Koskaan ei pitäis

edes satunnaisesti näkemäänsä henkilöön ihastua, tai ainakaan osoittaa sitä mitenkään. Jos menee vituix, niin kiva on sitten jatkossa, kun sattuu näkemään
28504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Niin...Niinpä. Olen tehnyt tuon virheen. Minulla oli vielä suhde hänen kanssaan...onpa kiva

Äänestä

Elämä opettaa

Äänestä
  • Ja minä vitun idiootti en oppinut edes kerrasta. Kerran aikasemminkin ihastuin samaa työtä tekevään henkilöön ja silloinkin olin yheyksissä häneen eikä onnistanut. No sitä en toisin nähnyt enää yhteyden ottamisen jälkeen, kun siltä loppui se homma, mutta se otti asian ihan aikuismaisesti, toisin kuin tämä jonka tulen jatkossakin joskus näkemään.

    Äänestä

Jos miettii, miten suuren osan työ vie omasta ajasta, en yhtään ihmettele, että siellä syntyy ihmissuhteita ystävyydestä avioliittoihin. Eihän työpaikka voi olla sellainen, johon mennään autopilotilla käymään parhaimmat hereilläolotunnit.

Ihastuin itsekin työkaveriini ja meillä oli jonkinlainen suhde, jonka seuraukset on jo aikalailla käyty läpi. En siltikään ajattele niin, etteikö työympyröistä voisi tulla vastaan ihmistä, jonka kanssa tutustua ja muodostaa parisuhde. Siinä vaan täytyy tietenkin olla valmis vastaanottamaan ne seuraukset, jos asiat eivät suju, kuten saduissa. SItäpaitsi työelämässä saa realistisemman kuvan henkilöstä kuin baaritiskillä. Tämä mielipide siis näin sinkkunäkökulmasta.

Äänestä

Itse ihastuin ystävään joka oli samalla työpaikalla, hölmönä menin tietenkin asian kertomaan hänelle. Pahinta on siinä se, että ihastuminen on mennyt jo ohi, mutta välit ei tule koskaan korjautumaan entiselle tasolle.

Äänestä

Ainakaan ei pitäisi muille siitä kertoa tai saa kuulla veetuilua loppuikänsä.

Äänestä
  • Näin on. En ole niin tehnytkään ja toivottavasti ei myöskään hän. Ja toivon, että joskus kun kohtaillaan, niin se voisi tapahtua ihan "neutraalisti", mutta en tiedä sitten onnistuuko se.

    Äänestä

Samassa tilanteessa olleena, jälkikäteen kadun ainoastaan sitä etten vaihtanut työpaikkaa sen jälkeen kun homma meni todella "vituix",

Äänestä

onnellisista parisuhteista ja avioliitoista saa alkunsa työpaikalla. Ihan jes paikka ihastua ja löytää kumppani.

Äänestä
  • Jos saa vastakaikua, niin mikäs siinä, mutta yksipuoliseen ihastumiseen koulut, työpaikat ym aika peestä.

    Äänestä

Puolet näistä palstan ikäväkohteista liittyy henkilöihin työpaikoillaan.

Äänestä

mene. Monta kiveä on käännettävä ennekuin saisi ihastuksen kainaloonsa.
Itselläni palikoiden paikoilleen pano on vieläkin kesken.
On se vaan rautainen nainen ja sydän puhdasta kultaa!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • sulla!!!! toivottavasti saat hänet.

    Äänestä

Kyllä mielummin kannatan sitä, että yrittäisi käyttäytyä kuin aikuinen.
Ihastumiselle tai rakastumiselle ei taida mitään voida. Tai tunteen loppumiselle.

Äänestä

Juu, ei kannata hairahtaa työkavereihin. Sit on veemäistä olla samassa paikassa töissä. Kerran kokenut. Onneksi työpaikka on vaihtanut sen jälkeen.

Äänestä
  • Saa työkaveriin ihastua ja jopa rakastua, ja pitääkin jos hän on se oikea, mitä väliä sillä on missä te tapaatte.

    Äänestä

  • 14-8 kirjoitti:

    Saa työkaveriin ihastua ja jopa rakastua, ja pitääkin jos hän on se oikea, mitä väliä sillä on missä te tapaatte.

    Toki, mutta tuo juttu alkoi pikkujoulusekoiluna. Sen jälkeen tapasimme pari kertaa ja menimme sänkyyn. Sitä pidemmälle ei kummankaan kiinnostus riittänyt.. Oli vaan tosi noloa olla samalla työpaikalla sen jälkeen.

    Äänestä

mahda mitään jos rakastuu työkaveriin, se ei auta kun kestää, jos tunteet ei kohtaa, aikuisia vissiin ollaan.

Äänestä
  • Onneksi ei varsinainen työkaveri kuitenkaan. Joskus nähdään vaan ja paras juttu olisi, jos tämän voisi aikuismaisesti puhua hänen kanssa ja vaikka sitten joskus hymyillä koko jutulle. En vaan haluais, että on vihainen mulle, etenkään sellaisesta syystä, että satuin vaan ihastumaan ja tuomaan sen asian hänen tietoonsa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onneksi ei varsinainen työkaveri kuitenkaan. Joskus nähdään vaan ja paras juttu olisi, jos tämän voisi aikuismaisesti puhua hänen kanssa ja vaikka sitten joskus hymyillä koko jutulle. En vaan haluais, että on vihainen mulle, etenkään sellaisesta syystä, että satuin vaan ihastumaan ja tuomaan sen asian hänen tietoonsa.

    Jos oot jo tuonut asian hänen tietoonsa eli ilmeisesti puhunut/muuten viestitellyt hänen kanssaan, niin mikä estää tekemästä sitä uudelleen? Varsinkin jos sanot hänelle, että haluat vielä vain puhdistaa ilmaa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onneksi ei varsinainen työkaveri kuitenkaan. Joskus nähdään vaan ja paras juttu olisi, jos tämän voisi aikuismaisesti puhua hänen kanssa ja vaikka sitten joskus hymyillä koko jutulle. En vaan haluais, että on vihainen mulle, etenkään sellaisesta syystä, että satuin vaan ihastumaan ja tuomaan sen asian hänen tietoonsa.

    En usko, että kukaan voi olla vihainen ihastumisesta.. Onkohan tilanne nyt ollenkaan niin paha kuin ajattelet sen olevan?

    Äänestä

Itse olen ollut kauan, enemmän kuin ihastunut, sit piipahti rakastumisen vaiheilla, josta kiireen vilkkaa tiputettiin kovalle sementille, vaivoin palanen kerrallaan kokosin itseni, harsin ja kursin. Enhän ollut päivän valoon sopiva.
Nyt nilkuttelen joten kuten, sananen silloin tällöin vaihdellaan..työkaveri on uudessa seurustelusuhteessa, ilmeisesti aidossa molemminpuolisessa.

Äänestä

nainen vaihdoin työpaikkaa, koska työnjohtaja ihastui minuun, kyllä minäkin häneen, mutta kun me molemmat olemme naimisissa tahoillame ja kaikki huomasivat sen , ainakin sen että tämä pomo kävi kuumana minuun, ei sillä kyllä minullakin tunteita oli, mutta näin oli parempi.

Äänestä

helppoa ole itse en pelkästään ihastunut vaan kolahti suoraan rakastumisen puolelle, en voi mitenkään unohtaa ja se peijakas ei välitä musta edes niin paljon mitä itse välitän ja se peijakas tietää sen et olen siihen rakastunut. Käyttää tilannetta vaan hyväkseen ja parantelee siten vaan omaa huonoa oloonsa. Ainakin minusta siltä tuntuu, sanoo taas rakastavansa sitä toista vaikka on sanonut et minua rakastaa ota sitten tuosta selvää. Mitään en edes uskalla kysyä ettei tulis taas pas,kaa niskaan. Sen vaan sanon en aio enää ikinä rakastua kehenkään niin koville ottaa että rikkirevitty olo on ihan pers.eestä. Huolissanikin olen hänestä ihan äärettömän paljon per,kele mutta yhteyttä en ota juurikin siksi että rakastaa sitä toista kumminkin enemmän kuin minua. pääsisipä pois.............

Äänestä

Ei niin sitten KOSKAAN kannata hairahtua työkaveriin!!!!!!!!!!!!!!!! Ihastuminen ei kysy aikaa eikä paikkaa, mutta asialle voi jättää tekemättä yhtään mitään. Tunsin rakastuneeni häneen, joten en välittänyt ajatella seurauksia kovin usein enkä realistisesti. Sitten alkoi olla merkkejä siitä ettei hän enää olekaan kiinnostunut ja tilanne meni epäselväksi ja siltikin, omalta puoleltani, raskaaksi ikävöimiseksi. Kun en osannut päästää irti.
Jatka siinä sitten töitä entiseen malliin eron jälkeen hitto vie....
Olen viime kuukausina ymmärtänyt hänen suhteen jotain, mutta se jääköön omaksi tiedokseni

Äänestä

Yksipuolinen ihastuminen on aina sieltä ja syvältä, varsinkin työkaveriin.
Vaatii paljon ponnisteluja yrittää peitellä tunteitaan ja olla näyttämättä pettymystään kun on saanut pakit. Onneksi minun tapauksessani joudun näkemään häntä suht harvoin ja vain nopeasti, mutta sekin on liikaa.

Äänestä

Kampaaja en kaipaa haaroväliisi. Kävin sielä vain parturissa, mutta en tule enää. Osoitit mikä olet ja minulla on perhe kuin on monella muullakin.

Äänestä

Don't worry. Minulta vaihtuu keväällä työpaikka, niin sinun ei tarvitse pitkään kärvistellä. Olisin vain halunnut tutustua sinuun =(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikalla kirjoitti:

edes satunnaisesti näkemäänsä henkilöön ihastua, tai ainakaan osoittaa sitä mitenkään. Jos menee vituix, niin kiva on sitten jatkossa, kun sattuu näkemään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu