Onko yleistäkin, että lasten teko ajoitetaan opiskelujen mukaan?
Kummasti eräällä lääkäripariskunnalla syntyivät lapsoset heti kesän alussa ja toinen joulukuun lopulla. Lomaa nääs edessä.
Entä väitöskirjan teko äitiyslomalla?
Lapset johonkin väliin
2
241
Vastaukset
- rttt
Jos noin kovasti tämän nimenomaisen pariskunnan asiat kiinnostaa,
sun kannattaa varmaan kysyä pariskunnalta itseltään.
Noin yleisesti monet opiskelijat ja työelämässä olevat ihan alasta riippumatta
pyrkii suunnittelemaan milloin olisi sopiva hetki lapsen tulla.
Pyritään esimerkiksi saamaan opinnot tiettyyn vaiheeseen tai saamaan vakinainen työpaikka, ostamaan asunto tms. ennen lapsentuloa.
En usko että lääkärit poikkeavat tässä suhteessa paljonkaan muista.
(Sitäpaitsi työuransa alussa monet nuoret lääkärit paahtavat perinteisinä loma-aikoina päivystyksessä, varsinkin paljon päivystystä sisältäville aloille erikoistuvat)
Joillain vaan lapsensaanti tärppää silloin kuin on suunniteltu ja
joillain tärppää ihan suunnittelematta:-)
Lääkärit hankkivat usein ensimmäisen lapsensa reilusti alta kolmikymppisinä
eli jonkun verran keskimääräistä nuorempina, jolloin hedelmällisyys on parhaimmillaan. Ehkäpä heillä siis tärppää tästä syystä nopeammin, mene ja tiedä.
Lääketieteessä tohtorin tutkinnon suorittaminen edellyttää n. neljän vuoden päätoimista opiskelua, joten ihan yhden äitiysloman aikana väitöskirjaa tuskin valmiiksi saa. Toisaalta väitöskirjatyö etenee usein työn lomassa pikkuhiljaa, miksei sitten äitiyslomalla, jos energiaa riittää. - ninekuukautta
Miten lastenhankinta riippuu vuodenvaihteesta tai lomista? Lapsesta saa normaalin äitiysloman ihan milloin vaan sattuu synnyttämään.
Ja vaitöskirja äitiyslomalla on sivuasia, jokainen sen lapsensa ensisijaisesti hoitaa. Jos väitöskirja on harrastus, sitä voi tehdä myös silloin.
Kummasti meidän perheessä syntyivät lapset 9 kuukautta seksin jälkeen. Pitäisikö siitä huolestua. Ettei vain olisi suunniteltu juttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4018721Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683091- 171514
- 741056
- 761048
- 271005
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta63958- 55943
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73894- 65890