Turhaa itkua Varkaudesta.

Louerman.

Täällä on Varkkiloita ja muitakin itkijöitä, jotka näkevät Varkaudesta vain huonot puolet, mutta eivät tajua, että hyvät puolet voittavat huonot.

Varkauden velka per asukas on keskitasoa Suomessa, eli aika pieni. Velan määrä ei kuitenkaan ole mikään kriteeri, siihen miten kaupungilla tai kunnalla oikeasti menee. Jotkut satsaavat enemmän tulevaisuuteen ja jotkut polkevat paikoillaan ja jotkut koittavat tasapainoitella tulojen ja menojen suhteen.

Varkaudella on omat vahvat etunsa, eli erittäin halvat asunnot ja halvat vuokrat, toisin kuin pääkaupunkisedulla ja monessa Varkautta suuremmassa kaupungissa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisille jää ENEMMÄN rahaa kulutukseen ja säästämiseen, kun suurin osa tuloista menee kalliisiin asuntoihin ja vuokriin.

Jos tavallinen duunari ostaa vastaavan tason asunnon Helsingistä, tai Varkaudesta, niin helsinkiläinen on pankin lypsettävänä lähes koko työikänsä, toisin kuin varkautelainen. Asunto joka maksaa Helsingissä esim. 400 000 € maksaa Varkaudessa noin 80 000 €, tai sen alle. Helsinkiläinen tekee työtä pelkän omistusasunnossa asumisen eteen 320 000 euron edestä!

Jos "Varkkilat" pitävät tätä parempana vaihtoehtona, niin heidän pitäisi pakata kiireesti kamppeensa ja muuttaa Helsinkiin tai Espooseen.

Sitten vielä näistä "Varkkiloista". Yleensä niillä joilla omat asiat ja talous ovat kunnossa ja ylimääräistä rahaakin löytyy eivät valita ja itke, vaan itkijöitä ovat juuri ne joilla itsellä eivät ole asiat kunnossa.

138

919

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Louerman
    • se oli Wredenkadulta...

      Saitko ihan palkan tuosta, vai virkas puolesta vaan kirjoittelet?

      • se oli Wredenkadulta...

        Tarkoitin aloittajaa.

      • Loerman.

        Eipä ollut Wredenkadulta, joten veikkasit pieleen. Ottiko totuus koville?

    • Ajatusten Osmajoki

      Jos katsot Suomen pahimpia muuttotappio- ja kriisikuntia, niin yksi yhteinen asia niille on "halvat" asunnot. Ne eivät ole mikään etu, vaan seurausta kunnan ja sen asukkaiden heikosta tilanteesta.

      Työttömille ei jää enemmän rahaa mihinkään ja Varkaudessa on hyvin korkea työttömyysprosentti.

      • Loerman

        Laskuoppi taitaa olla sinulle vierasta. Työttömillekin jää rahaa enemmän käyttöön, koska vuokrat ovat vähitään puolet halvempia kuin Helsingissä.

      • Ajatusten Osmajoki
        Loerman kirjoitti:

        Jos tavoitteenasi on olla loppuelämäsi köyhä ja työtön, niin Varkaus on tosiaan parempi vaihtoehto kuin Helsinki.

      • Varkkila1

        Nyyh nyyh...Kaikki on hyvin Varkaudessa..Työttömillekkin jää rahaa enemmän käyttöön...Kerro se seuraavalle työttömälle, miten onnellisessa asemassa hän onkaan täällä Varkaudessa. Voi olla ihmetys suuri, kun ei ehkä usko ajatusmalliasi omistusasumisen halpuudesta. Saattele hänet pankkiin, josko ne siellä osaisivat kertoa.
        Jessus, että tää on taas niin helppoa, vaikka provo yrität ollakkin. Tee ensi kerralla pikkuisen perusteellisempaa työtä. Pelkkä työtön, Varkaus, muuta pois ja Varkkila ei välttämättä avaa Pandoran lipasta :)

      • Louerman.
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Jos tavoitteenasi on olla loppuelämäsi köyhä ja työtön, niin Varkaus on tosiaan parempi vaihtoehto kuin Helsinki.

        "Ei kohteita.

        Antamillasi hakuehdoilla ei löytynyt yhtään kohdetta".

        Haku Oikotieltä? Kohde Savukoski. Ei yhtään asuntoa myynnissä! Aivan hyvin näin voi olla tulevaisuudessa myös Varkaudessa.

        Savukoski oli paikkallisten "Varkkiloiden" mukaan tuhoon tuomittu! Mutta miten kävikään? Koskaan ei siis voi olla 100% varma minkään kaupungin tai kunnan tulevaisuudesta, sen pitäisi kaikkien "Varkkiloidenkien"" vähitellen ymmärtää.

      • Varkkila1
        Loerman kirjoitti:

        Laskuoppi taitaa olla sinulle vierasta. Työttömillekin jää rahaa enemmän käyttöön, koska vuokrat ovat vähitään puolet halvempia kuin Helsingissä.

        No, katselin tässä vähän tilastoja ja myös protestipalstaa. Siellä oli rakennusliikettä ja sen sellaista listalla Varkaudesta vaikka kuinka monta. Oli siellä myös vuokrausfirmakin. Eli ei se nyt kuitenkaan ihan ongelmatonta ole täälläkään yrittää puljata noiden kiinteistöjen ja asuntojen kanssa. Mutta sinä olet tuota mieltä ja minä olen hieman eri mieltä. Jos et itse jaksa vastata, niin laita tuo pikku apulainen hommiin. Se tietää sinun ja minun asioista näköjään enemmän, kuin me itse :)

      • Anonyymi
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Jos tavoitteenasi on olla loppuelämäsi köyhä ja työtön, niin Varkaus on tosiaan parempi vaihtoehto kuin Helsinki.

        Ei työtön välttämättä rahaton ole tai onneton. Itse viihdyn vapaana sieluna.

    • Pankinjohtajan veli

      Varkaudesta ei voi ostaa vastaavaa asuntoa kuin Helsingistä. Asunnon arvon määrittää sen sijainti.

      Varkaus on Itä-Suomessa sijaitseva parinkymmenentuhannen asukkaan kituva tuppukylä ja Helsinki sijaitsee yli miljoonan asukkaan vetovoimaisella metropolialueella.

      Helsinki tarjoaa asukkaalleen ylivoimaiset mahdollisuudet Varkauteen verrattuna. Voit harrastaa käytännössä mitä mieleesi juolahtaa. Monimuotoista luontoa, teattereita, kulttuuria ja suurkaupungin sykettä riittää valtavat määrät kaiken ikäisille. Ihmiset ovat kauniita, iloisia ja menestyviä.

      Toisin kuin Varkaudessa, jossa elämän ainut piriste ovat pakkohuutokaupat...

      • Louerman

        Luuletko, että työttömillä, joista on ollut puhe on varaa harrastaa juuri mitään Helsingissä, tai missään? Vai ovat ihmisetkin kauniimpia Helsingissä? Eikö sinne ole muuttanutkaan ihmisiä muualta maasta? Asuuko siellä joku eri ihmisrotu, eli stadilaisten rotu? Heitä on muuten vähemmistö Helsingissä.
        Luontoa sieltä saa hakea, toisin kuin Varkauden seuduilta. Vai ovat hesalaiset menestyviä? heh! Jotkut ovat, mutta asunnottomia, työttömiä, pultsareita ja leivän perässä jonottavia on tuhansittain. Oleko havainnut Varkaudessa leipäjonoja? Ovat varmaakin iloisia hesalaisia silloin kun saavat kerjättyä muovikassit täyteen sapuskaa.

      • Varkkila1
        Louerman kirjoitti:

        Kuules, nyt laitoitkin oikein ton alkuperäisen otsikon...Turhaa itkua Varkaudesta. Mitä sinä tällä Varkauspalstalla itket Varkauden erinomaisuutta työttömille. Mene kertomaan se sinne Helsingin ja Savukosken palstalle. Siellä sitä ammattimaista otetta ja surkeaa provoilua osataan varmasti arvostaa. Se oli taas siinä. Osu ja uppos..Hah!

      • Jookospähkinä

        Hieman vertailua kahden kaupungin välillä joten on hyvä miettiä vastauksia /

        # Jos on lapsia niin jääkiekkoa on ihan varmasti se suosituin laji josta unelmoidaan ja NHL pääsystä... joten milloin ( kellon aika ) omat lapset saa jääaikaa Helsinki / Varkaus

        # Jos haluaa pelata lentopalloa niin milloin Helsinki saa joukkueen joka pelaa Suomen Mestaruudesta ?

        # Jos pelaa jääpalloa niin milloin Helsinki saa oman joukkueen ?

        # Jos pelaa pesäpalloa niin milloin joku alka pelaamaan sitä Helsingissä ?

        # Miten on koripallon laita ?

        Siis mistä Helsingissä maksetaan ?

      • niiiiiiih.....
        Louerman kirjoitti:

        Luuletko, että työttömillä, joista on ollut puhe on varaa harrastaa juuri mitään Helsingissä, tai missään? Vai ovat ihmisetkin kauniimpia Helsingissä? Eikö sinne ole muuttanutkaan ihmisiä muualta maasta? Asuuko siellä joku eri ihmisrotu, eli stadilaisten rotu? Heitä on muuten vähemmistö Helsingissä.
        Luontoa sieltä saa hakea, toisin kuin Varkauden seuduilta. Vai ovat hesalaiset menestyviä? heh! Jotkut ovat, mutta asunnottomia, työttömiä, pultsareita ja leivän perässä jonottavia on tuhansittain. Oleko havainnut Varkaudessa leipäjonoja? Ovat varmaakin iloisia hesalaisia silloin kun saavat kerjättyä muovikassit täyteen sapuskaa.

        Stadi on täynnä itä-suomesta tulleita kiipijöitä. Siksi pitää muuttaa pois alta kun ei jaksa tumpeloita varkautelaisia ruuhkissa. Varkaudessa on niin vähän ihmisiä ettei tumpeloista synny suurta ruuhka ja näin eivät häiritse omaa eloa...

      • Anonyymi
        Louerman kirjoitti:

        Luuletko, että työttömillä, joista on ollut puhe on varaa harrastaa juuri mitään Helsingissä, tai missään? Vai ovat ihmisetkin kauniimpia Helsingissä? Eikö sinne ole muuttanutkaan ihmisiä muualta maasta? Asuuko siellä joku eri ihmisrotu, eli stadilaisten rotu? Heitä on muuten vähemmistö Helsingissä.
        Luontoa sieltä saa hakea, toisin kuin Varkauden seuduilta. Vai ovat hesalaiset menestyviä? heh! Jotkut ovat, mutta asunnottomia, työttömiä, pultsareita ja leivän perässä jonottavia on tuhansittain. Oleko havainnut Varkaudessa leipäjonoja? Ovat varmaakin iloisia hesalaisia silloin kun saavat kerjättyä muovikassit täyteen sapuskaa.

        Stadissa on myös lihavaa sakkia ja narkkeja jne. Ja rumia.

    • Varkkila1

      Varkkila sitä ja Varkkila tätä...Ihmeellisen pahan maineen sitä on täällä ehtinyt saamaan. No, aloitetaan referointia:
      -En näe pelkästään huonoja puolia. Pyrin ottamaan kantaan huonoihin puoliin ja niitä huonoja puolia aiheuttaviin päätöksiin.
      -Velan määrä ei todellakaan ole se kriteeri. Velanmaksukyky on toinen erittäin tärkeä kriteeri. Meillehän kerrottiin syksyllä esimerkiksi, että velkaa oli lyhennetty...Sitten kerrottiin, että sitä niinkuin otetaankin lisää ja vielä siten, ettei kaikkien tarvitse enää tietää asiasta.
      -Kyllä, asuminen on täällä erittäin halpaa, sekä omistusasuminen ja vuokraaminen. Töitä ei vaan tahdo löytyä sen omistusasunnon maksun perustaksi...Ja ei mielellään tätä jonninjoutavaa itkua siitä, että joku myy siellä Helsingissä talonsa ja muuttaa Varkauteen halvan talon perässä työttömäksi....
      Eli, työn perässä tänne muuttava voi tehdä löytöjä. Työttömälle niitä asuntolainoja ei moni pankki edes tarjoa asunnonostoon.
      -Miksi minä pitäisin etelässä asumista parempana vaihtoehtona.? Se, että sinä esität parempana vaihtoehtona "työssäkäyvän duunarin muuttoa sieltä tänne työttömäksi duunariksi", koska asunnot on niin halpoja, ei todellakaan vielä tarkoita, että se todellisuudessa on parempi vaihtoehto. Etelässä töissä ja paljon asuntovelkaa, vai Varkaudessa työttömänä ilman asuntovelkaa vaikkapa sosiaalituella maksetulla vuokra-asunnossa. Jos asia esitetään tällä tavalla, niin sinun hehkutukselta asuntojen hinnoista putoaa pohja pois ja tapasi esittää asiaa alkaa kuulostaa valitukselta ja vinkumiselta.
      -Jälleen kerran tuo "Muuta pois, jos ei kelpaa..." Ja kyllä se porukka muuttaakin.
      -Sitten vielä näistä palstan Louermaneistä. Jos asiat ja faktat on kunnossa, niin ei tarvitse niin hirveästi itkeä toisten kirjoittajien perään. On tainnut mennä joku hanke sivu suun, kun täällä ollaan kerrottu niistä ja eivät uskaltaneet enää toteuttaa sitä, vai?????

    • Louerman

      Työttömällä duunarilla on paremmat olet Varkaudessa kuin Helsingissä se on 100% faktaa. Esim. työttömiä raksaduunareita on Helsingissä enemmän kuin Varkaudessa, vaikka se suhteutetaan väkimäärään. Töitä ei hevillä löydy Helsingistäkään, sillä yhtä työpaikkaa saattaa hakea jopa satoja. Varkaudessa tämä on mahdottomuus.

      Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on prosentuaalisisti sama kaikkialla, aivan riippuen mitkä ovat maksuperusteet. Varkaudessa menot elämiseen ja asumiseen ovat pienemmät, joten kulutttamiseen jää enemmän. Onko liian vaikeaa tajuta?

      Jos joku fiksu myy 80m2 asunnon Helsingistä vaikkapa 450 000 eurolla, niin ei tarvitse muutamaan vuoteen kuin syljeskellä kattoon omassa 80 m2 asunnossa Varkaudessa, tai jossain muussa vastaavassa kaupungissa.

      En ole vielä huomannut, että olisit kehunut mitään Varkaudesta, vaan kitissyt kuin pikkulapsi kaikesta mahdollisesta. Ymmärrän, että sinulla on vaikeaa ja vähän varallisuutta ja rahaa, mutta älä anna sen vaikuttaa noin radikaalisti kommentteihisi Varkaudesta.

      Minun hankkeeni ovat aina onnistuneet, myös Varkauteen kohdistuvat. Pitää ostaa silloin kun muut myyvät ja panikoivat, siinä ovat menestyksen avaimet.

      Lopuksi pikku neuvo kokeneelta nettikirjoittajalta. Koita jaotella tekstiäsi, sillä yhteen pötköön kirjoittaminen paljastaa, että olet aloittelija myös netissä, etkä vain taloudellisen ja loogisen ajattelun suhteen.

      • hannu miettinen

        Nyt on ihan pakko kommentoida. Onkos mitenkä monta työtöntä duunaria muuttanut Helsingistä Varkauteen? Minun mielestäni ei kovin monta kun Varkauden väkiluku vaan supistuu ja työttömyys lisääntyy. Ja asuntokauppa takkuaa koko ajan enemmän ja enemmän.

        Jos sinun fantasiasi pitäisivät paikkansa, niin Varkaus ei olisi muuttotappiokunta, vaan täällä väestömäärä kasvaisi koko ajan. Ja asunnot (ihan kaikki) kävisivät kaupaksi tosi nopeasti koska työttömien ja eläkeläisten paluumuuttotsunami nostaisi Varkauden uuteen kukoistukseen. Mutta näin ei vaan taida olla kun katsotaan tosiasioita.

        Varkaus hiljenee ja näivettyy jatkossakin ja väki vähenee. Se on tosiasia. Niin se on ollut jo 20 vuotta ja on jatkossakin.

      • Louerman
        hannu miettinen kirjoitti:

        Ethän sinä voi tietää tulevaisutta, sillä sitä ei tiedä kukaan? Voi tapahtua mitä vaan, kuten muuallakin Suomessa on tapahtunut. Ei tarvitse kuin yksi iso malmilöydös lähiseudulta , niin asuntojen hinnat nousevat ja vähintäänkin tuplaantuvat. Näin on käynyt mm. Savukoskella, jota aikoinaan pidettiin tuhoon tuomittuna.

        Se, ettei tänne muuta työttömiä, on heidän omaa tyhmyyttään. He mieluimmin kituvat suurien kulujen paikkakunnilla.

        Koska työttömien korvaukset ovat samat koko maassa, niin muuttamalla Varkauteen, tai johonkin vastaavaan kaupunkiin pystyy kuluttamaan enemmän ja nauttimaan näin elämästään enemmän.

        No onkos niitä työttömiä muuttanut Varkauteen? Tai Lieksaan tai Kemijärvelle tms kuihtuviin kaupunkeihin. Vastaus on selvä: EI OLE MUUTTANUT EIVÄTKÄ TULE MUUTTAMAAN!! Ihan sen takia, että jos haluavat joskus vielä löytää työpaikan niin Varkaus tms kuihtuvat kylät on se huonoin mahdollinen vaihtoehto. Monilla Etelä-Suomen työttömilläkin on velkaa asunnosta yms ja tuskin he ovat niin typeriä että muuttaisivat yhteen Suomen nopeammin kuihtuvista paikkakunnista.

        Eli palaahan nyt maanpinnalle. Tai jos haluat olla esimerkki, niin ostapa vaikkapa miljoonalla eurolla sijoitusasuntoja Varkaudesta kun nämä työttömät alkavat kohta muuttamaan joukolla Varkauteen. Siinähän olisi bisnesideaa tarjolla. Ja ihan vapaasi kenen tahansa käyttöön.

      • buah aha hah aha ah

        Sinäpä sen sanoit ääneen. Nyt äkkiä ideanikkareille viestiä että laittavat ison vaihteen silmään ja mahtava tv-mainoskampanja käyntiin. Mainostetaan varkautta työttömille, kyllähän niitä tänne vielä toinen mokoma mahtuu. Luvatkaa vaikka sadalle ensimmäille muuttajalle vuoden ilmaiset kiljut, toimittajan tietää kyllä kaikki...

        Taidampa ostaa itselle varuiksi vielä toisen asunnon asunnon täältä varkaudesta, kohta myydään varmaan ei oota....

      • hannu mittinen

        Ja semmoinenkin tosiasia, että Varkauden työttömyysprosentti on 17%. Ja koko Suomen työttömyys on noin 7% eli Varkaudessa on 2,5 kertaisesti enemmän työttömiä kuin Suomessa keskimäärin. Ja tämä luku ei sisällä mitään urheiluseurojen "työllistämiä" ja kaikenmaailman kursseilla ja eläkeputkessa olevia jne. Ja jos kaikki huonoimmat enteet toteutuvat, niin vuoden-kahden päästä Varkauden työttömyysprosentti voi olla joku 25-40%. Eli näyttää todella surkealta.

        Ja tämä tietää sitä, että entistä enemmän asuntoja on myynnissä polkuhintaan. Ja tuskimpa sittenkään se Etelä-Suomen työttömien muuttoryntäys Varkauteen toteutuu. Tai eläkeläisten. Turhaa haaveilua ja lapsellista kuvittelua..

      • Louerman.
        hannu miettinen kirjoitti:

        No onkos niitä työttömiä muuttanut Varkauteen? Tai Lieksaan tai Kemijärvelle tms kuihtuviin kaupunkeihin. Vastaus on selvä: EI OLE MUUTTANUT EIVÄTKÄ TULE MUUTTAMAAN!! Ihan sen takia, että jos haluavat joskus vielä löytää työpaikan niin Varkaus tms kuihtuvat kylät on se huonoin mahdollinen vaihtoehto. Monilla Etelä-Suomen työttömilläkin on velkaa asunnosta yms ja tuskin he ovat niin typeriä että muuttaisivat yhteen Suomen nopeammin kuihtuvista paikkakunnista.

        Eli palaahan nyt maanpinnalle. Tai jos haluat olla esimerkki, niin ostapa vaikkapa miljoonalla eurolla sijoitusasuntoja Varkaudesta kun nämä työttömät alkavat kohta muuttamaan joukolla Varkauteen. Siinähän olisi bisnesideaa tarjolla. Ja ihan vapaasi kenen tahansa käyttöön.

        "Ei kohteita.

        Antamillasi hakuehdoilla ei löytynyt yhtään kohdetta".

        Haku Oikotieltä? Kohde Savukoski. Ei yhtään asuntoa myynnissä! Aivan hyvin näin voi olla tulevaisuudessa myös Varkaudessa.

        Savukoski oli paikkallisten "Varkkiloiden" mukaan tuhoon tuomittu! Mutta miten kävikään? Koskaan ei siis voi olla 100% varma minkään kaupungin tai kunnan tulevaisuudesta, sen pitäisi kaikkien "Varkkiloidenkien"" vähitellen ymmärtää, myös sinun.

        Olen ostanut kerros - ja rivitaloja nimenomaan muuttotappio kaupungeista ja paikkakunnilta ja olen pärjännyt niillä erittän hyvin. Kun ostaa halvalla myy, tai vuokraa halvemmalla kuin muut, niin rahantuloa ei voi estää.

        Isot firmat kuten Kapiteeli aikoinaan ja sen seuraaja Sponda halusivat aikoinaan päästä eroon kohteistaan nimenomaan muuttotappio paikkakunnilla. Ostajia, jotka uskaltavat panna rahaa kiinni näihin kohteisiin ei juurikaan markkinoilla ole, joten tarjoamalla edes jotain, niin niihin kohteisiin lähes ilmaiseksi kiinni.

        Sijoittajan kannalta parhaan prosentuaalisen vuokra- ja myyntituoton saa nimenomaan muuttuototappio kaupungeista, sillä jossain ihmisten on asuttava sielläkin.

        Kun uutta ei kannata rakentaa, niin vanhoilla säilyy aina joku arvo, vaikkapa 200- 300 € m2. Mitä tuumit kaupasta, jossa ostin kaksi kerrostaloa ja niissä olevat 52 kerrostaloasuntoa 32 000 eurolla, eli alle 10 € m2. Voiko siinä kaupassa enää hävitä?

        Ei, sillä perustin asunto- osakeyhtiön ja myin kaikki osakkeina eri tahoille eteenpäin halvalla, eli yhteensä noin 500 000 eurolla. Kysessä oli kaksi kerrostaloa, jotka kunnan oli tarkoitus purkaa. Kauppa oli edullinen kummallekin osapuolelle , sillä talojen purkaminen olisi maksanut siihen aikaan myyjälle, eli valtion yhtiölle yli 200 000 €., eli sielläkin hyödyttiin yli yli 200 000 €.

      • Varkkila1

        Itse olet itkenyt siitä, kuinka Varkauteen kannattaa kaikkien kynnelle kykenevien tulla tekemään...niin ei mitään...Sori vaan, enpä usko.

      • Loerman
        hannu mittinen kirjoitti:

        Ja semmoinenkin tosiasia, että Varkauden työttömyysprosentti on 17%. Ja koko Suomen työttömyys on noin 7% eli Varkaudessa on 2,5 kertaisesti enemmän työttömiä kuin Suomessa keskimäärin. Ja tämä luku ei sisällä mitään urheiluseurojen "työllistämiä" ja kaikenmaailman kursseilla ja eläkeputkessa olevia jne. Ja jos kaikki huonoimmat enteet toteutuvat, niin vuoden-kahden päästä Varkauden työttömyysprosentti voi olla joku 25-40%. Eli näyttää todella surkealta.

        Ja tämä tietää sitä, että entistä enemmän asuntoja on myynnissä polkuhintaan. Ja tuskimpa sittenkään se Etelä-Suomen työttömien muuttoryntäys Varkauteen toteutuu. Tai eläkeläisten. Turhaa haaveilua ja lapsellista kuvittelua..

        Turhaan sinä hoet nykytilanteesta, sillä tulevaisuus ei ole kirkossa kuulutettu.
        Tuskin Varkaudesta saa ostaa mitään polkuhintaan koskaan. Polkuhinnasta sinulla ei ole edes näköjään mitään käsitystä. Luo aiempi viestini, niin pääset kärryille mikä on todellinen polkuhinta.

      • Varkkila1
        Louerman. kirjoitti:

        No, noita kerrostaloja ja rivitaloja tulee myyntiin vielä, joten siitä vaan tekemään isoja rahoja :)
        Varo vaan, ettei jää musta pekka kouraan.
        Ilolla ja positiivisella mielellä odotan, kuinka saat työttömät häädettyä isoista kasvukeskuksista tänne ostamaan asuntojasi.
        Niinhän nuo liiketilatkin on kuulemma ostettu etelän sijoittajien toimesta..Aika tyhjillään moni niistä on. Mutta sinähän osteletkin kerralla kokonaisia taloja. Kaikki muuten uskoo sinua, jopa ne mainitsemasi leipäjonojen työttömät.
        Vaikka oletkin vain pelkkä provo, niin ei kannata ihan mitä tahansa syytää tälläkään palstalla. Puhut toisten itkemisestä ja negatiivisesta asenteesta. Etpä ole mitään iloista ja positiivista tähänkään keskusteluun itse tuonut. Lähinnä vain arvostellut työttömiä jne. Minua sinun arvailut varallisuudesta eivät hetkauta.

      • Varkkila1
        Loerman kirjoitti:

        Turhaan sinä hoet nykytilanteesta, sillä tulevaisuus ei ole kirkossa kuulutettu.
        Tuskin Varkaudesta saa ostaa mitään polkuhintaan koskaan. Polkuhinnasta sinulla ei ole edes näköjään mitään käsitystä. Luo aiempi viestini, niin pääset kärryille mikä on todellinen polkuhinta.

        Noh noh...Tää on taas tätä "Kaikki on hyvin, uskokaa uutta elinkeinotiimiä"-puhetta.
        Ei sinua kukaan tosissaan ota, joten hengitä välillä ja vaihda uusi näppis, kun tunnut hermostuksissasi paukuttavan mitä sattuu, menikö se rikki?

      • Varkkila1

        Hah hah! Viimeinen viestisi kertookin sitten jotain...Kokenut nettikirjoittaja keskittyy kirjoituksiin, ei kirjoittajiin.
        Arvostelut, joita teet nettikirjoittelun perusteella ovat juuri aloittelevan provoilijan virheitä. Ai, että tää on helppoa, kun toinen on noin hermona :)

      • Grynderi akut

        Jatka akkujesi kasaamista. Kohta NE myydään polkuhintaan.

      • Grynderi akut
        Varkkila1 kirjoitti:

        Hah hah! Viimeinen viestisi kertookin sitten jotain...Kokenut nettikirjoittaja keskittyy kirjoituksiin, ei kirjoittajiin.
        Arvostelut, joita teet nettikirjoittelun perusteella ovat juuri aloittelevan provoilijan virheitä. Ai, että tää on helppoa, kun toinen on noin hermona :)

        Osui ja upposi!

      • Naurajasi.

        Sinä olet jäävä altavastaajaksi tämän Louermanin kanssa, jolla on omalla taidolla tehtyä rahaa ja omaisutta, eli siis myös järkeä. Rikkaaksi ei tyhmä tule koskaan, ellei voita 29 mijoonaa tuurilla. Sinä olet vain tyhjää jauhava itkuinen pelle, jota kukaan ei ota täällä tosissaan.

      • Naurajasi
        Varkkila1 kirjoitti:

        Noh noh...Tää on taas tätä "Kaikki on hyvin, uskokaa uutta elinkeinotiimiä"-puhetta.
        Ei sinua kukaan tosissaan ota, joten hengitä välillä ja vaihda uusi näppis, kun tunnut hermostuksissasi paukuttavan mitä sattuu, menikö se rikki?

        Alat olla kohta hermoromahduksen partaalla, kun saat pattiisi mennen tullen tältä Louermanilta.

      • Varkkila1
        Naurajasi kirjoitti:

        Noo, pikku apunikki, meneppäs siitä ja laske se päähahmosi tänne sieltä keskustelujen rapaojasta, niin saadaan taas nauraa noille kerrostalokaupoille ja sille, kuinka työttömät eivät osaa käyttäytyä :)
        Eikös se rasita, kun on noita nikkejä sillä samalla koneella ihan ruuhkaksi asti?

      • Varkkila1
        Naurajasi. kirjoitti:

        Sinä olet jäävä altavastaajaksi tämän Louermanin kanssa, jolla on omalla taidolla tehtyä rahaa ja omaisutta, eli siis myös järkeä. Rikkaaksi ei tyhmä tule koskaan, ellei voita 29 mijoonaa tuurilla. Sinä olet vain tyhjää jauhava itkuinen pelle, jota kukaan ei ota täällä tosissaan.

        Huhuu! Karmea kohtalo jäädä pikkuisen apunikin uhkaamaksi. Päästä se Louermani nyt vauhtiin, niin saadaan taas naureskella montako kerrostaloa se ostaa täältä ja pelastaa Varkauden ja Savukosken työttömät :)
        Kysy siltä Louermaniltä kun se siinä samalla koneella tuntuu kirjoittelevan, että monenko aikaan osapuilleen se tulee vaikka tuossa iltapäivällä tänne palstalle...Ei silleen kiirettä, vaikka iltapäiväkahvien jälkeen, niin tullaan kaikki muutkin kattomaan, miten meidät pelastetaan...Muista kuitenkin arvoisa apunikki, että pysyt sivussa, kun jutellaan asiaa. Huahhaahahaaaaaaa!
        Sinne osu ja uppos taas...Ei helkuta, kun on helppoa!

      • Naurajasi.
        Varkkila1 kirjoitti:

        Noo, pikku apunikki, meneppäs siitä ja laske se päähahmosi tänne sieltä keskustelujen rapaojasta, niin saadaan taas nauraa noille kerrostalokaupoille ja sille, kuinka työttömät eivät osaa käyttäytyä :)
        Eikös se rasita, kun on noita nikkejä sillä samalla koneella ihan ruuhkaksi asti?

        Sinulla alkaa jo keittää yläpäässä ja kehittämäsi apunikitkin tulevat kuvioihin. Heh!

        Tyhmyys paistaa jutuistasi läpi sillä alat tyhmyyttäsi nauraa Louermanin kerrostalokaupoille. Entäs jos Louerman todistaakin puheensa ja nolaa sinut lopullisesti? Varkkilla nikisi on silloin yleinen naurunaihe täällä. Toisaalta sille on naurettu jo muutenkin. Sinua on varmaan kiusattu pienestä pitäen ja itkit äidillesi ja nyt jatkat itkua ja valitusta täällä. Ala lotota, niin saatat päästä edes osittain köyhyydestäsi, joka on itkuisuutesi todellinen syy.

      • Naurajasi
        Varkkila1 kirjoitti:

        Huhuu! Karmea kohtalo jäädä pikkuisen apunikin uhkaamaksi. Päästä se Louermani nyt vauhtiin, niin saadaan taas naureskella montako kerrostaloa se ostaa täältä ja pelastaa Varkauden ja Savukosken työttömät :)
        Kysy siltä Louermaniltä kun se siinä samalla koneella tuntuu kirjoittelevan, että monenko aikaan osapuilleen se tulee vaikka tuossa iltapäivällä tänne palstalle...Ei silleen kiirettä, vaikka iltapäiväkahvien jälkeen, niin tullaan kaikki muutkin kattomaan, miten meidät pelastetaan...Muista kuitenkin arvoisa apunikki, että pysyt sivussa, kun jutellaan asiaa. Huahhaahahaaaaaaa!
        Sinne osu ja uppos taas...Ei helkuta, kun on helppoa!

        Onko Louerman edes aikonut ostaa kerrostaloja täältä ja pelastaa työttömiä? Puhut taas omia harhojasi, sillä tunnet jo häviön raastavaa tuskaa. Tyhmyytesi todistat höpisemallä avuttomana apunikeistä, sillä et pysty höpinääsi ikinä todistamaan. Älykäs nettikirjoittaja ei koskaan sorru syyttämään ketään mistään ilman pitävää näyttöä. Sinä olet todella helpo nakki nöyryytettäväksi jo pelkästään tästä syystä.

      • 1262
        buah aha hah aha ah kirjoitti:

        Sinäpä sen sanoit ääneen. Nyt äkkiä ideanikkareille viestiä että laittavat ison vaihteen silmään ja mahtava tv-mainoskampanja käyntiin. Mainostetaan varkautta työttömille, kyllähän niitä tänne vielä toinen mokoma mahtuu. Luvatkaa vaikka sadalle ensimmäille muuttajalle vuoden ilmaiset kiljut, toimittajan tietää kyllä kaikki...

        Taidampa ostaa itselle varuiksi vielä toisen asunnon asunnon täältä varkaudesta, kohta myydään varmaan ei oota....

        Buahhahaaaaaaa Varkkila 1 taas apunikkinsä kanssa äänessä.

      • Varkkila1
        Naurajasi kirjoitti:

        Onko Louerman edes aikonut ostaa kerrostaloja täältä ja pelastaa työttömiä? Puhut taas omia harhojasi, sillä tunnet jo häviön raastavaa tuskaa. Tyhmyytesi todistat höpisemallä avuttomana apunikeistä, sillä et pysty höpinääsi ikinä todistamaan. Älykäs nettikirjoittaja ei koskaan sorru syyttämään ketään mistään ilman pitävää näyttöä. Sinä olet todella helpo nakki nöyryytettäväksi jo pelkästään tästä syystä.

        Kirjoitat älykkäästä nettikirjoittajasta...Miten se liittyy sinuun? Niin, kerro meille? :)

      • Varkkila1
        Naurajasi. kirjoitti:

        Sinulla alkaa jo keittää yläpäässä ja kehittämäsi apunikitkin tulevat kuvioihin. Heh!

        Tyhmyys paistaa jutuistasi läpi sillä alat tyhmyyttäsi nauraa Louermanin kerrostalokaupoille. Entäs jos Louerman todistaakin puheensa ja nolaa sinut lopullisesti? Varkkilla nikisi on silloin yleinen naurunaihe täällä. Toisaalta sille on naurettu jo muutenkin. Sinua on varmaan kiusattu pienestä pitäen ja itkit äidillesi ja nyt jatkat itkua ja valitusta täällä. Ala lotota, niin saatat päästä edes osittain köyhyydestäsi, joka on itkuisuutesi todellinen syy.

        Noh noh...Väitätkö sinäkin olevasi niin varakas, että sieltä lähtee kaikille meille maanmatosille rikastumisen ohjeita...Ei, anna mä arvaan, kilautat nyt kaverille ja kysyt neuvoa... :)
        Äläs nyt viitsi selitellä mistään nolaamisesta, kun sinä et siihen pikku apunikki pysty. Vaihda kirjoittajaa. :)

      • mie tiijän
        hannu mittinen kirjoitti:

        Ja semmoinenkin tosiasia, että Varkauden työttömyysprosentti on 17%. Ja koko Suomen työttömyys on noin 7% eli Varkaudessa on 2,5 kertaisesti enemmän työttömiä kuin Suomessa keskimäärin. Ja tämä luku ei sisällä mitään urheiluseurojen "työllistämiä" ja kaikenmaailman kursseilla ja eläkeputkessa olevia jne. Ja jos kaikki huonoimmat enteet toteutuvat, niin vuoden-kahden päästä Varkauden työttömyysprosentti voi olla joku 25-40%. Eli näyttää todella surkealta.

        Ja tämä tietää sitä, että entistä enemmän asuntoja on myynnissä polkuhintaan. Ja tuskimpa sittenkään se Etelä-Suomen työttömien muuttoryntäys Varkauteen toteutuu. Tai eläkeläisten. Turhaa haaveilua ja lapsellista kuvittelua..

        "eli Varkaudessa on 2,5 kertaisesti ENEMMÄN työttömiä kuin Suomessa keskimäärin"

        7 2,5 *7 = 24,5, siis ei ole 2,5 kertaisesti ENEMMÄN vaan n. 2,5 kertainen määrä.

        Sorry, ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Tai ehkä kuitenkin...

      • Dam Amster
        hannu miettinen kirjoitti:

        No onkos niitä työttömiä muuttanut Varkauteen? Tai Lieksaan tai Kemijärvelle tms kuihtuviin kaupunkeihin. Vastaus on selvä: EI OLE MUUTTANUT EIVÄTKÄ TULE MUUTTAMAAN!! Ihan sen takia, että jos haluavat joskus vielä löytää työpaikan niin Varkaus tms kuihtuvat kylät on se huonoin mahdollinen vaihtoehto. Monilla Etelä-Suomen työttömilläkin on velkaa asunnosta yms ja tuskin he ovat niin typeriä että muuttaisivat yhteen Suomen nopeammin kuihtuvista paikkakunnista.

        Eli palaahan nyt maanpinnalle. Tai jos haluat olla esimerkki, niin ostapa vaikkapa miljoonalla eurolla sijoitusasuntoja Varkaudesta kun nämä työttömät alkavat kohta muuttamaan joukolla Varkauteen. Siinähän olisi bisnesideaa tarjolla. Ja ihan vapaasi kenen tahansa käyttöön.

        Eilen tuli 45minuuttia ohjelmassa hollantilaisista jotka muuttavat pois Hollannista !

        Helsinki on kuin Suomen Hollanti ja sieltä muutta kokoajan enemmän ja enemmän väkeä pois kun asuminen on liian kallista jos ei ole koulutusta taikka työn puolesta asuntoa.

        Joten joskus joku tekee asioita joita toiset vasta tavoittelevat !

      • Anonyymi
        Loerman kirjoitti:

        Turhaan sinä hoet nykytilanteesta, sillä tulevaisuus ei ole kirkossa kuulutettu.
        Tuskin Varkaudesta saa ostaa mitään polkuhintaan koskaan. Polkuhinnasta sinulla ei ole edes näköjään mitään käsitystä. Luo aiempi viestini, niin pääset kärryille mikä on todellinen polkuhinta.

        Tässäkin Louerman meni vikaan. "Tuskin Varkaudesta saa ostaa mitään polkuhintaan koskaan..." Minun mielestäni jo nähdyt huutokaupat ja 5000 euroa asunnolta on polkuhintaa. Huom! 5000 euroa ja siitä pois vielä välittäjän palkkio....

    • Jaahas.

      Tällänen kisa tällä kertaa.

      • Varkkila1

        Nooo, ei siinä vielä mitään, että kertoo kerrostaloja ostaneensa, mutta kun kertoo vielä työttömille missä niiden pitää olla työttömiä ja sitten vielä kehuu olevansa kokenut nettikirjoittaja, niin pakkohan sitä oli vähän kouluttaa :)

      • Naurajasi
        Varkkila1 kirjoitti:

        Nooo, ei siinä vielä mitään, että kertoo kerrostaloja ostaneensa, mutta kun kertoo vielä työttömille missä niiden pitää olla työttömiä ja sitten vielä kehuu olevansa kokenut nettikirjoittaja, niin pakkohan sitä oli vähän kouluttaa :)

        Sinua viedään Louermanin toimesta kuin pässiä narussa, mutta olet liian tyhmä huomaaan sitä itse. Ota siis Louermanin neuvosta vaarin ja äläkä näytä, että olet vain aloittelija netissä. Kun seuraa sinun ja vastaavasti Loermanin juttuja, niin huomaa, että sinut nöyryytetään jatkossakin.

        Juu juu..Nöyryytetään joo...Sinä...anteeksi siis tämä Louermani nöyryyttää itse itseään ja nitkautti vielä itsensä voltilla rapaojaan rypemään...Aloittelija netissä...hus hus apunikki siitä, menes nyt ja päästä se Louermäni sieltä puikkoihin, vai onko teillä joku työnjako....Buahhahaaaaaaaa!
        Sinne se taas uppoaa...Voi että tää on helppoa...Louermän hoi!!!! Keksi parempi ja tehokkaampi apunikki...toi "Naurajasi" ei ole oikein "kokenut" nettikirjoittelija....Buahahahaaaaa!

        Alat sönkätä yhä epätoivoisemmin ja alat hokea typerysten eniten käyttämää "Buahhahaaaaaaah" mölyämistä. Mitä enemmän mölyät, sitä syvemmällä olet suossa ja sitä enemmän sinulle nauretaan. Voiko täällä enää helpompaa tapausta nolattavaksi olla?

        Ps. Muista lotota!

      • Varkkila1
        Naurajasi kirjoitti:

        Alat sönkätä yhä epätoivoisemmin ja alat hokea typerysten eniten käyttämää "Buahhahaaaaaaah" mölyämistä. Mitä enemmän mölyät, sitä syvemmällä olet suossa ja sitä enemmän sinulle nauretaan. Voiko täällä enää helpompaa tapausta nolattavaksi olla?

        Ps. Muista lotota!

        Noh noh..Kyselet voiko täällä helpompaa tapausta olla nolattavaksi. Kyllä on...Huuahahaaaaaa! Se olet sinä itse...Siinä meni taas oikeaan osoitteeseen.

      • naurajasi
        Varkkila1 kirjoitti:

        Noh noh..Kyselet voiko täällä helpompaa tapausta olla nolattavaksi. Kyllä on...Huuahahaaaaaa! Se olet sinä itse...Siinä meni taas oikeaan osoitteeseen.

        Huuahahaaaaaa mölylläsi ilmennät itseäsi ja etenkin köyhää savarastoasi.
        Sopisit hyvin apinatarhaan. Buaaaaaah ja Huahaaaaa huutosi ovat epätoivosi merkkejä. Olet varmaakin teini-iässä oleva vähälahjainen poju.

      • Varkkila1
        naurajasi kirjoitti:

        Joo, just sellainen mä olen. Teinipoju ja vähälahjainen..Silti kyykytän sinua täällä mennen tullen, joten sinun lahjakkuus on siis alle sen vähälahjaisen :)
        Osu ja uppos taas. Olet jo 8-0 tappiolla tässä väittelyssä arvoisa apunikki. Pistä nyt se päähahmo taas tänne, kun kehuit häntä niin kovasti.

      • Tarkaavainen.

        On hupaisaa seurata kuinka alat tulla yhä enemmän sekopäiseksi ja luuloharhaiseksi. Kuvittelet jopa "voittavasi" täällä, vaikka olet yleisenä naurun aiheena. Olet kuin pässi narussa ja viimeksi narun toisessa päässä oli Naurajasi nimimerkki.

      • Varkkila1
        Tarkaavainen. kirjoitti:

        Tarkaavainen hoi! Miten vain, ei sinun pikku apulaiset samanlaisen kirjoitusasun kanssa sen kummallisempia ole. Samaa kirjoittajaan sotkeutuvaa väheksyntää, kun ei ole muuta asiaa. Sama sotku, uusi nikki. Hus, menes nyt siitä :)
        Ai niin 10-0

      • Tarkkaavainen.

        Vai 10-0, vaikka olet kuin tyhmä pässi narun päässä. Näit varmaakin unta ja heräsit alkkarit märkinä kun kuvittelit unessa voittaneesi:-D:-D

      • ;;===))))
        Tarkkaavainen. kirjoitti:

        Vai 10-0, vaikka olet kuin tyhmä pässi narun päässä. Näit varmaakin unta ja heräsit alkkarit märkinä kun kuvittelit unessa voittaneesi:-D:-D

        puumerkki unohtui ja maksaja.

    • Mölyävä apina
    • muistin virkistämise
    • Katto Kassinen

      Varkkilakin taitaa olla työtön kun joutaa täällä laukomaan typeriä kommenttejaan päivät pitkät.

      • Varkkila1

        Työtön työtön...Ilmeisesti pitää muuttaa Savukoskelle...Buahahaaaa!

    • Naurajasi.

      Buahahaaaa Varkkila taas mölyämässä, mutta ilman mitään oikeaa asiaa. Koitahan juntti päästä ihan oikeisiin töihin. Voit päästä vaikka siivoojaksi, sillä muuhun kykysi eivät riitä, ellei ojankaivuuta oteta huomioon .

      Ps. Muista lotota.

      • Varkkila1

        No sieltä tuli taas tarkkaa analyysiä pikku apulaiselta. Ihan toteutit tuolla itsekkin toistelemaasi fraaseja "järkevästä" nettikirjoittelusta. Sinun asiasi tuntuu olevan henkilökohtaista, eikä ole missään vaiheessa ollut aiheeseen liittyvää omaa tekstiä, eli olet vain hännystelijänä toistellut päänikkisi asiaa. Surkeaa nettikirjoittelua sinänsä, mutta kun muuhun ei siellä taito näköjään riitä :)

    • hannu miettinen

      Onhan se ihan hienoa jos jollain olisi oikeasti kunnolla urheiluhenkeä. Niin paljon että alkaisi asuntosijoittamaan Varkaudessa. Semmoiselle pitäisi nostaa hattua.

      Joten jos semmoinen uhkapeluri löytyy, niin sydämellisesti tervetuloa Varkauteen. Myynnissä olevia kohteita piisaa kyllä, taitaa olla yhteensä reilusti yli 300 kpl. On kerrostaloluukkuja, rivarinpätkiä ja ok-taloja. Ja tonttejakin on tarjolla, ihan niitä himoittuja rantatonttejakin taitaa olla tarjolla useampi. Ja hinnat ei päätä huimaa.

      Joten ei muuta kun vaan ostelemaan. Hinnoissakin on varmaan vielä varaa tinkiä.

      • Naurajasi.

        http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot#view=list&module=apartment-sell&offset=0&limit=12&sortby=published desc&aslocation[locationids][]=418|6|62.313667|27.885075|Varkaus&asprice[suffix]=000&asprice[min]=&asprice[max]=&assize[min]=&assize[max]=&assettings[changed]=0&assettings[collapsed]=1&asbuildyear[min]=&asbuildyear[max]=&assizelot[min]=&assizelot[max]=&asnewdevelopment[new_development]=1&aspublished[published]=1

        Eipäs valehdella. Alle 100 löytyy kaikkiaan. Ovatko loput 200 menneet kaupaksi?
        Varkkila saattaa olla jossain myydyssä vuokra yksiössä reppu pakattuna.

        Siinä se on meillä oikea kiinteistöalan ammattilainen, kun meni heti möläyttämään kokemattomuutensa nettiympäristössä. Olisit kurkannut nettiasunto.fi, niin siellä olisi ollut vain 6 asuntoa myynnissä....Katso muutkin hakukoneet ja lehdet ja sitten et laske niitä vaan kerralla yhteen, vaan tsekkaat välitystoimistot jne. Kyllä se siitä :) Ei tartte valehdella kenenkään. Ihan tässä joutuu rikasta ammattilaista opastamaan köyhä työtön opiskelija, jolla ei ole edes kokemusta nettikirjoittelusta...
        Se on sitten muuten 9-0.

      • Putingrad

        Olisikohan kukaan Venäjällä kiinnostunut ostamaa kaikki tyhjät Varkauden asunnot pois ?

    • Faktaa.

      Huutokaupalla myytiin Kommilasta kerrostalo yli 700 000 eurolla ja siihen vielä 4% veroja ja osalle asuntoin rempat päälle ja ostajia oli jonossa.

      • Varkkila1

        Lisää faktaa. Vieläkin myymättä asuntoja ja liiketilat. Lisäksi vuokrattavana asunto tai asuntoja. Jonoksi asti siis. Tais olla 650 000 ja verot.

      • hannu miettinen
        Varkkila1 kirjoitti:

        Lisää faktaa. Vieläkin myymättä asuntoja ja liiketilat. Lisäksi vuokrattavana asunto tai asuntoja. Jonoksi asti siis. Tais olla 650 000 ja verot.

        Taitaa olla vanha Karvahatun talo. Loistava sijoitus, yksi Varkauden huonomaineisimmista alueista ja lisäksi vielä tehtaan metelit ja hajut kaupan päälle(ainakin toistaiseksi). Tässä löi ostaja kyllä kirveensä kiveen ja pahasti. Kaiken kurjuuden kruunaa vielä se, että on suojelukohde.

        Kukin tyylillään, mutta minä en tuommoista huolisi ilmaiseksikaan. Yhden kerran tämä talo olikin jo konkassa, jos oikein muistan.

        Noh noh miettinen. Aika kovaa linjaa vedät :) ..Jos sen olisi saanut tosi halvalla, niin se olisi ollut ihan ok diili vaikka ostaa pois. Nyt se ei mielestäni ollut erityisen halpa ja kiinnostava juttu. Se suojeluhomma on kova riippa, koska kaikki remontit pitää tehdä entistä tapaa noudatellen yms. Lisäksi talon uudistus ei välttämättä ole mutkaton juttu, kuten ne tyhjilleen jääneet liikehuoneistot osoittaa. Kuten kirjoitit, "konkassa", niin se oli pakkohuutokauppa ja tutustuin papereihin, mutta se riitti minulle, etten ollut sen pidemmälle kiinnostunut. Tästä kerrotalosta silloin laitoinkin Truunolle viestiä, mutta ei ostanut hänkään :)
        Siellä on vieläkin myymättä ja vuokraamatta tiloja, mutta toivotaan että liikehuoneille löytyy ottaja.

      • Savonneko
        hannu miettinen kirjoitti:

        Taitaa olla vanha Karvahatun talo. Loistava sijoitus, yksi Varkauden huonomaineisimmista alueista ja lisäksi vielä tehtaan metelit ja hajut kaupan päälle(ainakin toistaiseksi). Tässä löi ostaja kyllä kirveensä kiveen ja pahasti. Kaiken kurjuuden kruunaa vielä se, että on suojelukohde.

        Kukin tyylillään, mutta minä en tuommoista huolisi ilmaiseksikaan. Yhden kerran tämä talo olikin jo konkassa, jos oikein muistan.

        Mikä talo on Karvahatun talo ?

        Milloin oli huutokauppa ? Miksei lehdessä WL mitään ?

    • hannu miettinen

      Pelkästään etuovessa 186 kohdetta. Lisäksi yksityisesti myytävät yms. Joten olen edelleen sitä mieltä että myynnissä on ainakin lähelle 300 kohdetta tässä kylässä. Ja jatkossa määrä vaan lisääntyy.

    • Jaahas.

      Veikö joku hiekkalaatikolla lapion? Elekeehän lapsukaiset viitti kinata jonniin joutavasti.

    • Ajatusten Osmajoki

      Jokakoti listaa tällä hetkellä 223 myynnissä olevaa asuntoa Varkaudessa, siihen muissa medioissa, hiljaisessa myynnissä olevat ja tyhjät vuokra-asunnot vielä päälle.

      Monet ovat olleet myynnissä vuosikausia. Esimerkiksi tämä on ollut vähintään viisi vuotta jo myynnissä. Välillä häipyy ja sitten tulee takaisin. Hintapyyntö taitaa olla yksinkertaisesti liian kova.

      http://www.jokakoti.fi/kohde/796e1?3

    • totuus varkaudesta

      Olen muuttanut 15 vuotta sitten espoosta tänne ja enkä ole töissä paperitehtaassa.
      Tuollaiset kostonhimoiset jänikset painukoon pois varkauden historiasta. Ei tarvita. Totta on että kaupungin kehittämissuunnittelu on sekaisin ja navitas ei ole se oikea kehityssuunta. Vaivaako täällä joku savolainen kateus vai mikä jarruttaa kehittämästä kaupunkia. Elokuvan autiot katujen negatiivit voi hävittää samallalailla kuin punaisten 1918 negatiivit, johan se tuli ilmi ns. dokumentissakin mitä elämää jänikset elivät täällä. Kulissit eivät riittäneet tarpeeksi pitkälle. Valittuja henkilöitä juhlissa, tenniksessä kauluspaidat päällä ja hikisiä työmiehiä palaamassa komeroonsa työpäivän jälkeen. Mielestäni elokuva esittääkin enemmänki 30-luvun saksan ihannetta. Nykyisin ihmiset avoimempia ja vauraampia kuin silloin. Työttömiäkin autetaan nykyään, ei silloin "parempaan" aikaan.

      • Olet oikeassa.

        Jänikset olivat luusereita ja panivat kaiken yhden kortin varaan, eli tehtaan. Kun kuvaamiset tehtaalla vähenivät ja loppuivat, niin jänikset loikkivat peloissaan pois Varkaudesta.

        Dokumentti oli näyttö siitä, ettei ammattitaito riittänyt edes puolueettomaan dokumentointiin. Mitä pikkulasten synttäreillä oli dokkarissa tekemistä, jos oli tarkoitus seurata Varkautta vuosien saatossa? Myös kuvaukset kesämökiltä mummoineen ja kukkapenkkeineen olivat turhaa täytettä muutenkin surkeaan dokumenttiin.

      • Kaupunki vajoaa
        louerman kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Jänikset eivät olleet luusereita vain ajan ja paikan uhreja. He olivat esimerkillisen ahkeria. Louerman on itse nimittämänsä. On totta, että dokumentti on subjektiivinen ja se analysoi perhe-tehdas akselia. Dokumentti on lähinnä terapeuttinen tilitys lapsuuden ja historian traumoista. Keskiluokasta putoaminen satuttaa. Niin satuttaa paperityömiesten putoaminenkin. Ja se pudottaa myös kaupungin...

      • Dokuna Varkaus
        louerman kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Jänikset olivat luusereita ja panivat kaiken yhden kortin varaan, eli tehtaan. Kun kuvaamiset tehtaalla vähenivät ja loppuivat, niin jänikset loikkivat peloissaan pois Varkaudesta.

        Dokumentti oli näyttö siitä, ettei ammattitaito riittänyt edes puolueettomaan dokumentointiin. Mitä pikkulasten synttäreillä oli dokkarissa tekemistä, jos oli tarkoitus seurata Varkautta vuosien saatossa? Myös kuvaukset kesämökiltä mummoineen ja kukkapenkkeineen olivat turhaa täytettä muutenkin surkeaan dokumenttiin.

        Dokumentti kertoo Jänisten ja Varkauden historiaan yhdessä !

        Nyt herääkin kysymys että mitä kaikkea kaikki filatut materiaalit pitävät sisällään sillä tässähän oli osa Jänisten hisrtoriaa !
        Itse kaupugilla on varmasti myös omia diafilmejä sekä materiaalia kunnon Varkaus dokumenti tekemiseen viimeisen 100 vuoden ajalta ?

        eikö ketään kiinnosta ( 23.000 ) toisenlainen dokumentti Varkaudesta ja sen asukkaista ?

    • Jänöset ovat todellakin terapian tarpeessa. Katkeruus siitä, että pää tuli vetäjän käteen näkyy dokkarissa selkeästi. Katkeruus siitä, että globaalissa maailmassa suhdanteet muuttuvat ja jotkut alat eivät enää pärjää kilpailussa on aivan turhaa. Paperimiehet pullistelivat aikoinaan aivan liikaa ja palkat olivat suhteessa koulutukseen ja työn vaativuuteen olivat todella syvältä. Lopputulos nähdään tehtaitten sulkemisina, mutta siiitä jänönen ei lainkaan kommentoinut.

    • helpota hieman

      Mr Loermanilla taitaa ola lapsuuden traumoja, joista ei ole vieläkään
      päässyt ylitse. Tosin isoimmilla paikkakunnilla on helpompi sulautua joukkoon,
      ettei ulkopuoliset niitä huomaa.

    • liiketalouslinja

      Mr Louerman osoittaa wannabee kompetenssia ja projisoi käänteistä onnistumista. 25 vuotiaan "ekonomin" muuttoa tänne ja yrityksen johtamista.
      Hän on mielen tuote. Todennäköisesti opistosta pudonnut ja nykyinen työtön.

      • Varkkila1

        Noinko jyrkän kannan otat, että ihan keksitty henkilö? :) No ainakin se naureskelija-hännystelijä oli aivan avuton selittelijä, joka päähahmoa kompatakseen kehoitti tarkkailemaan kokeneen nettikirjoittelijan tyyliä...Sitten ei löydä kokeneena kiinteistöalan ammattilaisena (anteeksi, siis kokeneen ammattilaisen pikku apulaisena) kuin yhden hakukoneen asunnoille netistä (Oikotie) ja alkaa haukkua muita valehtelijoiksi..huh huh!
        Lisäksi kuulostaa perin omituiselta, että tämä lourmän kitisee vaikkapa meikäläisen "netti-itkuista" ja positiivisesta asenteesta, mutta vinkuu sitten itse paperityöntekijöiden palkoista, dokumentin tekijöiden katkeruudesta ainakin 10 kertaa ja siitä työttömien typeryydestä, etteivät osaa muuttaa pois kotipaikkakunniltaan jonnekkin halvemmalle paikkakunnalle...työttömäksi. Missä se peräänkuulutettu positiivisuus on? :)

      • Jos et osaa laskea edes ikääni, niin mitä tuollaiselta taukilta voi muutakaan odottaa.

      • dtyjyjdyjy
        louerman kirjoitti:

        Jos et osaa laskea edes ikääni, niin mitä tuollaiselta taukilta voi muutakaan odottaa.

        Mr Louerman ota ihan rauhallisesti. Kohta oletkin jo haukkunut kaikki täällä Varkaudessa. Mene mielikuvahahmo itseesi ja puhalla kynttiläsi sammuksiin,
        luulen sen helpottavan sinua.

      • Varkkila1 kirjoitti:

        Noinko jyrkän kannan otat, että ihan keksitty henkilö? :) No ainakin se naureskelija-hännystelijä oli aivan avuton selittelijä, joka päähahmoa kompatakseen kehoitti tarkkailemaan kokeneen nettikirjoittelijan tyyliä...Sitten ei löydä kokeneena kiinteistöalan ammattilaisena (anteeksi, siis kokeneen ammattilaisen pikku apulaisena) kuin yhden hakukoneen asunnoille netistä (Oikotie) ja alkaa haukkua muita valehtelijoiksi..huh huh!
        Lisäksi kuulostaa perin omituiselta, että tämä lourmän kitisee vaikkapa meikäläisen "netti-itkuista" ja positiivisesta asenteesta, mutta vinkuu sitten itse paperityöntekijöiden palkoista, dokumentin tekijöiden katkeruudesta ainakin 10 kertaa ja siitä työttömien typeryydestä, etteivät osaa muuttaa pois kotipaikkakunniltaan jonnekkin halvemmalle paikkakunnalle...työttömäksi. Missä se peräänkuulutettu positiivisuus on? :)

        Sinähän olet tunnetusti täällä se suurin parkuja. Olit sitä varmaankin jo lapsesta lähtien, koska olit luultavasti koulukisattu reppana. Vaikka sinulla meneekin huonosti, niin älä kuvittele, että muillakin menee huonosti.

        Oletko niin tyhmä, ettet ole tietoinen edes paperimiesten ylipalkkauksesta. Verrattuna muihin duunareihin? Heille maksettiin lakkouhkien ja lähes kiristämällä ylisuurta palkkaa.

        Olivat tyytyneet kohtuuteen, niin ei tarvitsisi jälkikäteen porata. Varkaudessa ei ole 300 asuntoa samaan aikaan myynnissä, joten kukahan valehtelee? Osaan varmuudella käyttää tietokonetta paremmin kuin sinä ja löydän halutessani kaikki mitä tarvitsen. Sinä hallusinoit apunikestä, mutta todisteet ovat nolla!
        Pärjään varsin hyvin omallani, enkä tarvitse apulaisia. En ole niin tyhmä, että syyttäisin sinua useilla nikillä kirjoittamisesta, vaikka onkin 99.9% todennäköisyys, että sitä täällä harrastat.

        Minulla on runsaasti asuntoja ja kiinteistöjä, joita markkinoin itse, sillä en tarvitse välittäjiä vetämään välistä. Kunhan pääset pois sieltä olettamastani vuokrakämpästäsi ja omaan asuntoon ja lopetat parkumiset, niin voit päästä vaikka miesten kirjoihin.

        Koitahan panna lopultakin kuvasi esiin, ettet ole pelokas jänis, jolla ei ole kanttia vastata huutoihisi naamatusten. Ymmärrä kyllä jo pojua pelottaa, tai finnit ovat esteenä, mutta yritä edes olla muuta kuin pelokas ja itkuinen luuseri.

      • dtyjyjdyjy kirjoitti:

        Mr Louerman ota ihan rauhallisesti. Kohta oletkin jo haukkunut kaikki täällä Varkaudessa. Mene mielikuvahahmo itseesi ja puhalla kynttiläsi sammuksiin,
        luulen sen helpottavan sinua.

        Minä otan aina rauhallisesti, mutta muilla näyttää olevan ongelmia, jopa niin paljon, että joutuu käyttämään "dtyjyjdyjy" nimimerkkiä. Olen ymmälläni mielen harhoistasi. Nimeä ihmeessä ne "kaikki" täällä jotka olen muka haukkunut. Minä olen päin vastoin ollut Vakauden puolesta puhuja. Menehän tavaamaan aiempia viestejäni, ettet höpise omiasi täällä.

        Varkauden puolestapuhuja ei puhuisi työttömistä ja paperimiehistä tuohon sävyyn. Varkautelainen puolestapuhuja olisi tiennyt, että Kauppakadulla on asuinrakennuksia aika paljon itseasiassa. Lisäksi puhut "olit luultavasti koulukiusattu reppana" juttuja, joilla luulet ehkä saavasi jonkun suuttumaan täällä...Eheii kuules arvoisa unennäkijä.
        Tuolla löytyy aika paljon tekstiä, jossa suorastaan solvaat mm. tuon Jänisten perheen dokkarin tekijälle suositat terapiaa yms. ja väheksyt muita kirjoittajia ja kaupungin asukkaita...
        "Lourmän ensimmäinen astuu valtakuntansa lämmitettyä keskuskatua, tuo kaikkien kunnioittama sijoitusmoguli, joka osaa tietokoneellaan tehdä kaiken ja enemmänkin. Tuo armoitettu paperimiesten inhoaja, joka tulee meille puhumaan Vakauden puolesta...vai oliko se Varkauden puolesta..No sama se on. Kumartakaa!"
        Ymmärtäähän sen, että näyttävä esiintulo voi olla hieno avaus. Sinulta se jäi flopiksi, vaikka itseäsi positiivisena ja kokeneena nettikirjoittaja-tyyppinä itseäsi mainostatkin. Sitä positiivisuutta en ole vielä kyllä yhdessäkään kirjoituksessa nähnyt ja sitä ei tarvitse edes lähteä etsimään.
        Milloinkahan joku palstan hoitoalan expertti repii esiin narsisti-kortin. Natsikorttiakin aika harvoin heitellään, vaikka tuolla dokkarijutuissa joku jotain jo asensi. Jäämme odottamaan.

      • Varkkila1
        louerman kirjoitti:

        Sinähän olet tunnetusti täällä se suurin parkuja. Olit sitä varmaankin jo lapsesta lähtien, koska olit luultavasti koulukisattu reppana. Vaikka sinulla meneekin huonosti, niin älä kuvittele, että muillakin menee huonosti.

        Oletko niin tyhmä, ettet ole tietoinen edes paperimiesten ylipalkkauksesta. Verrattuna muihin duunareihin? Heille maksettiin lakkouhkien ja lähes kiristämällä ylisuurta palkkaa.

        Olivat tyytyneet kohtuuteen, niin ei tarvitsisi jälkikäteen porata. Varkaudessa ei ole 300 asuntoa samaan aikaan myynnissä, joten kukahan valehtelee? Osaan varmuudella käyttää tietokonetta paremmin kuin sinä ja löydän halutessani kaikki mitä tarvitsen. Sinä hallusinoit apunikestä, mutta todisteet ovat nolla!
        Pärjään varsin hyvin omallani, enkä tarvitse apulaisia. En ole niin tyhmä, että syyttäisin sinua useilla nikillä kirjoittamisesta, vaikka onkin 99.9% todennäköisyys, että sitä täällä harrastat.

        Minulla on runsaasti asuntoja ja kiinteistöjä, joita markkinoin itse, sillä en tarvitse välittäjiä vetämään välistä. Kunhan pääset pois sieltä olettamastani vuokrakämpästäsi ja omaan asuntoon ja lopetat parkumiset, niin voit päästä vaikka miesten kirjoihin.

        Koitahan panna lopultakin kuvasi esiin, ettet ole pelokas jänis, jolla ei ole kanttia vastata huutoihisi naamatusten. Ymmärrä kyllä jo pojua pelottaa, tai finnit ovat esteenä, mutta yritä edes olla muuta kuin pelokas ja itkuinen luuseri.

        Oletko niin tyhmä, ettet osaa erotella todellisista kustannuksista paperiteollisuudessa mikä on merkittävää ja mikä ei niin merkittävää. Karvinen sanoi suoraan, ettei palkkataso ole mikään merkittävä syy Varkauden tehtaiden alasajoon. Valuuttakurssi mm. Ruotsin eduksi silloin ja ostettavan paperin ja sellun määrän lasku. Miksi tuotantopainetta siirrettiin silloin Ruotsiin, jos heillä on samantasoinen palkkaus...Niin niin, ota asiasta selvää tai laita se pikku apulainen hommiin :)
        Olet nyt saanut meuhkata ja rakennella noita mielikuva-asuntoja ja tietokoneen käyttöäsi esitellä meille kaikille. Olet vain liian hanakka solvaamaan ja väheksymään muita ihmisiä ja se on aika kummallista "kokeneelta nettikirjoittajalta" Sinulla ei ole mitään asiaa mihinkään, jos se ei liity samalla jonkun väheksyntään tai solvaamiseen. Todella kunnioittava tapa olla Varkauden puolestapuhujana :)

        Ai niin, mikä minua pitäisi peloittaa täällä???

      • Huoh...
        Varkkila1 kirjoitti:

        Varkauden puolestapuhuja ei puhuisi työttömistä ja paperimiehistä tuohon sävyyn. Varkautelainen puolestapuhuja olisi tiennyt, että Kauppakadulla on asuinrakennuksia aika paljon itseasiassa. Lisäksi puhut "olit luultavasti koulukiusattu reppana" juttuja, joilla luulet ehkä saavasi jonkun suuttumaan täällä...Eheii kuules arvoisa unennäkijä.
        Tuolla löytyy aika paljon tekstiä, jossa suorastaan solvaat mm. tuon Jänisten perheen dokkarin tekijälle suositat terapiaa yms. ja väheksyt muita kirjoittajia ja kaupungin asukkaita...
        "Lourmän ensimmäinen astuu valtakuntansa lämmitettyä keskuskatua, tuo kaikkien kunnioittama sijoitusmoguli, joka osaa tietokoneellaan tehdä kaiken ja enemmänkin. Tuo armoitettu paperimiesten inhoaja, joka tulee meille puhumaan Vakauden puolesta...vai oliko se Varkauden puolesta..No sama se on. Kumartakaa!"
        Ymmärtäähän sen, että näyttävä esiintulo voi olla hieno avaus. Sinulta se jäi flopiksi, vaikka itseäsi positiivisena ja kokeneena nettikirjoittaja-tyyppinä itseäsi mainostatkin. Sitä positiivisuutta en ole vielä kyllä yhdessäkään kirjoituksessa nähnyt ja sitä ei tarvitse edes lähteä etsimään.
        Milloinkahan joku palstan hoitoalan expertti repii esiin narsisti-kortin. Natsikorttiakin aika harvoin heitellään, vaikka tuolla dokkarijutuissa joku jotain jo asensi. Jäämme odottamaan.

        Tämän topicin otsikko vastaa kerrankin hyvin sisältöä. Onko persujakaan vielä mainittu edes sivulauseessa...

        Ovatko jänisetkin varkauteleisia TOLLO? Koita pysyä sentään totuudessa, vaikka vähälahjaisuutesi siihen suuntaan osoittaakin. Louerman puhuu asia jäniksistä, jotka loikkivat turpa ristissä Varkaudesta.

      • Varkkila1 kirjoitti:

        Varkauden puolestapuhuja ei puhuisi työttömistä ja paperimiehistä tuohon sävyyn. Varkautelainen puolestapuhuja olisi tiennyt, että Kauppakadulla on asuinrakennuksia aika paljon itseasiassa. Lisäksi puhut "olit luultavasti koulukiusattu reppana" juttuja, joilla luulet ehkä saavasi jonkun suuttumaan täällä...Eheii kuules arvoisa unennäkijä.
        Tuolla löytyy aika paljon tekstiä, jossa suorastaan solvaat mm. tuon Jänisten perheen dokkarin tekijälle suositat terapiaa yms. ja väheksyt muita kirjoittajia ja kaupungin asukkaita...
        "Lourmän ensimmäinen astuu valtakuntansa lämmitettyä keskuskatua, tuo kaikkien kunnioittama sijoitusmoguli, joka osaa tietokoneellaan tehdä kaiken ja enemmänkin. Tuo armoitettu paperimiesten inhoaja, joka tulee meille puhumaan Vakauden puolesta...vai oliko se Varkauden puolesta..No sama se on. Kumartakaa!"
        Ymmärtäähän sen, että näyttävä esiintulo voi olla hieno avaus. Sinulta se jäi flopiksi, vaikka itseäsi positiivisena ja kokeneena nettikirjoittaja-tyyppinä itseäsi mainostatkin. Sitä positiivisuutta en ole vielä kyllä yhdessäkään kirjoituksessa nähnyt ja sitä ei tarvitse edes lähteä etsimään.
        Milloinkahan joku palstan hoitoalan expertti repii esiin narsisti-kortin. Natsikorttiakin aika harvoin heitellään, vaikka tuolla dokkarijutuissa joku jotain jo asensi. Jäämme odottamaan.

        Oletko pitkäänkin kärsinyt lukuhäiriöstä? Työttömiä en ole solvannut, enkä muitakaan varkautelaisia tahoja. Ethän ressukka edes tiedä mitä solvaaminen jurisesti tarkoittaa, joten älä käytä termejä joista et mitään tajua.

        Tiedän, että sivistystasi on heikko ja sillä sen huomaan kirjoituksistasi, joten menkööt sen piikkiin. Kauppakatu on edelleekin kauppakatu, eikä varsinainen asuntokatu, siten kun se yleensä määritellään.

        Jos ristihuulen dokkari oli mielestäsi hyvä, kuten näytät luulevan, niin sinähän olet nyky Varkautta vastaan, toisin kuin minä. Se on kyllä satoihin kertoihin jo käytännössä todistettukin, sillä itkusi ja valittelusi Varkauden surkeudesta on ollut täällä päivittäistä "herkkua".

    • pettynyt Uki

      Mr Loerman miksi syyllistyt solvaamaan Varkautelaisia paperimiehiä,
      heillä ei varmaan ole osaa eikä arpaa tehtaan osittaiseen alasajoon.
      Kaikki ulosheitetyt paperimiehet evät ole saaneet uutta työtä ja osa
      putkeen joutuneista henkilöistä, olisi varmasti halunnut jatkaa aivan
      normaaliin eläkeikään saakka.
      On aivan käsittämätöntä , että joku "tsuparin" lanseeraama
      mielikuvitushenkilö tulee solvaamaan hyvin työnsä suorittaineita
      ja uloslaitettuja paperinammattilaisia tänne.

      Ihan oikeesti, säälin sinua.

      • Turisenko turhaan?

        Paperikoneiden alasajoihin on useita syitä: Suomen kustannuskilpailukyky verrattuna kilpailijamaihin (esim. Ruotsi), Paperiliiton "ylilyönnit" palkkavaatimuksissaan, sekä työntekijä- että työanantajaosapuolien poteroihinsa jämähtäminen ja kaiken kruunaa netti ja sen mukanaan tuomat muutokset.
        Jos ei nettiä ja somea olisi, nämäkin mielipidekirjoitukset julkaistaisiin sanomalehdissä.... minkäs teet, kansalaiset eivät enää tilaa eivätkä lue paperisia sanomalehtiä, uutiset löytyy tableteista, iPadeista jne.
        Kuinka monelle teistä keskustelijoista tulee vielä sanomalehti kannettuna postilaatikkoon?
        Allekirjoittaneelle tulee postilaatikkoon kaksi sanomalehteä, enkä niistä hevillä luovu.
        Miettikääs hiukan, mikä ja kuka paperimiesten ja -naisten työpaikat vie!

      • Varkkila1
        Turisenko turhaan? kirjoitti:

        Tottahan tuo on, ettei siihen vain yhtä syytä ole. Mutta ei se palkkataso täältä Varkaudesta niitä työpaikkoja vienyt.
        Lehtiä tulee vielä ja se on hyvä. Läpyskän tulo loppui toistaiseksi, koska niiden tarinoiden taso on aika matalalla.

    • Tarkkaavainen.

      Ahneita pitääkin solvata. Samaan ahneitten kastiin kuuluvat ahtaajat.
      Tsupariko on harhakuvitelmissasi?

    • heikkn hempukka

      Uki ei ajattele nyt omilla aivoillaan, vai eikö se muista ketkä huusivat kurkkusuorana Jouko -sedän ja sen hammaspeikkojen kanssa lisäliksaa ja saunalisiä, lauantailta, joina eivät päässeet saunaan, kun oli työvuoro!

      Ja jos et nää niin pitkälle kuin me muut niin sehän kertoo vain rajoittuneisuudesta, joten olisi silloin kiva olla ihan hissukseen.

      Louerman vaikuttaa fiksulle ja on tasan oikeassa, kun kertoo "kuningaspaperimiehistä", ei se ole solvaamista jos kertoo totuuden ja fiksuutta on nähdä se totuus.

      • Juoni paljastui

        Tämä viesti tuli sitten suoraan pääkonttorilta. Nyt on lehdessäkin mainittu "tue palkollista" vaihe ("Louerman vaikuttaa fiksulle ja on tasan oikeassa"), jossa tuetaan provokaation aloittanutta nikkiä tällaisilla ns. apunikeillä, jotka milloin kehuvat tuotetta ja palvelua, milloin tuon nikin tekemää ratkaisua.

        Muistakaa, että jokainen viesti tuolle päänikille laskutetaan klikkauksien tai vastauksien määrän muodossa, eli päänikin palkkapussi kasvaa, jos sille vastataan.

      • Huvittunut:-)
        Juoni paljastui kirjoitti:

        Olet niitä hupaisia salaliittoteoria tyyppejä, joilla on kaikessa joku itse kehitetty juoni, tai teoria takana. Kuussa ei ole käyty, Usa iski itse lentokoneilla torneihin ym. ym. Sen verran olet kuitenkin yksinkertainen, ettet pysty selittämään mitä tuotetta, tai palvelua Louerman täällä mainostaa? Kerro jos tiedät, niin saadaan edes nauraa.

    • (::)

      wredenkadulla olevaa yritystä

      • Juoni paljastui

        Huvittunut, Tarkkaavainen, Naurajasi yms. Maksullisia pikkunilkkejä.

      • Naurajasi
        Juoni paljastui kirjoitti:

        Huvittunut, Tarkkaavainen, Naurajasi yms. Maksullisia pikkunilkkejä.

        Eihän kuussa ole koskaan käyty? Eihän? Jumalakin olemassa! Eikö niin?

      • Utelias.

        Missä ko. mainos on luettavissa? heheheh!

      • Varkkila1
        Juoni paljastui kirjoitti:

        Huvittunut, Tarkkaavainen, Naurajasi yms. Maksullisia pikkunilkkejä.

        Joutuuko täällä maksamaan lopulta, jos kirjoittaa paljon? Sehän on minulle todella kallista lystiä.

    • Tsuhnu Hapari

      Voi luoja mikä määrä p@skaa yhteen ketjuun on saatu suollettua päivän aikana. Liekkö ihan Suomi24 Varkauden ennätys?

      Nooh, sitä se 20% työttömyysprosentti ilmeisesti teettää....

      • Hihihhh

        On se harmi, ettet itse ole ennätyksen alkuunpanija:-)))

    • kaikkea hyvää
    • hannu miettinen

      No, jokos se kaikkitietävä, fiksu ja varakas Louerman on aloittanut ostamaan sijoitusasuntoja Varkaudesta ja tehomarkkinoimaan niitä Etelä-Suomen ns "tyhmille työttömille" jotta hekin tajuaisivat muuttaa tänne Varkauden Onnelaan?

      Laitapa Louerman tietoa montako ostit ja mistäpäin Varkautta? Ja miten hankit asukkaat niihin? Vai jäikö vaan puheen asteelle niinkuin monet muutkin hankkeet Varkaudessa?

      Vai onko Louermanin nimimerkissä pieni kirjoitusvirhe? Pitäisikö u:n tilalle vaihtaa joku toinen kirjain? Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää kaikille, myös Loermanille. Ja onnea kannattavaan sijoitusasuntobisnekseen. ;)

    • En ole ostanut vielä asuntoja Varkaudesta, mutta jos hommaat niitä tarpeeksi halvalla niin kiinnostaa ilman muuta. Olin jo mukana yhdessä kerrostalon huutokaupassa, mutta hinta nousi liian korkeaksi. Olisin maksanut korkeintaan puolet, sillä haluan vähintään 30% nettokatteen. Tähän asti olen sen saanut ja paljon enemmäkin. Pitää myöntää, että ensimmäinen euromiljoona oli vaikea saada kasaan, mutta sen jälkeen on ollut helpompaa, sillä en ole koskaan tarvinnut pankkeja avuksi.

    • Pääkonttorilta päivä

      "Pääkonttorilta" vaan yksi kysymys : etkö yhtään parempaa skitsoa keksinyt?

    • Varkkila1

      Tässä esimerkki Naurajasi eli Faktaan kirjoittelusta...Huomatkaa erityisesti 13.2.2013 illalla klo 20 aikoihin kirjoitettu viesti, jossa hän väittää löytäneensä vain 100 asuntoa myynnissä...Ja tyhmänä kyselee, mihin ne 200 muuta on kadonnut...Muistakaa, että hän se kehui tietokoneen käyttötaitojaan. Että sellaista...Syvä kyykky taas hänelle...Ei paljon nikin vaihdot auta..Buahahahaaa!

    • 12-62

      Asiaa, josta ei voi olla eri mieltä.

      • 12-62

        On aloittajan kirjoitus.

      • Varkkila1
        12-62 kirjoitti:

        On aloittajan kirjoitus.

        Voi siitä olla erimieltä. Heille ei vaan se käy, että heidän hv-verkostoa horjutetaan ja jotkut ovat jo lähteneet. Lisää muuttaa vielä pois.

    • Älyvapaaaaaata

      Mä en kestäääää..

      Mikä ihmeen pakkomielle tuolle Varkkilalle on tullut että sen PITÄÄ mustamaalata jatkuvasti Varkautta? Haukkua kuinka huonosti täällä menee Katkeruus kaupukiamme kohtaan kai....
      Tämä ei ole tosiaankaan ainoa kaupunmki jolla menee huonosti. Siirry toiselle palstalle haukkumaan jotain muuta kaupunkia välillä! Ketään ei oikeesti kiinnosta enää viisaat juttusi, aikuisten oikeesti!

      Varkaudella menee huonosti; on työttömyyttä ja myymättömiä asuntoja..So what? Ei kaikki halua / voi silti muuttaa pois täältä ja piste!

      • tosiaan turhaa itkua

        Mitä siitä on Varkaudelle iloa, jos jossain muuallakin menee huonosti? Päinvastoin, tukirahat ja investoinnit ovat vielä enemmän kortilla.

        Jos haluat elää "kulisseissa" ja et kestä huonoja mutta tosiuutisia Varkaudesta ja ne ahdistavat, niin eipä niitä tarvitse täällä olla koko ajan lukemassa Suomi24 VARKAUS palstalla?

      • levysoitin rikki
        tosiaan turhaa itkua kirjoitti:

        Mitä siitä on Varkaudelle iloa, jos jossain muuallakin menee huonosti? Päinvastoin, tukirahat ja investoinnit ovat vielä enemmän kortilla.

        Jos haluat elää "kulisseissa" ja et kestä huonoja mutta tosiuutisia Varkaudesta ja ne ahdistavat, niin eipä niitä tarvitse täällä olla koko ajan lukemassa Suomi24 VARKAUS palstalla?

        Kiitos varkkila kun jaksoit taas kommentoida.
        Kyse ei olisi siitä että me heikot kanssaihmiset eivät kestettäisi raakoja totuuksiasi Varkauden taloudesta vaan siitä,että toistat itseäsi.
        Itsensä paremmuuden jatkuvasti toistaminen on pätemistä.
        Kukaan ei pidä tästä.

        http://www.youtube.com/watch?v=eUt6ih0me-U

      • Tosiaan turhaa itkua
        levysoitin rikki kirjoitti:

        Puhu vain omasta puolestasi äläkä yleistä. En ole nimimerkki Varkkila eikä täällä kai tarvitse kenenkään olla vain muita miellyttämässä.

      • Varkkila1

        Mustamaalata kaupunkia??? Ei kuules tällä ole mitään tekemistä mustamaalaamisen kanssa.
        Muistele alkutilannetta. Kaikki on hyvin. Vanhoja ei saa muistella ja jos ei miellytä, niin voit muuttaa pois...
        Todellinen tilanne oli jo silloin toinen, mutta meille käytännössä valehdeltiin jatkuvasti.
        Se onse kritiikin jatkuva aihe.
        Ei kaikki halua, eikä voi muuttaa pois. Se on totta, mutta ei toisten mielestä. He kirjottaa edelleen, kuinka kaikki on niin hyvin. Eli, sinä tunnut tietävän miten asiat on, mutta monet muut eivät halua tai eivät hommansa puolesta halua "tietää". Ymmärrät ihan varmasti eron.
        Eli vielä kerran. Minä olen toivonut tehtaille jatkoa ja uusia ISOJA systeemeitä sinne, kuten biodiisel yms. Tuolla on kuitenkin kirjoituksia, joissa tehtaiden loppumista oikein toivotaan, ettei enää olisi hajuhaittoja jne. Ymmärrät varmaan tuonkin eron.
        Että sellaista tällä kertaa.

      • Varkkila1
        levysoitin rikki kirjoitti:

        Kiitos varkkila kun jaksoit taas kommentoida.
        Kyse ei olisi siitä että me heikot kanssaihmiset eivät kestettäisi raakoja totuuksiasi Varkauden taloudesta vaan siitä,että toistat itseäsi.
        Itsensä paremmuuden jatkuvasti toistaminen on pätemistä.
        Kukaan ei pidä tästä.

        http://www.youtube.com/watch?v=eUt6ih0me-U

        Kukaan ei pidä tästä...No, jotkut jatkaa silti valheitaan siitä, miten kaikki on hyvin ja hyviä hankkeita jatketaan. Nyt on vaan herännyt oppositio tuolle ajattelulle ja se ei tunnu loppuvan, vaikka joku niin haluaisi.
        Kirjoitin jo vuosia sitten, miten jotkut jutut tulee menemään. Minulle naurettiin, ettei ole mahdollista. Nyt monet niistä jutuista on arkipäivää ja hommat laukeaa maksuun. Sinäkin maksat niistä joka kerta enemmän veroa ja saat vähemmän vastinetta rahoillesi. Siitä huolimatta joillekkin yltiöpositiiveille kaikki on. He ei siis välitä mistään ongelmista ja sen he sanovat täälläkin ihan suoraan.

    • ex.asukas..v

      Tannis ...Jaska,,,savonoon..kaikkea.. HYVÄÄ....JATTKOO,,siis sinne..Varkautee..

    • Louerman1

      Tsupari johtaa Varkauden kaikki itkijät Venäjälle, kun sillä on sinne hyvät "suhteet". Venäjä ottaa nykyjään avosylin vastaan, ja myöntää välittömästi kansalaisuuden.

    • ajattele ees vähän

      Kerrohan varkkila miten hyvin se sun elämäs olikaan jossain "Alussa", muistele nyt oikein urakalla niin saat tuon turhautumisesi purettua kerta rysäyksellä!

      Sillonko kun oli oma tupa ja pottumaa kaksi lasta ja tehdas avoinna odotti kolmevuorolaista , ennenkuin vaimo otti ja lähti , jätti natisevan ukkonsa ja häipyi. onneksi sentään tehdas jäi, oli jotain mihin ripustauduit.....ect. ect.
      Et sitten osannut olla tyytyväinen silloinkaan kun kaikki oli hyvin? Natisit jo silloin ja tuollainen katkeruus ei ole hyväksi kenellekään.
      Eikö sinulle ole kukaan koskaan sanonut, että mennyt on mennyttä, jota ei takaisin saa ja vain tulevaan voit vaikuttaa, kaikilla ei ole sitä tulevaisuuttakaan. Kuolemantuomion saaneena ei monikaan huutele ja valita, mutta varkkilan poika se osaa.
      Mitäs sanot jos huomenna ei tassu nousekkaan kirjoittimelle, vaikka mielesi on täynnä ahdistusta, etkä voi purkaa kiukkuasi täällä puhumalla kuin tuomion enkeli. se tuomio voi tulla muualtakin kun suomi 24-palstalta ja usko minua ....sitten se vasta potuttaakin !

      • Varkkila1

        Noh noh Totuuden torvelo. Katkeruudessasi ja tietämättömyydessäsi minun kirjoittelua kohtaan, olet nitkauttanut itsesi vain syvemmälle sinne rapaojaan.
        Kuulut siihen porukkaan, jolle se kuolemantuomiokaan ei ole mikään ongelma...kaikki on hyvin. Vanhoja ei saa muistella :)
        Sinulla ei ole ollut mitään muuta kerrottavaan, kuin muiden kirjoittajien solvaaminen. Siinä on sinun palsta-anti, joten ole katkeruudessasi yksin :) Buahahahaaa!

    • fuyiuyir

      Madonlukuja läpyskässä, ei näytä hyvälle.

    • hyvältä ei näytä

      Varkaus = kriisikunta, viimeistään vuonna 2015 totuus tulee julki ja fakta myönnetään. Tämän vuoden 2014 Varkaus vielä jotenkuten sinnittelee mutta ensi vuonna seinät kaatuvat päälle, kulissi romahtaa sanoisi joku. Eipä tullut "satoja uusia työpaikkoja", eivät ole verotulot kasvaneet kuten on toivottu. Sitten vielä paikallisläpyskässä kirjoitetaan Navitas kolmos -haihatteluista. Toivossa on hyvä elää vai miten se oli?

    • Varkkila1

      Huomatkaa "ammattilaisen näkökulma...Velkaa on vähän, kaikki on hyvin.

      • Anonyymi

        Meni muutama vuosi, mutta nyt on Louermanin maksetut kirkumiset palstalla vaienneet ja yltiöpositiivit ei enää uskalla ääntään kohottaa. Ketkä olivat siis oikeassa?

    • Anonyymi

      Ei köyhyys ja työttömyys ole sama asia. Olen työtön,mutta kyllä mullakin rahaa riittää. Sitä saatte miettiä miten

    • Anonyymi

      pimpa

    • Anonyymi

      piimä

    • Anonyymi

      perseensuti

    • Anonyymi

      untamo

    • Anonyymi

      kalpa

    • Anonyymi

      kari

    • Anonyymi

      leipäkakkuset

    • Anonyymi

      rapsiyöljy

    • Anonyymi

      harley bentonin kitaralla

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe