Olen suhteessa, jossa seksittömyydestä on tullut varsinainen pattitilanne. Kaikin puolin muuten olemme todella hyvä pari ja meillä on todella vankka rakastava tunnesuhde ja muutaman vuodenkin jälkeen suhde on kaikkea muuta kuin tylsä. Alusta asti partnerini seksidraivi on ollut mielestäni alhaisempi kuin omani. Hän on hyvin itsevarma ihminen...lukuunottamatta seksuaalisuuttaan. Itselläni on aikaisemmissa suhteissa partneri ollut yleensä aina aloitteellisempi ja dominoivampi, joten ehkä olen tässä tilanteessa tuntenut itseni myöskin hieman epävarmaksi. Viimeisen parin vuoden aikana on seksiä ollut varmaan vain muutaman kerran vuodessa! Mies ei tahdo tehdä aloitetta (ja nekin kerrat usean drinkin jälkeen) ja itse olen tulkinnut tilanteen niin ettei häntä taida kiinnostaa ollenkaan. Silloin tällöin, yleensä minä, tuon seksittömyyden esille ja se päättyy yleensä tavallaan toisiemme syyttelyyn. Tai siis hän enemmän syyttelee minua, kun minä taas haluaisin keskustella asiasta. Mies sanoo etten minä ole tehnyt asian hyväksi yhtään mitään ja ilmeisesti haluaisi että minun tehtäväni on vietellä hänet ja pitää mielenkiintoa yllä. Yhtään tarkempia toiveita hän ei suostu ilmoittamaan ja koko suhteen aikana en ole päässyt johtopäätökseen mistä hän pitää/kiihottuu. Seksissä hän on aina yleensä aina halunnut olla enemmän antava osapuoli.Tähän mieheen ei tunnu pätevän ne normaalit käyttöohjeet!!! Asia alkaa nyt aiheuttaa pinnan alla aika lailla jännitteitä muussakin elämässä koska aikaa on kulunut niin paljon ja kumpikaan ei oikein tiedä miten tilanne ratkeaisi. Ehkä minun pitäisi repäistä jotenkin...Löytyisikö vinkkejä tilanteeseen?Luulen että jos emme pian saa asiaa paremmalle tolalle, alkaa olla liian myöhäistä. (p.s. uskottomuus on poisluettu asia)
pattitilanne
meppi
41011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No voisit alkaa käyttäytyä miestäsi kohtaan kuin rakastaja eikä kuin kaveri. Hei kaverist puhuu ja viettää aikaa keskenään... Yritä saada takaisin tietty jännite niin kaikki sujuu... Mieti mistä miehesi piti suhteen alkuaikoina... =)
taidat olla aivan oikeassa. Mulla ei taida olla hajuakaan mistä mieheni pitää. Alkuaikoina asiat meni ok automaattisesti kun oltiin vasta tavattu, eli silloin ei kummoisempia juttuja tarvittu. Mun täytyy kai vaan rohkeesti kokeilla jotain ja katsoo mitä tapahtuu...
Sori, mutta vaikuttaa siltä että miehesi on homo.
miestäsi, kaikin puolin. jykeviä hartioita, hyvännäköisiä jalkoja, kroppaa, ym ym,sitä mies tarvitsee,saa itseluottamusta,ja seksikin alkaa maistua.