Morkkis

katuja?

Minua vaivaa huono omatunto. En tiedä oikeastaan, että miksi. Kahtena viimeviikonloppuna on tullut juotua vähän enmmän kun oli tarkoitus, ja juomista seuraavat päivät ovat olleet ankeat.

Mitään kovaa fyysistä krapulaa mulle ei tullut,vähän päänsärkyä ym. mutta häiritsee kovasti se, etten muista kaikkea mistä olen ihmisille puhunut. Olen luonteeltani hieman varautunut, enkä mielelläni puhu kovin paljoa henkilökohtaisista asioista. Humalainen minäni on ilmeisesti eri mieltä ja tekee tunnustuksia asioista, jotka mielummin pitäisin omana tietonani. Tarkoitukseni ei ole koskaan kertoa, että millon esimerkiksi harrastanut viimeksi seksiä tai että minulla on ollut maha ihan sekaisin ja ilmavaivoja... Hävettää kovasti tällaiset möläytykset ja sekin ettten aamulla kykene ihan kaikkia keskusteluja ja juttuja muistamaan.

Nytkin on jo maanantain ja tiistain välinen yö ja minun on vaikea saada unta, koska perjantai-illan tapahtumat kummittelevat mielessäni. Mietin, että olenkohan mahdollisesti nolannut itseni, käyttäytynyt liian estottomasti tai hölmösti, olenko loukannut jotakuta, tai saanut itseni muuten huonoon valoon... Olo on jotenkin likainen ja väärä, huono omatunto vaivaa ja tiedän, etten voi sitä poistaa. Tunnen itseni taas epäonnistuneeksi. Voin vaan seuraavan kerran juhlimaan lähtiessäni miettiä tarkemnmin, että kuinka monta olutta tai drinkkiä kannattaa juoda, että pystyn hallitsemaan tilanteen ja itseni.

Ihmettelen kovasti, että miten ihmiset, jotka juovat itsensä tajuttomaan humalaan joka viikko kerran tai useammin pystyvät elämään itsensä kanssa. Minulle kun satunnainen kova humala aiheuttaa näin hirveän olon pitkäksi aikaa. Vai juovatko he sitten vaan lisää unohtaakseen edellis illan hölmöilyt?

Väkevistä varmimmin saan pääni sekaisin, tulipa taas muistutus siitä. Vaikka olen suht kevyt naispuolinen, niin toleranssini on sen verran hyvä, ettei kaljaa tule koskaan juotua niin paljoa että siitä pahaa humalaa tulisi. Tämän kun muistaisi, niin asiat olisivat jo vähän helpommin.

12

1203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saarnaaja

      Se on ainakin varmaa, että ne morkkikset ei tule ainakaan helpottumaan, päinvastoin.
      Jos alkaa ottamaan usein viikonloppuisin, niin juuri kun on edellisestä morkkiksesta päässyt yli, niin jo pukkaa uutta päälle. Ei mikään nautittava tilanne, etenkin kun niillä moraalisilla krapuloilla on ajan myötä tapana vain voimistua ja niitä kun alkaa helpottamaan "korjaus sarjalla", niin silloin hyvin herkästi karkaa mopo käsistä.
      Saattaa käydä vielä niin, että kaveripiiri katselee 2-3 kertaa pientä "hölmöilyä" läpi sormien, mutta jos se alkaa olla jatkuvaa, niin aika äkkiä saa jonkin asteen häirikön tai uuwatin leiman otsaansa.

      Muista aina, että:
      Alkoholismin lohikäärmeenpää on katkaistava,
      Raittiuden kirkkaalla säilällä !
      Raitista alkavaa syksyä, Sinulle.

      p.s.
      Olen itse kärsinyt samasta asiasta ja tiedän minkälaista se on pyöriä itsesäälissä, masentuneena. Jälkeenpäin se hävettää kaikkein eniten, onneksi silloin en ole ollut muiden näkösällä.
      Jo pelkästään ne morkkikset riitti, että olen jättänyt "kyykkykännit" ottamatta.

    • writer

      kirjoittaja on selvästi mies, ikää on vaikea arvioida. Alkoholiongelma hänellä kyllä on, vaikka hän ei välttämättä sitä tiedosta. Muitakin ongelmia on, lähinnä itsetuntopuolella.
      Hoidosta ei välttämättä ole apua, ellei itsetuntemus kasva.

      • pessi

        Mitä sillä on väliä on sitten mies tai kuten itse sanoo nainen? On esitetty teoreettinen pohdinta ja tilannekatsaus ja siihen halutaan kannanottoja oman ymmärryksen laajentamiseksi.

        Juttu menee ihan hakoteille jos aletaan arvioda tyyliin: "Writer on katkera. Siitä syystä tällä kertaa, että joku "juoppo" osaa ilmaista itsensä paremmin kuin hän. Writer on nyt kuivilla, mutta alkoholistinen ajattelu on vielä jäljellä."

      • katuja?

        Olin kyllä rehellinen tekstissäni, eli olen nainen. iältäni vielä aika nuori.

    • reino

      olemaan avoimempi selvinpäin niin elämästäsi tulee helpompaa. Silloin sinun ei tarvitse purkaa tuntojasi kännissä.

    • Pessi

      "Ihmettelen kovasti, että miten ihmiset, jotka juovat itsensä tajuttomaan humalaan joka viikko kerran tai useammin pystyvät elämään itsensä kanssa" kyselet.

      Eivät ne pystykään. Tiedän itse. Olen ollut muutaman vuoden nyt ilman pisaraakaan, mutta ne vanhat olotilat ovat hyvin muistissa. Siinähän se villakoiran ydin on. Siihen tautiin jossa ei osata elää itsensä kanssa on olemassa mainio lääke. Alkoholi. Ja kierre jatkuu.

      • katuja?

        Niin minä arvelinkin.

      • Jeppe
        katuja? kirjoitti:

        Niin minä arvelinkin.

        Toisaalta tuo on aika normaalia nuorten (kerroit olevasi aika nuori) sähellystä jota saa katua sitten koko loppuikänsä mutta jääpähän muistoja :-)

        Totta puhuen jos koet asian ongelmaksi pyri välttämään noihin tilanteisiin joutumista. Jos tilanteet syntyvät kännissä vältä känniä. Jos elämä luistaa tämän jälkeen pyri pääsemään asian yli. Jos kännit jatkuvat ja moraali alkaa vaivaamaan mieti mistä ongelmat ovat lähtöisin - jos viina näyttelee suurta roolia ongelmien aiheuttajana keskutele asiasta jonkun kanssa; ystävän, lääkärin, terveyshoitajan. Jos tuntuu ettet hallitse itseäsi alkoholin kanssa, hakeudu AA-kerhon pariin - sinne on kuitenkin turha mennä ellei oikeasti ole valmis tekemään elämässään suurta muutosta, jättämään viinan kokonaan pois loppuelämäkseen. Mutta kannattaa vakavasti miettiä mistä ongelmat johtuvat koska jos ne johtuvat viinasta tulevaisuudessa ne vain moninkertaisesti pahenevat ja seuraukset voivat olla todella pahoja.

      • katuja?
        Jeppe kirjoitti:

        Morkkikseni on pahentunut. Muistelin viime talvea, ja kevättä ja ihmettelen, etten silloin ole juomistani katunut. Ehkä en ole katunut siksi, etten selvästi ole tapahtumia muistanut, eikä kukaan ole minua mistään tyhmäilystä muistuttanut. Nyt olen jotenkin muuttunut ja häpeän helpommin, vaikken mitään hirveää olisikaan tehnyt. Minulla on ollut loistava tuuri ettei mitään onnettomuuksia ole tapahtunut, vaikka olen ollut todella holtittomassa kunnossa monta kertaa tänä vuonna. Koskaan en ole edes takkia, laukkua tai puhelinta hävittänyt.

        Kummallista, etten ole aiemmin tajunnut ongelman vakavuutta. Nyt haluan muuttua. En usko, että minun tarvitsee ruveta absolutistiksi. Pystyn juomaan vain vaikka kolme kaljaa, jos niin vakaasti päätään (esim. tilanteissa joissa seuraavana aamuna pitää olla hyvässä kunnossa). En myöskään ota helpotus ryyppyä krapulaan, enkä ole koskaan ollut päissäni ympärivuorokauden, vaikka joskus juon useampana peräkkäisenä iltana.En usko, että fyysisesti minulla on alkoholisoitumisen vaaraa, monet kun näyttää olevan siihen niin koukussa, että juovat toisten pulloista ja lainaavat rahaa saadakseen lisää ja minä en. Minulla raja tulee vastaan , jos ei heti sinä iltana, niin pari samanlaista saa minut yleensä järkiini. Jotkut juovat vain nopeasti ja maistelematta tullakseen humalaan, minulle myös makunautinto on tärkeä, en juo aina halvinta saadakseni mahdollisimman paljon viinaa vaan satsaan myös erikoisoluisiin ym. No vaara minulla on siksi, että masennun ja vaivun synkkyyteen aika helposti. Ymmärrän kyllä että tilanne voi muuttua ja riippuvuus voi ilmaantua salakavalasti. Usein minulta puuttuu motiivi olla juomatta paljoa. Kaikki muutkin kun tuntuvat olevan usein kännissä. Nyt minulla olisi sellainen, en halua enää katua ja hävetä, haluan hallita itseni.

        Ehkä se, että en ole ajatellut itselläni olevan ongelmaa johtuu siitä, että tunnen ihmisiä, jotka juovat vielä enmmän, se hämää. Sekä siksi, että monet perjantai-illat kuluvat istuskellessa jonkun kaverin luona kaljaa juoden, ja juomisesta on jotenkin tullut normaalia.

        Suurkuluttajan raja minulla menee usein rikki viikossa. Siitä en ole huolestunut ennen, koska se menee niin monilla muillakin tuntemilla kunnollisilla töistään tai opinnoistaan huolehtivilla ns. normaaleilla ihmisillä. Viikonloppu juoppoja taitaa olla aika paljon. Sairas tämä maailma.

        Olen laatimassa itselleni sääntöjä sopivista juoma määristä ja aion vast edes pitää useammin selvän viikonlopun. Täytyy myös uskaltautua kavereiden luokse juomatta, vaikka he ottaisivatkin.

        Tahdon voima joutuu varmaan jossain vaiheessa koetukselle.

        Ihme jos joku jaksoi lukea :)

      • elämä

        turha laskea määriä kun niillä ei ole merkitystä vaan sillä mitä seurauksia siitä on.morkkis.ahdistus.unettomuus pelko.ihmis suhteet kärsii jne.ja jos viina pyörittää koko ajan päätä vaikket ota niin olet kuivassa humalassa.

        Tunnut olevan ihan tolkuissasi. Järkeviä havaintoja ja johtopäätöksiä.

        "Tahdon voima joutuu varmaan jossain vaiheessa koetukselle." -kirjoittelet. Voisit joskus liittää niihin pohdintoihin AA:laisen ajatuksen. Heidän mukaansa tahdonvoimalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. "On kuin yrittäisi nostaa itseään omista saappaista." kertovat.

        Ei tämä ollut ohje eikä ojennus. Lähinnä laajennus. Jokaisen ihmisen kokemus ja elämä ovat yhtä tärkeitä.

    • Anonyymi

      normi päivä toimistossa ittelläkin lievä morkkis päällä mutta kai tää tästä ensi viikolla helpottaa toivottavasti :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe