"http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/pienella-rahalla-voi-saada-ihmeita-aikaan/1296825"
Ihmetellään mm. työpaikkojen katoamista vuoden 1990 tasoon verrattuna itä- ja pohjois-suomen teollisuustyöpaikoissa n. 26000 työpaikkaa.
Onko se mikään ihme kun 90-luvun poliitikkojen ja pankkien yhteistuumin aiheuttamassa lamassa Suomesta teurastettiin tahallaan ainakin 60.000 yritystä koska valtio, eli veronmaksajat olivat luotettavampi maksaja kuin velkaantunut yrittäjä vaikka yritys sinänsä oli ihan elinkelpoinenkin. Pankkituen piikki oli auki jonne pankit kaatoivat surutta yrityksiä kuin heinää niittokoneella.
Onko se mikään ihme ettei Suomessa ole perustettu yrityksiä sen jälkeen koska valtion ja taloudellisen eliitin muodostama mafia on liian epäluotettava "sopimuskumppani"! Tekopyhästi vain hurskastellaan juhlapuheissa yritysten perustamisen puolesta mutta käytännön teot ovat täysin päinvastaisia ja mielivaltaisia!!
Ihmetellään mm. työpaikkojen katoamista vuoden 1990 tasoon verrattuna itä- ja pohjois-suomen teollisuustyöpaikoissa n. 26000 työpaikkaa.
Onko se mikään ihme kun 90-luvun poliitikkojen ja pankkien yhteistuumin aiheuttamassa lamassa Suomesta teurastettiin tahallaan ainakin 60.000 yritystä koska valtio, eli veronmaksajat olivat luotettavampi maksaja kuin velkaantunut yrittäjä vaikka yritys sinänsä oli ihan elinkelpoinenkin. Pankkituen piikki oli auki jonne pankit kaatoivat surutta yrityksiä kuin heinää niittokoneella.
Onko se mikään ihme ettei Suomessa ole perustettu yrityksiä sen jälkeen koska valtion ja taloudellisen eliitin muodostama mafia on liian epäluotettava "sopimuskumppani"! Tekopyhästi vain hurskastellaan juhlapuheissa yritysten perustamisen puolesta mutta käytännön teot ovat täysin päinvastaisia ja mielivaltaisia!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taannoin kun Kuopiosta olivat lopettelemassa mm vaneritehdasta niin meidän elinkeinojohtajamme kertoi radiossa ettei hätää, korvaavia työpaikkoja on tulossa kaupanalelle pilvin pimein....
Kiesus, miten kaupanalan työpaikat voivat muka korvata teollisuuden työpaikkoja, varsinkaan vientiteollisuuden!!!
Joopa joo, koneenhoitajasta / tuotantotyöntekijästä myyjä ja korjaamon mekaanikosta lähihoitaja... niinpä varmaan...
Ja vientiteollisuus voidaan korvata kaupittelemalla täällä Suomessa toisillemme hilavitkuttimia... ja lehmät lentää taivaalla...
Sitä kun virkamiehen ei tarvitse vastata mistään niin voi puhua mitä sylki suuhun tuo...
juuripa oli tänään ylen radiouutisissa että kuopioon syntyi viime vuonna enemmän uusia työpaikkoja mitä oli ennustettu. myös verratessa muihin samankokoisiin kaupunkeihin kuopio yksi menestyjistä.
Mitä työpaikkoja ne olivat, julkisen sektorin väliportaan pomojen pomon paikkojako?
Uusista pienyrityksistä uutisessa puhuttiin. On varmaan kuunneltavissa netissä tuo lähetys. Jostain kuopio innovation hautomosta moni peräisin.
Joko löytyy taas tyhmiä yrittäjänplanttuja jotka eivät tiedä miten valtio yhdessä pankkien kanssa teurasti Suomesta 90-luvulla ainakin 60.000 yritystä ja pyyhkäisi samalla ainakin 500.000 työpaikkaa vessasta alas kun valtion pankkitukipiikki oli auki, pankit poliitikkojen siunauksella saalistivat firmoja vaatimalla velat maksuun heti tai firma pakotettiin konkurssiin koska valtio eli veronmaksajat olivat varmempia maksajia kuin velallinen yrittäjä.
Velat olivat valuuttalainoja joita pankit muutama vuosi aiemmin suorastaan tyrkyttivät ottamaan ilman vakuuksia, kehittelivät siis ansan.
Näin epäluotettavassa ja mielivaltaisessa maassa ei kenenkään kannattaisi perustaa yrityksiä jotka tarvitsevat lainaa pankeilta. Varmasti nytkin valtio ja pankit keskenään kehittelevät uudenlaisia ansoja yrityksille ja tavallisille kansalaisille, sitä ei vaan koskaan tiedä milloin heidän paskansa lentää taas tuulettimeen...
Kuopioon on varmasti syntynyt aikamoinen määrä työpaikkoja.....nimittäin kaupanalan osaaikasia joita ei kannattaisi edes ottaa huomioon koska pelkästään niistä saatavalla palkalla ei elä!
Sama tilanne osalla julkisen alan työntekijöitä..
Siksi Kuopiolla on suhteellisesti ollut jo kauan suurimmat sosiaalimenot isoista kaupungeistamme.
Aika outo syy hehkuttaa työpaikkojen lisäystä....
Ei pidä antaa uusien yritysten tai työpaikkojen lukumäärän harhauttaa vaan yritysten tai työpaikkojen lukumäärän NETTOMUUTOS !!
Uusia yrityksia saattaa tulla määrä x muttei jos huomioida suurempaa määrää lopettaneita yrityksiä niin hyvältähän se näyttää!
Ja juuri tuohon yksipuoliseen uusien yritysten lukumäärän ilmoittamiseen perustuu näiden mielipidemuokkaajien kirjoittelut!
Työpaikkojen vähyys johtuu yksinomaan siitä että palkat on liian korkeat, kuka ulkomailla ostaa kalliilla kun halvemmallakin saa. Tässä on kierre, hinnat nousee on nostettava palkkoja, vuokrat nousee ei tule toimeen palkalla. Koko hemmetin systeemi pitäs pistää uusiksi.
Mietittekö koskaan miten etelämaalaisten on varaa tuoda suomeen edullisia hedelmiä esim. omenoita kun suomessa maksat niistä suomalaisista tuotetuista jopa kolmenkertaisen hinnan?
Ei tässä auta uikuttaa valtiota apuun - valtiohan olemme me kaikki täällä elävät mehän ne rahat tavalla tai toisella tehdään valtiolle.
Ja niin moni perhana sentään vetää välistä ja rikastuu.
juuri eilen luin uutisen että joku EU instanssi on kiinnittänyt huomiota Suomen poikkeuksellisen korkeaan inflaatioon, hinnat nousee nopeammin kuin muualla EU:ssa ja väitän että syynä on pelkkä rikollisluontoinen ahneus sekä valtion loisiminen tavallisen kansalaisen kukkarolla!
Ei riittänyt että kilpailuvirasto pakotti maidon hintaan 30% korotuksen, energiamarkkinavirasto pakottaa lain voimalla sähkönhintaan jälleen ainakin 10% korotuksen mm. määräämällä sakkoja jos sähkökatkot kestää tiettyä aikaa pidempään, pakottamalla siirtämään sähköjohdot maan sisään, jne.
Mikään virasto ei näytä välittävän paskaakaan siitä mitä heidän päätöksensä tulee maksamaan tavalliselle kansalaiselle. Kaikki maksut ja verot mitä yrityksillekin näennäisesti määrätään, kaatuu vain ja ainoastaan tavallisen kansalaisen, kuluttajan maksettavaksi. Eikö päättäjät käsitä tätä vai eivätkö he välitä mitään, kunhan jotain näennäispuuhastelua tekevät ja päätöksiä että näyttäisi että virastoa muka tarvitaan johonkin ja verovarojen tuhlaus saa jatkua!
P3RKELE!!!