Huonosti käyttäytynyt matkustaja

Jos matkustaja, noin 50-vuotias nainen, on eräästä kuuluvalla äänellä
tervehtivästä linja-autonkuljettajasta lähettänyt sellaisen viestin, että kuljettaja on
"yli-ällö-imelä", niin voisiko kuljettaja nostaa syytteen kunnianloukkauksesta?
Olisi aiheellista.
7140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä voi, koska se kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin Suomessa.

Äänestä

Ei voi koska syyttäjä on se taho Suomessa joka nostaa syytteet. Kuski voi tietysti tehdä rikosilmoituksen, mutta asia on niin vähäpätöinen että tuskinpa se mihinkään johtaisi. Eipä kylläkään kovin fiksua kyseiseltä naiselta, mutta idiootteja löytyy joka ikäryhmästä ja lähtöön.

Äänestä
  • Perusoikeuksia ei ole kumottu, joten aivan varmasti saa juttunsa tuomioistuimeen, mutta joutuu maksamaan kulut itse, jos syyttäjä ei nosta syytettä

    Äänestä

Onpa ollut oudosti käyttäytyvä matkustaja. Olisi hänen
pitänyt tajuta, että kuljettajan tervehdys on ILOINEN ASIA.

Äänestä

Naisen epäasialliselle käytökselle ei löydy
järkevää selitystä. Huh miten bussikuskit ovat
liian joustavia. Nyt olisi kuskin aika vaatia
naiselle rangaistusta.

Äänestä

Mikähän olisi paras rangaistus sille naiselle,
joka on niin haukkunut bussinkuljettajaa?

Äänestä

Niin, miksi lähtisi lakitupaan! Kun tuolle ei voi kuin nauraa. Ja sekin vielä, että kohtaavatko nämä kaksi joka päivä? On jättänyt viestin siis ilmeisesti liikennöijän palautteisiin?

Kuule tässä maassa ei saa poliisia kiinnostumaan sellaisestakaan, että joku vaikka vain pelleilläkseen liittää jonkun nimen sellaisiin asioihin joitten kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Voi vaikka työpaikalla työkavereitaan naurattaa tuollaisilla herjauksilla, mutta se menee vitsinä läpi, eikä siitä saa edes työsuojelullista asiaa - vaikka se kuinka olisi jonkun mielestä epäasiallista käyttäytymistä työpaikalla! Ihmisen pilkkanapitämistä ja nimenomaan herjaamista! Ei onnistu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rillilliiiii kirjoitti:

Jos matkustaja, noin 50-vuotias nainen, on eräästä kuuluvalla äänellä
tervehtivästä linja-autonkuljettajasta lähettänyt sellaisen viestin, että kuljettaja on
"yli-ällö-imelä", niin voisiko kuljettaja nostaa syytteen kunnianloukkauksesta?
Olisi aiheellista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu