Olemme tunteneet hänen (naisen) kanssa 3 vuotta. Tutustuimme toisiimme ystäviemme kautta. Molemmat pitkäaikaisissa parisuhteissa. Ensin emme huomanneet toisiamme, mutta yhteisen matkan jälkeen tuli esiin meidän samankaltaisuutemme. Tuntui hyvältä olla ystävä hänenlaisen naisen kanssa, joka ymmärtää täysin minua. Aloimme viettää paljon aikaa yhdessä (minä, sinä ja kumppanimme). Yhtään en osannut odottaa, että ihastuisin. Jossain vaiheessa huomasimme, että katseemme venyivät liian pitkiksi, halaukset muuttuivat voimakkaimmiksi. Keskustelujen aikana huomasimme puhuvamme vain toisillemme. Olemme kumpikin tunteellisia ihmisiä. Pienet hipaisutkin värisyttävät koko kehoa. Kumppanimme ovat toki huomanneet samankaltaisuutemme. Pientä mustasukkaisuutta on ollut ilmassa kumppaniemme puolelta (jotka normaalisti eivät tunne mustasukkaisuutta. Olemme molemmat myös hyvin lapsirakkaita ja valmiita vanhemmuuteen, kumppanimme eivät ole vielä valmiita siihen. Hän herättää minussa suojelijan ja huomaan, että hänkin haluaa suojella minua. Olemme molemmat hyvin pehmeitä ja lämpimiä ihmisiä..kun taas kumppanimme hyvin voimakastahtoisia ja kunnianhimoisia työt edelle-asenteella omaavia ihmisiä.
Välillä en vain pysty pitämään itseäni kaukana hänestä...mitä teen? Tämä tulee esiin turhautuneisuutena ja tiuskintana häntä kohtaan. Huomaan, että hänkin on välillä hyvin turhautunut. Muutaman kuukauden ajan olemme molemmat ottaneet tietynlaista etäisyyttä toisistamme. Hänestä on tullut niin tärkeä ihminen elämässäni ja myös hänen kumppanistaan. Hänestä kuitenkin välitän jo liikaakin ja nyt taistelen näitä tunteita kohtaan.
Onko joku muu ollut vastavaanlaisessa tilanteessa? Miten tässä tulee jatkossa käymään?
Välillä en vain pysty pitämään itseäni kaukana hänestä...mitä teen? Tämä tulee esiin turhautuneisuutena ja tiuskintana häntä kohtaan. Huomaan, että hänkin on välillä hyvin turhautunut. Muutaman kuukauden ajan olemme molemmat ottaneet tietynlaista etäisyyttä toisistamme. Hänestä on tullut niin tärkeä ihminen elämässäni ja myös hänen kumppanistaan. Hänestä kuitenkin välitän jo liikaakin ja nyt taistelen näitä tunteita kohtaan.
Onko joku muu ollut vastavaanlaisessa tilanteessa? Miten tässä tulee jatkossa käymään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi mies--78...
Kirjoituksesi olisi voinut olla minun näppikseltäni, se vain että olen nainen, joka ei ole päässyt aivan halailemaan ihastukseni kohdetta, mutta voin vain posket kuumottaen kuvitella mitä tapahtuisi jos jäisimme kahden...
Onneksi emme ole saaneet mahdollisuutta, sillä rakastan aidosti omaa aviomiestäni, yhteistä lastamme ja perhettämme. En ikipäivänä voisi tehdä mitään rumaa ja pahaa perheelleni.
En kuitenkaan voi sille mitään, mitä tunnen ystäväpariskuntamme (avoliitossa, ei lapsia) miestä kohtaan. Olemme ensikerran tavanneet erään paikallisjaoston kokoontumisessa ja siitä tapaamisesta lähtien katseet ovat kertoneet kaiken...
Aluksi näimme harvakseltaan, nyt olemme parin vuoden aikana tavanneet aina vain useammin... Koskaan ei kahdenkesken, en uskalla, ettei tapahdu mitään peruuttamatonta.
Silti odotan jokaista mahdollisuuttaa nähdä hänet ja jutella edes arkisia asioita hänen kanssaan, istua vieressä, vastapäätä ja katsoa silmiin, pientä jalkapeliä pöydän suojissa, istua vierekkäisillä paikoilla konsertissa, elokuvissa, teatterissa tai baarissa ja nauttia kun jalkamme koskettavat toisiaan ilman, että kukaan huomaa...
Tiedän, järjetöntä, mutta vielä ei ole 8 vuoden aikana tämä polte laantunuy, vaikka toisinaan sitää toivonkin...