Tervehdys, Lieneekö jollain kokemusta Chevrolet HHR auton rekisteröimisestä Suomeen? Ko malliin ovat Suomen viranomaiset vaatineet tehtäväksi tiettyjä muutoksia, mutta kysyessäni asiasta ei katsastusasemalla osattu antaa oikein selkeitä vastauksia. Vaatimukset ovat kaiketi ihan viime aikoina kylläkin hieman lieventyneet. Eli onko tarkempaa tietoa siitä, mitä muutoksia HHR:ään on ihan käytännössä jouduttu/joudutaan Suomeen rekisteröitäessä tekemään?
Vastaukset 4
- EU-Auto?
Onko se EU-alueelle aiemmin rekisteröity? Ei kai muutoksia silloin tarvita.
- epätietoinen2
Kuulemma eu-rekisterlöinti ei riitä, Suomella on ollut joitakin erityisiä vaatimuksia. Nykyään ne ovat kai hieman helpottuneet, mutta ihan tarkkaa tietoa minulla ei ole.
- El Pollo del Muerta
1. Nettiautossa näkyy olevan yksi HHR myytävänä, Viron kilvissä, eli totta ihmeessä saa rekisteriin Suomessa. Suomi on osa ETA:a ja KAIKKI Euroopan talousalueella rekisteriin kelpaavat ajoneuvot kelpaavat myös täällä.
2. Katsastustointa suorittavat henkilöt tekevät hallinnollisia päätöksiä, ja ovat siten viranomaisiin rinnastettavissa olevia henkilöitä, huolimatta siitä että työskentelevät jonkin yksityisen firman palveluksessa. Näinollen heillä on velvollisuus kertoa, mitä vaattimuksia auton on täytettävä, että he voivat sen rekisteröidä. Olisihan juridisesti kestämätöntä, että jollain toimijalla on ajoneuvojen rrekisteröintioikeus, mutta he eivät kerro niitä vaatimuksia jotka on täytyttävä.
3. Todennäköisesti tarvitset auton pakokaasupäästöjen varmentamiseen TÜV:lta ostettavan vaatimustenmukaisuustodistuksen. Ajo- ja takavaloja ei tarvitse vaihtaa. Poraat etu-umpioon reiän, että saat kytkettyä siihen kirkasta valoa antavan parkkivalon.
Poistat parkkivalokytkennän vilkku- / parkkiyhdistelmästä, koska keltaisena se ei kelpaa.
Ajovalojen säättömoottoreiden kanssa ei tarvitse murehtia. Joko autossa on itsessään takana tasonsäätävä järjestelmä tai sitten laitat taakse kompressorikäyttöisen ilmaiskarisetin.
Taakse on asennettava oransia valoa antava suuntavilkku, totetustapoja on monia. Samoin takasumuvalo on asennettava.
Ei nämä niin ylitsepääsemättömän pahoja juttuja ole, ja nimenomaan katsastuskonttoreilla on TIEDONANTOVELVOLLISUUS. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että jos joltain konttorilta sanotaan "emmä tiiää", niin unohda rekisteröintikatsastus siellä. Rekisteröi autosi sellaisella konttorilla joka osaa hommansa, silloin ei tule matkan varrella yllätyksiä.
Ei muuta kuin HHR:ää hankkimaan ja onnellisia kilometreja. - epätietoinen2
Kiitos hyvistä ohjeista ja rohkaisusta. Itse kun en ole oikein fiksausmiehiä, niin jään pohtimaan noita muutoksia liiaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t95708Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.68527- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 45467
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447