Olen jo vuosia kärsinyt siitä, että hengästyn tosi helposti ja pulssi nousee hetkessä tosi korkealle. Verenpaineet on kuitenkin 90/60.
Eli hengästyn esim. hampaita pestessä, kenkiä laittaessa, jos kävelen 5m sängystä keittiöön, portaat noustessa eli pulssi nousee hetkessä yli 100 ja tuntuu kurkussa pulssi,niin kuin olisi käynyt juoksulenkillä juuri. Ja hengästyttää tosiaan. Tosin ei joka kerta käy näin, mutta päivittäin kuitenkin. En polta (en ole koskaan polttanut), minulla ei ole mitään allergioita.
Olen vuosia yrittänyt kohottaa juoksukuntoani 5krt viikossa lenkkeilemällä, mutta edelleen jaksan juosta yhtä huonosti. En ole ylipainoinen.
Viime viikolla huomasin ensimmäistä kertaa uimahallissa, että suihkutilassa sain hengitettyä normaalia huonommasti. Nyt tällä viikolla on tuntunut tosi oudosti, että en saa hengitettyä enää niin syvään ulos ja sisään kuin ennen. Pitää itse hengitystä "syventää", itsestään se ei mene enää niin syväksi. Lisäksi kurkun/rintakehän alueella tuntuu lievää painetta tai siis että jotain olisi rintakehän päällä. Eilen illalla nukkumaan mennessä tuntui kanssa tuota outoa hengenahdistusta, mutta helpotti vähän, kun menin ensiavusta tuttuun kylkiasentoon. Hengitys ei kuitenkaan vingu milloinkaan ja harvoin on limaa kurkussa. Välillä, mutta ei edes joka päivä. Kuulostaako astmalta vai olisiko jotain sydän/keuhkoperäistä? Ja koulussa, kun mittailtiin Pef:iä, niin sain puhallettua vain 300. Olen vain 19v nainen.
Ja n. 5-6v muistan kerran illalla, kun yhtäkkiä tuli outo tunne, että en saa kunnolla hengitettyä. En muistaakseni lapsenakaan oikein jaksanut juosta pitkiä matkoja, vaikka silloinkin harrastin liikuntaa aktiivisesti ja olin normaali painoinen.
Astmaa vai sydän/keuhkoperäistä?
9
4051
Vastaukset
- hiop
Sydän- ja keuhkoperäinen oireilu voi kuulostaa hyvin samanlaiselta. Suoraan kertomasi oireitten perusteella ei siis voi sanoa kummasta on kysemys. Ikäsi puolesta todennäisyys on kuitenkin ehdottomasti astman puolella. Astma siis lasketaan keuhkoperäisiin syihin ja keuhkoperäisistä syistäkin astma on ehdottomasti todennäköisin. Et kerro pituuttasi, joten en voi tarkkaa pef-viitearvoa sanoa, mutta tuo 300 on melko matala. Joten tämän perusteella astmaa kyllä veikkaisin. Mutta varmastihan ei pysty sanomaan. Sinun kannattaa ehdottomasti hakeutua terveykseskukseen omalle lääkärillesi tutkimuksiin.
- tee muutos
Hengitysoireet tulevat hengityselinten tulehduksista ja sydämen oireet voivat tulla keuhkoongelmista. Syy hengitysongelmaasi on melko varmasti tulehdus hengityselimissä ja sen aiheuttaa joku ympäristössäsi oleva pöly tai haju joka voi olla liuotinta,savua tai muuta syövyttävää ainetta.Hengityselimet ovat hyvin herkkiä tulehtumaan koska niiden limakalvot ovat ohuita ja pehmeitä.
Sinun kannattaa mennä ehdottomasti oikeaan lääkäriin eikä jättäytyä terveyskeskusten nollien armoille. Suomessa on vähän oikeita lääkäreitä jotka ymmärtävät näitä asioita koska koko koulutus on edelleen lapsenkengissä ja luulojen varassa. Huonojen lääkäreiden takia nämä sairaat joutuvat kärsimään loppuikänsä vitsailusta vaikka kuseessä on selvä fyysinen vika joka on aiheutunut näiden limakalvoja vaurioittavien aineiden seurauksena. Paras hoito on puhdas ilma. Lääkkeet eivät ole oikea ratkaisu koska likainen ilma tulee vääjäämättä jatkamaan tuhojaan. Pois likaiselta seudulta ja huone puhtaaksi. Päätät nyt itse terveydestäsi,kukaan muu sinua tuskin auttaa. Minulla on tästä 30 vuoden kokemus.- hiop
Mielenkiintoista, että teet diagnoseja nettikeskustelun perusteella. Kukaan ei pysty varmasti sanomaan mistä on kysymys näkemättä ja tutkimatta potilasta. Todennäköisyydet voi kyllä sanoa, mutta ei yksittäisen ihmisen diagnoosia näin jaeta.
Tiedäthän, että astmassa juuri kyse on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksesta? Ja kyllähän sitä erilaisilla hengitysilman altisteilla on osuutta astman puhkeamisessa ja oireilussa. Yrität nyt selittää jostakin erikoisesta mystisestä, mutta ihan "tylsästi" astmalta kuulostaa tämä sinunkin selityksesi. Ja tavalliset terveyskeskuslääkärit sen astman hallitsee. Ei sen mystisempää. Ei sen suurempaa vääryyttä ihmiskuntaa kohtaan. Ei edes salaliittoteoriaa.
- Ice
Astmassa kyse on keuhkoputkien tulehduksellisesta tilasta, ahtautumisesta.
Sama olotila siis, kuin pahassa keuhkoputkentulehduksessa.
Yskittää, kun elimistö yrittää avata röörejä, että ilma kulkisi, vinkuminen johtuu ahtautumisesta ja limasta joka ei pääse pois.
Pakkanen? Onko sinun vaikea hengittää pakkasessa, mitä kireämpi keli, sen vaikeampi.
Astmaatikko hengittää yleensä helpommin, saa yskittyä limaa pois, kosteassa- mieto hyvä sauna. uimahalli, ellei ole kloorille tai hajusteille allerginen.
esim. katupöly on hankalan yskän aihe astmaatikoilla keväällä, etenkin koivu/leppäallergikoilla.
Jos epäilet astmaa itselläsi, mene toki lääkäriin. Pian!
Ja tosiaan, astmadiagnoosin tekee mikä tahansa yleislääkäri, kuunneltuaan keuhkot, ja teetettyään pef-puhallukset.
Vaikeat astmakohtaukset vinkuvat metrien päähän, ja menevät jonon ohi... salbutamol ensiapuna spiran kautta, jos vielä menee sitä kautta...
Salbutamol on myös kohtauslääke.
Muista ei tietoa- joitain hyviä suoraan hengitylkseen annosteltavia on, ja kortisonia kait yhä käytetään, vaikkei ole hyvä.
Astmaatikon tyyppiasento on istumassa hiukan kumarassa, näyttää että sekä pallea että selkälihakset tekee työtä että iminen saisi ilmaa- ulos. Sisäänhengitys on helpompaa.
Astmakohtaus johtaa hoitamattomana jopa siihen, että tukehtuu.
Olen kerran vienyt yhden läheisen päivystykseen muutaman kymmenen kilsan päähän, ehti siniseksi, vinkuminenkin oli jo vaimentunutta. Syy, omani. Lemmikkikaniinien häkin olin vasta siirtänyt keittiön ikkunan lähelle, ulkopuolelle, ja ikkuna oli auki...Sama henkilö ei voinut käydä eläinkaupoissa(jyrsijät).
Saatko pahoja yskimis-, tukehtumisentunnekohtauksia joistain asioista?
Todennäköisesti lääkäri kyselee allergiasi. - HamekyttÅ
Heippa,
minulle ei tule mitään yskäkohtauksia tms. Hengitän yhtä hyvin kesällä kuin talvellakin, oli pakkasta tai ei. Ainoa mitä on, on limaa etenkin iltaisin, jota pitää yskiä, mutta ei sitäkään paljoa ole. - Ice
ei oireilusi sitten ehkis astmaa ole. Käy nyt kumminkin pian lekurilla. Astmassa tyyppioireita on nimenomaan vaikeus hengittää pakkasilmaa, ja yskä-
Ja etenkin kun vieressäolijalla on astmakohtaus, siinä toinen on hereillä, kuuntelee "urkupillistöä".
Asuin ja elin vuosia astmaatikon kanssa.. ja itse altistuin ja aloin oireilla ammattiini liittyvistä- etenkin homepölyiset heinät... Vaikeus hengittää pakkasilla on, yskää tietyille allergeeneille, flunssa-aikoina salbutamol.
Yleensä astma alkaa joko pikkulapsena, tai murkkuiässä.
Oikeestaan kun perhepiirissä on allergikkoja, se opettaa... Pojille perytyi atopia kummallekkin, ja isänsä siitepölyallergiat- minä oireilen kraaterimaisella ihottumalla, nokkosrokolla heinille... joitain muitakin, mutta erityisesti kesällä on yskä, ja nuhaakin. Ja silmäoireita.
Jos sinulta on lapsuusajalta diagnosoitu allergiaoireita- voi olla kyse lievästä astmasta, sen selvittää kyllä lekuri. - Hapettaa
Nää on joskus tosi vaikeita selvittää. Kannattaa mennä lääkäriin.
Minulla on ollut samantapaisia oireita jo n.10v. Sinä olet nuori, minä 50v mutta silti.
Olen aina harrastanut liikuntaa ja ollut hyvä kunto. Sitten alkoi nuo oireilut. Hengästyin herkästi ja tuntui että happi loppuu, ei saa tarpeeksi ilmaa keuhkoihin ja kurkussa tunne kuin olisi joku möhkäle. Yms.yms.
Eikä tee pakkanen hallaa sen enempää kuin hellekään.
Kävin kaikenmaailman tutkimukset, keuhkot tähystettiin,kuvattiin, allelgiakokeet, astmakokeissa useita kertoja (ei kuulemma astmaa vaikka puhallukset alakanttiin n.360-380, pelkkä alhainen pef-arvohan ei heti tee astmaa vaan se lasketaan niiden arvojen heitoilla?) sydänrasituskokeet, sydämen varjoainekokeet (sydänsairaus meillä sukurasite). Eikä mitään ole löydetty, no ONNEKSI mutta oireet vaan jatkuu niin on vähän epävarma olo. Mutta viimeksi lääkäri sanoi että joskus vaan on niin ettei syytä löydy.
Yksi missä en ole vielä käynyt niin ajattelin hankkiutua jonkin erikoistuneen urheilulääkärin puoleen koska minun oireeni tulevat selvästi liikunnan yhteydessä, vaikka ihan leppoisassa kävelyssä tai portaissa. Yritin vänkyttää että oisko rasitusastma mutta toisaalta sanottiin että olis näkynyt astmatesteissä mut sit kuitenkin sanottiin että sitä on vaikeampi tutkia. Siksi ajattelin että menen erikoislääkärille.
Olen imeksinyt suolapiippua mutta vähän laiskasti joten en osaa sanoa onko siitä apua mutta suolahoitohan väitetään olevan keuhkoille hyväksi. - tukos.
Tyypillinen sepelvaltimoahtauma. Kiireesti lääkäriin.
- hdgfs
Tyypillinen 19-vuotiaan sepelvaltimotauti???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768