Raskaus + Hiusvärit

Hei,

Onkos tietoa/infoa siihen, että jos hiuksia värjää raskaana ollessaan? Mietin että aika vahvoja aineita kyseessä, mutta onko sillä mitään väliä?
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kosmetiikan käyttö raskauden aikana - voiko hiuksia värjätä?
Kosmetiikkatuotteita voi käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Käytön tulisi kuitenkin olla kohtuullista.
Alumiinia sisältäviä deodorantteja voi käyttää. Imeytyminen on vähäistä, ja ihoalue, mihin tuotetta käytetään, on pieni.
Itseruskettavia ihovoiteita ja aurinkovoiteita voi käyttää kohtuudella. Itseruskettavissa ihovoiteissa vaikuttavana aineena on dihydroksiasetoni (DHA). DHA:n käytöstä raskauden aikana ei ole tehty tutkimuksia, mutta ei ole syytä olettaa sen olevan sikiön kannalta erityisen haitallinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että iholtakin voi imeytyä erilaisia aineita verenkiertoon. Raskauden aikana ihon pintaverenkierto voi olla lisääntynyt, ja laajoja iho-alueita käsiteltäessä imeytymistä voi tapahtua. Esim. osassa aurinkosuojavoiteita on käytetty aineita, joiden on koe-olosuhteissa osoitettu omaavan naissukupuolihormonin (estrogeeni) kaltaista aktiivisuutta. Koska kaikkien kemiallisten aineiden ja yhdisteiden osalta ei ole riittävästi tietoa niiden turvallisuudesta sikiön kannalta, kosmetiikan käytön tulisi olla kohtuullista. Aurinkosuojavoiteiden ohella tulisi muistaa vaatesuojan merkitys.
Hiukset voi värjätä raskauden aikana. Hiusvärit eivät ole sikiölle haitallisia kohtuukäytössä. Viikoittaista värjäämistä ei kuitenkaan suositella.

(http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,548,644,3818,2260,3437,6169#Kosmetiikana käyttö raskauden aikana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


barturi kirjoitti:

Hei,

Onkos tietoa/infoa siihen, että jos hiuksia värjää raskaana ollessaan? Mietin että aika vahvoja aineita kyseessä, mutta onko sillä mitään väliä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu