Nyt heti alkuun sanon, että vaikka otsikko onkin melko kärkevä, niin tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Puhun niin suoraan ja hyvin kuin voin, enkä yritä aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään. Lisäksi: Tämä Suomi24 ole ehkä paras mahdollinen paikka puhua tällaisesta, koska trollaajat ja mieleltään epävakaat (narsistiset ihmiset?) nauttivat siitä, kun löytävät minunkaltaiseni uhrin, jolle voi kirjoittaa ikäviä kommentteja vastaukseksi. Täytyy vaan toivoa, että joukossa olisi edes pari varteenotettavaa vastausta.
Eli olen 18-vuotias nainen, täytän parin kuukauden päästä 19.
Sairastan vaikeaa masennusta sekä ahdistuneisuushäiriötä. Vuosi sitten olin melko hyvässä kunnossa psyykkisesti, mutta nyt olen täysin p*skana.
Tapasin vuosi sitten miehen, joka on minua 4 vuotta vanhempi. Hän oli (ja on edelleen) pahasti masentunut, ja päätin auttaa häntä kasaamaan itsensä. Niinhän siinä kävi, että rakastuttiin, ja mentiin yhteen. Kyseinen mies vei sitten neitsyyteni, ja kaiken muunkin. Aloin masentumaan hänen seurassaan, ja mietin joka päivä aina vaan enemmän, että miten voisin kelvata hänelle paremmin ja miten olisin kauniimpi, parempi sängyssä jne.
Mies oli niin masentunut ja katkeroitunut, ettei juuri osannut näyttää minulle tunteitaan, tai osoittanut hellyyden eleitä. Kärsin paljon. Lueskelin nettifoorumeita, naistenlehtiä ja kyselin ihmisiltä, miten voisin tulla kauniimmaksi, paremmaksi, taitavammaksi jne. Muiden mielipiteet alkoivat painamaan vaa'assa enemmän, kuin omani. Ajattelin, etten ole hyvä sellaisena, kuin olen. Etenkin tiettyjen foorumien tietyt palstat rikkoivat minua. Luin paljon miesten tylyjä kommentteja, joissa haukuttiin naisia ämmiksi ja ties miksi. Lisäksi netissä liikkui juttuja, joissa naista haukuttiin likaiseksi, jos oli yksi tai useampi eksä. Lueskeltuani tarpeeksi, itsetuntoni hajosi ja romahti täydellisesti, eikä poikaystävältä saanut tukea.
Olin lopulta niin masentunut, että istuin lattialla itkemässä tuntikausia, ja haukuin itseäni rumaksi. Ympyröin kropastani permanenttitussilla osia, jotka olivat mielestäni rumia, ja kirjoitin haukkumanimiä ympäri vartaloani. Poikaystävä ei jaksanut enää, vaan jätti minut.
Erottiin eilen.
Tunnen itseni likaiseksi, koska olen harrastanut seksiä miehen kanssa, emmekä pysyneet yhdessä, vaan erosimme. Tuntuu, kuin olisin huono, likainen ja käytetty nainen, jolla ei ole mitään arvoa. Olen sängyssä ihan mestaritasoinen, vaikka itse sanonkin. Mutta sillä ei ole minulle mitään he*vetin väliä, koska minusta tuntuu, ettei kukaan tule enää koskaan kelpuuttamaan minua, kun en ole neitsyt. Miehet tapaavat haaveilla neitsyistä ja viattomista naisista, ja olen kaikkea paitsi. En ole kristitty, mutta olen saanut kuulla höpinöitä irstaista ja likaisista naisista koulussa ja joka v*tun puolella. Ihan kuin naiset olisivat vain käyttöesineitä, joiden arvo laskee sitä mukaa, mitä enemmän on käytetty.
Onko kellään vastaavanlaisia tuntemuksia?
Kristillinen propaganda ja nettifoorumit pilasivat itsetuntoni
3
185
Vastaukset
Hei,
Ikävä kuulla, että olet eronnut parisuhteesta.
Meidän mielestämme ei ole oikein, että kukaan haukkuu ketään ja siten luokittelee perättömästi ihmisiä. Varsinkaan kun nettimaailmassa ei tunneta toisia.
Mainitset itsekin, että muiden mielipiteet alkoivat merkitä sinulle enemmän ja et arvostanut itseäsi. Sehän se kuitenkin on tärkeää, että arvostaa itse itseään, eikä harmistu muiden mielipiteistä ja kommenteista. On hyvä välillä pysähtyä pohtimaan itsekseen omia ajatuksia ja jättää muiden mielipiteet syrjään.
Sinun ei kuitenkaan kannata jäädä yksin asian kanssa, vaan kannattaa keskustella asiasta jonkun luotettavan henkilön (ystävä, terveydenhoitaja, psykologi, nuorisotyöntekijä ym) kanssa. Voit myös lähettää meille yksityisviestiä tai sähköpostia, jos siltä tuntuu.
Toivomme, että saat tukea tilanteeseesi ja siten olosi paranee.
Kaikkea hyvää toivottaen,
NettiSaappaat JyväskylästäKyllä sinut vielä huolitaan. Et ole enää neitsyt, muttei moni muukaan. Voit vaikka löytää jonkun muun, jolle on käynyt samoin. Et ole varmasti yksin. Maailma on iso. Koita kestää :)
- Anonyymi
Ns. uskovaiset osaavat tuhota kenen tahansa elämän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370