että vaikka itse olisikin kuinka vilpitön tahansa ja omat tunteet aitoja kuinka tahansa, että se toinen osapuoli olisi samanlainen - päinvastoin - haistaa kuin peto raadon, jonka äärelle istuu herkuttelemaan, kunnes saa kylliksensä.
"Homo homini lupus est"
Vastaukset 9
Vanhimmat
muuta kuin antauduit tuon "suden" kanssa suhteeseen. Minä en nimittäin usko tuohon, paitsi jos kyseessä todella oli luonnehäiriöinen mies.
Ihmettelen ihmisiä, jotka voivat jälkikäteen vääntää kaiken sen toisen osapuolen syyksi. Niin sinä teet. En usko, että kukaan on noin paha kuin riveilläsi kuvailet. Pitäisi pystyä paremmin analysoimaan omaa osuuttaan kuin vain selittää olleeensa pahan uhri...
Voi kuule, en tiedä missä pumpulissa elät, mutta tätähän tapahtuu jatkuvasti, etkö ole sitä huomannut?
Toin vain asian tänne palstalle sen vuoksi, etten voi asiasta puhua nimenomaisen henkilön kanssa, koska hän ei suostu siihen.
Tämä palstahan on nimenomaan näitä juttuja varten, että voi purkaa fiiliksiänsä.
En tässä ole vääntämässä mitään kaikkea toisen osapuolen syyksi, vaan tuon vain esiin sen, mitä hän teki minulle.
Olin nimittäin salasuhteessa hänen kanssansa - ja hän lupasi hoitaa suhteemme mahdollisimman hienotunteisesti - mutta joka siis matkan varrella osoittautui lumepuheeksi.
Itse pidin kiinni sopimuksestamme suhteemme suhteen, mutta hän ei.
Lisäksi hän valehteli minulle vaimonsa merkityksestä itselleen - olisi sanonut rehellisesti miten asia on.
Hyväksyin suhteemme sellaisena kuin se oli ja kuinka hän lupasi sen olevan - osoittautui että hän valehteli senkin suhteen, eikä olisi tarvinnut.
Hän myös valehteli minun merkitystäni hänelle.
Olisi ollut rehellinen eikä liiotellut, mutta kun ei.
Tosin siinä tapauksessa suhteemme olisi kuitenkin loppunut aikaisemmin, mitä hän taas ei halunnut.
Eli viime kädessä se meni pelaamiseksi hänen puoleltansa.
Olin muka jotenkin ainutlaatuisen tärkeä hänelle ja niin ees päin.
Se oli hänen puoleltansa tarkoituksenmukaista valehtelua, ja jatkuvaa linssiin sahaamista.
Toki loppupuolella tekstiäni dramatisoin asiaa, mutta merkitys on suurinpiirtein sama.
Eikä ole ensimmäinen kerta maailmassa milloinka miehet käyttävät törkeästi naisen naiviutta hyväkseen, niin ihmettelen miten voit sanoa ettei kukaan ole noin paha?
Etkö lue uutisia?
Niissä kerrotaan juuri kaikesta siitä pahasta mitä ihmiset toisilleen tekevät, joten mikäs ihme tämä sitten on?
Oletko ikeasti noin sika ja hullu?! Et muka tehnyt itse mitään väärää, kun olit suhteessa ukkomiehen kanssa?! Hei kokeile omalle kohdallesi. Jos itse olisit naimisissa ja sun miestä joku vikittelisi. Ehkäpä se ukko hyvinkin voisi väittää, ettet ole niin tärkeä, jos olisitte etääntyneet välillä toisistanne niinkuin tapahtuu joka suhteessa jossain vaiheessa. Se nainen olisi ihan syytön! Niinkö ajattelet? Hihkuisit varmaan onnesta, kun saisit kuulla kuinka ukkosi on vedättänyt sua. Miksi helvetissä edes menet himoitsemaan toisen puolisoa?
Sinä tarvitset hoitoa ja onneksi se ukko pääsi susta eroon.
Kuin joku luulee. Se sanoi et niillä on avoin suhde ja et, sen vaimolla (joka muuten on aika viinaan menevä) on muita miessuhteita. Tottakait on älytöntä heittäytyä sellaisen suhteeseen, mutta siinäpä se, tunteet vievät mennessään varsinkin kuin tämä toinen osapuoli oikein hehkuttaa pään pyörälle. Oikeuttaako se sitten valehtelemaan, olisi sanonut suoraan miten asia on hänen puoleltaan.
Siinä sen järjen ja tunteiden ristiriita onkin.
Kun on tunteiden lumossa niin järjen ääni häviää jonnekin kauas.
Mutta ei se silti ketään oikeuta käyttämään toista hyväkseen, vaikka sellaista tapahtuukin.
Sitä paitsi yritin usein laittaa poikki suhdetta, mutta kun tämä toinen ei antanut periksi ja oli erittäin taitava maanittelemaan.
Ja se oli väärin -epärehellistä kaikkia kohtaan.
Sitäpaitsi mitä toi älytön nollaaminen hyödyttää - paitsi et joku saa taas tilaisuuden veetuilla?
Se tässä on hullua pikemminkin.
Mutta kuitenkin -jos varatun kanssa on niin aiheuttaa se ongelmia ennemmin tai myöhemmin.
Hahaha, sairas eukko! Katsoppa peiliin...
...harhaan, mutta jos on salasuhteesta kysymys, niin silloin nimenomaan pitäisi olla järkeä kuunnella sitä järjen ääntä.
Noita kuvaamiasi tapauksia on maailma pullollaan, ja nyt valitettavasti minusta näyttää siltä, että teissä on kummassakin ollut sitä vikaa.
Taitaa ikävä kyllä olla tässä maailmassa monesti tapahtunut tarina.
Varattu mies hakee elämäänsä jännitystä ja muutosta. Omantunnon tuskat alkavat vaivata ja vaimo huomaa asioiden laidan.
Seuraa puolisoiden keskeistä välienselvittelyä. Mies haluaa hyvitellä vaimoaan ja "mitätöi" salasuhteensa esittämällä ettei ollut edes ihastunutkaan. Ja että kyseessä oli vain yksittäinen hairahdus eikä mikään "oikea" suhde edes.
Siihen on vaimon uskominen jos enempää ei kerrota. Epäilys saattaa jäädä, mutta jos mies ei myönnä eikä toinen nainen kerro mitään, niin unohtuu ajan myötä.
Toinen nainen saattaa olla edelleen hyvin lojaali miehelle, toivoohan hän edelleen miehen palaavan suhteeseen kanssaan.
Sitten ajan kuluessa silmät avautuvat. Mies ei ole palaamassa takaisin ja käyttäytyy kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.
Mitäs tässä sitten voi tehdä? Sanokaapa viisaammat, olen tavallaan vastaavassa tilanteessa enkä tiedä miten tästä eteenpäin.
Olitko pitkään tuossa suhteessa? Mietin, että ehkä aika kertoo jotain. Oliko kyseessä hetken hairahdus vai pidempi suhde ja kauanko siitä on, kun huomasit ettei mies ole palaamassa suhteeseenne enää? Ehkä on tosiaan onnellinen vaimonsa kanssa. Voihan ne vanhat ongelmat toki aina palata, siis ne syyt miksi lähti sinun matkaan. Kai myös mietit, että haluatko olla se kakkosnainen pitkäänkin vai olisiko syytä odottaa, että hän eroaa. Niin moni asia vaikuttaa, esim. pikkulapset ja äidin rooli voi viedä hetkeksi huomion pois miehestä ja sitten olet ollut siinä valmiina tarjottimella. Itse ne pystyisi toisten liittoja rikkomaan, mutta tapansa kullakin.
Vielä lisäys omaan juttuuni.
Pahinta on nyt se, että epäilen välillä itsekin lupasiko hän minulle mitään.Olenko minä nyt se joka kuvitteli että tässä oli jotakin enemmän?
Minulla ei ole mitään konkreettista käsissäni, vain muistot hänen sanoistaan.