Mietteitä suomesta joskus 1800 luvulta.

”Nuoren suomalaistytön kauneus vetoaa enemmän sieluun kuin aisteihin. Hänen solakassa vartalossaan, pitkissä vaaleissa hiuksissaan ja sinisissä silmissään on lempeää määritelemätöntä tunteikkuutta, samanlaista kuin kalpeassa ruusussa.”

Kalevalan ranskaksi kääntänyt Lous Leuzon Le Duc vieraili Suomessa 1840-luvulla. Hänen muistelmistaan on käännetty värikäs kertomus Pariisista Pohjantähden alle: muistelmia Suomesta 1800-luvun alkupuoliskolta, kuvaus Nikolai I:n ajan Suomesta.

”Täällä ei talonpojilla ole tapana kumartaa maantiellä kulkeville herroille. Tätä muualla huomaamaani tapaa ei yleensäkään noudateta huomattavien kaupunkien läheisyydessä. Tavan puuttuminen saattaa johtua myös Pohjanmaan asukkaiden luonteesta.”

Venäläinen humanisti Jakov Grot matkasi Lönnrotin seurassa Suomen halki Karjalasta Pohjois-Suomeen. Hänen matkakertomuksensa on julkaistu suomeksi nimellä Matka Suomessa 1846.

”Suomalaiset ovat hyvin kiivaita; he eivät turhia puhu, ovat hitaita vihastumaan, ja vielä hitaampia antamaan anteeksi.”

Mrs. Alec Tweedien Matkalla Suomessa 1896 on englantilaisen hienostorouvan kertomus vierailusta Suomeen, sen maalaistupiin ja pikkukaupunkeihin.

”Suomi on alakuloinen, mutta sen surullisuus pettää ihmistä ja saa hänet uskomaan, että hän elää tyytyväisenä. Lumen valtakausi houkuttelee uneksimaan, horroksissa kuin matelija, joka vaivalloisesti sulattaa ruokaansa. Mutta horroksen päättyessä joudutaan loputtoman pitkien päivien päihtymykseen, kun aurinko tuskin katoaa, kun vuoteestaan voi nähdä selkiselällään olevista ikkunoista iltahämärän valohämyjen häipyvän, samalla kun jo idästä nousevat aamuruskon kajastukset.”

Angel Ganivet toimi Espanjan konsulaattina Helsingissä vuosina 1896-97. Hänen kotimaahansa lähettämät esseekirjeet julkaistiin aikanaan paikallisessa lehdessä ja suomeksi ne ovat luettavissa nimellä Suomalaiskirjeitä.

”Helsingissä ei ollut nähtävissä juuri mitään menneisyydestä, vaan ”Pohjolan valkea kaupunki” oli ylipäänsä Euroopan moderneimpia suurkaupunkeja. Rakentamisessa vallitsi ”järkevä asiallisuus”, josta toisinaan kyllä arkkitehtoninen kauneus kärsi. Liikenne oli rauhallista. ”Sama sisäinen hillintä ja rauhallinen harkinta on ominaista myös ihmisten työlle.” Hautausmaakin kuvasti kansan erikoislaatua: siisti hoidettu puisto ja siinä hajallaan olevia hautoja metsäpuiden varjossa.”

Risto Peltovuon Suomi saksalaisin silmin 1933-1939: lehdistön ja diplomatian näkökulmia tarkastelee Hitlerin Saksan lehdistön kirjoittelua Suomesta.

”Jokaisessa kylässä on ”kioski”, josta saa virvoitusjuomia, jäätelöä ja makeisia. Sen ympärille on keräytynyt isäntämiehiä, sotilaita ja nuoria poikia. He istuvat kioskin kahdella pienellä penkillä, nojailevat pihtipieliin, tai seisovat myyntipöydän ääressä juoden limonaadia.”
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eikä minun aloitus saanut ketään liikkeelle vaikka tein tarkoituksella muutaman virheen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10204380 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu