älkää yleistäkö

Tiedoksi:

-olen lihava ja vanha ämmä

-käyn joka päivä pitkällä kävelylenkillä ja 2 kertaa viikossa ohjatussa hikiliikunnassa

-minulla ei ole sairauksia eikä lääkitystä

-työterveyden tarkastuksissa veriarvoni ovat joka saralla optimaaliset (on herättänyt ihmetystä siellä)

-en polta lainkaan

-en käytä alkoholia kuin kohtuullisesti pari kertaa vuodessa

-syön pääasiassa hyvin terveellisesti, mutta aivan liikaa

-aamiainen eilen: kaurapuuro, rasvaton maito, kotimaiset marjat (ei suolaa eikä sokeria)

-lounas eilen: vihanneksia, luomumunia

-välipala eilen: appelsiineja

-päivällinen eilen: paistos kotimaisesta naudan jauhelihasta, juureksista ja vihanneksista, vähän pastaa

-iltaherkuttelu eilen: jäätelöä (paljon lisäaineita)

-vain jäätelö oli se, mikä olisi pitänyt jättää pois

ÄLKÄÄ YLEISTÄKÖ ja kuvitelko, että jokainen läski syö äärettömän epäterveellisesti, ei liiku ja sairastaa koko ajan!

Tutkimusten mukaan kaikkein pahinta terveyden kannalta on tupakointi, sitten liikunnan puute ja vasta sitten se ylipaino!
10109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Just. Taas yksi huonotuulinen ylipainoinen joka ei muka syö mitään ja kuvittelee että kevyellä kävelyllä tai muutaman tunnin hikiliikunnalla voi laihtua tai pysyä normaalipainossa.

Maailmassa kuolee enemmän ihmisiä lihavuuteen kuin aliravitsemukseen.

Äänestä

Ja taas yksi sokea ja kuuro alipainoinen, joka ei halua kuulla totuutta: Kaikki ylipainoiset eivät syö muuten epäterveellsesti kuin että syövät yksinkertaisesti MÄÄRÄLLISESTI LIIKAA. Mahdollisesti suurin osa lihavista syö ruuan laadun suhteen epäterveellsesti, mutta eivät suinkaan kaikki.

Jos sattuu olemaan vaikka parin vaativan koiran omistaja, täytyy yksinkertaisesti liikkua ihan koirienkin liikunnantarpeen takia. Silloin ei ole kyse kevyistä parin minuutin kävelyistä, vaan ainakin yhdestä pitkästä kävelylenkIstä useasta pissatuslenkeistä treeneistä koirien kanssa joka ikinen päivä!

Aloittaja sanoi lihavuuden tulevan "terveellisyyden syntilistalla" vasta kolmantena. Minä väitän, että listajärjestys on tämä:

1) Alkoholin ja/tai muiden päihteiden väärinkäyttö
2) Tupakointi
3) Liikunnan puute
4) Ylipaino

Äänestä
  • "Ja taas yksi sokea ja kuuro alipainoinen, joka ei halua kuulla totuutta: Kaikki ylipainoiset eivät syö muuten epäterveellsesti kuin että syövät yksinkertaisesti MÄÄRÄLLISESTI LIIKAA."

    Tosiaan, en huomannutkaan kuinka suuripiirteisesti ruokalista oli laadittu, ei lainkaan määriä. Summittainen maininta "appelsiineja", "jäätelöä". Jos syö liikaa, se on silloin epäterveellistä syömistä. Eiköhän suurin osa ylipainoisista syö juurikin noin.

    Olen aivan normaalipainoinen, 55 kg ja 160 cm. Kuuron kohdalla osuit oikeaan, sokean et. Täällä ei tietääkseni tarvita kuuloaistia, vai liittyikö tuohon viestiin ääni? Sitten meni kyllä ohi. Joskus näemmä luen hiukan kiireesti, oikomalla.

    Myönnän, että kaikenlaiset tekosyyt saavat minut ärsyyntymään. Itse näen hurjasti vaivaa pysyäkseni normaalipainossa. Jos lihon pari kiloa, laihdutan sen heti, eli otan elämäntapani tarkkailun alle ja teen korjausliikkeen.

    En vaan ymmärrä, miten joku voi lihoa aivan huomaamattaan ja asiaan puuttumatta. Vaatteetkaan eivät enää mahdu päälle, ainakin siitä pitäisi huomata.

    Pitkä kävelylenkki on yhtä suhteellinen käsite kuin "jäätelöä" määrällisesti. Minulle pitkä kävelylenkki on 15-20 km, joka menee 7 km/h vauhdilla. Jollekin toiselle pitkä voi olla 5 km/h. Minulle se on hidas ja lyhyt.

    Äänestä

On aivan eri asia syödä iso määrä terveellistä ruokaa kuin epäterveellistä. Kun syön enimmäkseen laadullisesti terveellistä ruokaa, tiedän saavani ruuastani kaikki vitamiinit, hivenaineet jne., mitä tarvitsenkin. Esim. hyvät veriarvoni ja terveyteni kertovat tästä. Jos taas söisin laadullisesti ala-arvoista ruokaa en saisi tarvitsemiani em. aineita. Taidat tietää tämän eron itsekin, mutta koska olet täällä irvailemassa, sivuutat ja kyseenalaistat haluamasi kohdat. Et oikeasti ole oppimassa mitään, vaan tyydyttämässä omaa tarvettasi olla parempi kuin joku toinen.

Minulla on onneksi hyvät luontolenkkimaastot lähellä, joten arkisin pitkä lenkkini on reitistä riippuen noin 10km ja viikonloppuisin tehdään sitten pitempiä reissuja. Luonnossa liikkuminen on ihanaa. Harrastaan muutakin kivaa likkumista ja otan elämän suht rennosti. Miten mahtaa olla sinun kohdallasi tuo rennosti ottaminen, kun hätäännyt parista kilosta?

Mitä sinä hoikka nainen teet täällä lihavuutta käsittelevällä palstalla? Aihehan ei koske sinua henkilökohtaisesti mitenkään.

Onko tämä ainut elämäsi osa-alue, jolla tiedät "pärjänneesi"?

Aika heikoilla on itsetuntosi, jos anonyymillä palstalla läskien ihmisten irvaileminen kuuluu huveihisi!

Itse olen mieluummin tällä omalla tavallani läski kuin sisältä tyhjä toisten mollaaja.

Äänestä
  • Hei!

    Ilmeisesti vastasit minulle? Tuosta mollaamisesta voisin päätellä, että tarkoitit minua etkä aloittajaa, joka kirjoituksensa perusteella oli ylipainoinen.

    En "hätäänny" parista ylimääräisestä kilosta, mutta minulle tulee siitä lihomisesta huono olo. Voin paljon paremmin, kun olen omassa, minulle sopivassa painossa.

    Nautin liikunnasta suunnattomasti. Saan siitä hyvän mielen ja paljon energiaa.

    Kyllä, tämä on osa-alue jossa olen hyvä ja jossa voin päteä. Tiedän paljon liikunnasta, ruuasta, energian saannista ja sen kulutuksesta. Tämä ei ole anoa osa-alue, jossa olen hyvä.

    Itsetuntoni? Voisihan se olla vähän parempikin, mutta yleisesti ottaen olen aika tyytyväinen itseeni ja elämääni tällä hetkellä. Millä mallilla on oma itsetuntosi?

    Niin kuin kirjoitin, minua ärsyttää tekosyyt. Normaalipainossa pysyminen vaatii joiltain, niin kuin itseltäni, paljon työtä. Harvalta se hoikkuus nykymaailman aikaan tulee ihan itsestään. Vanhenemme ja kuntomme heikkenee. Kaupasta saa rahalla vaikka minkälaista syötävää ja vaikka kuinka paljon. Voimme syödä itsemme lihaviksi, koska meillä on siihen varaa.

    Palstalla ei ole painorajoitusta. Olen kiinnostunut painonhallinnasta. Hoikilla kuin lihavillakin on tarve hallita painoaan, eikö? Lisäksi lihavuus koskee minua henkilökohtaisesti moneltakin suunnalta.

    Hienoa sinulle, jos syöt monipuolisesti ja veriarvosi ovat kunnossa.

    Jos olet tyytyväinen olotilaasi, miksi itse olet täällä valittamassa hoikille? Ilmeisesti se laihtuminen kuitenkin kiehtoo ja lihavuus ahdistaa, miksi muuten moinen aggressiivisuus?

    Voit itse laittaa kirjoituksesi omalla nimelläsi ja kasvoillasi. Nyt nimimerkkisikin vaihtuu joka viestissä. Tuskin sinä tuollaisia kirjoittelisit omalla nimelläsi.

    Äänestä

Ja vatut. Syöt aivan järjettömän paljon, jos liikut paljon ja terveellisesti, niin et voi olla läski. Paitsi syöt paljon.

Äänestä

Johan nyt taas höpötystä. Jokin kohta on vähän vinksallaan, oli sitten vaikkapa lihava tai normaalipainoinen joka joutuu antaumuksella kyttäämään painoaan.

Isoin syy on tianteeseen sopimaton ruokavalio sekä tilanteeseen sopimaton aterioimisrytmi. Tehdään itselleen hallaa, samaahan tuo olisi kuin partakoneenterien syöminen...

Perusasioita kuntoon, niin elämä voisi olla tämän saralla helpompaa.

Minulla mennee vielä pitkään, opiskella minulle sopivaa elämäntapaa. Mutta sitä kun rakentaa kestävästi, niin eipähän pohja niinvaan romahda...

Äänestä
  • Niinhän sitä luulisi.. ;-)

    Kuule, se läskin polttaminen on helppoa, mutta painonhallinta vasta on vaikeaa! Jos luulet, että voit jäädä laakereillesi makaamaan sen jälkeen kun olet saavuttanut normaalipainon, niin olet väärässä. Hyvin helposti käy niin että laidut liikaa tai lihot. Se on jatkuvaa hienosäätöä. Helpompaa tiputtaa 2 kuin 20 kiloa, ja taatusti paljon miellyttävämpää.

    Meidän kaikkien kulutus vaihtelee. Joskus työ on rankempaa, joillekin maistuu talvella ruoka paremmin kuin kesällä, ikä hidastaa aineenvaihduntaa, kaikenlainen henkinen puoli vaikuttaa myös. Itsestään huolenpitäminen on tärkeää ja siihen pitää kiinnittää huomiota jos haluaa pysyä terveenä ja hyväkuntoisena. Ei se ole sairautta :-)

    Äänestä

Olen itse töissäkäyvä pienen lapsen kotiäiti. Aikaa liikunnalle ei juuri ole ja harvasen päivä tulee syötyä etenkin iltaisin mitä sattuu karkeista sipseihin. Töissäkään ei jää pulla syömättä, mikäli sitä tarjolla on.

Alkoa kuluu toisinaan ja muutama tupakkakin menee nykyään päivittäin. Veriarvot ja muut hyvät.

Silti en ole ollut koskaan bmi:n mukaan edes lievästi ylipainoinen, mukaanlukien viimeisilläni raskaana ollessa.. Laitokselle lähtiessänikin olin normaalipainoinen.

Aina olen ollut hoikka (n170cm/60-63kg) ja syönyt sitä mitä mieli tehnyt. Kaipa sitä osaa keho jotenki luonnostaan säädellä sitä, että energiaa tulee sopivasti laitettua suusta sisään.

Lihava on lihava, koska syö liikaa. Lopputulos on sama, tuli se ylimääräinen energia sitten suklaasta, kotiruuasta, leivästä tai porkkanasta. Jos syö liikaa, niin läskiä siitä tulee. Esimerkiksi annoskoko on monella aivan väärä. "vähän pastaa" voi ylipainoiselle tarkoittaa mitä vain pikkukauhallisesta kolmeen desiin.

Julminta ja säälittävintä on itsepetos ja tekosyyt. Jokainen on itse vastuussa omasta ylipainostaan.

Äänestä

"Lopputulos on sama, tuli se ylimääräinen energia sitten suklaasta, kotiruuasta, leivästä tai porkkanasta."

Niin, paino kohoaa kummasta vaan, mutta terveenä pysyy, jos ruoka on laaturuokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läski ämmä kirjoitti:

Tiedoksi:

-olen lihava ja vanha ämmä

-käyn joka päivä pitkällä kävelylenkillä ja 2 kertaa viikossa ohjatussa hikiliikunnassa

-minulla ei ole sairauksia eikä lääkitystä

-työterveyden tarkastuksissa veriarvoni ovat joka saralla optimaaliset (on herättänyt ihmetystä siellä)

-en polta lainkaan

-en käytä alkoholia kuin kohtuullisesti pari kertaa vuodessa

-syön pääasiassa hyvin terveellisesti, mutta aivan liikaa

-aamiainen eilen: kaurapuuro, rasvaton maito, kotimaiset marjat (ei suolaa eikä sokeria)

-lounas eilen: vihanneksia, luomumunia

-välipala eilen: appelsiineja

-päivällinen eilen: paistos kotimaisesta naudan jauhelihasta, juureksista ja vihanneksista, vähän pastaa

-iltaherkuttelu eilen: jäätelöä (paljon lisäaineita)

-vain jäätelö oli se, mikä olisi pitänyt jättää pois

ÄLKÄÄ YLEISTÄKÖ ja kuvitelko, että jokainen läski syö äärettömän epäterveellisesti, ei liiku ja sairastaa koko ajan!

Tutkimusten mukaan kaikkein pahinta terveyden kannalta on tupakointi, sitten liikunnan puute ja vasta sitten se ylipaino!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu