Ei hyvältä näytä metsästysseurojen tulevaissuus keskipohjanmaalla. Tähän vaikuttavat perhon susitapahtumat. Ei noudateta lakia, vaan toimitaan mielivaltaisesti.
Tuskinpa tulevaisuudessa nuoret liittyvät metsästysseuroihin,näiden tapahtumien jälkeen,ovat sen verran fiksumpia kuin vanhempansa ja isovanhempansa.
Huonoa mainosta keskipohjanmaan maakunnalle nämä susitapahtumat. Taitavat turistitkin ajaa keskipohjanmaan ohitse kaasupoljin pohjassa. Metsästysseuroille käy kuten pienille kyläkaupoille, joutuvat lopettamaan,kun eivät saa uusia jäseniä seuroihinsa.
Metsästysseurojen tulevaisuus ?
73
511
Vastaukset
- sadistin harrastus
Hyvä. Toivottavasti koko "harrastus" loppuu. 300 000 metsästäjää on liikaa, siinä on ainakin kaksi nollaa liikaa.
- ei hyvältä näytä
Loppuuko metsästysharrastus tulevaisuudessa,aika näyttää. Jos metsästäjiä on liikaa ja porukka vähenee ikääntymisen myötä,niin silloin ja toivottavasti seuroista vähenevät myös ne, jotka sinne eivät kuulu.
Miten sitten nuorten mahdollisesti metsästysseurojen uudet tolokkaat saadaan vakuttuneeksi metsästysharrastuksesta hyvänä harrastuksena. Monet nuoret,ajattelevat aika fiksusti,ajattelevat asioita monelta kantilta. Syitä ja seurauksia tapahtumiin. Keskusteluissa nuorten kanssa heillä ei ollut petovihaa. Onko niin,en tiedä. Metsästysseuran jäsenet ukkoutuvat.He vanhenevat. Heidän ajattelunsa petoeläimistä onko se liian yksipuolista. Ei ajatella tulevaisuutta eikä seurauksia.
- iso paha susi
Tällä ei minkäänlaista merkitystä seuroihin. Nuorilla on omat aivot joilla ajattelee. Metsästys harrastus on erittäin hyvä harrastus nuorille. Näitä asioita kritisoi ja arvostelee eniten sellaiset ihmiset joilla kosketus luontoon on kadonnut tai eivät uskalla kulkea enää luonnossa. Kaupungista on helppo arvostella ja neuvoa mitä maaseudulla pitäisi tehdä. Jos katotaan kummat aiheuttaa enemmän negatiivistä ajattelua, niin ylivoimaisesti ns. luontoaktivistit. Pilaavat kaikkien oikeiden luonnonystävien maineen ja ovat paljon pahempia rikollisia kuin nämä susien ampujat!!
- ei hyvältä näytä
Koitan kommentoida mielipidettäsi,niin kuin sen ymmärrän. Kyllä sillä jokin merkitys tulee olemaan seurojen toimintaan tulevaisuudessa. Uskoisin,että luonnon suojelun arvostaminen,siihen lisättynä riistanhoito työ. Olet oikeassa,nuorilla on omat aivot ja heidän ajattelunsa on kuin toiselta plaanetalta,verrattuna Yli 60-90 vuotiaiden ukkoutuvien metsästäjien ajatteluun. Tiedän mistä puhun. Veljeni kuuluu metsästysseuraa,samoin kuului isäni ja iso-isäni. En kuulu metsästysseuraan. En ole luontoaktivisti. Kosketukseni luontoon ei ole kadonnut.Kuljen paljon luonnossa ja kuvaan katoavaa luontoa. Uskoisin,että metsästysseuroissa tapahtuu vallankumous,niin kuin Neuvostolittokaatui. Niin tulee tapahtumaan metsästysseuroissa. Nuorten ajatukset. Näin taataan metsästysseurojen tulevaisuus.
- Kohta unohtuu
Ei nuorten liittyminen tai liittymättömyys jostain pienestä Perhosta ole kiinni kuin korkeintaan Perhossa itsessään. Ja vaikka joku pieni notkahdus pariksi vuodeksi tulisikin, kukaan ei muista koko tapahtumaa enää muutaman vuoden päästä. Ei varsinkaan silloinen nuoriso, joka nykyään on pieniä lapsia.
Enemmän metsästysseurojen jäsenvärväyksen onnistuminen on kiinni maaltamuuton määrästä ja uusien ikäluokkien pienentymisestä.- ei hyvältä näytä
Saattaa olla,että jokin notkahdus seurojen toimintaan tulee,onko se sitten kaksi vuotta tai enemmän,riippuu seurasta itsestään. Vaikka kukaan ei muistaisikaan muutaman vuoden päästä tapahtumista mitään,ei se tarkoita sitä,että metsästys seurat voisivat jatkaa entisellään. En tarkoita tällä pelkästään Perhon ikäviä tapauksia. Niistä on turha keskustella juupas-eipäs periaatteella. Metsästysseurojen,en tarkoita vain Perhon vaan kaikkien Keskipohjalaisten metsästysseurojen olisiki aiheellista käydä keskustelua tapahtumista keskenään ja miettiä miten tästä jatketaan kukin omalla tahollaan eteenpäin. On katsottava tulevaisuuteen. Mietittävä miten jatkossa toimitaan. Jos nykyisellään jatketaan,niin ajattelussa kuin teoissa, ei metsästysseurojen tulevaisuus hyvältä näytä. Metsästys seuroja tarvitaan jatkossa. Teistä riippuu tulevaisuutenne.
- uioii
Itse harmittaa suunnattomasti että jahdissa oli mukana riista-alan luottamushenkilö, joka tahrasi koko riistaväen maineen. Tosi törkeä temppu niille, jotka ovat pitkäjänteisesti yrittäneet ajaa parempaa petopolitiikkaa. Riistaväen jälkihavainnoilla ei taida olla enään juurikaan väliä, koska luottamus on mennyt!
- ei hyvältä näytä
Tuskinpa tässä on nyt kyse koko riistaväen maineentahraamisesta. Kyllä riistaväen keskuudessa on niitäkin,jotka hyväksyvät petoeläimet Suomen luontoon. Mielestäni riistaväen jälkihavannoilla,kuten mainitsit on merkitystä. Jos olet sitä mieltä,että luottamus on mennyt riistaväkeen. Kyllä riistavaki tekee riistanhoito tyotä,luonnonsuojelutyötä parantamalla esim. pienriistaeläinten elinpaikkoja,pieneläinriistakantojen vahvistamiseksi, ja luontoon kuulumattomien kuten supikoiran ja minkin poistamista luonnosta. Unahtamatta kuitenkaan hirvien vähentämistä. Kyllä riistaväkeen luotetaan jatkossakin.Se vain vie aikaa. Tarvitaan myös riistaväen omia keskusteluja omissa palavereissaan. Kyllä luottamua palautuu.
- Tolostoivoo
Tässön seki puoli olemassa ku ukkoutuminen !
Osa porukkaa on jo nii huonos kunnos et joutuivat helepottamaan
hirvimerkin saamista laittamalla tason niin alas et sokiaki osuus .
Kuin myös jahti joudutaan tekeen messäautoteiden varsilla ku
eivät mahojensa kans jaksa enää kävellä ku korkeintaan 30 metriä .- Ilman susi pärjättäs
Metsästysseuroihin,mukava kyllä tullut paljon nuoria ja naismetsästäjien määrä kasvaa kokoajan.Riistanpyynnin kannalta katsottuna,ei susien luvattomalla tappamisella ole laillisen metsästyksen kanssa mitään yhteistä.Valtaosa metsästäjistä on hyvin tarkkaan valvotun harrastuksen,lain ja asetuksien kuuliaisia noudattajia.Parempi harrastus,kun päihteet ja kapakassa uhoominen.
- Tulevaisuus turvattu
Nuoria Metsästäjiä tullut omaan metsästys seuraan tänäkin vuonna jo kymmenittäin niin naisia kuin miehijä haluavat olla mukana tässä erittäin mukavassa harrastuksessa.Ja lisää on tulossa kunhan ikä määritykset täyttyisivät ja saisivat tarvittavat luvat aikaiseksi.Ei metsästäjäkunta mihinkään katoa.
- ei hyvältä näytä
Nimimerkeille "ilman susi pärjättäs" ja tulevaisuus turvattu". Hienoa,että tässä on nyt,ilmeisesti kaksi metsästysharrastuksessa olevaa kommenttia. Hienoa,että olette saaneet mukaan myös naisia ja nuoria. Ehkä kaikilla metsästys seuroilla tilanne ei ole yhtä hyvä,varsinkaan kaupunkien metsästysseuroilla,mitä lehdistä on saanut lukea. Sekin tuli minulle selväksi,että susien luvattomalla tappamisella ei ole laillisen metsästyksen kanssa mitään yhteistä. Olen samma mieltä,että metsästysharrastus on parempi kuin päihteet ja kapakassa uhoaminen. Hienoa todeta,että metsästäjäkunta ei mihinkään katoa. Käytän jatkossakin keskustelun aloittajana nimimerkkiäni:"ei hyvältä näytä",vaikka joudunkin muuttamaan käsityksiäni metsästysharrastuksen tulevaisuudesta.
- ei hyvältä näytä
Nyt esitänkin kysymyksen. Mikä on laillisen metsästyksen piirissä olevien metsästäjien mukaan lukien nuorten metsästäjien suhtautuminen Suomen susiin ja petoeläimmiin. Onko asiasta keskusteltu metsästäjien kesken ? Voisin väittää,että olen,liikkunut metsissä enemmän kuin monikaan metsästäjä. Metsät ovat minulle tuttuja.
En ole metsästäjä,enkä luontoaktivisti, Voitte lukea mielipiteitäni toisessa keskustelussa,jossa olen aloittajana. Kokkola-suomi 24 Kyllä metsiin susia ja karhuja mahtuu, nimimerkilläni, petoeläimille tilaa. Eriikoinen ristiriita kohdallani. Puolustan susia ja suomen petoeläimiä ja samalla puolustan metsästysseurojen toimintaa ja jatkuvuutta. Tätä moni varmaankin ihmettelee. Mutta siihenkin on perusteluni. Asioita pitää tarkastella monelta kantilta.- Vaaleahilkka.
Myös kaupungeihin mahtuu susilaumoja, jotka putsaa kaupungit joutoeläimistä ja jätteistä.
- ei hyvältä näytä
Vaaleahilkka. kirjoitti:
Myös kaupungeihin mahtuu susilaumoja, jotka putsaa kaupungit joutoeläimistä ja jätteistä.
Ja kaupunki säästää siivousmenoissaan. Kaikki on säästöä kaupungille.
- ei hyvältä näytä
Herättää varmaan kysymyksiä,miksi puolustan susia ja muita suomen petoeläimiä. Ja samalla puolustan metsästysseurojen toimintaa. Kaikki on luettavissa kommenteissani. Suoria kysymyksiä ja rohkeita kannanottoja odotan asian tiimoilta.
- Sushi1
Tuskin metsästysharrastus suomesta loppuu, pienemmillä paikkakunnilla kun noita harrastusmahdollisuuksia liiemmin ole.
Parempi jos saadaan nuoriso metsälle kuin kaljalle.
Suotavaa olisi jos vanha petoviha pikkuhiljaa haudattaisiin ja sen myötä tällaiset ikävät tapahtumat eivät toistuisi.
Eiköhän susi ja karhu kuulu suomen luontoon, siinä kuin hirvetkin.
Hirvikolareissa kuolee ja vammautuu ihmisiä, silti ei niiden hävitystä vaadita missään.
Katsotaan muutama vuosikymmen eteenpäin ja järki voittaa, niin että susienkin kanssa opitaan elämään sovussa, näin ainakin toivon.- ei hyvältä näytä
Kiitos viestistäsi ja mielipiteistäsi. Olen kanssasi,mielipiteissäni samoilla aaltopituuksilla. Totesit,hirvikolareissa kuolee ja vammautuu ihmisiä. Niin kävi eräälle sukulaiselleni. Totta,että hirvien hävitystä ei kukaan vaadi missään keskusteluissa. Suomen suurpedot saavat monissakin keskustelufoorumeissa liian suuren painoarvon. Syy löytyy ihmisistä ja varsinkin mediasta. Asiallinen keskustelu unohtuu. Unohtuu todelliset ongelmat,eikä mediakaan huomaa,että hirvethän ne todellinen ongelma onkin. Monikaan ei huomaa,kuinka paljon ihmisiä kuolee tai vaammautuu hirvien aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa. Syy on ymmärtääkseni siinä,näin itse ajattelen,että ihmiset eivät pidä hirviä petoeläiminä. Mutta liikenteen ja hirvieläinten kasvaessa,ongelma pahennee. Mikä sitten henkeämme uhkaa. Sanoisin,että hirvet. Susista ja karhuista ei ole vaaraa. Tilastot kertovat tämän tosiasian. Sanoisin näin maalikkona,kun vihalle antaa vallan,ei huomaakkaan niitä todellisia ongelmia ja uhkia.
- Köyliistä
ei hyvältä näytä kirjoitti:

Köyliössä syksyllä neuvottiin ihmisiä kolisteleen kattiloita ja aitaamaan tonttinsa. Kyl se sama aita, kun sen vankaks rakentaa, toimii sekä susia ja hirviä että naapureitakin vastaan. Ei tartte juu, hirviäkän peläätä kun pysyn vaan täällä aitauksesani kattiloita paukuttelemassa.
Hyvin oon kaikista mailman uhkista selvinny tähän päivään. Huomisesta ei tiä. Lallintalolle pitäs ny mennä ehtoolla susipalveriin ministeri Koskista kattoon. Vähä rohkasua tairan ensi ottaa. - ei hyvältä näytä
Köyliistä kirjoitti:
Köyliössä syksyllä neuvottiin ihmisiä kolisteleen kattiloita ja aitaamaan tonttinsa. Kyl se sama aita, kun sen vankaks rakentaa, toimii sekä susia ja hirviä että naapureitakin vastaan. Ei tartte juu, hirviäkän peläätä kun pysyn vaan täällä aitauksesani kattiloita paukuttelemassa.
Hyvin oon kaikista mailman uhkista selvinny tähän päivään. Huomisesta ei tiä. Lallintalolle pitäs ny mennä ehtoolla susipalveriin ministeri Koskista kattoon. Vähä rohkasua tairan ensi ottaa.Hyvä,kun kolistelet kattiloita ja niiden kansia. Kyllä niistä ääntä lähtee ja sudet ja karhut pysyvät loitolla ja naapurit möys. Pysyvät loitolla myös susikoirat. Älä anna pelolle valtaa, niin minä tein,kun kylätiellä tuli vastaan kaksi isokokoista susikoiraa,hampaat irvessä. Päästin jumalattoman huudon,mitä kurkusta lähti. Otin käteeni kivenmurikoita ja viskelin niitä kohti susikoiria kohden,samalla pidin valtavaa meteliä,huusin ja karjuin. Koirat lähtivät käpälämäkeen,hännät koipienvälissä ja korvat supussa. Ei saa näyttää omaa pelkoansa. Eläin vaistoaa pelon hetkessä ja käyttää sitä hyväkseen. Sanoppa terveisiä ministerille minulta,olen susienpuolustaja. Ja sano,että hirvet ovat todellinen uhka ihmishengelle. Eikä liikaa rohkaisuryyppyjä,menee muuten keskustelu överiksi. Pistä kommenttia tulemaan,mitä ministeri teille vastasi.
- Typeryyttä
Ikävä se on sanoa metsästäjät,ennen luotin teikäläisiin,mutta on tuo kanta vähän muuttunut omaa typeryyttänne.Salametsästys on säälittävää touhua ihan näin "jopa" maaltakin katsottuna.
- ei hyvältä näytä
Olen kanssasi samaa mieltä. Salametsästys on säälittävää työtä,metsästysseuroilta menee uskottavuus. Hyvä,että pystyt näitä asioita ajattelemaan, itse paikanpäältä. Onko tilastoja, kuinka moni luottaa metsästäjiin? Onko luottamus mennyttä?
- Joopa joo
Turhaan sinä huolta kannat. Taas ensi syksynä mättäät ovat aivan varmasti täynnä sinne poljettuja mätäneviä kyyhkyjä. Niin on viime vuosina ollut ja taitaa olla maailman tappiin asti. Kyyhkyt kasvattavat kesän poikasiaan vain siksi, että ne voitaisiin sitten syksyllä ampua ja dumpata mättääseen.. Ja vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, että sellainen hyvä ja erinomainen harrastus.
- ei hyvältä näytä
Kertomasi oli minulle ihan uutta. En ole vastaavaa ennen kuullutkaan. Olen ymmärtänyt,että kyyhkysiä ammutaan syötäväksi. Jaa,että sinulta löytyy vastaavia esimerkkejä lisää. Kerro vaan,vastaavista tapauksista. Eihän siinä ole järkeä,jos huvikseen tapetaan. Tällainen järjetön teko kyyhkysiä kohtaan vain entisestään tahraa metsästysseurojen ja metsästäjien mainetta ja kyseenalaistaa metsästyksen hyvänä ja erinomaisena harrastuksena.
- Joopa joo...

Kysymyksessä on tyyli, joka pistää todella todella vihaksi. Syksyisin kun kulkee alueilla, joilta on kuulunut eniten aseiden räiskintää, ei voi olla törmäämättä näihin kätköihin. Kyyhkyjen puhdistaminen syömiskuntoon on hidasta puuhaa, mutta ampuminen on kivaa, joten ei muuta kuin polkaistaan raadot mättääseen. Viime syksynä eräs Keski-Pohjanmaa-lehden mieskolumnistikin yritti nostaa asiaa esille, mutta eipä siihen kukaan tarttunut. Toinen juttu on sitten ne ilman jalkoja lentelevät lokit, varikset jne.
- ei hyvältä näytä
Joopa joo... kirjoitti:

Enpä minä huolta kanna. Aina näistä keskusteluista jotain oppii ja saa uutta ajateltavaa. Aina tulee jokin uusi mielipide asiasta ja koko pakka menee sekaisin. On taas aloitettava alusta. Luen alusta asti,kaikki kommentit, mitä keskustelun aloittajana olen vastaanottanut. Toivottavasti näin pystyn luomaan oman mielipiteeni keskustelun aiheesta. Mielipiteeni ei muodostu hetken mielijohteesta,vaan se vaatii aikaa ja ajattelua ja pohdintaa. En epäile mielipiteesi luotettavuutta, kun toit faktatietoja,mainitsemalla Keski-Pohjanmaan lehden ja kolumnistin. Jos tällainen ampuminen (kyyhkyset) on kivaa joillekkin, suosittelisin heitä menemään ampumaradalle. Sieltä löytyy savikiekkorata ja voi ampua savikiekkoja tai tarkkuusammuntaa. Olen itsekkin harrastanut ampumista,mutta vain ampumaradalla. Jäin miettimään,mikäs se toinen juttu,jalattomista lokeista,variksista jne. ?
- tuttua on
Joopa joo... kirjoitti:
Kysymyksessä on tyyli, joka pistää todella todella vihaksi. Syksyisin kun kulkee alueilla, joilta on kuulunut eniten aseiden räiskintää, ei voi olla törmäämättä näihin kätköihin. Kyyhkyjen puhdistaminen syömiskuntoon on hidasta puuhaa, mutta ampuminen on kivaa, joten ei muuta kuin polkaistaan raadot mättääseen. Viime syksynä eräs Keski-Pohjanmaa-lehden mieskolumnistikin yritti nostaa asiaa esille, mutta eipä siihen kukaan tarttunut. Toinen juttu on sitten ne ilman jalkoja lentelevät lokit, varikset jne.
Muistan tuon. Sehän oli Teuvo Harju, joka siitä Keparissa kirjoitti.
- ei hyvältä näytä
tuttua on kirjoitti:
Muistan tuon. Sehän oli Teuvo Harju, joka siitä Keparissa kirjoitti.
Voisitko vähän kertoa,mitä muistat T.Harjun kirjoittamasta jutusta Keparissa. Minulta se juttu on jäänyt lukematta. Olisi ihan mielenkiintoista tietää.
- silmä käteen
Joopa joo... kirjoitti:
Kysymyksessä on tyyli, joka pistää todella todella vihaksi. Syksyisin kun kulkee alueilla, joilta on kuulunut eniten aseiden räiskintää, ei voi olla törmäämättä näihin kätköihin. Kyyhkyjen puhdistaminen syömiskuntoon on hidasta puuhaa, mutta ampuminen on kivaa, joten ei muuta kuin polkaistaan raadot mättääseen. Viime syksynä eräs Keski-Pohjanmaa-lehden mieskolumnistikin yritti nostaa asiaa esille, mutta eipä siihen kukaan tarttunut. Toinen juttu on sitten ne ilman jalkoja lentelevät lokit, varikset jne.
jos nyt olisit katsonut hieman tarkemmin niitä kyyhkysiä niin olisit huomannut että niiltä puuttuu rintalihat jotka metsästäjä on ottanut talteen kyyhkyssä kun ei lihaa juurikaan muualla ole ja mitä tulee syömiskuntoon laittamisesta niin taitaapa olla nopein raamastettava tuo kyyhky siinä ei nimittäin mene kun minuutti nii siitä on otettu lihat talteen.
- ei hyvältä näytä
silmä käteen kirjoitti:

Olenkin miettinyt tuota kyyhkystapausta. Ymmärsi ensin,että kyyhkysia,varmaankin sepelkyyhkyjä metsästävät metsästäjät ampuvat niitä huvikseen ja sitten polkevat ne sammalmättäisiin. Vai onko niin,että ensin ammutaan kyyhkynen,otetaan rintalihat,jaloput kyyhkysestä poljetaan sammalmättääseen. Onko se sitten sopimatonta. Isäni oli metsästäjä ja muistan,että metsot,sorsat ja rusakot kynittiin kotona, ja äiti laittoi niistä paistia ja muuta ruokaa. Paljon metsissä liikun, enemmän kuin monikaan metsästäjä, niin en ole törmännyt,sammaliin poljettuihin kyyhkysiin. Sepelkyyhkyjä olen nähnyt. Ei varmaan mikään helppo pyydystettävä, tunnettu nopeasta lennostaan. Onkohan sukua haukalle? Kaupunkilaisena jäin miettimään, mitä sana "raamastettava" tarkoittaa ?
- Hirvikolariton
Te puhutte Hirvikolareista ei niitä hirvet aiheuta vaan päättömästi ajavat kuskit joilla kaasujalka aivan liian löysällä ei piitata hirvivaroitus merkeistäkään mitään.Harvemmin Tosi metsästäjille Hirvikolareita sattuu ainakaan vakavempia
- ei hyvältä näytä
Olet oikeassa siinä,että hirvikolareita ja vakavia sellaisia aiheuttavat päättömästi ajavat kuskit Totta,pitäisikin jokaisen autoilijan ottaa vakavasti hirvistä varoittavat liikennemerkit. Löysätä kaasupoljinta. Mainitsemasi tosimetsästäjät,tietävätkin hirvien ylityspaikat maanteillä ja huomioivat hirvistä varoittavat liikennemerkit vakavammin kuin kaupunkilaiset. Tuskinpa monikaan kaupunkilainen tietää liikenteessä ajaessaan,että hirvet liikkuvat aamu ja iltahämärissä. Mielestäni hirvikolareita voi sattua myös niille.,jotka ajavat alinopeutta. Olen nähnyt,kuinka kerrankin kylä tiellä ajaessani,autossani oli nopeutta 50km.tunnissa. Hetken häivähdys,kun hirvi loikkasi kylätien yli.Oli onnea matkassani. En törmännyt. Olen,jostain kuullut tai lukennut,en nyt muista, mutta,että hirvi pystyy havaitsemaan auton liikkeen,kun mittarissa on 40km.tunnissa tai alle. Tällä ajonopeudellako sitten voitaisiin välttyä hirvikolareilta ???
- $uhari

Autokoulussa jo opetetaan,et ajonopeus tulee olla sellainen,et auto on hallinnassa ja saadaan pysähtymään tarvittaissa,olipa edesså mitä hyvänsä.Ylinopeus on suurin syy hirvikolareihin.3tuttavaa ajanut hirvikolarin ja kaik sanoneet,jotta jos olis ajanu rajoitusten mukaa,ei olis ollu kiirettäkään topata vauhtia? Itse ammatikseni liikenteessä ja kymmeniä hirven tienylityksiä,per vuosi eikä edes paniikkitilanteita,koska en kohella.Sattunu joskus,et edelle ajanut autoilija on ollut muutaman kilometrin päässä ojas ja keula kasas ja kituva hirvi metäs.Aina vaan hirvi syyllistetää,vaik jarrutusjäljet olis kuin pitkät??
- ei hyvältä näytä
$uhari kirjoitti:

Sinä tiedät oman kokemuksesi perusteela,mistä puhut,että auto on hallinnassa ja saadaan pysähtymään...Ylinopeus,kaikkein pahin ja onnettuumuuksien vakavuudet myös sitä luokkaa. Sanoisinko hirvet ovat syytömiä. Vikaa löytyy autoilijoiden korvien välistä,kun eivät ota huomioon, hirvistä varoittavia liikennemerkkejä. Syy onnettomuuksiin löytyy autilijoista,eikä niinkään hirvistä. Hirvistä varoittavat liikennemerkit pitääkin ottaa autoilijoiden vakavasti.
- Zippegas
Miksi sutta pelätään?
http://yle.fi/radio1/asia/roman_schatzin_maamme-kirja/iso_paha_susi_ja_muut_suomen_pedot_39547.html- ei hyvältä näytä
Esitpä hyvän kysymyksen,miksi sutta pelätään? Eipä ole tuota kysymystä nähtykkään monissa susikeskusteluissa. Susi tappoi ihmisen tietääkseni 150 vuotta sitten. Siltä pohjalta lähden miettimään tätä kysymystäsi:miksi sutta pelätään ? Esitit lyhyen kysymyksen. Minulla ei ole siihen lyhyttä vastausta. Joudun miettimään kysymystäsi ja antamaan oman kommenttini. Se vie aikaa, mutta vastaus omaltakohdaltani tulee lähipäivinä. Miksi sutta pelätään? Sitä pitäisikin moni miettiä. Aion tutustua nuihin linkkeihin, joita laitoit kysymyksesi jälkeen. Nyt vaan on meikäläisen mentävä nukkumaan,huomenna on työpäivä. Mutta palaan keskusteluun. Moikka!
- Helppo vastata.

Petoeläimen pelko on luontainen vaisto, ei pelkästään suden pelko, joka on kehittynyt ihmisille kuten eläimille, esim. pikkulintu pelkää haukkaa ym petolintuja, mutta voi tallustella petolinnun kokoisen ns, tavallisen linnun vieressä ilman mitään pelkoa.
- ei hyvältä näytä
Helppo vastata. kirjoitti:
Petoeläimen pelko on luontainen vaisto, ei pelkästään suden pelko, joka on kehittynyt ihmisille kuten eläimille, esim. pikkulintu pelkää haukkaa ym petolintuja, mutta voi tallustella petolinnun kokoisen ns, tavallisen linnun vieressä ilman mitään pelkoa.
Jossain keskustelussa mainitsin: pelolle ei pidä antaa valtaa. Oma kokemukseni. Olin isolla hillasuolla. Keskellä suota. Hilloja oli keltaisenaan. Olin yksin,ei muita ihmisiä Hilla suolla oli jälkiä. Tajusin,karhun jäkiä,suurempia ja pienempiä. Pelko valtasi mieleni. Hillat jäivät suolle ja lähdin pois. Kuten sanoit,pelko on luontainen vaisto.Sitä ei ole meille kukaan opettanut. Ei edes omat vanhempani. Huomaan saman pelon koirani käyttäytymisestä. Kaupungissa se ei pelkää. Mutta kylätiellä,pimeässä,jota ympäröi synkkä kuusikko,koira on varuillaan,häntä koipien välissä,kuunnellen ääniä. Valoisaan aikaan samoissa ympyröissä se ei pelkää, mutta kun on pimeetä on se varuillaan ja haukkuu ylimääräisiä ääniä. .
- Tostavaan
Avaan pelko kysymystä hiukan !
Tuntematonta pelätään .
Todentamattomalla uskonnot pelaa ihmispoloja järjettömiin tekoihin .
Uskotaan taivaisiin ja siihen että hukka vie ja nyt on tie pelastukseen ja onneen
kun peräkammarin asemies sinut hukasta vapauttaa ja toinen samanmoinen
ilmestyy ja kertoo kuinka hän sinut taivaaseen lasettaa kuhan suostut ensin
toimimaan minun keksimällä tavalla . !
Höpö Höpö teille suren pelkääjille !- katsotaan miten käy.
Mene sitten silittämään Susia selästä.
http://personal.inet.fi/luonto/mikael.broo/Milloin.htm - Syrijäkyläänen
katsotaan miten käy. kirjoitti:
Mene sitten silittämään Susia selästä.
http://personal.inet.fi/luonto/mikael.broo/Milloin.htmHarva mettämies se susia pelekää,mutta akaat ja kakaarat ei tohori pimeellä ulos ollenkaa.Kotoelikot tuloo yöllä aitojen läpitte ko pelekäävät ainuasa puolesta.Mettäkoira harrastus loppuu,ei parasta kaveria viitti susilla revittää.Taitavatten nämät pelekäämättömät kaupunkin kersat pelijätä eniten,konsa uhoovat pelekäämättömyyttään?
- ei hyvältä näytä
Aivan. Tuntematonta pelätään. Ja pelko saa ihmisen järjettömiin tekoihin. Halutaan ottaa valta omiin käsiin, eikä noudateta lakia ja järjestystä. Ja sitten on niitä,jotka haluavat lietsoa pelkoa,ja saada ihmiset hysteeriseen pelon valtaan. Jokaisen pitäisi käsitellä pelkoa omalta kohdalta,mitä pelkää ja oppia elämään pelon kanssa. Moni on näissä susikeskusteluissa antautunut hysteerisen pelon valtaan, jolloin todellisuus ja järki unohtuu. Näin maallikkona ajattelen.
- ei hyvältä näytä
Syrijäkyläänen kirjoitti:
Harva mettämies se susia pelekää,mutta akaat ja kakaarat ei tohori pimeellä ulos ollenkaa.Kotoelikot tuloo yöllä aitojen läpitte ko pelekäävät ainuasa puolesta.Mettäkoira harrastus loppuu,ei parasta kaveria viitti susilla revittää.Taitavatten nämät pelekäämättömät kaupunkin kersat pelijätä eniten,konsa uhoovat pelekäämättömyyttään?
Terve tuloa keskusteluun.Siinäpä sinulla mielipidettä, kiva kuulla kommenttiasi,oikein pohajalaasen murteella sävytettynä. Ymmärrän,että akaat,kakarat ja kotoelikot pelkäävät,kun pimeä tuloo. Olen kaupunkilainen,mutta liikun myös metsissä,missä petoeläimiä liikkuu. En ole pelkäämätön. Eihän se mettämies susia pelkää,onhan hänellä ase mukanaan,ja panokset piipussa. Minulla on vain kamera tai marja ämpäri. Mites niillä iseäni puolustaisin,pelkoa on minullakin. Sen kannssa on vain opittava elämään. Jos nyt joku mettämiehen koira joutuu susien hampaisiin,aina voi hankkia uuden koiran. Toivon kuitenkin,että mettäkoiraharrastus jatkuu,vaikka susia olisikin. Kyllä metsästysharrastusta tarvitaan jatkossakin. Onhan nuo hirvet,liikenteessä vaarana. Pitää vai pitää hirveää meteliä,niin kyllä sillä karhut ja sudet pysyvät loitolla. Kiitos kommentistasi.
- ei hyvältä näytä
katsotaan miten käy. kirjoitti:
Mene sitten silittämään Susia selästä.
http://personal.inet.fi/luonto/mikael.broo/Milloin.htmEnpä menisi silittämään susia,enkä karhuja selästä. Miten kävi niille,olivatko Kanadalaisia, kun lähtivät karhujen kanssa tuttavuutta tekemään. Menivät liian lähelle kameroidensa kanssa. Karhut tappoivat heidät telttoihinsa. Tästä oli dokumentti ohjelma televisiossa taannoin. Heitä varoitettiin,mutta eivät uskoneet. Ja miten kävi.Henkensä menettivät. Niin sinä kävi.
- ei hyvältä näytä
Tuossa lueskelin toista keskustelu palstaa:Yli puolet suomalaisista hyväksyy salakaadon. Näyttää siltä,siinä keskusteluissa ja kommenteissa,että salakaatoja ei hyväksytä. Ilmeisesti niin on,että kyseiset kallupit eivät ole luotettavia,monissakaan keskusteluissa. Itse en kuulu,enkätule koskaan kuulumaan,siihen joukkoon,jotka hyväksyisivät salakaadot. Itse kunnioitan lakia ja järjestystä. Kyllä ratkaisu susiongelmaan löytyy vain, kun asiaan käytetään aikaa ongelman pohdiskeluun, ja ratkaisun löytämiseen. Itse en usko mihinkään kalluppeihin, vaan suoraan ja asialliseen keskusteluun. Monissa susi keskusteluissa on asiallisuus ollut kaukana. Asiallisella keskustelulla voidaan moniakin ongelmia ratkaista. Juupas,eipäs väittely,ei pidemmän päälle johda toivottuihin tuloksiin ongelmien ratkaisemisessa.
- ei hyvältä näytä
Hyvältä näyttää. kirjoitti:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194797206402/artikkeli/suden kaatolupia lisattiin viidella.html
Hyvältähän näyttää nyt mielestäsi,kun suden kaatolupia lisättiin viidellä. Tuskimpa olet ajatellut syvemmin, niitä seurauksia,jotka aiheutuvat salametsästyksestä,petovihan lietsonnasta petoeläimiä kohtaan. Suomi elää petoeläimistä. Moni kunta ja kylä elää omista erämaistaan. Sellaiset kunnat ja kylät,ovat huonoa mainetta matkailulle,joissa rehottaa salametsästys ja petoviha. Internet ja tietoliikenne välittävät suomalaistenkin kielteisen kannan petovihassa sekunneissa, ympäri maailmaa. Otan esimerkiksi Perhon ja siellä tapahtuneet toimet. Itse en käytä Perhon matkailupalveluja jatkossa. En käy Perhon kaupoissa. En huoltoasemilla,puhumattakaan kahviloissa. Ajan aina jatkossa Perhon ohi,kaasupolin pohjassa. Perho on huonoa mainosta maailmalle. Alussa kaikki voi näyttää hyvältä,mutta loppupeleissä häviäjiä on liian paljon pienissä kunnissa.
- Puhut asiaa

Näinhän se menee. Kerran hankittu huono maine istuu tiukassa.
- Hyvältä näyttää.

Tuskin siinä mitään vihaa tarvitaan, petoeläin on petoeläin, susi on petoeläin ja sillä sipuli.
Vai onko susi muuttunut sadassa vuodessa vaarallisesta petoleäimestä tavalliseksi vaarattomaksi eläimeksi, niin kuin suojeluaktivistit väittävät?
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_22/Venajalla-ilmoitettiin-laajamittaisesta-susien-metsastyksesta/ - Hyvältä näyttää.
ei hyvältä näytä kirjoitti:
Hyvältähän näyttää nyt mielestäsi,kun suden kaatolupia lisättiin viidellä. Tuskimpa olet ajatellut syvemmin, niitä seurauksia,jotka aiheutuvat salametsästyksestä,petovihan lietsonnasta petoeläimiä kohtaan. Suomi elää petoeläimistä. Moni kunta ja kylä elää omista erämaistaan. Sellaiset kunnat ja kylät,ovat huonoa mainetta matkailulle,joissa rehottaa salametsästys ja petoviha. Internet ja tietoliikenne välittävät suomalaistenkin kielteisen kannan petovihassa sekunneissa, ympäri maailmaa. Otan esimerkiksi Perhon ja siellä tapahtuneet toimet. Itse en käytä Perhon matkailupalveluja jatkossa. En käy Perhon kaupoissa. En huoltoasemilla,puhumattakaan kahviloissa. Ajan aina jatkossa Perhon ohi,kaasupolin pohjassa. Perho on huonoa mainosta maailmalle. Alussa kaikki voi näyttää hyvältä,mutta loppupeleissä häviäjiä on liian paljon pienissä kunnissa.
Tuskin siinä mitään vihaa tarvitaan, petoeläin on petoeläin, susi on petoeläin ja sillä sipuli.
Vai onko susi muuttunut sadassa vuodessa vaarallisesta petoleäimestä tavalliseksi vaarattomaksi eläimeksi, niin kuin suojeluaktivistit väittävät?
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_22/Venajalla-ilmoitettiin-laajamittaisesta-susien-metsastyksesta/ - ei hyvältä näytä
Hyvältä näyttää. kirjoitti:
Tuskin siinä mitään vihaa tarvitaan, petoeläin on petoeläin, susi on petoeläin ja sillä sipuli.
Vai onko susi muuttunut sadassa vuodessa vaarallisesta petoleäimestä tavalliseksi vaarattomaksi eläimeksi, niin kuin suojeluaktivistit väittävät?
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_22/Venajalla-ilmoitettiin-laajamittaisesta-susien-metsastyksesta/Mielestäni susi ei ole koskaan ollut vaarallinen petoeläin. Perustelen sen sillä,että susi on aiheuttanut ihmiskuoleman 150 vuotta sitten. Tiedättekö mikä on suomen vaarallisin peto,jos sitä nyt voi petoeläimeksi sanoa. Se on PUNKKI,eli PUUTIAINEN. Tuo muutaman millin kokoinen elukka,verenimijä,joka lymyää heinikossa. Onneksi olen ottanut rokotukset.
- Hyvältä näyttää.
ei hyvältä näytä kirjoitti:
Mielestäni susi ei ole koskaan ollut vaarallinen petoeläin. Perustelen sen sillä,että susi on aiheuttanut ihmiskuoleman 150 vuotta sitten. Tiedättekö mikä on suomen vaarallisin peto,jos sitä nyt voi petoeläimeksi sanoa. Se on PUNKKI,eli PUUTIAINEN. Tuo muutaman millin kokoinen elukka,verenimijä,joka lymyää heinikossa. Onneksi olen ottanut rokotukset.
Punkkirokote alkaa vaikuttaa noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä pistoksesta. Rokote koostuu kolmen pistoksen sarjasta. Pureman tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitaminen on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää, sillä rokote ei suojaa toiselta punkkien levittämältä taudilta eli borrelioosilta.
Kolmas rokote suojaa ainakin noin kolme vuoden ajan.
Kolmen rokotuksen jälkeen yksittäisiä tehosterokotuksia voi ottaa 3-5 vuoden välein.
Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta, mutta tartunta voidaan hoitaa antibiooteilla. - ei hyvältä näytä
Hyvältä näyttää. kirjoitti:
Punkkirokote alkaa vaikuttaa noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä pistoksesta. Rokote koostuu kolmen pistoksen sarjasta. Pureman tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitaminen on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää, sillä rokote ei suojaa toiselta punkkien levittämältä taudilta eli borrelioosilta.
Kolmas rokote suojaa ainakin noin kolme vuoden ajan.
Kolmen rokotuksen jälkeen yksittäisiä tehosterokotuksia voi ottaa 3-5 vuoden välein.
Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta, mutta tartunta voidaan hoitaa antibiooteilla.Täytyy tässä taas tarkistuttaa omat punkkirokotukset ja ottaa suoja punkin aihettamilta sairauksilta. Suomen vaarallisiman petoeläimen,punkit löysin jo vaatteistani toukokuussa. Luonnossa liikkuessani on oltava varuillaan ja tarkistettava vaatteet.
Jos joku potee hysteeristä susipelkoa, ja tulkitsee mielikuvituksessaan,koirankin jäljet suden jäljiksi,siihen pelkoon tuskin on rokotetta. Mutta varmaan lääkkeet löytyvät,kunhan menee lääkärin vastaanotolle, ja elämä normaalisoituu. Rauhoittavia lääkkeitä suosittelisinkin monille politiikoille, jotka pitävät susia uhkana suomalaisten kansanterveydelle.
- 92..
Hirvikolareissa kuollut 14 vuoden aikana 92 ihmistä,peto mikä peto, jos näet hirven jäljet ilmoita heti hätäkeskukseen. Suden suuhun ei ole joutunut yhtään. Tää on tätä, onhan se hienompi metsästysseuran saunaillassa esiintyä suden tappajana kuin hirven kaatajana.
- ei hyvältä näytä
Olipa sinulta osuva kommentti 92/14v kuollutta ihmistä 92 .Olen mielipiteissäsi samoilla linjoilla.
- Kalliita lemmikkejä
ei hyvältä näytä kirjoitti:
Olipa sinulta osuva kommentti 92/14v kuollutta ihmistä 92 .Olen mielipiteissäsi samoilla linjoilla.
Varmaan on joku laskenut,montako tuotantoeläintä,koiraa/14v sudet on tappaneet ja raadelleet ja yhteiskunnan korvaussumma/14v.Susitutkimuksiin käytetty kansalaisten miljoonat/14v.Näille rahoille olisi ollut hyötykäyttöäkin.
- ei hyvältä näytä
Kalliita lemmikkejä kirjoitti:
Varmaan on joku laskenut,montako tuotantoeläintä,koiraa/14v sudet on tappaneet ja raadelleet ja yhteiskunnan korvaussumma/14v.Susitutkimuksiin käytetty kansalaisten miljoonat/14v.Näille rahoille olisi ollut hyötykäyttöäkin.
Hyvä,että nyt ollaan palkkaamassa riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen taholta yksi henkilö lisää,selvittämään suurpetojen,kuten susien määrää Länsi-Suomen alueella. Täten,saamme oikean arvion susien määrästä alueellamme. Aikaisemmat arviot ovat olleet vain arvailujen varassa,hatusta vedettyjä arvioita. Eikä näinollen luotettavia. Ruotsi teki järkevästi,kun keskeytti tulevalle kaudelle myönnetyt kaatoluvat. Suomenkin tulisi tehdä samoin,kuin Ruotsi:keskeyttää myönnetyt kaatoluvat. Ja ottaa tosiasiat huomioon susien määrästä. Suomessa,Oulun eteläpuolella enää 120-130 sutta. Olen samaa mieltä,kuten luontojärjestökin, että salametsästys on romahduttanut Suomen susikannan. Eräs perussuomalaisten kansanedustaja totesi,että sudet olisivat uhaksi kansalaisten terveydelle. Tähän kansanedustajan kommenttiin en usko, eikä moni muukaan,joka on vähäkään tervejärkinen. Kyllä kansanterveydellemme ovat muut uhat,kuin sudet vaaraksi. Kuten hirvet,liikenne,rattijuopot. Niistä ei paljon puhuta,mutta susista kylläkin. Olkaamme onnellisia,että kuulumme EUuhun. Se puuttuu ja valvoo ja antaa meille ohjeet miten meidän tulee hoitaa petoeläin asiat,kun itse emme siihen pysty. Hysteerisiä suomalaiset osaavat olla, kun kyse on Suomen petoeläimistä,susista.
- Toistelenvaan
Voi ku osattaiski tunnistaa oikeat vaarat .
Ikäni mettisä liikkuneena voin sanoa ettei suomen mettisä vielä ole tullut mitään
sellaista vastaan mitä oikeasti olis pitäny peljätä .
Järki matkassa on riittänyt käsittelemään liikkujaa vaanivat uhat oikeaan kokoonsa.
Perjantaina radioon soitti joku hysteerinen akka ja vaati kaikia susia ja karhuja
tapettavaksi koska jos hän vain kävisi lenkillä ( jota kertoi ei tekevänsä = ) niin
hän ainakin pelkäisi niin ettei voisi mennä lenkille. Koiratkin kuulemma ulos
laskettaessa joskus käyttäytyy niin että varmasti siellon joku susi niitä uhkaa-
massa . Toimittaja kysyi tarkennusta , ni vastas tämä hysteerikko et isäntäki
oli samaa mieltä , ja että ku he oven raosta kutsui koiria siään nii ei menanneet
uskaltaa oven raosta tupaan tulla . Siis vittu sanon minä , lasketaan piskit ulos
keskenään vaik koiria ei saa ilman valvontaa päästää pihoille .
Ottakaa ihimiset järki käyttöön nois peloissa .- Ei hyvältä näytä
Totta, ei metsissä liikkuessa tarvitse pelätä. Ennemmin pitäisi pelätä ,kaupungissa, varsinkin aamuyöntunteina liikkuessa juopuneita ja rosvoja.
Järjenkäyttö on sallittu ja toivottavaa peloissa. - hirveää.
Ei hyvältä näytä kirjoitti:
Totta, ei metsissä liikkuessa tarvitse pelätä. Ennemmin pitäisi pelätä ,kaupungissa, varsinkin aamuyöntunteina liikkuessa juopuneita ja rosvoja.
Järjenkäyttö on sallittu ja toivottavaa peloissa.Ehkä sitten, kun kaavailtu 60000 sutta taapertaa metsissämme.
- ei hyvältä näytä
hirveää. kirjoitti:
Ehkä sitten, kun kaavailtu 60000 sutta taapertaa metsissämme.
Ei tarvitse pelätä. Suomi on harvaan asuttu maa. Tulevaisuudessa maaseudut autioituvat kun väki siirtyy kaupunkeihin. Silloin on susilla riittävästi tilaa metsissä. Kyllä Suomeen 60000 sutta mahtuu. Metsästys seurojen tulevaisuus ei hyvältä näytä. Kuka pitää Suomen hirvikannan kohtuullisena tulevaisuudessa, kun metsästysseuraja uhkaa sukupuuttoon kuoleminen ? Sudet tietysti.
- voi voi
Eikä tuolla alueella edes ole mitään susia. Herran tähden, siinähän on ampumarata ihan vieressä ja kasitie, josta kuuluu koko ajan kova liikenteen pauhu. Jäljet, mitä he ovat olleet tulkitsevinaan suden jäljiksi, ovat heidän omien koiriensa jälkiä. Kun aurinko hieman lämmittää ison hurtan lumeen jättämiä tassunjälkiä, niin siinähän ne suden jäljet jo ovat. Sitten kun kaatolupia aletaan antaa tällaisille "pihasusille" (jotka ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta), on mielenkiintoista nähdä, mitä oikein loppujen lopulta ammutaan. Ei kannata mennä kyykkimään vanha koinsyömä turkislakki päässään minnekään hysteerikkojen tonttien rajoille :((
- EU sanelee Suomen

Susikannan oppilailleen, tämä selvä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/eu-varoittaa-suomea-lepsuilusta-susipolitiikassa/1301578 - ei hyvältä näytä
EU sanelee Suomen kirjoitti:
Susikannan oppilailleen, tämä selvä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/eu-varoittaa-suomea-lepsuilusta-susipolitiikassa/1301578Kiitos,että joku osaa linkittää susiaiheisia artikkeleita,tähän keskusteluun. Hienoa,että EU sanelee susikannan meille suomalaisille,muuten on vaarana,että poliitikot suomessa tekevät vääriä johtopäätöksiä Suomen susipolitiikassa. Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin,perussuomalaisten kansanedustajan,joka pitää Suomen susia uhkana kansanterveydellemme. Kansanedustajan tarkoitushan oli kalastella kansalaisten ääniä, ja siten varmistaa läpimenonsa seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Susipolitiikassa politiikot ovat oppilaita,ja tässä asiassa tarvitaan EU: n ohjeita,jotta emme tekisi virheitä susipolitiikassa. Hyvä EU! - ei hyvältä näytä
voi voi kirjoitti:
Eikä tuolla alueella edes ole mitään susia. Herran tähden, siinähän on ampumarata ihan vieressä ja kasitie, josta kuuluu koko ajan kova liikenteen pauhu. Jäljet, mitä he ovat olleet tulkitsevinaan suden jäljiksi, ovat heidän omien koiriensa jälkiä. Kun aurinko hieman lämmittää ison hurtan lumeen jättämiä tassunjälkiä, niin siinähän ne suden jäljet jo ovat. Sitten kun kaatolupia aletaan antaa tällaisille "pihasusille" (jotka ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta), on mielenkiintoista nähdä, mitä oikein loppujen lopulta ammutaan. Ei kannata mennä kyykkimään vanha koinsyömä turkislakki päässään minnekään hysteerikkojen tonttien rajoille :((
Olet oikeassa. Tänään taas aurinko lämmitti,kylien koirien jäljet suuremmiksi,näyttämään susien jäljiksi. Sitähän se on,nimittäin nämä koirien jäljet,joista mainitsit. Sitä se on ihmisen mielikuvitusta. On sitä muuten saanut,joskus lukea lehdistä, jotain ihmistä on ammuttu metsona tai teerenä. Minä laitan aina punaisen villapipon päähän, kun metsissä liikun. Silloin tuntee olonsa turvallisemmaksi. Jotta en näyttäisi metsolta,tai muulta riistaeläimeltä.
- Tostavaan
Tärkeä huomio yllä !
Tänään moottorikelkan jälkiä hiihtäessä näin ketun - peuran-hirven -oravan -
jäniksen - saukon - vesirotan ja mitä niitä pienempiä siel ny sit lieneekään jäljet.
Lisäksi riekko teeri koppelo koko joukko muita lentäviä ilahdutti minuu !
Järki mukaan metsälle ,,, sillä pärjää ja eväät kans ni on hyvä syy istahtaa ! - Turvattu tulevaisuus
Suotta te huolta kannatte metsästysseurojen tulevaisuudesta kyllä täällä maaseudulla metsästäjiä riittää kun nuorille vaan annetaan mahdollisuus harrastaa sitä.Samoin hesasta asti tulee nuoria metsästäjän alkuja tämän jalon harrastuksen pariin.Et silleen aina on suomessa metsästystä harrastettu ammoisista ajoista lähtien ja niin tapahtuu edelleen.
- ei hyvältä näytä
Turvattu tulevaisuus ?
Kyllä minä,vähän huolta kannan metsästysseurojen tulevaisuudesta. Hyvä,että metsästysseuranne on elinvoimainen,kun teillä metsästäjiä riittä varsinkin nuoria,joita tulee hesasta asti. Enemmänkin olen huolissani siitä, minkälaisen asenteen te maaseutujen metsästäjät annatte susipolitiikassanne nuoremmille metsästäjille. Petovihaa teidän ei kannata lietsoa,eikä petovihaa opettaa nuorille metsästäjille,tai muuten tulevaisuutenne on tuhoon tuomittu. Voi olla, että pitkälti vanhempien metsästäjien asenteena on ollut vain tappamisen ilo, eikä aito metsästyksestä nauttiminen raittiissa ulkoilmassa. Nuoret metsästäjät voivat ajatella,että metsästäminen on muutakin kuin vain petovihaa tai petoeläinten tappamista. Nuoret metsästäjät voivat ajatella,että metsästys voi olla myös luonnonsuojelutyötä. Riistanhoitotyötä. Susivainoilla on pitkät perinteet vuosisatojen takaa. Nuorille metsästäjille näiden vainojen herättäminen tuskin onnistuu. Nuoret metsästäjät ovat sen verran valistuneempaa ikäluokkaa. Mielestäni jokaisen,joka metsästysseuraan pyrkii,hänelle tulisi järjestää psykolokiset testit,jolloin selviäisi,onko hän kelvollinen metsästäjäksi ja aseen haltijaksi.
- vihermetsästäjäkö
Sadistit, salakaatajat, eläinrääkkääjät ja niin edelleen.. Tosi on, löytyyhän niitä huonoja marjoja metsästäjien joukoissa, ja millään lailla paheksumatta viher-aktivsisteja, niin löytyy huonoja marjoja sielläkin. Luonnonsuojelu on hyvä asia, kunhan muistetaan pitää se kuuluisa kultainen keskitie. Tässä ketjussa jo tullut esille nuoren sukupolven aivot, siihen kuntaan kuulun itsekin. En väitä omistavani aivoja, ainakaan fiksuja sellaisia, mutta kantani on susipolitiikkaan se että kyllä luonnosss on tilaa petoeläimille, sudetkin kuuluvat suomen luontoon samalla tavalla kuin esimerkiksi joutsen.
Haluan vedota viestissäni kummankin ääripään edustajiin, sekä niihin jotka haluavat sudet ja muut isot ja pahat predaattorit pois suomen maaperästä että niihin jotka eivät halua koskea hiireenkään. Mikä kumma siinä on kun pitää olla napit vastakkain jokaisessa asiassa?
Kummallakin puolella on varmasti opittavaa toisistaan, riistanhoitotyö jota metsästäjät tekee, on siis sitä työtä mitö tehdään jotta voidaan HARRASTAA metsöstystä, sitä vähän puhuttua kestävän kannan ajattelua. Veroitetaan niitä suomeen kuulumattomia lajeja, vieraslajeja esimerkiksi supeja sekä minkkejä mainitakseni. Näin saadaan tasapainoa luonnossa, sitä varmasti vihreät haluavat, ja enne kaikkea saadaan suomen alkuperäiseläimet pidettyä hyvässä asemassa. Tämä tärkein eli riistsnhoitotyö kun pukkaa useimmalta metsästäjältä jäämään vähiin, mikä on siis kaiken perusta. Tehdään työtä luonnon eteen, jotts voidaan harrastaa ja nauttia luonnon antimista. Ja kyllä, olen edelleenkin metsästäjä.
Otetaan oppia vihersuomalaisteb tietotaidosta, niiltä joilla sitä on, ja ottakoon myös vihersuomalaist oppia metsästäjistä, paha saa palkkansa niinkuin sanonta menee, yhteistyöllä ne huonot marjat saadaan karsittua pois. Nykypäivän tappeluilla ei saada kuin pahaa verta aikaan.- ei hyvältä näytä
Sinulla on nuoren metsästäjäsukupolven aivot, ja osaat ajatella petoeläinpolitiikkaan liittyviä asioita, laajakatseisesti. Harvinaista,mutta järkevää ajattelua sinulta. Mainitsit myös,että petoeläimetkin kuuluvat luontoon,harvinaista ajattelua nykypäivän metsästäjältä,sinulta. Esitit kysymyksen,miksi pitää olla vastakkainasettelua,susien puolustajilla ja susien vihaajilla,tarkoitan yleensä petoeläimiä,karhut mukaan lukien. Kyllä kaikki kohu on saanut alkuunsa,Suomessa harjoitettavasta salametsästyksestä. Petoeläinten puolustajana en ymmärrä, että metsästäjien piireissä rikotaan lakia turvaudutaan omankäden oikeuteen,tappamalla petoeloäimiä. Silläperusteella, että metsästäjä menettää hyvän hirvikoiran suden hampaisiin,tai metsästäjille ei riitä riistaa,kun sudet ovat samoilla ruoka-apajilla. Laki on laki ja sitä tulee noudattaa. Eräskin professori,petoeläintutkija,ärähti Metsästäjäliitolle ja toivoi siltä ryhdistäytymistä susipolitiikassa. Mielelläni haluaisin nähdä sellaisen kallupin, mikä on metsästäjäliiton jäsenten kanta petoeläinpolitiikkaan. Jokainen metsästäjä haluaisi olla petoeläimen kaataja,hirvet ja rusakot ei riitä. Halutaan olla jotain suurempaa. Mutta,jos toimitaan laittomin keinon salametsästyksen turvin, se ei johda hyviin tuloksiin susipolitiikassa. Häviäjiä on liian paljon ja seurauksia ei tunneta. Salametsästykseen ryhtyvien kannattaa muistaa, kylillä on muitakiin silmiä ja korvia,jotka näkevät ja kuulevat mitä kylillä voi tapahtua. Kaikki eivät ole petoeläinten vihaajia, vaikka kalluppien enemmistö hyväksyy petoeläinten tappamisen Suomalaisten keskuudessa. Kirjoituksessasi,oli myös muitakin asioita,joita jäin pohdiskelemaan. Palaan niihin myöhemmin.
- eläinten puolesta
Hienoa, että rikolliset saatiin kiinni ja he tulevat saamaan ansionsa mukaan.
"Perhon laittomaan susijahtiin viime vuonna osallistuneet saavat syytteen törkeästä metsästysrikoksesta. Pohjanmaan syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteen 15 ihmistä vastaan."
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/perhon-susijahdista-syyte-viidelletoista-ihmiselle-1.62711
Törkeästä metsästysrikoksesta saa jopa Suomessa ihan kunnon tuomion. - susien puolesta
On erittäin hyvä, että Suomikin joutuu alistumaan Bernin sopimukseen joka määrää koirasudet poistettaviksi luonnosta uhkaamasta susien tulevaisuutta.
Mahdotonta määrätä tuomiota suden salametsästyksestä, arvostettu tutkimuslaitos Itärajan takaa on todennut Perhon lopetetut takkuturkit koirasusiksi.- ei hyvältä näytä
Samaa mieltä olen, koirasudet eivät kuulu Suomen luontoon. Ymmärtääkseni Perhon salakaadetut sudet olivat aitoja luonnonvaraisia susia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279