Olen 55v.ja käytän oireisiini Estrogel nimistä hormonia geelinä. Itselleni on sanottu,että voin itse säädellä sitä tarpeen mukaan. Tuo vaan tuntuu aika hepposelta neuvolta,koska kyse on kuitenkin hormooneista. Saan helposti myös turvotusta esim. kasvoihini jos käytän sitä liikaa.Kuinka te muut olette ko. lääkettä käyttäneet(pumppupullo)?
Geelin käyttäjät
5
1349
Vastaukset
- Tuula
Käytin 4 vuotta. Annostukseksi lääkäri määräsi kaksi painallusta enintään. Käytin kuitenkin vain yhtä painallusta ja tehosi vaivoihin. Onpa kumma lääkäri, jos ei määrää sanonut.
- tantta 55
Minulla oli Estrogeeliä ensimmäisenä hormoonina.
Läääkäri sanoi myös minulle että voi säädellä tarpeen mukaan, mutta oli siinä muistakseeni joku maksimiannos kuitenkin. Hän sanoi että jos rinnat aristaa niin on liikaa. Aika pieni annos rittää kuitenkin. - estrogeeniä
hei - olin käyttänyt noin kaksi vuotta samaa geeliä yhden painalluksen/vrk. Sittenpä alkoikin hiljalleen yöunet häiriintyä, mieliala poukkoilla ja kuumat laineetkin muistuttivat olemassaolostaan. Soitin gynelleni ja pienen neuvottelun jälkeen hän määräsi kaksi painallusta ja muutamassa päivässä olotilani koheni. Keskustelumme aikana hän sanoi mm., että yksi painallus on pienin mahdollinen ja pitoisuudeltaan todella pieni ja että kolmekin painallusta voidaan otta ja joissain tapauksissa neljäkin. Tunnen yhden naisihmisen, jolta poistettiin kohtu ja munasarjat alle 50-v. ja hänelle määrättiin näitä panalluksia yhteensä neljä/vrk - kaksi aamulla ja kaksi illalla. Siis kovin on yksilöllistä. Ihan oikeastihan hormonipitoisuudet pitäisi märittää verestä ennen mitään määräyksiä, mutta kokeneet gynekologit määräävät ns. näppituntumalla annokset. Taidamme olla koekaneja! Mutta muuan käyttäjä totesi, että "parempi mukava lyhyt elämä kuin pitkä ja kurja". Oma mielipiteeni on vielä muodostumaisillaan, mutta silti olen käyttäjä... Uusimmat ulkomaiset tutkimustulokset hirvittävät, mutta ilman hoitoja aivoni eivät toimisi täysillä ja tarvitsen niitä vielä monia vuosia.
- Helena
Olen käyttänyt samaista geeliä useaan otteeseen. Aluksi yksi painallus jo useita vuosia sitten. Pidin välillä vuoden tauon ilman korvaushoitoa, mutta alkoi elämä mennä oudoksi ja lääkäri määräsi aloittamaan geelit ja keltarauhahormonit uudelleen.(kohtu tallessa ja vuodot siis myös) Ensin käytin puoltoista painallusta?!? ja sitten piti siirtyä yhteen, yhdellä olo huononi ja välillä käytin kahta painallusta. Sitten tuli semmoset sydämen tykytykset, että ei yöllä saanut enää nukutuksi kuin nukahtamislääkkeillä.Nyt yritän hitaasti vähentää estrogeenimäärää eli nyt on yksi painallus vain ja vähitellen yritän selvitä puolikkaalla(jos annostelu onnistuu). Joku suositteli Biokarnosin Soyaa jolla kuulemma oireilu vähenee, senhän kai voisi ottaa lisätueksi jos vaikeat oltavat. Sydämentykytykset ovat ehkä hiukan vähentyneet, mutta unensaanti ongelmat kiusaavat. Hyvä tietää ettei ole yksin vaivoineen, kun jo välillä luulin että kuolo korjaa tai on paha sydänvika.
- Mallukka vielä
Kiitos kanssasisaret vastauksistanne,yhdessä veneessä ollaan ja vanhetaan kuka mitenkin.Tämä ikä on vaikea ja koska työelämä on nykyisin niin kovaa,en itse ainakaan jaksaisi töissä, ellen olisi ns. balanssissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389