Olin 18-vuotias kun sain sattumalta tietää että silloinen poikaystäväni oli katsonut pornoa.
Hän oli googlettanut erityisesti yhden ja saman pornotähden nimeä.
Suutuin silmittömästi.
Päätin,ettei asia jää siihen ja ajattelin että ruvetaan sitten itsekkin pätemään ulkonäöllä.
Lopulta päädyin strippariksi.
Ajattelin,että nyt MINÄ olen se nainen jota katsotaan.
Koin valheellista ylemmyydentunnetta siitä että miehet katsoivat minua ja valittivat omista tyttöystävistään.
Toimin myös jonkinlaisena terapeuttina,ja loin kuoren jossa olin kaunis,hyväitsetuntoinen ja seksikäs nainen.
Tunsin olevani jonkinlainen seksikkyyden enkeli ja hyvin pienen ajan ajattelin että tämä työhän on kivaa.
Totuus kuitenkin on,etten olisi kyennyt siihen ilman pitkäaikaista masennuslääkitystä,jonka vaikutuksen alaisena tein päätöksen ruveta strippaamaan.
Erittäin nopeasti työ alkoi kuitenkin ottaa hermoon,enkä lopulta enää aina jaksanut olla mukava asiakkaille jotka muistuttivat toisiaan
ja pyyhkiytyivät muistista saman tien.
Toisinaan käytin alkoholia,mutta suurehkon masennuslääkeannoksen takia kykenin kyllä tekemään töitä myös selvinkinpäin.
Olin turtunut.
Niinä vuosina kun strippasin sisältyi kausia jolloin tein töitä vähemmän ja toisinaan enemmän,toisinaan enemmän private-paikoissa ja toisinaan
enemmän baarikeikkoja.
Jouduin myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja psykiatrisessa sairaalassakin olin kun uupumusoireet menivät niin pahoiksi että oli
pakko lähteä kesken kaiken työpaikalta pois.
Hermoni olivat suoraan sanottuina paskana.
Sairaalassa masennuslääke nostettiin korkeammalle mahdolliselle tasolle,ja tämä edesauttoi sitä että kadotin pohjimmaisen itseni entistä enemmän
ja sairaalasta päästyäni jatkoin strippaamista.
Jossakin vaiheessa päässäni naksahti ja ajattelin että nyt tai ei koskaan:lääkitys on lopetettava.
Tunsin olevani kuin tienhaarassa joista toinen,lavea tie vie tuhoon ja toinen,kivinen paranemiseen.
Katseltuani kehnompien strippipuljujen esiintyjien kuvia,en kadehtinut ja päätin etten samaa kohtaloa itselleni hanki.
Nyt oli tehtävä valinta.
Lopetin lääkityksen hyvin nopeasti,mutta jonkinaikaa sen jälkeenkin tein vielä muutaman baarikeikan.
Nämä sujuivat jotenkuten ja kykenin psyykkaamaan itseni siten että sain vedettyä toisinaan keikan jopa täysin ilman alkoholia,vaikkei lääkitystä
ollutkaan.
Tämä kuitenkin kulutti hermojani valtavasti ja tahdoin esiintymisen jälkeen vain samantien nukkumaan.
Pitkät keikkamatkat ja humalaiset huutelijat ja koko baarissa oleminen rasittivat,ahdistivat ja väsyttivät minua ja strippaamisesta oli kadonnut
kaikki hauskuus mitä alussa oli.
Viimeiset keikat vedin vastahakoisena vain siksi että olin ne aikaisemmin ehtinyt sopia.
Hän oli googlettanut erityisesti yhden ja saman pornotähden nimeä.
Suutuin silmittömästi.
Päätin,ettei asia jää siihen ja ajattelin että ruvetaan sitten itsekkin pätemään ulkonäöllä.
Lopulta päädyin strippariksi.
Ajattelin,että nyt MINÄ olen se nainen jota katsotaan.
Koin valheellista ylemmyydentunnetta siitä että miehet katsoivat minua ja valittivat omista tyttöystävistään.
Toimin myös jonkinlaisena terapeuttina,ja loin kuoren jossa olin kaunis,hyväitsetuntoinen ja seksikäs nainen.
Tunsin olevani jonkinlainen seksikkyyden enkeli ja hyvin pienen ajan ajattelin että tämä työhän on kivaa.
Totuus kuitenkin on,etten olisi kyennyt siihen ilman pitkäaikaista masennuslääkitystä,jonka vaikutuksen alaisena tein päätöksen ruveta strippaamaan.
Erittäin nopeasti työ alkoi kuitenkin ottaa hermoon,enkä lopulta enää aina jaksanut olla mukava asiakkaille jotka muistuttivat toisiaan
ja pyyhkiytyivät muistista saman tien.
Toisinaan käytin alkoholia,mutta suurehkon masennuslääkeannoksen takia kykenin kyllä tekemään töitä myös selvinkinpäin.
Olin turtunut.
Niinä vuosina kun strippasin sisältyi kausia jolloin tein töitä vähemmän ja toisinaan enemmän,toisinaan enemmän private-paikoissa ja toisinaan
enemmän baarikeikkoja.
Jouduin myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja psykiatrisessa sairaalassakin olin kun uupumusoireet menivät niin pahoiksi että oli
pakko lähteä kesken kaiken työpaikalta pois.
Hermoni olivat suoraan sanottuina paskana.
Sairaalassa masennuslääke nostettiin korkeammalle mahdolliselle tasolle,ja tämä edesauttoi sitä että kadotin pohjimmaisen itseni entistä enemmän
ja sairaalasta päästyäni jatkoin strippaamista.
Jossakin vaiheessa päässäni naksahti ja ajattelin että nyt tai ei koskaan:lääkitys on lopetettava.
Tunsin olevani kuin tienhaarassa joista toinen,lavea tie vie tuhoon ja toinen,kivinen paranemiseen.
Katseltuani kehnompien strippipuljujen esiintyjien kuvia,en kadehtinut ja päätin etten samaa kohtaloa itselleni hanki.
Nyt oli tehtävä valinta.
Lopetin lääkityksen hyvin nopeasti,mutta jonkinaikaa sen jälkeenkin tein vielä muutaman baarikeikan.
Nämä sujuivat jotenkuten ja kykenin psyykkaamaan itseni siten että sain vedettyä toisinaan keikan jopa täysin ilman alkoholia,vaikkei lääkitystä
ollutkaan.
Tämä kuitenkin kulutti hermojani valtavasti ja tahdoin esiintymisen jälkeen vain samantien nukkumaan.
Pitkät keikkamatkat ja humalaiset huutelijat ja koko baarissa oleminen rasittivat,ahdistivat ja väsyttivät minua ja strippaamisesta oli kadonnut
kaikki hauskuus mitä alussa oli.
Viimeiset keikat vedin vastahakoisena vain siksi että olin ne aikaisemmin ehtinyt sopia.
Vastaukset 18
Vanhimmat
jatkuu..
Lopetettuani strippaamisen aloin kokea paranemiskriisejä.
Aluksi tuli viha,inho ja raivo koko aikuisviihdelaa kohtaan ja kyseenalaistin kaikkien alalla työskentelevien mielenterveyden.
Olin uhriuttanut sen kaiken "hyvän" ja "kauniin" ja "seksikkään"mitä esitin ja näin jopa väkivaltaisia unia joissa pahoinpitelin
erotiikka-alan työntekijän muodossa olevan itseni.
Olin nyt riisunut itseni kaikista kuorista ja tunsin olevani pieni,haavoittunut ja haavoitettu ihminen.
Kuin pieni tyttö joka silmittömästi janosi rakkautta ja hyväksyntää.
Tahdoin oikeasti olla kaunis ja löytää seksuaalisen itseni uudestaan,mutta en ollut varautunut tämän kehityksen minkäänlaiseen häirintään.
Tahdoin SYDÄMESTÄNI tulla OIKEASTI sellaiseksi mitä olin strippiurani alussa esittänyt:
Kauniiksi,hyväitsetuntoiseksi ja seksikkääksikin(tosin siten,ettei seksikkyys eivätkä ulkonäkö millään tavalla määrittele ihmisen arvoa saati
rakastettavuutta)
Löydettyäni kotoa pornolehtiä,jotka olivat mieheni ja olin ne aikaisemminkin siellä kaapissa nähnyt
(mutta ollessani lääkitty ne eivät minua häirinneet sillä olinhan minä ITSE strippari,joten en kokenut avomiehen pornolehtiä häiritseviksi.)
raivostuin ja maailmani suorastaan romahti.
Raivo pornoa kohtaan(en ole itse tehnyt pornoa,mutta strippareiden maailma on senverran lähellä pornoa tekevien ihmisten maailmaa,
sillä kumpikin on erotiikka-alaa ja tapasin ihmisiä jotka olivat tehneet jopa pornoa) kumpusi monelta eri suunnalta:
Siltä,että koin että koko se maailma on naista alentava ja halventava ja olin uhriuttanut itseni jonka sadistinen puoli unissaan hakkasi
SEKÄ se,ettei itsetuntoni edelleenkään ollut kovin hyvä ja mieleeni hiipi ajatus että
"mieheni pitää heitä sittenkin parempana ja kauniimpana kuin minua".
"Tämä ala halventaa ja alistaa naista ja joistakin paskiaisista on vielä mukava katsoa!!"
"Minä en sittenkään kelpaa tällaisena.."
Haluasin olla seksikäs,mutta vihasin kaikkea mistä saattoi vähänkään tulla mieleen strippaaminen.
Seksikkäät alusasut toivat kaihoisia,mutta samalla vastenmielisyyttä herättäviä tunteita.
Porno sitä,porno tätä,tahdoin että minua arvostettaisiin myös rähjäisenä ja epäseksikkäänä vaikken sitä toisaalta halunnut ollakkaan.
Kaikenkaikkiaan tuntui siltä,kuin olisin löytänyt rakkaani sängystä pahimman veriviholliseni kanssa.
Reaktio oli sen mukainen.
Päässäni oli ristiriitainen olo ja toisinaan olin niin kalpea raivosta etten edes kunnolla pystynyt analysoimaan tunteitani.
Halusin tuntea itseni kauniiksi ja hyväksi,irtaantua ällöttävista porno/strippijutuista kunnolla ja löytää sisäinen OMA oikeanlainen seksikkyyteni.
Mieheni pornon katselu oli kuin isku vyön alle jonka tuomia tunteita jouduin käsittelemään viikkotolkulla päästäkseni siitä jotenkuten yli.
Edelleenkään en tiedä kuinka suhtautua asiaan.
Järkeni toimii kyllä,mutta asian herättämiä tunteita on toisinaan vaikea hallita.
Aloitin seurustelun 17-vuotiaana nykyisen poikaystäväni kanssa. Muutimme puolen vuoden jälkeen saman katon alle. Yhtenä päivänä järjestelin vaatekaappeja ja löysin poikakaverin sukkalaatikon pohjalta kasan pornolehtiä. Tuntui että maailmani murtui täysin. Itse en siedä pornoa. En ole ikinä siitä kiinnostunut. Mun mielestä seksiasiat kuuluu kahden ihmisen välille ja seksiä ei kuulu siis nauhottaa ja kuvata ja laittaa julkisesti esille minnekkään. Porno antaa naisesta niin saatanan halpamaisen ja paskamaisen kuvan..... Että me keikistelemme vähissä vaatteissa ja esittelemme itseämme mieluusti ja haluamme harrastaa seksiä taukoamatta ja annamme siis itsestämme huoran kuvan julkisesti. Ei kiva....
Otin poikaystävän pornolehdet itseeni tosi raskaasti. Itkin monta päivää koska tuli sellainen olo että: "Enkö minä riitä hänelle? Enkö ole tarpeeksi hyvä?"
Poikakaveri otti mun ouheet tosissaan kun sanoin perusteluja miks otin ne lehdet niin raskaasti... poikakaveri sitten poltti ne lehdet mun silmien edessä. Meillä on läppärissä sellanen ohjelma et millekkää höpöhöpösivuille ei pääse jne. JA jos jotenkin pääsee niin mulla on sellanenki ohjelma mun selaimissa joka näyttää sivuhistorian vaikka sen poistaakin.
Ja siis jos mä oon saman katon alla jossain vaik olkkarissa....ja poikakaveri on omas huonees. Nii ei se vaan käy päinsä et se alkaa kattomaan pornoa ja vetää käteen samalla kun katselee muiden naisten kiimaisia pilluja! Hyi helvetti! Jos oon lähistöllä tai jopa samassa kaupungissa, niin jos haluaa tyydytystä ja keikistelyä niin multa sitä saa yllin kyllin! Oon oikeesti hirvee peto sängyssä. Nautin seksistä hirveen paljon ja meillä on poikaystävän kans aina tosi rajua ja kiimaista seksiä... :'''D kaikki on ookoo kunhan seksihommat jää sinne itsen ja oman kumppanin mieleen jne. Hirveetä kuinka porno yms on niin julkista....
Kaikissa perkeleen autolehdissä ja kaikissa mahdollisissa tapahtumissa on lähes alastomia naisia keikistelemässä niitten moottoripyörien ja autojen päällä. Hyi helvetti.
Ja mun mielestä jos on suhteessa.... niin kummallekin osapuolelle täytyy riittää se oma kumppani. Ite en katsele muita sillä silmällä! En kyttää muiden miesten perseitä salaa tai mitään muutakaan. Ei kiinnosta! Rakastan poikaystävääni äärettömästi ja katselen häntä kaikista mieluiten!
En pidä ajatuksesta että oma kumppani kiinnostuu seksuaalisesti toisista ihmisistä! Se vain on niin helvetin väärin! En ymmärrä miksi täytyy katsoa pornoa ja ostaa lehtiä.... en vain ymmärrä! Olen pornoa katsonut ja koittanut ymmärtää mutta se vaan on kamalaa! Seksi ja porno pitäis kieltää lailla! KAIKKI seksijutut sun muut pitäis hävittää maan kartalta.
Että kyllä. Vihaan pornoa. Se alentaa naista ja antaa meistä kamalan kuvan. Ja pariskunnalle pitää riittää se yksi kumppani! Pitää kiihottua siitä yhdesta ja ainoasta kumppanista! Ei muista! Itse olen aina noudattanut sitä kaavaa ja tulen noudattamaan tulavaisuudessakin!
Niin, alkujaankin vika löytyy korviesi välistä.
Mikä tuossa oli sinulta poissa? Ei mikään. Poikaystäväsi tosin katselemisensa seurauksena kiinnostui sinusta enemmän, mutta siitähän et välittänyt. Sinä et kunnioita muita, haluat olla itse kukkulan kunkku - tai siis kuningatar.
Et sinä pornoa vihaa. Vihaat ajatusta, että läheisesi voi nauttia jonkun muunkin katselusta.
Ei toimi logiikkasi. Tuolla päättelyllä murhaajaa ei saisi vihata, vaan sitä että hänen murhaamansa ihminen kuoli. Kärjistetty esimerkki, joo, mutta kuitenkin.
Minä itsekin vihaan pornoa, se on alistavaa ja hyppää käytännössä näytöltä makuuhuoneeseen, yhtenä päivänä mieheni oli katsonut kusipornoa ja sanoi illalla haluavansa kusta päälleni. Epäröin ja sanoin että ei se kiihota kyllä yhtään, mutta hän raahasi minut kylppäriin maanitellen koko ajan vaikka laitoin vastaan.
Samoja esimerkkejä on mooonta.
Nimimerkit Teataewte, Brokenrose1 ja Ajattelen samoin., ovat kaikki samasta lähteestä.
Yksi sana sinulle. Lue tarkkaan: Valehtelet.
Ja mistä helvetistä päättelet että valehtelen!? Mikä tekstissäni kuulostaa valheelta!? Jos en pornoa hyväksyvtai muutakaan vastaavaa niin sitten en hyväksy. PISTE.
Kumppanille täytyy riittää se OMA KUMPPANI. Seksuaalisesti ja kaikin puolin.
Mikä hänen katselustaan on sinulta poissa?
Kumma juttu tuolla ylempänä tuo vertaaminen murhaan. Yhtä hyvin silloin voisi mennä polttamaan Sariolaa tai Agarha-tätiä. Kyse kun on katselusta, ei tekemisestä. Miksi pitää koettaa saada alistaa toisen mieli?!
Toistan aikaisemman: vika on korviesi välissä. Kannattaisikohan sinun hakeutua ammattiauttajale!
Aloittajalla kyllä on todella outo logiikka. Siis että poikakaverin katsoma porno ajoi muka strippariksi ja hyvä ettei huoraamaan? Voi hyvää päivää sentään. Tuolla logiikalla ajatellen on tosi hyvä, ettei sattunut olemaan alibi lehtiä kaapissa, olis meinaan tainnut tulla yks murhanainen lisää tähä onnettomien lottovoittajien maahan?
Huh huh mitkä perustelut ajautumisestasi seksityöläisten maailmaan!!! Sen sijaan että olisit vaikka kysynyt että kaipaako hän kokeilla jotain pornossa näkemiään juttuja ja keskustellut sopisiko sellainen molemmille, päätit itse ryhtyä porno tai strippaustähtöseksi. Ontuva juttu.
Tietenkin olen pahoillani jos olet oikeasti toiminut noin ja kärsinyt. Älä nyt kuitenkaan menneisyydestäsi syytä silloista poikakaveriasi. Mustasukkaisuus ja kateus pornossa esiintyviä naisia kohtaan sinut sinne ajoi, yhdistettynä huonoon itsetuntoon.
Itse olen pitkässä liitossa joskus katsellut pornoakin ja naiseni tietää sen. Ei hänkään siitä varsinaisesti pidä, mutta ei osaa olla mustasukkainenkaan paperilla tai kuvaruudussa olevista naisista. Tietää että häntä rakastan ja himoitsen ja että ne on olleet vain mielikuvitukselle lannoitetta. On hänkin joskus katsellut miesten välistä seksiä ja jotain naisten itsetyydytys ja tyttörakkaus sivuja ja ollaan keskusteltukin pornosta joskus. Tietää myös että joskus pidemmän rakastelutauon aikana helpotan oloa pornoakin käyttäen ja hyväksyy sen koska ei vain halua yhtä usein seksiä kuin minä. Eikä todellakaan vähennä haluja rakkaintani kohtaan vaikka joskus katselenkin kiihottavaa matskua.
Kaapissani on myös anaaliseksivideo jota olen katsellut ja fantasioinut sellaisesta, silti en tunne tarvetta pakottaa naistani anaaliseksiin vaan pidän aihepiirin fantasiatasolla. Tai vaikka olen nähnyt deepthroat videoita, en ole ikinä ajatellut että kenenkään pitäisi niin tehdä minulle. Tietysti jos olosuhteet olisi sellaiset että naiseni jostain syyystä kokisi vaikkapa nuo kaksi asiaa kiihottavaksi, olisin enemmän kuin valmis niitä kokeilemaan, hienosti pärjään kuitenkin niitä ilmankin.
Joku alempana sanoi että miehensä katseli videolta päälle kusemisvideoita ja raahasi hänet kylppäriin tehden saman. Ei varmaankaan kannata tuollaisen psykopaattiukon kanssa asua yhdessä. Jos ei pysty olemaan pakottamatta kumppaniaan tuollaiseen, ei todellakaan ansaitse ko. kumppania. Olisit tehnyt rikosilmoituksen! Tee selväksi ettei sinua miten tahansa kohdella. Kyllähän nyt seksissä pitää pysyä niissä jutuissa joita kumpikin itse haluaa kokeilla. Ehdotella voi, mutta pakottamisessa ollaan jo rikosten polulla. Eipä seksirikollisille kovin hyvät oltavat ole vankilassa, ehkä ne villeimmät fantasiansa viimein täyttyy siellä jonkun kovanaaman morsmaikkuna!
Tutkimusten mukaan melkein kaikki miehet katselevat pornoa, naisistakin nykyisin useimmat. Ajatus, että kiihottuisi vain yhdestä henkilöstä ei ole mahdollinen. Pornon vastustaja sitä vaatii, mutta sellainen henkilö ei kiihotu edes yhdestä, on täysin aseksuaalinen.
Jos joku uskoo, että hänen kumppaninsa ei harrasta pornoa eikä toisiin liittyviä seksifantasioita, hän elää vaaleanpunaisessa valhemaailmassa. Vastapuoli joutuu valehtelemaan tai salaamaan totuuden säilyttääkseen suhteen.
Pornon vastustamisessa on viime kädessä kyse mustasukkaisuudesta. Se on raastava tunne, jota henkilö ei itse hallitse. Se pilaa ja tuhoaa elämää. Mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Mustasukkaisuutta ei voi hoitaa. Jos joutuu tekemisiin mustasukkaisen kanssa, ainoa keino on välttää häntä. Monta liittoa on tuhoutunut sen takia.
Pah! :::::D
Itse vastustan pornoa henkeen ja vereen ja oman poikaystävän kanssa meillä on tosi nautinnollista ja kiihkeää seksiä. Kiihotun äärettömästi poikaystävästäni ja hänen tavoistaan käsitellä minua sängyssä. En ole millään tavalla mistään aseksuaalinen tai seksihaluton paskaläjä. Itse ajattelen myös siten että seurustelupareille ja aviopuolisoille ja muille täytyy riittää oma kumppani täysin! Ei siinä ole mitään pahaa jos näin ajattelee, vai onko? Kerroppas se mulle.
Enpä ole aseksuaalinen vaikka vastustankin pornoa. HAH et siinä sulle. Et äläpäs mee turhaan yleistämään! :::)
Koskaan en ole muista miehistä seksuaalisesti kiinnostunut enkä ole yrittänytkään! Ei vaan kiinnosta paskaakaan! Rakastan poikaystävääni yli kaiken ja olen elämäni ajan pärjännyt vallan mainiosti ilam pornoa! Mun mielestä on säälittävää ja halpamaista katsella muita ihmisiä kiihottuakseen niistä. Pyhpah.
Oma kumppani tekee minut himokkaaksi ja niin on hyvä
Hyvä JOOJUSTJOOniinEhkä sinä saatat olla riittävän sexy ja himokas miestäsi kohtaan ja hän sinua kohtaan.
Mutta näin ei ole kaikissa suhteissa, joidenkin puoliso (nainen tai mies) suostuu seksiin ehkä kerran kuussa vain. Pakkohan siinä tapauksessa on jollain tavalla seksuaalista toimintaa saada, vaikka sitten pornon ääressä itsetyydyttämällä, ettei sentään vieraissa ajaudu käymään. Jos puutteesta huolimatta rakastaa, eikö porno ole muka hyväksyttävä keino tasoittaa tilannetta mielestäsi?
Entä yksin asuvat, joille ei vain ole löytynyt seksikumppania, pitäisikö heidän tyytyä hinkkaamaan kulliaan vain meileikuviensa varassa?
Pornoa tehdään sen vuoksi, että sille on tarvetta, piste. Ei sitä näin paljoa tehtäisi ellei joku siitä olisi valmis myös maksamaan.
Mutta hienoa jos Sinun ja Kumppanisi suhde toimii, ole siitä onnellinen :)
Itsellä on nainen kumppanina ja yleensä riittää se yhteinen kanssakäyminen.
JOOJUSTJOOniin, olet varmaan lukenut, millainen katastrofi syntyy, kun nainen löytää miehen pornokätkön. Olet itse tällä tiellä. Jos et tajua, että miehesi etsii kiihotusta myös pornosta, putoamisesi tapahtuu korkemmalta kuin niillä naisilla, jotka suhtautuvat realistisesti. Useimmat miehet eivät tarvitse edes kätköjä, koska nainen pitää pornoa niin luonnollisena, että se voi olla ihan julkista. Kun uskottelet itsellesi, että miehesi kiihottuu vain sinusta, totuuden valkeneminen tulee olemaan sinulle todellinen sokki.
Tarkoitin, että henkilö, joka ei kiihotu pornosta, on aseksuaalinen, ei pornon vastustaja. Vastustaja voi pari vuotta kiihottua vain yhdestä henkilöstä, mutta tuskin myöhemmin, kun alkuhuuma on hälvennyt. Pornon vastustaja on tavallisesti nainen. Hän pakottaa miehensä joko valehtelemaan tai vaikenemaan. Näyt ajattelevan vain itsesi kannalta. Se ei lupaa hyvää tulevaisuudelle.
Elät valhemaailmassa. Jos miehesi ei kiihotu pornosta ja muista tytöistä, ei hän voi kiihottua sinustakaan.
Katsotaan homopornoa vaimon kanssa, silti haluan vaimoa, outoa...
Taitaa olla kysymys (myös) itsetunnosta. Onhan se kova pala kun mies kattelee hyväkroppaisia nuoria naisia ja kiihottuu näkemästään. Vaikka itse olisitkin nuori ja kaunis. Ja ehkä sitä suuremmalla syyllä, "ENKÖ MINÄ RIITÄ..!" Jep. näin mietin itse. En tiedä voinko naisena koskaan täysin ymmärtämään miehen tarvetta pornon katselulle. Vaikka itsekin olen katsonut, varsinkin sinkkuna ollessa. Se ei sinänsä ällötä eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos kyseessä on aikuiset ihmiset jotka omasta vapaasta tahdosta tekevät mitä haluavat. Mutta. Seurusteltaessa en ole osannut suhtautua siihen, että mies tarvitsee edelleen pornoa. Harrastamme paljon seksiä, se on kaikin puolin mukavaa ja molempia tyydyttävää. Eikä mies ole sanonut että kaipaisi jotain enempää kuin mitä minun kanssani saa. Tai että haluaisi harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Silloin hän ei yksinkertaisesti olisi minun kanssa jos haluaisi muuta.
En usko, että mieheni on ainoa, jolla on tällainen tarve. En voisi kuvitella itse kieltäväni häneltä pornon katselun. Siis mitä ihmettä? Ylipäätään oli asia mikä tahansa, kiellättekö te aikuiset ihmiset toisiltanne parisuhteessa jotakin? Huh. Epätoivoissaan joku mies on sitten polttanut pornolehtensä mutta... koska nainen vaati. Halu ja tarve ei varmastikaan palanut mukana.... Internetin ihmeellistä maailmaa ei noin vain poltetakaan, siskot =D
No, ei ole minulta pois jos mies katselee muita. Itsetunnolle meinaa ottaa, mutta se taas kertoo enemmän itsestä. Olen kyllä samaa mieltä, ehkei sitä vihata itse pornoa vaan asioita sen takana...
"wiona9", pornoviha johtuu viime kädessä mustasukkaisuudesta. Meillä on luolaihmisiltä perityt geenit, jotka eivät voi muuttua yhtä nopeasti kuin kulttuuri. Kulttuuri vaatii yksiavioisuutta, mutta geenit moniavioisuutta. Geenit muokkaavat ajatusmaailman, eikä ajatuksiaan voi yrittää muuttaa tulematta mielisairaaksi.
Molemmat sukupuolet ovat ohjelmoituneet jättämään geeninsä mahdollisimman runsaasti populaatioon. Osa geeneistä tähtää mahdollisimman hyvän puolison/seksikumppanin löytämiseen, osa geeneistä taas vastapuolen estämiseen löytämästä, siis mustasukkaisuuteen. Koska geenivariaatiot eivät jakaudu yksilöille tasan, osa yksilöistä on epäonnekseen hyvin mustasukkaisia.
Puoliso tietenkin välttelee aiheita, joilla tuottaisi tuskaa toiselle. Tarvittaessa hän on valmis vastaamaan valkoisella valheella. Osa uskoo valkoiset valheet, mutta katastrofi on aina väijymässä.
Henkilökohtaisesti arvelen, että realismi on paras. Minulle on aivan selvä, että vaimoni fantasioi yhdynnästä erään miellyttävän miehen kanssa. Samoin minä miellyttävän tytön kanssa. Meille ei kuitenkaan tule mieleenkään, että emme "riittäisi" toisillemme. Päin vastoin, voimme kuljetella yhteistä fantasiaamme ja samalla nauttia toisistamme.
Hyvää jatkoa ja iloa toisistanne.
Eikä ne naiset ole aina pornokuvissa edes kovin kummosia.
Eivät aina, mutta joukossa on todellisia kaunottaria ja suloisia tyttöjä, esim. Zelda B, Private School Jewel, Ksussa, Jenni, Lada D ja Nichole A. Että voivatkin olla ihania!