Eikö koulu huvita?

kandi

Näillä foorumeilla on ollut paljon kirjoituksia motivaation puutteesta ja siitä, ettei koulu huvita.

Suomen koulujärjestelmä on hyvä, muttei täydellinen. Jokainen oppii omalla tavallaan, mutta nykyisellä huonolla ohjauksella ja tasapäistämisellä on vaikea löytää se oma tapa.

Miksi lukea, tehdä töitä ja saada hyviä numeroita?

Varsinkaan, jos ei vielä tiedä mitä haluaa opiskella tai tehdä koulun loputtua?

Hyvät arvosanat kannattaa nähdä valinnanmahdollisuuksia lisäävänä tekijänä. Hyvillä papereilla varustettu henkilö on yleensä tottunut tekemään töitä. Tämä ominaisuus yhdistettynä hyvien arvosanojen antamaan lähtöpistenosteeseen on helppo päästä opiskelemaan melkeinpä mitä vain, jos halua on. Jos keksii vasta myöhään, että haluaakin jollekin suositulle alalle, on mukava jos ei tarvitse raataa itseään hengiltä arvosanojen nostamiseksi.

Usein hyvin menestyvistä luullaan, ettei heillä ole koulun lisäksi muuta elämää. Viimeistään nyt on syytä unohtaa vastaava typerä stereotypia. Koulussa menestyvät ovat usein muutenkin aktiivisia ihmisiä. Aivan normaali sosiaalisuus, laaja ystäväpiiri, harrastukset, menot, biletys ja rentoutuminen ihan oikeasti mahtuvan yhteen ja samaan ihmiselämään.

Koulu on yleensä ottaen realistisesti mahdollista käydä vain kerran. Ei siihen tarvitse kuluttaa tuntikausia joka päivä, ellei nyt koeviikko ole ihan nurkan takana.

Koulu ei ole itsetarkoitus ja hyvät arvosanat itsetehostusta. Mieti, kuinka suuren osan elämästään ja vuorokaudestaan aikuinen ihminen viettää työn parissa. Kulutatko niin suuren osan elämästäsi mielelläsi ns. paskaduunissa josta et yhtään pidä? Enpä usko. Mielenkiintoinen, oman alan työ voi parhaimmillaan olla rikkaus eikä rasite. Hyvin palkatut alat eivät tietenkään välttämättä aina ole jokaisen ominta alaa; kukin valitkoon sen mukaan, mistä itse on kiinnostunut. Juuri tämän vuoksi itse halusin tehdä koulussa töitä päästäkseni opiskelemaan haluamaani alaa yliopistoon. Arvelin aina, että työ jota haluan tehdä on varmasti iso asia kun puhutaan siitä, olenko elämääni tyytyväinen.

Entä jos kouluaineet eivät jaksa kiinnostaa? Monet löytävät työn myös harrastuksensa parista. Ota selvää, lue kirjoja eri aloilta ennakkoluulottomasti. Kun kuulet oudon ammattinimikkeen, ota selvää mitä se tarkoittaa. Uskon vakaasti ettei sellaista ihmistä olekaan, jota ei mikään asia maailmassa kiinnostaisi.

Aina välillä väsyttää eikä jaksa uskoa itseensä. Monella on luulo, että on liian huono pärjäämään. Vaihda lukutaktiikkaa, lue enemmän, kokeile jotain muuta ainetta. Suomalaisessa peruskoulussa ja lukiossa kyllä pärjää ihan hyvin ilman sen kummempia luonnonlahjoja, ihan kohtuullisella työllä.

Pintapuolinen lukeminen ei riitä. Moni lueskelee koealueen kerran läpi ja menee kokeeseen jännäämään tuleeko kutonen vai ysi. Lue sen sijaan useaan kertaan koealue läpi kunnes osaat luetella kunkin kappaleen pääasiat, yhdistellä eri kappaleiden asioita toisiinsa; kunnes TIEDÄT että osaat.

Loppukaneettina voin kertoa, että tein paljon koulutyötä peruskouluajan ja lukion, harrastin paljon, pidin yllä kaverisuhteita, biletin, tein sivutöitä, kirjoitin erittäin hyvin, ja vuosi sitten pääsin ensiyrittämällä yliopistoon vaativalle mutta palkitsevalle alalle. Elämästäni ei puutu mitään; se että saan opiskella sitä mitä nyt opiskelen on siihen suurimpia tekijöitä.

Jaksakaa! Koulu ei oikeasti ole turhaa vaikka se usein teoreettiselta ja kuivalta umpikujalta ja vankilalta tuntuisikin.

3

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näppylät

      Täyttä asiaa!

    • opiskelija

      "--nykyisellä huonolla ohjauksella ja tasapäistämisellä on vaikea löytää se oma tapa". Olet oikeassa.

      "Hyvät arvosanat kannattaa nähdä valinnanmahdollisuuksia lisäävänä tekijänä." Niin, mutta kannattaa myös muistaa, että lukiosta saadut arvosanat eivät sinällään ratkaise mitään yliopistoon pyrittäessä. Vaikka ei olisikaan se open lellikki ja arvosanatkaan eivät olisi huippuja, yliopistoon voi silti päästä. Lahjakkuutta on monenlaista. Jos lukiossa ahertaa vain arvosanojen takia ei pitkälle pötki. Ihminen on aina enemmän kuin vain osiensa summa. Harrastus- ja arvosanaluettelo ei kerro kenestäkään yhtään mitään. Se on vain pintaa, asioita joita on tehtävä vaikutelman takia. Ansioluetteloaan esitteleviä pikkutärkeitä nilkkejä on maailmassa jo ihan tarpeeksi.

    • Opettaja

      Kandi on monessa asiassa aivan oikeassa, mutta kommentoisin tuo huonoa ohjausta. Olen jo usean vuoden ajan joutunut / saanut ohjata lukiolaisiani heidän opiskelussaan. Yleisin kommentti on ollut että taasko tätä ohjausta, eihän tätä kukaan jaksa ja kaikkihan nämä asiat tietävät. Niin että eipä ohjauksen huonoudesta, kun ei tätä nykyistäkään ohjausta haluta ottaa vastaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe