Oli pakko alkaa kirjoittamaan. Olo on niin tuskainen hyvällä ja hieman huonollakin tavalla. Ikävöin Tainaa (nimi keksitty). Olo on välillä hyvä ja odottava mieli positiivisesti, mutta kuitenkin muistutan itseäni negatiivisesti, ettei siitä ehkä tulekaan mitään. Taidan tosissaan olla rakastunut siihen, keho on myllertänyt siihen malliin jo pitkään ja varsinkin viimisen kuukauden. Luin suomi24 sivuilla niitä kirjoituksia mitkä 99% luulen olevan Tainan kirjoittamia. Ja jotenkin olo on vain sellainen, että kunpa saisin sen tänne minun viereen tai minne vaan, kuhan olisimme kahdestaan ja poissa laivasta. Päässä myllertää niin paljon etten itsekkään aina käsitä..samalla tilanne hieman ehkä pelottaakin, jos ei tule mitään mistään niin luulen sen hajottavan minut aika pahasti. Ja mitäs sitten teen? En kestä sitä. On sellainen tunne, että se oikea on nyt löytynyt. Kuin ihmeen kautta...Haluaisin puhua ja kertoa sille kaiken ihan kaikesta ja haluan kuulla siltä ihan kaiken kaikesta, koska on vielä niitä kysymysmerkkejäkin päässä. Haluan tutustua siihen ihmiseen niin hyvin kuin vain toiseen voi tutustua ja siinä samalla rakastua aina vaan enemmän. Toiveissa olisi, että lähtisimme joskus yhdessä jonnekkin ulkomaille..minne vaan taikka moniin paikkoihin ja yhdessä (tai erikseen) keksisimme uutta tekemistä. Laiva on varmaan molemminpuolin jo nähty, itsellä aika lyhyessä ajassa. No joo en sitä mihinkään sellaiseen pakota, mutta tuntuisi että sillekkin se tekisi hyvää. Voi kunpa rikastuisin niin veisin sen vaikka minne ja tekisimme kaikkea mukavaa. Haluaisin ottaa loppuelämän ”loman”. Haluaisin kuitenkin siinä samalla tehdä jotain töitäkin, sellaista missä on hyvä olla ja toteuttaa itseä. Itseni toteuttamista voisin ainakin harrastaa kirjoittamalla sarjakuvia ja ehkä kirjaa oman elämäni perusteella. Taina voisi varmaan hieman avitttaa niissä, koska oma äly ja kärsivällisyys ei aina riitä kaiken toteuttamiseen..Mulla on vain niin kova ikävä sitä. Mahassa tuntuu perhosia ja sellaista pientä jännitystä koko ajan kun ajattelen, että ehkä näen sen ensi viikolla ja jospa jotain muutakin vihdoinkin tapahtuisi..pallo on sillä ja luotan omaan vaistooni, joten odotukset ovat aika korkealla (ei ehkä saisi olla). Vituttaa vain se, että en viitsisi ravata ensi viikolla edes takaisin laivassa, että näkisin sen..toivoisin, että se etsisi minut käsiinsä..
vihaan ja rakastan sinua (?)
Markosi!
24910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mmm, kunpa olisit se Marko jota minä ajattelen ja ihailen kaukaa. Hän ei ole kyllä "laivalla töissä" mutta muuten. Toivoisin hänellä olevan helliä tunteita minua kohtaan.
Eikös se ole sinun haavissasi jo?
en aina ota siitä selvää..kai se ilmottelee sitten kun sille sopii.
vai tä
Niin minäkin rakastan sinua!
http://www.youtube.com/watch?v=HeBUarL4ZPI&feature=endscreen&NR=1
Valentine's Day is a day to celebrate love!!!!
The most beautiful feeling in the world.
Roses are red, violets are blue my heart is glad, my love is true
http://www.sunhome.ru/UsersGallery/wallpapers/115/valentinki-oboi-kartinki.jpg
From your Valentine`s one!
siis onkos tuo Marko oikea nimi, koska ei kaivattusi Tainakaan oikea nimi?
Ei ole vielä Markoa haavissa. Tahtoisin kyllä hänet omakseni.
Marko 2 ilmoittautuu paikalle.
Laitan tähän arvoituksen joka oikealle naiselle avautuu:)
shop,shop,thin,thin,dark,dark
Lisää helppoja tulee sille joka osaa laittaa samoja takaisin.
Hyvät viikonloput.
Näkyikö muka niin selvästi;)
Kaksi kertaa . Onko se vastaus?
Mulla on oma asunto ja elämä, sulla asuntosi ja oma elämä.
Vaikka kuinka toivoisi yhteistä elämää, se menee erillään. Nähdäään silloin tällöin.
Rakastan,. My way!
My weird love = oletko marko nimeltäsi myös?
Tuo tekstin sisältö kuulostaa tutulta, niin tutulta, ja on edelleen niiin ok.
Tummasuklaalle.
Oikealle avautuu;) ja osaa laittaa takaisin.
Mitä laittaa takaisin? Viestinkö?
Uuden arvoituksen jolla kerrot jotai sen ratkaisialle :0
Toivon Marko että saat kaivattusi, mutta älä nyt ihmeessä jätä asiaa jäihin vain siksi että odotat jotain lottovoittoa (?) ! Ei raha ratkaise todellisen kiintymyksen ollessa kyseessä, vaikka kieltämättä se arkea helpottaisikin. Tsemppiä ja rohkeutta peliin, kevät keikkuen tulevi :)
Todistit juuri että 99% Markoista on ``hulluja``
Hullun kanssa elämä ei ole tylsää ja siksi naiset täällä Markojen perään itkevätkin.
Hullu saa olla mut ei tyhmä ( vanha Fiidakon sanonta;)
oot outo kiertäisin sut kaukaa, sun unelmat on epärealistisia kun et edes tunne ko. ihmistä! kerrot vielä vihaavasi, mitähän tarvetta toi ihminen sun elämässä loppujen lopuksi palvelee?
Oon 15-vuotias ja aattelen just samal taval, ku aloittaja. En tiie mitä tekis, oon hukas :/
Juu, allekirjoitan. Me Makrot ollaan sopivasti "hulluja" muttei sentään mielipuolia! ;)
Oliko, vai lainattiinko, on se täällä. Oliko. Siks se iilmapiiri siihen menikin.
Saatanan suhaajat. Helvetin kärrääjät.
Voi olla olla väärinkin. Kuka täällä aina oikeen tulkitsee ;DD Ihan vitun hauskaa.
Koitinpa ottaa siitä syytä yhteyttä myös muualle.
aikapaljon tulkinvarasuuksia, tietyt irl kokemukset tukee jopa näitä.
Siinä sitä.
ei viddu..en ees halua lukea tuota :D:D
15alotukset, ne on vaan vastaajien romukoppa ja aloittajille romumpi.
Kävin väärällä palstalla ja sain traumoja.
Ei siinä
uusiavuosia-..