Kunnantalolla otettakoon mallia Paavista

Pieksämäellä oli tammikuun lopussa 19384 asukasta. Joulukuussa oli 19405 asukasta. Taas on käytettävissä hieman vähemmän verotuloja. Kustannukset jatkavat nousuaan, koska kaupungilta voi irtisanoa vain kokonaisia ihmisiä ja vajaa käytössä olevat tilat eivät katoa mihinkään.

Täytyy valitettavasti todeta, että kurjuuden syy ei ole huono tuuri tai kaupungin kannalta väärässä asennossa olevat tähdet. Kurjistumista kiihdyttää kaupungin johdon ja joidenkin kaupungin työntekijöiden symbioosi, jossa henkilökohtainen etu ja keskinäinen lojaalisuus ohittavat kaupungin ja sen asukkaiden edun. Tämmöinen myrkyttää ilmapiirin ja mädättää Pieksämäen sisältäpäin.

Paavi siirtyy sivuun, koska ei kykene hoitamaan työtään asianmukaisesti. Koska näemme vastaavan ihmeen Pieksämäellä?
6101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tilastonörtti mee pooois.

Äänestä

Heitänpä mäkin havainnon tilastoista. Miehii on kaikissa ikäluokissa enmmän paitsi 65 vuotiaissa. Mikkelissä ikäluokassa 35-44 kysyntä ja tarjonta kohtaa. Kuopiossa tyttöjä riittää 15-24 vuotialle pojillekin.

Äänestä

Alkaa olla kulunut juttu tommonen haukkuminen. Parhaansa yrittävät. Se riittäköön. Pian saa seuraava sukupolvi yrittää.

Äänestä

Ehkä pieksämäkeläisten ois ruvettava hieman ahkerimmiksi....kun enää se VR ei ole sellanen työnantaja kuin ennen (paikka jossa ei välttämättä tarvinnut edes tehdä mitään...pääasia kun oli, että käy näyttäytymässä työpaikalla aamulla!)....

Äänestä
  • Työnantajakuvatutkimuksen mukaan VR koetaan hyväksi työnantajaksi. VR:ää luonnehditaan sanoilla vastuullinen ja uudistuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PMK-konklaavi kirjoitti:

Pieksämäellä oli tammikuun lopussa 19384 asukasta. Joulukuussa oli 19405 asukasta. Taas on käytettävissä hieman vähemmän verotuloja. Kustannukset jatkavat nousuaan, koska kaupungilta voi irtisanoa vain kokonaisia ihmisiä ja vajaa käytössä olevat tilat eivät katoa mihinkään.

Täytyy valitettavasti todeta, että kurjuuden syy ei ole huono tuuri tai kaupungin kannalta väärässä asennossa olevat tähdet. Kurjistumista kiihdyttää kaupungin johdon ja joidenkin kaupungin työntekijöiden symbioosi, jossa henkilökohtainen etu ja keskinäinen lojaalisuus ohittavat kaupungin ja sen asukkaiden edun. Tämmöinen myrkyttää ilmapiirin ja mädättää Pieksämäen sisältäpäin.

Paavi siirtyy sivuun, koska ei kykene hoitamaan työtään asianmukaisesti. Koska näemme vastaavan ihmeen Pieksämäellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu