Mä vajosin kamalan syvälle. Mä olin sen hirveän hirviön vallassa, jota kutsumme anoreksiaksi. Mä en edes huomannu miten se sai musta vallan. Mä muistan, kun alotin pudottaa ne ensimmäiset kilot. Miten ihanaa se oli, kun vaaka näytti aina pienempää numeroa ja vaatteet jäi isoksi. Mutta ikinä mä en ollut tarpeeksi laiha, mikään ei riittänyt.
Mä olin laihtunut 19 kiloo, kun mun perhe huomas et mä olen hoikistunut! Joko ne ei tiennyt mitään oikeesti tai ei halunnut nähdä. Anoreksia vei mun elämän kirjaimellisesti. Kaverit lähti ulos, mä lähin lenkille. Mua pyydettiin monet kerrat ulos syömään, aina keksin valheen ja hyvän sellaisen. Musta tuli hyvä valehtelee. Mä olin tosi yksinäinen ja ahdistunut.
No kohta mulla ei ollut oikeesti mitään. Kaverit oli vaan häipynyt ja huomasin olevani yksin. En voi syyttää niit miks ne vaan unohti mut. Tuhosin kaiken mitä mulla oli, perheen kans oli vaikeeta, mut ei ne mua ikinä jättäny. Opiskelut meni täysin pilalle ja koko tulevaisuus mitä olin inoissaa suunnitellu yläasteella. Jouduin lopettaa lukion, olin suunnitellu perheen kans et lähtisin vaihtoon lukion toisella, mun piti hakee yliopistoon ja saada unelmien tutkinto. Menetin kaiken tän!
Kaverit valmistu lukiosta, mä olin riutuneena kotona. Katoin kuinka facebook täyttyi kauniita kuvia ilosista ylioppiloista. Mut nää kaverit oli unohtanu, mut ajat sit. Näin facebookista kuinka ne intoili, kun pääsi sisään kouluu, johon haki. Ne matkusti ja piti hauskaa. Joku sai lapsenkin. Siinä se vasta isku olikin, tajusin etten ikin välttämät saa lasta, koska pilasin laihduttamisella kaiken. Se hirveä tunne valtasi mut, että en välttämät ikin saa pidellä omaa lastani sylissä. Anoreksia oli syöny mun koko elämän, itkin katkerasti, koska itse mä kaiken pilasin.
Ketään muuta en voi tästä syyttää, mut en tätä myöskään toivonut. Tää sairaus hiippii hitaasti ja vie vähitellen kaiken sulta, jos et ymmärrä lopettaa ajoissa! Mun perhe on nyt ja aina mun kanssa, mut tiedän miten väsyneit neki on. Totuus sattu niitäkin, kun tytär sairastu anoreksiaan. Mä en voi, kun toivoo ja yrittää et tää muttuu paremmaks. Kovalla työllä onnistun.
Tätä ei monikaan varmaan oo jaksanu lukea. Mutta tän tarkotus on herättää teitä, jolla oikeesti sitä toivoa on! Haluun kertoo, että ei oo pakko antautuu anoreksialle niinku mä tein. Täältä on niin vaikea nousta sinne ylös, missä toivo pilkottaa. Ootte kauniita, nauttikaa nuoruudesta. Tää hirviö ei anna mitään se vie teiltä kaiken, ihan kaiken. Ette haluu itkee loppu elämää peiton alla, kun tiedätte et ootte menettäny enemmän mitä ikin oisit kuvitellut!
- Netta
Mä olin laihtunut 19 kiloo, kun mun perhe huomas et mä olen hoikistunut! Joko ne ei tiennyt mitään oikeesti tai ei halunnut nähdä. Anoreksia vei mun elämän kirjaimellisesti. Kaverit lähti ulos, mä lähin lenkille. Mua pyydettiin monet kerrat ulos syömään, aina keksin valheen ja hyvän sellaisen. Musta tuli hyvä valehtelee. Mä olin tosi yksinäinen ja ahdistunut.
No kohta mulla ei ollut oikeesti mitään. Kaverit oli vaan häipynyt ja huomasin olevani yksin. En voi syyttää niit miks ne vaan unohti mut. Tuhosin kaiken mitä mulla oli, perheen kans oli vaikeeta, mut ei ne mua ikinä jättäny. Opiskelut meni täysin pilalle ja koko tulevaisuus mitä olin inoissaa suunnitellu yläasteella. Jouduin lopettaa lukion, olin suunnitellu perheen kans et lähtisin vaihtoon lukion toisella, mun piti hakee yliopistoon ja saada unelmien tutkinto. Menetin kaiken tän!
Kaverit valmistu lukiosta, mä olin riutuneena kotona. Katoin kuinka facebook täyttyi kauniita kuvia ilosista ylioppiloista. Mut nää kaverit oli unohtanu, mut ajat sit. Näin facebookista kuinka ne intoili, kun pääsi sisään kouluu, johon haki. Ne matkusti ja piti hauskaa. Joku sai lapsenkin. Siinä se vasta isku olikin, tajusin etten ikin välttämät saa lasta, koska pilasin laihduttamisella kaiken. Se hirveä tunne valtasi mut, että en välttämät ikin saa pidellä omaa lastani sylissä. Anoreksia oli syöny mun koko elämän, itkin katkerasti, koska itse mä kaiken pilasin.
Ketään muuta en voi tästä syyttää, mut en tätä myöskään toivonut. Tää sairaus hiippii hitaasti ja vie vähitellen kaiken sulta, jos et ymmärrä lopettaa ajoissa! Mun perhe on nyt ja aina mun kanssa, mut tiedän miten väsyneit neki on. Totuus sattu niitäkin, kun tytär sairastu anoreksiaan. Mä en voi, kun toivoo ja yrittää et tää muttuu paremmaks. Kovalla työllä onnistun.
Tätä ei monikaan varmaan oo jaksanu lukea. Mutta tän tarkotus on herättää teitä, jolla oikeesti sitä toivoa on! Haluun kertoo, että ei oo pakko antautuu anoreksialle niinku mä tein. Täältä on niin vaikea nousta sinne ylös, missä toivo pilkottaa. Ootte kauniita, nauttikaa nuoruudesta. Tää hirviö ei anna mitään se vie teiltä kaiken, ihan kaiken. Ette haluu itkee loppu elämää peiton alla, kun tiedätte et ootte menettäny enemmän mitä ikin oisit kuvitellut!
- Netta
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.