Kerroin on ihan kiinni siitä, kuinka ihosi sietää aurinkoa. Mutta kannattaa muistaa, että siellä ollaan auringossa siinä kahdeksan tuntia päivässä. Minulle tuo tietää alkuun kerrointa 30, loppulomasta voi 20 riittää.
0Äänestä
Auringosta nauttien
Viime kesänä kaksi viikkoa Egyptissä ja käytin suojakerrointa 20 parinä päivänä, sitten 15 ja lopussa taisin jopa käyttää 6. Otin aurinkoa klo 10-16. Olen aina palanut helposti, enkä ole juurikaan ruskettunut ennen kuin aloin käyttämään porkkanatabletteja pari viikkoa ennen reissua ja käytän porkkana eli karoteeni pitoista aurinkovoidetta. Kesällä en palanut kertaakaan. Mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan erikertoimia aloittaen 30 kerrointa, ei ole kiva jos ekana päivänä palat pahasti, koko loma on sen jälkeen pilalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat