Siellä on sitten laitettu myös väylien hoito kuntoon. Oulu oli kuuluisa jo 80-luvulla siitä, että siellä pääsi pyöräteitä pitkin suunnilleen joka paikkaan. Niitä on myös kehitetty, ihan omana verkkonaan. Uudet sillat kaupungista Pikisaareen ja edelleen Hietasaareen ovat luoneet loistavan merellisen ympäristön sekä kävelijöille että pyöräilijöille.
Itse pyöräilin Oulussa aikoja sitten. Silloin talvikunnossapidossa ei ollut hurraamista. Kai nyt on, muuten tuohon palkintoon ei olisi ollut mahdollisuuksia?
0Äänestä
sarana55
aikaisin aamulla aurat puhdistaa pyörätiet auki, perässä ajaa kone joka hiekottaa. on upeaa ajella niin yöllä kuin päivällä hyvin hoidettua pyörätietä.
0Äänestä
Aura hukassa.
Täällä etelässä taas aikaisin aamulla aurataan autotiet auki ja jalkakäytävät/kevyenliikenteen väylät sitten joskus myöhemmin ... jos ehditään. Mikäli kevyenliikenteen väylä on lähellä ajorataa, niin aura-auto työntää lumet kevyenliikeen väylälle, kahlää siinä sitten ja raahaa pyörää mukanasi. Se on täällä etelässä sitä "priorisointia".:D
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hienoa!
Siellä on sitten laitettu myös väylien hoito kuntoon. Oulu oli kuuluisa jo 80-luvulla siitä, että siellä pääsi pyöräteitä pitkin suunnilleen joka paikkaan. Niitä on myös kehitetty, ihan omana verkkonaan. Uudet sillat kaupungista Pikisaareen ja edelleen Hietasaareen ovat luoneet loistavan merellisen ympäristön sekä kävelijöille että pyöräilijöille.
Itse pyöräilin Oulussa aikoja sitten. Silloin talvikunnossapidossa ei ollut hurraamista. Kai nyt on, muuten tuohon palkintoon ei olisi ollut mahdollisuuksia?
aikaisin aamulla aurat puhdistaa pyörätiet auki, perässä ajaa kone joka hiekottaa. on upeaa ajella niin yöllä kuin päivällä hyvin hoidettua pyörätietä.
Täällä etelässä taas aikaisin aamulla aurataan autotiet auki ja jalkakäytävät/kevyenliikenteen väylät sitten joskus myöhemmin ... jos ehditään.
Mikäli kevyenliikenteen väylä on lähellä ajorataa, niin aura-auto työntää lumet kevyenliikeen väylälle, kahlää siinä sitten ja raahaa pyörää mukanasi.
Se on täällä etelässä sitä "priorisointia".:D