ujous on sitä että on liian vaativa itseä kohtaa
eikä osaa olla sosiaalisissa tilanteissa rento oma itsensä
kuinka monen mielstä
4
275
Vastaukset
- ml213.
Niimpä. Ujouteen liittynee tuo piirre eli on liian vaativa. Mutta, onko merkittävämpi asia, ettei arvosta itseään ja siten itseluottamus on kehity. Itsearvostus madaltaisi vaativuuden kynnystä.
Muistanette edesmenneen laulaja Rauli Somerjoen. Hän oli ujoksi syntynyt ja ujona menehtyi.Valitettavasti pyrki ujouttaan kompensoimaan alkoholilla/humalatulalla.
Niin, jos ajatellaan, miten onnistuminen ja menestys poistaisi ujouttaa, niin näin ei ole. Somerjoella/kin oli erittäin laaja arvostus ja ihailu, mutta tämä ei tuottanut tulosta ujouden poistumisessa.Uskon, ettei hän ymmärtänyt omaa lahjakkuuttaan ja siten ei arvoistanut itseään.
Uskon, miten ujouden/kin lievittämisessä,- pois kasvamisessa se perus muutos tulee tehdä ajattelutavan alueella eli nähdä itsensä toisessa valossa ympäristöönsä nähden.
Helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa. - hmm.
ehkä tarvitaan molempia itsearvostusta ja rentoutta
että vaativuuden taso madaltuisi
somerjoki ehkä käytti alkoholia siksi että ei jännitäisi
sosiaalisia tilanteita ja olisi rento oma itsensä
ja olen samaa mieltä että hänen olisi pitänyt myös
arvostaa omaa itseään eikä käytää alkoholia
se oli hyvin sanottu että muutos tulee tehdä
ajatelutavan alueella eli nähdä itsensä toisessa valossa
ympäristöönsä nähden. - pilkettä silmäkulmaa
Siinä että on vaativa itseään kohtaan voi piillä myös myönteinen kasvumahdollisuus. Voi kehittää itseään ja opetella myös vastapainoksi kannustamaan itseään yhtä pinttyneesti kuin on aina vaatinut itseltään. Aina kun moittii ja arvostelee itseään negatiivisesti niin heti tämän huomatessaan voikin pysäyttää tämän ajatuksenjuoksun, kääntää huomionsa johonkin myönteiseen ja mainita itselleen asioita, joissa on onnistunut. Jokainen käy mielensä sisällä jonkinlaista itsepuhelua ja sillä on merkitystä miten puhut itsellesi. Eihän lastakaan kasvateta pelkällä kurituksella vaan tarvitaan lempeää kannustusta, hyväksyntää ja rakkautta. Täytyy olla armollinen itsellensä vaikkei kukaan muu olisikaan. Hyvä keino on myös ajatella ettei asioita tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti ja opetella nauramaan itsellensä, muistaa huumori. Tehdä tahallaan pieniä virheitä ja huomata ettei se maailma siihen kaatunutkaan. Muistaa ettei kukaan ole täydellinen, joten miksi sitä vaatisi itseltäkään.
- hmm.
Toi oli hyvä kirjoitus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san811992- 561210
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122958Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 93948