Hei !
Katsoin juuri 45-minuuttia dokumenttiohjelman ja olisin hyvin mielelläni tulossa Närpiöön töihin. Myös sairaanhoitajana toimiva avovaimoni oli asiasta innostunut.
Itselläni on IT-alan koulutus AMK:sta, olen ylioppilas, reservin alikersantti, liikunnallinen ja päihteetön mies ilman rikosrekisteriä.Luottotiedot kunnossa ja olen velaton.Kaikin puolin kunnon kansalainen ja syntynyt 70-luvun puolivälissä.
Olen eronnut ja minulla on 2 lasta edellisestä liitosta.
ASIAAN. Hyvin hyvin tärkeä ehto on minulle elatusvelvollisena ja etäisänä, että tarjoamanne työ on hyvin mielellään IT-alalta tai muuten matemaattiseen suunnitteluun liittyvää osaamista. Ehdoton minimipalkka vaatimukseni on 3000 euroa kuukaudessa,mutta sillä palkalla muutetaan ja otamme lähes minkä tahansa IT-alan työpaikan vastaan.
Jos tarjoatte muuta kuin IT-alan töitä, nousee palkkavaatimukseni 3500 euroon kuukaudessa.
Luonnollisesti palkkavaatimukseni ovat peruspalkkoja ilman lisiä ja mielellään olenkin viikonloput vapaana.
Te närpiöläiset yrittäjät olette tietoisia että suomalaisen keskipalkka on 3000 euroa. Monella kaukaisella pikkupaikalla ei oel kontaktia suomalaiseen talouteen tai ei koskaan lueta Kauppalehteäkään, mutta ymmärtänette että palkkavaatimukseni ovat kohtuullisia.
Avovaimoni tekee keikkaa sairaanhoitajana ja täällä Helsingissä saa lomarahoineen,iltalisineen, viikonlopuvuoroineen erilaisissa keikkafirmoissa 3500 euroa bruttoa.
Te saitte ilmaista markkinointia ja näkyvyyttä MTV3:n 45 minuuttia ohjelmassa, kaipaatte työntekijöitä ja tässä olisi.
Minulla vain herää epäilyksiä että ette halua palkata ihmisiä reilulla kunnon palkalla.
Laittakaa tämä viesti kierteämään, toivon närpiöläisiltä yhteydenottoja ja yhteystietoja ja voisimme aikuisten oikeesti ollakin valmiita muuttamaan Närpiöön.
Me ollaan kai sitten ensimmäiset jotka tarttuivat markkinointiinne hakea uusia työtatekeviä ihmisiä, ottakaa siis yhteyksiä vaikka tällä palstalla !!
Tv Mies 36, Nainen 43
Hei, tulen Närpiöön töihin, ottakaa yhteyttä !
11
281
Vastaukset
- närppes boss
Olette meille liian kalliita palkata, nyt kun otamme maahanmuuttajan saamme kolme tuohon kuukausipalkkaan ja valtio tukee ja kustantaa meille heidän koulutuksen.
- Kieliaspekti:.
.
Lisäksi mamuista voi pakottamalla pakottaa uusia suomenruotsalaisia mikä onkin tärkein pointti mamutuksessa
.
- lisäkysymys
Onko Närpiössä suomenkielinen koulu?
Lapset nimittäin pitäisi saada sellaiseen.- tomatoes
Ei ole, suomenkieliset koulut löytyy Kristiinankaupungista ja Teuvallta
- Wink wink:.
.
Suomalaisuus ei ole ns. "in" Syvässä Pimeässä Maassa
. - pahaaa
Närpiö on Suomen Husby. Yöllä kävivät joukolla auton kimppuun...
Ja hakkasivat omistajan.- yhjuauai
Hahahaha. 3000€ keskipalkka! :D antakaa mun nauraa. 6000 € ok suomalaisen palkka kuus, jos et sitä saa niin luuseri mikä luuseri
- kylä näi o
.
Kyseessä oli normi etninen puhdistus
.
- muuta toki
Muuta jos haluat asua leikkimökissä ja vastaanottaa poimintatyöstä, hitsauksesta tai nylkemisestä 300-1500 euroa.
- HAIS---KAA
MINÄ EN MUUTTAISI VAIKKA TARJOAISIVAT MITÄ TAHANSA..
Pohjanmaalla asuu junttien perusvalio !!!!
Näkevät vain oman napansa ja luulevat olevansa MAAILMAN PARHAITA!!! - svedupelletit
Ei ne voi vastata sinulle tällä palstalla. ei ne osaa suomea närpiössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1745008- 151630
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621595Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211451Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91303Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931056Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491050Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 181901
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757