Miksi äitini laiminlyö minua?

Olen jo aikuisiän saavuttanut, naimisissa sekä esikoisen synnyttänyt. Suhdettani äitiin varjostaa varmasti se että olen aina kokenut ja tiedänkin olevani se lapsista huonoin ja vähiten rakkain. Eräänä päivänä asiat kuitenkin kulminoituivat niin että ollessani 14 vuotias, jouduin muuttamaan mummoni luokse. Raskauteni ja lapsen syntymä lähensi minun ja äitini välit uudestaan mutta nyt ollaankin taas alamäessa.
Viimeisen kahden vuoden aikana olen muuttanut ulkomaille ja takaisin, avioitunut ja synnyttänyt lapsen, niinkin nuorella iällä kuin 18 vuotta. Nuoresta äitiydestäni huolimatta olen suoriutunut hienosti. Olemme raitis, savuton nuori perhe, ja mielestäni erittäin tunnolliset ja esimerkilliset vanhemmat lapsellemme. Stressi monista asioista on kuitenkin tehnyt minuun tehtävänsä ja puoli vuotta sitten hakeuduin psykiatriseen hoitoon mahdollisen masennuksen takia. Sainkin pian diagnoosin keskivaikea masennus. En kuitenkaan halunnut lääkitystä tai muutakaan kummempaa apua, keskustelutuokioita lukuunottamatta. Muutama viikko sitten aloin saada ajatuksia itseni tappamisesta, pelästyin ajatuksiani ja tukeuduin äitiini. Jostain syystä äitini on alkanut diagnosoida minulle nyt erilaisia ongelmia ja sairauksia. Ensin hän väitti että minulla täytyy olla narsistinen persoonallisuushäiriö, vannoi olevansa varma asiasta. Suutuin mutta pian painoin asian villasella. Seuraavaksi kävi ikävä välikohtaus kun siskoni poikaystävä oli kylässä luonamme ja "löysi" tietokoneeni selaushistoriasta blogin jossa käsiteltiin pimeitä lääkkeitä. No he siskoni kanssa laskivat 1 1=2 ja levittivät sitten sanaa että olen alkanut käyttää pimeitä pillereitä yms. Äitini tämän kuullessaan levitti sanaa entistä enemmän kunnes yksi päivä kuulen huolestuneelta mummoltani että vieläkö sinä käytät niitä pillereitä sieltä katukaupasta. Suutuin äidilleni ja siskolleni suunnattomasti kun eivät kysyneet minulta mitään vaan levittivät perätöntä ja vakavaa tietoa minusta. Suutuin todella paljon ja ilmoitin että olen todella loukkaantunut ja odotan anteeksipyyntöä. Noh,mitään ei kuulunut. Nyt sitten sain selville että äiti ja muut sisarukseni ovat yhdessä miettineet voisiko minulla olla skitsofrenia kun suutahtelen ja kuvittelen muka asiat pahemmaksi kuin ne ovat. En ymärrä äitini käytöstä. Äiti sanoo että syynä on huoli, mutta minusta väärä tapa näyttää se on levittää tietoa minusta useille ihmisille että narkkaan tai olen narsistinen tai skitsofreenikko. Todella törkeetä, olenko väärässä vai kuulostanko todella skitsofreenikota?