Palola,kansanopiston johtaja Helsingistä piti eilen hyvän ja raamatullisen puheen.
kuuntelitko
Nettikuulija
29446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kohta kuitenkin hyllytetään, kun puhe oli raamatullinen. Vl:ät eivät koe turvalliseksi puheita, joista puuttuu tuttu fraaseilu.
Palola on pappi Luterilaisessa kirkossa.Jokainenhan saarnaa omilla lahjoillaan ei kai voi vaatia että kaikki samoja sanoja käyttäisivät.Ketkä on hyllytetty jos raamatun mukaan saarnaa? Taitaa olla nuo hyllytykset niitä höpö puheita ja keksintöjä joilla halutaan mollata VL.lliä.
SIIS ON NE HÖPÖ PUHEITA.Sanokaa esimerkki ketä on hyllytetty Raamatun mukaan saarnaamisesta?????
Vl-liike on kuuluisa pappis -eriseurasta, jossa kolmas osa papeista heitettiin ulos vl-liikkeestä.
Onhan noita pappien hyllytyksiä kuulunut viime aikoinakin.
KENEN?????????
Ainakin Alaranta, Leppänen ja Naatus, kun nimiä haluat.
Lisäksi Kärkkäinen ja Sulila. Maallikoita tietääkseni vain yksi puhuja Hurtig. Pappi Nenonen erosi tavallaan itse mutta hänet oltaisiin todennäköisesti hyllytetty muutenkin koska kannatti naispappeutta julkisesti.
Palolan Jukka ei hyväksy naispappeutta eikä vaikuta muutenkaan liberaalilta.
Ketkä viime aikoina laitettu istumaan?
Kuuntelin ja tykkäsin. Puhui mm. kristillisyyden laitostumisesta.
Hieno puhe oli. Itse olen miettinyt että siinä oli varmasti jotain sellaista, jota tulee vain teologin suusta. Teki paljon pesäeroa hyväksikäyttöihin liittyvästä synninpäästön väärinkäytöksistä - erittäin tarpeellista sekin. Myös pieni mielleyhtymä tuli hoitokokouksiin, kun puhui omakohtaisesta uskon valvomisesta eikä toisen.
Harvinaisen paljon puheessa oli sellaista, johon itse voi suoralta kädeltä yhtyä. Ehkä pienenä pohdinnan kohtana jäi kytemään kysymystä huolen tai lähimmäisen rakkauden ulkoistamisesta diakoniatoimikunnalle. Hyvä siitä on muistuttaa, että kuuluu ilman muuta kaikille. Toisinaan ihmisen omakohtaiset voimat ovat niin kuitenkin niin vähäiset, että toisenkin huolen kuunteleminen ei enää palvele ketään.
Mietittäväksi:
Mitä on käytännössä diakoniatoimikunta ja diakoniatyä VL - kuvioissa? Osaako joku vastata?
Pitäisikö ehkä nimeä muuttaa?
Oli hyvä puhe jota kuunnellessa tuli hyvä mieli,noin se juuri täytyykin olla että omakohtainen usko on ensi sijalla.Vierastan paatoksellista ja tunteisiin vetoavaa perinnäissääntöihin tukeutuvaa puhetta.Jumala antakoon puhujille viisautta ja hengen valkeutta selittämään raamattua.
Jukka Palola piti oikein hyvän ja Raamatullisen ja hyödyllisen saarnan.
Erityisen hyvä oli että hän tuomitsi synninpäästön väärinkäytön rikosasioissa ja toiseen ihmiseen kohdistuneissa vääryyksissä. Hän korosti Raamatullisesti sitä että synninpäästön lisäksi vääryyksien ja rikosten korjaaminen korvauksilla ja rikosilmoituksen tekemisellä on välttämätöntä.
Helsingissä on nimittäin esiintynyt sellaista harhaoppia mm Pekka Nurmelalla että 1. Kor. 6. koskisi rikosasioita, jollainen käsitys voi johtaa tilanteen tullessa mm pedofiliarikosten salailuun. Asia on kuitenkin Raamatun mukaan niin että kyseinen Raamatun kohta koskee vain talousasioihin liittyviä riita-asioita joihin ei liity rikosta.
Eikö omatuntokin jo sano että pedofiiliarikosten salailut on vääryys joista pitäisi paranrannukseen nöyrtyä.
Tähän mennessä yli 130 lestadiolaismiestä on jäänyt kiinni pedofiliasta. Tilanne keväältä 2012.
On uskomatonta kuinka paljon tänä päivänä puhujien puheet poikkeavat toisistaan kuten Palolan ja Nurmelan puheet. Eikö tallin haju olekaan tänä päivänä samanhajuista?
en ota kantaa Nurmelan puheeseen ,Palolan puhe vastasi aamenta että juuri noin sen pitää ollakin.
Uskon että tulee Jumalan aika kun asioita aletaan selvittämään,onhan jo vääryyksiä tullut päivänvaloon jotka ovat raamatun vastaisia ja aiheuttavat hämminkiä rakkaassa siionissamme.
On tullut turvällinen tunne kun on tälääisiä puhujia kuin Jukka Palola joka tukeutui raamatun sanomaan,eikä peitellyt vääryyksiä ja ilman lain varjoa Jumalan armoa saarnasi.Tuli sellainen tunne että tästä uskosta en halua luopua.
Kuuntelin ja ole samaa mieltä. Harvinaisen hyvä puhe.
Kuuleeko ton puheen jostain?
Ei sitä kuule mistään,se tuli vain netin kautta.Taivaan Isälle kiitos että antoi selkeän evankeliumin kuulua ilman että saarna olisi ollut lain alle jättävää tai tee sitä tee tätä ensin kuin saat uskoa.
Missä tämä puhe pidettiin?
pidettiin Helsingin ry:llä..
Kun tällä palstalla jotain puhujaa kehutaan, niin satavarmasti SRK julistaa hänet s*atanan haltuun muutaman kuukauden sisällä. Odottakaahan puoli vuotta!
Entä jos tämä palsta ei olekaan niin merkittävä kuin jotkut ajattelevat.
esim naispappeus
114 Vastausta 322 Lukukertaa
kyse on siis noin 100-200 hengestä ja näistä vanhoillislestadiolaisia on vain muutama.
vertailuna vuosi 2008
20 Vastausta 4 592 Lukukertaa
Ei näillä kirjoituksilla täällä mitään merkitystä ole, kiinostavuus on aikaa sitten loppunut
Myöskään noilla sun luvuilla ei ole mitään tekemistä realielämän kanssa.
En osaa hyvin selittää erikseen yksinkertaista asiaa, mutta totean lyhyesti, että oikean lukijamäärän saat, kun vähennät 322 lukukerroista 300 pois,. Oikeastaan enemmänki voisi vähentää, mutta pyöristin tasalukuun.
Noista vanhoista voit vähentää liki kaikki pois. Melperin ja muutaman muun hullun enterin painalluksia suurin osa. Nykyisin sitä bluffia ei voi enää kovin helposti harrastaa.
Parhaiten näet kävijämäärät, kun katsot sellaisten viestien lukijamäärät joihin ei ole tullut vastauksia.
Nykyisin, kun tulee uusi vastaus ketjuun, niin jokainen lukija jättää uuden lukijamerkinnän, vaikka olisi aiemmin jo saman avauksen jo avannutkin. Jos ketjussa on 10 vastausta, niin jätät kymmenen lukijamerkintää jos avaat joka vastauksen takia ketjun aina uudelleen.
Tänne on tavalla taikka toisella koukussa kymmenkunta tyyppiä, minä siinä joukossa. Pahassa koukussa on sitte alle viisi henkeä. Nuo viisi käytännössä asuvat täällä ja kirjoittavat 95% kaikista viesteistä.
Porukka on minullekin niin tuttua, että voisi pitää melkein kasvotuttuna, haha :)
Viestien sisällöstä, sanavalinnoista ja vaikkapa vrk:n ajoista voi välittömästi tunnistaa kuka sillä kertaa oksentaa. Ainostaan nimi puuttuu, koska melp.. eikun siis nimiä ei ole, koska nikit vaihtuu. Muuten tuttuja, mutta ei nimituttuja ;)